Tag: Make up

Voitin jokin aika sitten Minden arvonnassa Smashbox-luomiväritrion ja opetus-dvd:n. Erinomainen juttu, sillä olen ollut jo pidempään tosi kiinnostunut Smashboxin meikeistä – etenkin tietty paljon hehkutetusta O-Glow -poskipunasta. Opetusvideon katsominen on sekin paikallaan, sillä meikkaustyylini on ollut tismalleen sama about ziljoona vuotta.

Tässä teidänkin iloksenne Smasbox meikin perusaskeleet:

1. Kaikkein vaaleinta väriä laitetaan kuten perinteistä silmien sisäkulmaan ja sipaus kulmakarvojen alle. Ohjevideossa vaaleinta sävyä laitettiin myös paksulla “vartalosiveltimellä” poskipäille ja kulmakarvojen väliin sekä nenänvarren yläpäähän.
2. Persikan väristä sävyä levitetään koko luomelle. Tätä olen itseasiassa käyttänytkin jo aika paljon ihan pelkältään. Sopii hyvin hiukan vihertäviin silmiini ja on miellyttävän neutraali. Persikka ei sisällä lähimainkaan yhtä paljon helmiäistä kuin aika hurjan kimaltava vaalein sävy.
3. Tummimmalla sävyllä tehdään rajaukset ja silmän ulkonurkkaan varjostukset.
Valmista tuli!

Yritin matkia myös muussa meikissä Smashboxin ohjeita. Esim. varjostusväriä levitetään poskiluiden alle ja leuankaareen sekä nenänvarren molemmin puolin. En omista kunnon varjostusväriä, joten käytin tarkoitukseen i.D. Mineralsin aurinkopuuteria, mikä sai aikaan vähän turhan keltaisen lopputuloksen. Ohjeissa poskipuna on hyvin heleän vaaleaa ja sitä levitettiin vain posken pullukkakohtaan. Oma M.A.C.:n poskipunani on selkeästi tummempaa, mutta olen kyllä ihan tyytyväinen lopputulokseen.

Taannoisilla Tukholman muotiviikolla oli paljon muutakin mukavaa kuin vain näytöksiä ja yleistä minglaamista. Yksi hauskimpia häppeningejä oli Max Factorin ja Björn Axénin pisteet, jossa sai käydä kohentamassa ankarassa työn tiimellyksessä nuhjaantunutta olemustaan. Kysymys ei ollut siis mistään total make overista. Minttu ja Karkki testasivat, mihin ammattilaiset pystyvät vain muutamalla siveltimen sutaisulla.

Minttu
Naama kiiltää ihanasti, vaikka vasta puoli päivää on takana… Hiuksetkin hapsottavat kotoisasti.
Lilaa luomiin….
Meikki on valmis! Ihan onnistunut mielestäni, vaikka sireeninlilasta luomiväristä tuli kyllä hiukan neiti-kesäheinä -vibat. En ajatellut hankkia kyseistä väriä varastoihini, vaikka sävy kuulemma kivasti korostaakin vihertäviä silmiäni.
Vielä kutrit aisoihin. Kyllä elämä on joskus raskasta… Ha ha!!
Suihkaus hiuslakkaa ja sit tää olis valmis. Tykkään tosi kovasti suorista hiuksista ja suoristusraudalla suoristettuina lopputulos on jotenkin kiiltävämpi ja jämäkämpi kuin föönaamalla toteutettuna.

Vielä peilikuva ilman kaapua. Tässä näkyy myös luomivärin sävy paremmin.
Karkki
Karkki meikkaa itse hyvin neutraaleilla sävyillä ja muutenkin hillitysti.
Toivomus meikkaajalle oli, että värimaailma pysyisi luonnollisena.
Karkki valmiina! Huulikiillon sävy tuntui livenä aika voimakkaalta, koska Karkki ei juuri huulirasvaa kummempaa tapaa käyttää. Kuvassa tuo näyttää ihan kivalta ja aika neutraaliltakin.

Tästä pienestä kokeilusta tuli kyllä himo päästä joskus ihan oikeasti jonkun ammattilaisen meikattavaksi. Tosin silloin en kyllä antaisi täysin vapaita käsiä värien valinnassa…

Kaikkien tummien, kirkkaiden ja huikean väristen kynsilakkojen jälkeen luonnollinen, lähes väritön lakka tuntuu ihanan raikkaalta. Kynnet näyttävät mahtavan huolitelluilta ja siisteiltä kirkumatta sen kummemmin huomiota. Kynsilakka Happily Ever After sopii nimensäkin puolesta juhannukseen, joka aikoinaan oli yksi suosituimmista kesähäiden ajankohdista.

Tuntuu melkein kuin olisi jouluaatto!! Posti toi tänään viimeisimmän Essien kynsilakkatilaukseni – ja edelleen sillä samalla edullisella hinnalla kuin tähänkin asti, joten vain tilapäiseksi suunniteltu kynsilakka-ale jatkuu edelleen. Uudet himottavanihanat Essien kynsilakat on tulossa putiikkiin as soon as possible, toivottavasti jo tänä iltana. Sen verran voin kertoa jo nyt, että Essien superklassikkoa Mademoisellea on jälleen valikoimissa ja että lähetyksen uutuuksissa on sävyjä Essien kesän morsiamille suunnittelemasta Bridal Collectionista!

Kevät ja kesä on yleensä heleiden ja kevyiden meikkien aikaa. Aina ei kuitenkaan jaksa olla kuin neiti-kesäheinä pehmeissä pastellisävyissä. Tummasävyiset sumusilmät ovat sopivasti dramaattiset ja rock. Mitään muuta ei oikeastaan tarvitakaan täydelliseen biletyyliin! No, okei – yksi pari Louboutineja kävisi kyllä…

Sumusilmien toteuttaminen onnistuu helposti kokemattomaltakin meikkaajalta, sillä lopputuloksen ei tarvitse olla mitenkään pikkutarkan siisti. Tässä erinomaiset ohjeet, joiden avulla pääsee alkuun:

Aion ehdottomasti testata seuraavan kerran, kun on jotain biletystä tulossa… What about you?

Old stuff