Hyvä ystäväni Tinni on kehittänyt brunssien perusdrinkistä, Mimosasta, astetta viileämmän version, jossa sitrussorbetti ja kuohuviini muodostavat täydellisen, raikkaan ja herkullisen liiton. Drinkki sopii erinomaisesti onnittelumaljaksi, keväisen keveäksi aperitiiviksi, elegantiksi brunssin piristäjäksi – ja tietty nyt Vappuun.

Ohje on yksinkertainen: muutama lusikallinen sitrussorbettia kuohuviinilasiin ja päälle lempparikuplia.

Piirun – tai oikeastaan aikas monta piirua – parempaa jälkeä tulee, jos viitsit valmistaa sorbetin ihan itse. Lisäksi kaupoista saa aika harvoin muuta sitrussorbettia kuin sitruunoista tehtyä – ja se on ehkä vähän liian ärtsyä maultaan ainakin astetta parempaan kuohuviiniin sekoitettuna.

Periaatteessa sorbettiin kuuluu kananmunanvalkuaisvaahtoa tai jotkut laittaa jopa liivatetta. Se on varmasti ihan paikallaan, jos sorbetin aikoo syödä jäätelön tapaan. Sorbetti-Mimosassa käytetyssä versiossa ei ole kumpaakaan ja siksi se sulaa ihanasti Mimosamaiseksi drinksuksi pitäen samalla juoman viileänä. Oikeastaan kysymyksessä on siis vastapuristetun appelsiinin (ja tässä tapauksessa myös limen) mehusta tehdystä mehujäästä, mutta sorbetti kuullostaa kyllä aika paljon elegantimmalta.

Sorbetti valmistuu tosi nopeasti, eikä siihen tarvita välttämättä edes jäätelökonetta. Jopa Mintun kaltainen keittiönoviisi selvisi hommasta alle puolessa tunnissa. Pari-kolme tuntia kannattaa tosin varata siihen, että herkku tekeytyy pakastimessa.

AINEKSET

(tämä on aika iso annos – mutta samantien kandee tehdä enemmän, sorbetti on nimittäin oikein hyvää myös sellaisenaan!)

2 – 3 appelsiinia

1 – 2 limeä

1 dl sokeria

2 dl vettä

VALMISTUS

Purista appelsiinien mehu, maista. On hyvä, jos mehu on pikkuisen kirpeää, mutta ei liian hapanta – eli lisää sekaan limeä tai sitruunaa maun mukaan. Sulata sokeri kiehauttamalla vesi kattilassa. Jos appelsiinit on hyvin makeita, vähempikin sokeri riittää. Anna sokeriliemen jäähtyä, sekoita mehuun ja laita jäätelökoneeseen pyörimään.

Vaihtoehtoisesti voit laittaa liemen isohkoon pakasterasiaan ja pakkaseen. Sekoita muutaman kerran jäätymisen aikana (noin tunnin välein), ettei sokeri painu pohjaan. Jäätelökoneestakin sorbettimassa kannattaa laittaa hetkeksi pakkaseen. Pehmeänä mehujää sulaa kuohuviinin sekaan vähän turhankin nopeasti.

TARJOILU

Lusikoi sorbettia samppanjalaseihin, kaada päälle hyvin jäähdytettyä kuohuviiniä (suosittelen hedelmäistä Proseccoa!).

Nautitaan välittömästi!

CIN CIN!

Terkkuja ysäriltä! Tai ainakin ajalta, jolloin kuntoremontteja ja elämäntapamuutoksia oli vielä ihan poliittisesti korrektia kutsua laihiksiksi. Kävi nimittäin niin, että huomasin kauhukseni (tosin en kyllä yllätyksekseni…), että viime kevät-/kesäsesongin vaatteet ovat muuttuneet ahdistaviksi… Siis… liian pieniksi. Kyllä kyllä, supersäännöllistä kuntoilua ja pysyvästi parempia ruokailutottumuksia täälläkin tavoitellaan, mutta en mitenkään panisi pahakseni, jos vaikka näin alkuunsa saisi rivakkaan tahtiin pientä, mutta selkeää edistystä.

Päätin siis kaivaa arkistojen kätköistä vanhan luotettavan laihisystäväni – Ihmekeiton – reseptin!

Aikoinaan väitettiin, että Ihmekeitto-nimisen hard core kaalikeiton teho perustuu siihen, että sen sulattaminen kuluttaa enemmän kaloreita kuin mitä siinä itsessään on. Niin tai näin lähestulkoon kaloriton soppa toimii hyvänä puhdistuspaastona ja lähtölaukauksena terveellisemmälle (kevyemmälle) elämälle. Kaali täyttää kummasti, sellerit ja persiljat poistavat nestettä ja tulee takuuvarmasti halvemmaksi kuin kaikenmaailman jauhopussikuurit.

IHMEKEITTO

Ainekset:

1 keskikokoinen kaali

3 – 6 suurta sipulia

3 – 6 porkkanaa

1 nippu selleriä

(punaista ja keltaista paprikaa 1 kpl kutakin kuuluu alkuperäiseen ohjeeseen, mutta Minttu kun ei välitä paprikasta, niin jäivät pois)

1 kesäkurpitsa (laitoin kesäkurpitsan paprikoitten tilalle, tämä ei kuulu alkuperäiseen ohjeeseen)

2 tlk tomaattimurskaa

2 kasvisliemikuutiota

chiliä, tuoretta persiljaa, valkosipulia, tabascoa, chilijauhetta – kaikkea maun mukaan.

Valmistus:

Pese ja tarvittaessa kuori vihannekset, chili ja valkosipuli, laita kaikki ainekset kattilaan (isoon, Mintulle oli käydä huonosti, niinkuin kuvasta näkee…) ja peitä vedellä. Anna kiehua, kunnes vihannekset ovat sopivan pehmeitä. Itse olen käyttänyt porkkanaa koepalana.

Lisää lopuksi silputtu persilja ja muut mausteet. Periaatteessa suolaa ei pitäisi lisätä ollenkaan vaan se, mitä kasvisliemikuutioista tulee, pitäisi riittää. Chiliä ja tabascoa laitan mielellään reilusti, koska jostain syystä keitto tuntuu silloin enemmän ruualta. Ja eikös chilin pitäisi kiihdyttää kaiken muun hyvän lisäksi myös aineenvaihduntaa?

Ysärikuurin idea oli, että maksimissaan kahden viikon ajan syödään ainoastaan ja vain Ihmesoppaa, mutta sitä sitten sai – ja piti – syödä aina, kun oli vähänkään nälkä.

Sen verran nössö olen nykyään, että olen lieventänyt omia ehtojani aika huomattavasti. Aamulla syön pari ruisleivän siivua kaffen kanssa, niinkuin olen tottunut tekemään. Tuntuu, että aamulla on pakko saada vähän hiilihydraatteja, muuten ei aivot lähde käyntiin. Ja illalla olen lisännyt keittoon kanaa, kananmunaa tai raejuustoa. Kyllähän sitä nyt pikkuisen pitää proteiiniakin saada.

Katsotaan nyt sitten, josko ne vetoketjut alkaisivat pikkuhiljaa mennä ihan ylös asti kiinni…

Olen hoksannut yhden erittäin tärkeän asian: ruuanlaitto on helpompaa kuin Ikea-huonekalujen kokoaminen!

Selvennökseksi sanottakoon, että olen sitä mieltä, että Ikea-huonekalujen kokoaminen on, varsinkin naisille, yleensä varsin helppoa. Rohkenen esittää tämän epätasa-arvoa edistävän väitteen omaan erittäin subjektiiviseen kokemukseeni perustuen. Ikea-huonekalujen kokoaminen on nimittäin yksinkertaista ja helppoa, kunhan vain noudattaa mukana tulleita ohjeita aivan tismalleen ja pilkulleen, yhtään oikomatta tai muka paremmin tietämättä. Henkilökohtaiseen historiaani vedoten uskallan sanoa, että miehille se on erityisen vaikeaa.

Osaan siis noudattaa annettuja ohjeita niistä poikkeamatta. Peetun kokkikoulussa Mintun vaaleanpunaiseen reseptimuistikirjaan merkittiin jopa millä lämpötilalla levy kuuluu olla ja paljonko suunnilleen on ripaus. Safkaa-kirja toimii myös moitteettomasti keittiönoviisin käsissä. Kananmunista kerrotaan, että ne kuuluu olla 9 minuutin, eikä “kovaksi keitetty” ja että pastan keitinveden pitää maistua merivedeltä. Vain harvoin ohjeessa käytetään “paljon”, “runsaasti”, “vähän” -tyyppisiä epämääräisiä adjektiiveja.

Tällä kertaa tuli kuitenkin moka. Luen yleensä ruokaa laittaessani reseptiä vähintään yhtä pedantisti kuin Ikea-kalusteiden kokoamisohjetta. En tiedä oikein mitä ihmettä tällä kertaa tapahtui, mutta onnistuin sekoittamaan keskenään keitettyjen munien ja raakana maidon sekaan vispattavien määrän. Eli keitin kovaksi 3 munaa ja vatkasin maidon sekaan kaksi – enkä päinvastoin niinkuin olisi pitänyt.

Ja tiedättekö mitä!? Lohi-riisilaatikosta tuli erittäin herkullista siitä huolimatta!! Samaa ei olisi voinut sanoa Ikean kalusteesta.

SAFKAA – LOHIVUOKA

4 dl täysjyväriisiä

2 keitettyä kananmunaa (9 minuutin)

5 dl täysmaitoa

3 kananmunaa

250 – 300 g graavattua lohta

voita vuoan voiteluun

suolaa

valko- ja mustapippuria

Keitä riisi ohjeen mukaan. Tässä kohtaa olin vähän epävarma, että pitikö sitä riisiä olla keitettynä 4 dl vai ennen keittämistä 4 dl. Päädyin jälkimmäiseen vaihtoehtoon, koska tuumasin, että mahdollisesti ylimääräisen riisin voi sitten syödä jonkin muun kanssa. Mutta vaikutti siltä, että tuo tarkoittaa nimenomaan kuivaa keittämätöntä riisiä, josta tulee sit enempi keitettynä…. 

Kuumenna uuni 180 asteiseksi. Hienonna keitetyt kananmunat ja leikkaa lohi paloiksi. Tässäkin oioin pikkusen… Safkaa kirjasta löytyy ohje lohen graavaamiseen. En tietenkään ryhtynyt puuhaan edellisenä iltana, joten “korvasin” graavaamisen laittamalla vähän enempi suolaa ja pippuria (kapinallinen!!). Laita kulhoon keitetty riisi paloiteltu lohi ja hienonnetut kananmunat. Mausta seos suolalla ja pippureilla.

Voitele uunivuoka (n. 5-6 cm syvä, reilu 20 cm läpimitaltaan) voilla, laita riisiseos vuokaan. Vatkaa maito ja kananmunat keskenään, lisää hiukan suolaa ja valkopippuria. Kaada munamaito vuokaan riisi-lohimössön päälle ja vuole vielä voilastuja koko komeuden päälle. Kypsennä uunissa noin 35 minuuttia.

Kastikkeeksi vielä ihanaa tilli-voisulaa – eli sulatettua voita, johon on silputtu tilliä sekaan. Kirjassa lukee lisäksi, että 1 sitruuna neljäksi lohkoksi leikatuna. Ehdin puristella kolme lohkoa voisulan sekaan ennenkuin tajusin, että lohkot olisikin kuulunut laittaa lautaselle ja sitten kaikki saisi itse puristella mehua mielensä mukaan. Ältsin hyvää oli kuiteski tilli-voisula-sitruunanmehukastikekin!

Johtuu varmaan ainoastaan ja vain kananmunien kanssa sattuneesta pikkuruisesta sekaannuksesta, että Mintun lohi-riisilaatikko näyttää enemminkin epämääräiseltä muhennokselta – tai ei ainakaan suostu lautaselle yhtä kauniina kuutiona kuin esikuvansa. Kastikkeessa käytetty tillikin olisi toki voinut olla tuoretta eikä pakastettua, mutta kun joku unohti kauppareissulla sitä ostaa.

Jos nyt ei kuitenkaan ihan liiaksi asti nillitetä ulkonäkökysymyksiä vaan keskitytään olennaiseen: Oi Kyllä: Lohi-riisilaatikko on todella herkullista – ja Karkki on samaa mieltä. Miedot lempeät maut, sitruunan kirpeys ja tillin raikkaus yhdistettynä lohtu-ruuan olemukseen.

Toimii myös erinomaisesti seuraavana päivänä lounaslaatikossa!

Täällä aletaan olla jo sen verran itsevarmoja kokkikoululaisia, että viime sunnuntai-illan päivällisille valmistui täysin vapaavalintainen ei-kenenkään suosittelema resepti. Aika huikentelevainen aluevaltaus Mintulta, jonka keittiötaidot ovat olleet sitä tasoa, että vielä muutama kuukausi sitten piti kysyä Peetulta mm. että mistä tietää, mikä hellan levyistä menee päälle nappuloita väännellessä.

Ihan randomilla en toki illallisen ruokaohjetta tohtinut valita, vaan luotin siihen, että ihanasta Safkaa-kirjasta löytyy muitakin toteuttamiskelpoisia reseptejä kuin Se Kuuluisa Avocadopasta.

Illallisen lomassa juteltiin Karkin kanssa ruuanlaitosta (Karkki on se mun lapsistani, joka osti 14-vuotiaana ensimmäisen kesätyönsä palkkarahoilla itselleen pastakoneen, vaikka siis Peetu onkin se, joka on täällä blogissa esiintynyt ruuanlaittajana). Todettiin, että meillä on oikeastaan aika monta keittokirjaa, mutta suurin osa niistä on sellaisia coffee table -selailukirjoja. Oikeasti käytössä on ollut kaksi kirjaa: Rutiga kokboken ja Sju sorters kakor. Tai no, Mintulla on kyllä ollut aika tiivisti käytössä yksi keittokirja aina silloin satunnaisesti, kun on ollut pakko esmes tehdä synttärikakku tms…

En tiedä johtuuko se tuosta sloganista “Parempaa arkiruokaa” vai siitä, että ensimmäiset kokeilut avocadopastan kanssa tuotti tyytyväistä porukkaa ruokapöydän ympärille – hur som helst – Safkaa on voittanut luottamukseni ja paikan henkilökohtaisen kokkikouluni virallisena kurssikirjana.

Viime sunnuntain päivällisille valkkasin Anjovispasta-reseptin. Ihan pelkästään tulevan makuelämyksen mahtavuudella en kuitenkaan perustellut reseptin valintaa. Ihan niin itsevarmoja täällä nyt ei kaikesta huolimatta ihan vielä olla. Anjovispasta on toteutustavaltaan varsin lähellä Avocado-siskoaan, tykkään sitruunan mausta ja päivällisseurana oli kalasta pitävä kasvissyöjä, joten ohje tuntui riittävän turvalliselta.

Hoksasin, että reseptit on siinäkin mielessä tosi hyviä, että niiden perusteella voi tehdä vaikka ostoslistan! Tajusin myös sen, miksi aina vouhkataan siitä, että pitäisi tehdä ruokaa sesongin aineksista. Kasvihuoneessahan nuo vihreät rehut tietenkin kasvatetaan, mutta selkeästi ei ollut mikään iloisten yrttien päivä…

ANJOVISPASTA (ohje copyright Safkaa-keittokirja)

Ainekset

2 sitruunaa (yhden sitruunan mehu, kahden kuori raastettuna)

1 – 2 valkosipulinkynttä

n. 25 g anjovisfileetä

n. 4 dl parmesaania raastettuna

3 keitettyä kananmunaa

1/2 dl kylmäpuristettua oliiviöljyä

kourallinen lehtipersiljaa

kourallinen ruohosipulia

kourallinen tilliä

kourallinen basilikaa

mustapippuria myllystä

suolaa

400 g pastaa (ihanaa, että ohjeissa luki myös pastan määrä noin tarkasti! Kokkikoululainen arvostaa!)

Valmistus

Tätä kohtaa mikään keittokirja ei paljasta: ruuanlaitto alkaa jo silloin, kun ostetaan raaka-aineita (Safkaa pääsee kyllä lähelle, kun kehoittaa valitsemaan toisen ohjeen, jos hyviä raaka-aineita ei löydy…)! Anjovispastan kompastuskivi taitaa olla just ne anjovikset – sellaisen käsityksen ainakin sain ohjeista. Kirjassa sanotaan näin: “Anjovis vai sardelli? Käytä mieluiten oliiviöljyyn säilöttyjä suolattuja anjovisfileitä, jotka Suomessa myydään nimellä sardelli.” Meidän lähikaupassa ei ollut mitään, mikä olisi ollut lähelläkään (jotain tomaattiin säilöttyjä jutskia, jotka oli nimeltään jotain ihan muuta, ei lasketa), joten päädyin noihin kuvan Zeta-sardelleihin. Oikeita tai vääriä, hyvin toimivat!

Tämäkin pastakastike (siis samoin kuin se pastakastike) kandee valmistaa suoraan tarjoilukulhoon. Meillä on onneksi laaja valikoima erinomaisia pastakulhoja Karkin ja Peetun keramiikka-harrastuksen jäljiltä.

Pese sitruunat tosi tosi hyvin kuumalla vedellä ja juuresharjalla. Raasta sitruunasta keltainen kuoren osa, mutta valkoinen on kuulemma kitkerää, joten sitä kannattaa varoa. Purista mehu toisesta sitruunasta. Pilko valkosipuli tosi tosi pieneksi ja laita sekin kulhoon. Pilko anjovikset (itse tein aika pientä muusia anjoviksista – suoraan sanottuna tuo kalamäärä ei ole kovin paljoa pastaan nähden, joten on kiva, että se jakaantuu aika tasaisesti) ja raasta sekaan about 3 dl parmesaania.

Muusaa keitetyt kananmunat (kirjasta löytyy ohje, miten munat keitetään. Jei!) haarukalla ja lisää kulhoon samoin kuin oliiviöljy. Hakkeloi mukaan yrttejä ohjeen mukaan. “Koura” on aika epämääräinen mittari ja nyt tuntuu, että enempikin olisi voinut laittaa. 400 g pastaa on aika paljon ja sekä anjovis että sitruuna voimakkaita makuja. Eli sanoisin, että reilusti vaan rehua sekaan! Ja suht reilusti mustapippuria myllystä ja ehkä ihan ripaus suolaa.

Pastan keitto on helppoa, kunhan muistaa laittaa kännykkään ajastimen (minuutti-pari vähemmän kuin pakkauksen kyljessä sanotaan) ja kunnolla suolaa keitinveteen. Vaikeaa sen sijaan on muistaa, että desin verran keitinvettä pitäisi muistaa lorauttaa kastikkeen sekaan.

Pasta on parhaimmillaan heti nautittuna eli toivottavasti väki istuu valmiina pöydässä. Tarjoilukulhoon kandee laittaa vielä päälle desin verran parmesaaniraastetta ja ehkä ripaus mustapippuria. (Huomaa muuten, että ihan sairaan nopee en ole vieläkään… Ruuanlaiton aluksi oli kaunis päivänpaiste, mutta täysi pimeys ehti laskeutua siihen mennessä, kun sain annoksen kuvattavaksi. Oh well.)

Meidän kolmihenkinen päivällisporukkamme oli aivan yksimielistä, että Anjovispasta on todella herkullista! Tunsin jälleen sekä onnistumisen iloa (keittiössä!) että nautintoa syödessäni ihanaa monivivahteista ruokaa. Lisäksi tuli todettua, että Anjovispasta toimii aivan erinomaisesti myös seuraavana (ja sitäseuraavana) päivänä lounaslaatikossa. Ihan niinkuin Safkaa-kirjassa luvattiin!

Suosittelen siis ehdottomasti testaamaan Anjovispastaa, jos suolaisensitruunaiset maut miellyttävät. Itse ajattelin uskaltautua seuraavaksi kokeilemaan ohjetta, jossa keitetään muutakin kuin pastaa…

Peetun punainen linssikeitto on mehevän herkullinen ja ruokaisa ruokalaji. Kaiken lisäksi se on helppo ja nopea valmistaa, plus kevyttä ja halpaa!

Ihan ensimmäisenä haluan kuitenkin ilmaista ihmetykseni siitä, että ettekö tosiaan ole kiinnostuneita voittamaan Philipsin uskomattoman mahtavaa Wake-Up Light -herätysvaloa? Siis tiedän, että joskus (ja varsinkin ehkä juuri tähän vuodenaikaan erityisesti) on vähän ärsyttävää kaikkien arvontojen ja arvontamuistutusten ja osallistumiskehoitusten kanssa… Mutta kamoon – herätysvalo on niiin mahtava, että on se nyt ihme, jos ei sellaista halua voittaa! Osallistu arvontaan täällä: Pehmeä herätys – parempi alku päivälle!

Mutta nyt siihen keitto-ohjeeseen. Tämä on siis yksi ensimmäisistä ruokalajeista, jotka kuuluivat Peetun ennen maailmalle lähtöään Mintulle pitämän kokkikoulun ohjelmaan. Sen jälkeen olen valmistanut lempeän punaista linssikeittoa muutaman kerran – ja voin todeta, että onnistuminen ei ole sattumaa! Tämä on niin helppo ja hyvä ohje.

Lisäksi just tähän aikaan vuodesta keitossa on herkullisuuden lisäksi myös muita hyviä puolia: edullinen valmistaa (rahaa säästyy kaikkeen kivaan jouluhässäkkään), ravintoarvoltaan erinomainen, mutta kevyt (pikkujoulukauden jälkeen pitäisi kai mahtua siihen mekkoon uutena vuotena?), toimii hyvin myös pakastettuna (one word: lunchlåda!) ja lisäksi keitto lämmittää aivan ihanasti sisuskaluja hyisenpimeänä päivänä.

PEETUN PUNAINEN LINSSIKEITTO

Ainekset

(Peetu antoi ohjeeksi: määrillä ei niin ole väliä)

3 – 4 porkkanaa

1/2 kg perunoita

1 keltainen sipuli

pari valkosipulin kynttä

1 1/2 dl punaisia linssejä

2 kasvisliemikuutiota

jos haluaa (= haluaa):

1 purkki hyvää tomaattimurskaa (Peetu teki kyllä tuon aina tuoreista tomaateista, mutta tämä onkin kokkikouluversio.. Se italialainen on kuulemma melkein yhtä hyvää kuin itse tehty!)

mausteeksi: cayenne pippuria, paprikajauhetta ja tuoreena rouhittua mustapippuria

Valmistus

Kuori ja silppua sipuli ja valkosipuli. Laita reilu ruokalusikallinen öljyä kattilaan (jos on käynyt niin, että joku on käyttänyt pop cornien tekemiseen kaiken öljyn, käy about saman kokoinen nokare voita myös ihan hyvin) ja laita pilkotut sipulit paistumaan öljyyn. Tarkoitus on silleen kivasti kuullottaa sipuleita, mutta keitosta tulee ihan huippua myös vähän “paahdetumpien” sipulien kanssa. Testattu on (no, en oo niin nopee…). Kuori ja pilko porkkanat ja perunat. Laita pyöriskelemään kuumaan öljyyn. Heitä seuraavaksi linssit mukaan ja laita samalla vedenkeittimeen litra vettä kiehumaan.

Lisää kiehuva vesi ja kasvisliemikuutiot. Kiehauta noin vartti. Mausta cayenne pippurilla, rouhitulla mustapippurilla ja paprikajauheella. Maista tarvitaanko suolaa lisää. Keitto on edukseen, jos mausta löytyy vähän potkua – eli reilusti vaan sitä cayenne pippuria! Lisää tomaattimurska ja halutessasi purkki creme fraichea, ruokakermaa tms. On hyvää!

Linssit imevät paljon vettä, joten sitä saattaa joutua lisäämään – muuten lopputuloksena on lähinnä muhennos…

Ai hitsi miten hyvää!!

Keitto ei kaipaa kyytipojaksi välttämättä edes normaalia “keittoleipää”, koska se on niin ruokaisaa. Tämä on siksi aivan loistava vaihtoehto myös vaikka Uuden Vuoden juhlien yöpalaksi ikuisten nakkien ja perunasalaatin sijaan. Ruokaisaa, täyttävää, herkullista, helppo valmistaa suuriakin määriä ja edullista! 🙂

(Kuvassa annos koristeltu kunnon kokkikoulutyyliin ripauksella persiljaa. Se kyllä sopii hyvin makuun – eli suosittelen!)