Punaviinitahra

Tutustu ensin tahranpoiston perusteisiin.

Parhaiten punaviinitahra lähtee, mikäli tekstiilin saa huuhdeltua mahdollisimman pian viileähköllä vedellä (lämpö voi kiinnittää tahran kuituihin!). Mikäli tahra on päässyt kuivahtamaan kannattaa sitä hieroa kevyesti tavallisella käsisaippualla. Minttu on saanut parhaat tulokset tavallisella kovalla valkoisella palasaippualla – tiedä sitten missä sen taika piilee…

Suolan sirottaminen tahraan ja muut mahtavat taikatemput eivät yleensä toimi kovin hyvin. Tai no, suola imee itseensä nestettä – eli sikäli siitä voi olla apua etenkin, jos ei halua alkaa repiä pöytäliinaa pois pöydästä kesken illallisen. Vaatteet on kuitenkin sen verran helppo kuljettaa kylppäriin, että jättäisin suolalla sohimisen sikseen.

Kun tekstiili on esikäsitelty viileällä vedellä ja saippualla, kannattaa se lopuksi pestä pesuohjeiden mukaisesti mieluiten valkaisuainetta sisältävällä pesuaineella (valkopyykkiaine).

Vanhat ja kuituihin kiinnittyneet eli pinttyneet punkkutahrat ovatkin vähän hankalampi juttu. Useimmat pinttyneet tahrat pitää valkaista pois ja se voi olla hiukan haasteellista, jos tekstiili sattuu olemaan värillinen.

Eri punaviineissä on eri määrä väriaineita, joten jotkut tahrat lähtevät helpommin kuin toiset. Kannattaa ilman muuta kokeilla käsittelyä kaupan tahranpoistoaineilla (esim. Tabort), ne tepsivät kyllä helpompiin tahroihin. Sitruunan mehu on miedosti vaalentava ja varsinkin vaaleisiin ja valkoisiin tekstiileihin voi pusertaa sitruunan mehua. Apteekista saa sitruunahappoa jauheena ja sitä voi käyttää ohjeen mukaisesti tosi vaikeisiin tapauksiin.

Päivän perinnevinkki on pyykin kuivaaminen aurigossa. Kirkas auringonpaiste valkaisee yllättävänkin hyvin, mutta haalistaa tietty samalla mitalla myös tekstiilin värejä.

Huom. Kaupan tahranpoistoaineet on yleensä tarkoitettu käytettäväksi pesun yhteydessä – eli ne eivät puhdista yksinään vaan toimivat yhdessä pesuaineen kanssa.
Huom. 2 Sitruunanmehu pitää huuhdella pois tekstiilistä ennen pesua pesukoneessa, ettei tuloksena ole sitrustahra…

Mikäli tahranpoistovinkit kiinnostaa, voitte laittaa kommentteihin tai lähettää meilillä toivomuksia, mikä tahra puhdistetaan seuraavaksi!

Kuvat: alko.fi, wikipedia.org

3 Comments

  1. Anonymous

    Kiitos taas hyvästä aihevalinnasta!

    En tiedä onko tämä nyt ihan tavallista tahranpoistoa, mutta etenkin jumppavaatteisiin pinttyy hienhajua, nin ettei pelkkä konepesu enää tehoa. Osaatko kertoa voiko asialle tehdä mitään?
    t. Miira

    Reply
  2. Minttu

    Miira: tuohon ongelmaan löytyy kyllä ratkaisu! Jaksatko odottaa, että kirjoitan kunnon postauksen aiheesta?

    Reply
  3. Frei

    Hien hajun lisäksi mua ärsyttää kanssa ne kellertävät läiskät nimenomaan valkoisissa paidoissa! Löytyiskö siihen jotain vinkkiä?

    Entäs jos ei ole mahdollisuutta antaa ensiapua tahroille? Kuten ketsuppille, punajuurelle, verelle, ruoholle?

    Reply

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *