Aamuinen talven haikailuni hävisi samaa tahtia, kun ihana kevätaurinko alkoi paistaa ikkunoista sisään. Päätin tehdä pienen retken Tukholman kangaskauppoihin tavoitteena hankkia kangas sesongin “pakollista” kukkamekkoa varten. Pieni aavistus on nimittäin hiipinyt tajuntaani jo loppusyksyn pressiviikolla, että kaupoissa normaalibudjetin rajoissa tarjottavat kukkakuosit ovat helposti vähän liian sieviä ja romanttisia Mintun makuun..

Valitettavasti en ole oikein löytänyt Tukholmasta mieleistäni kangaskauppaa. (Lompakkoni ja ylitsepursuavat kangasvarastot huomioiden se ehkä onkin vain hyvä). Ohlssons tyger on ihan ookoo. Heillä on suhteellisen laaja valikoima ja ihan siedettävät hinnat, mutta jotenkin rasittaa sekaiset hyllyt, valmiskankaiden (valmiit verhot, kapat, vessan matot… you name it!) hallitseva rooli ja tilkkujen penkominen. Ohlssons tyger on ketju, eli putiikkeja on useita Tukholman alueella, mutta putiikkien määrä on vähentynyt viimeaikoina huomattavasti.

Kuva: Keskustan isoin Olssons tyger sijaitsee Sveavägenillä vähän Konserthusetista eteenpäin (mutta toisella puolella katua) eli poispäin Sergelin torilta.

Toinen keskustan varsinaisista kangaskaupoista on Sidencarlson. Putiikki on perustettu jo 1800-luvulla ja osa myyjistä taitaa olla ollut töissä siellä since then… No eivais, mutta kun arvokkaasti ikääntyneet myyjät katsovat jopa Minttua (joka nyt sentään on ohittanut teini-iän jo hetki sitten) sillä silmällä, että äläpäs nyt tytönhupakko sotke meidän kalliita silkkikankaita likaisilla sormillasi, niin tajuatte varmasti, mitä tarkoitan.

Sidencarlson on kallis ja eksklusiivinen. Takuuvarmasti kaikkien kaupungin jäljelläolevien ateljé-ompelijoiden suosikkimesta. Ja mikä ettei – valikoimassa on varmasti kaikki upeimmat hääpukusilkit, tyyriit tekoturkikset, uskomattomat kirjaillut cocktai-pukukankaat jne. Reipashenkistä kukkamekkokangasta sieltä on kyllä melko turha haeskella. Bongasin tosin ihan mielettömän ihanan nougatin värisen silkkisatiinikankaan, jossa oli kermanvalkoisia palloja. Mitähän (pientä) ihanaa siitä voisi tehdä?

Esikaupunkialuella on kuulopuheiden mukaan monipuolisia ja hyviä kangaskauppoja, mutta keskustaan niitä ei ole kotiutunut. Asiantuntevat tahot (terkkuja vaan Tiinalle!!) tiesivät kertoa että Hammarby Sjöstadissa on kangaskauppa, joka vetää vertoja jopa muinaiselle Palahallille! Valitettavasti tuo on niiin kaukana Mintun varsinaisilta reiteiltä, että pitäisi tehdä ihan päiväretki sinne. Ehkä vielä teenkin.

Päivän saalis pitää tietenkin vielä esitellä:

Mielestäni aivan täydellisen upea kukkakangas!! Pikkuisen pastellitekniikkameininkiä ja ihan mahtavat violettiin, vihreään, khakiin ja oliiviin taittavat värit. Kuvassa on myös 50-lukuhenkisen mallin kuva, jonka kaavalla ajattelin mekon toteuttaa, tosin ilman tyllialushametta. Ostopaikka oli Olssons tyger.

Kun ruumis ja sielu on tottunut siihen, että talvella on talvi, eli siis lunta ja pakkasta ainakin vähäsen ja ainakin joskus, tuntuu olo tällaisen ei-talven jälkeen jotenkin keskeneräiseltä. Miten heti syksyn jälkeen voi muka tulla kevät? Ei niin, että olisin mitenkään pahoillani kevään tulosta, päinvastoin. Ja ihan kätevähän tämä “talvi” on ollut, kun ei ole paljon varpaita paleltanut. Mutta silti…

Hiihtolomat ovat suurimmalla osalla jo ohitse tältä vuodelta, mutta Minttu kaipaa edelleen kipeästi edes pikkuriikkistä pyrähdystä kimmeltävien hankien keskelle. Peetulla sentään on tiedossa koulun urheilupäivä Kungsbergetissä. Åre olisi aika lähellä ja kuulemma Sälenissäkin on hyvin lunta rinteissä. Voisiko joku ystävällisesti lisätä maaliskuuhun muutaman ylimääräisen päivän, jolloin ei olisi mitään sovittuja velvoitteita, että Minttu pääsisi mäkeen? PLZ!

Päivän toiveasu on suora seuraus keväthankihaikailusta:

  • takki, Burton
  • housut, Burton
  • monot, Burton
  • lauta, Burton
  • lasit, Adidas
  • iPod, Apple

Lisää juttua rinnemuodista voi lukea Mintun raapustelemasta jutusta: Tyyliä ja trendejä rinteessä.

Kiitos kuvista: Burton, Adidas, Apple

Suurenmoisen lämpimät kiitokset kaikille, jotka juhlistivat Go 4 it vol. 2 blogin vuoden mittaista taivalta muotiblogina osallistumalla SYNTTÄRIARVONTAAN! Vastauksia oli oikein mukava lukea ja samalla sain mainiota osviittaa siitä, mikä teitä lukijoita kiinnostaa. Peräti noin 130 henkeä osallistui kahden goodie-bagin arvontaan!!

Ankaran arpalippujen leikkaamisen, taittelun ja tupla-arvontalappujen valmistamisen jälkeen onnetar arpoi kaksi onnellista voittajaa…

Goodie-bag nro 1:
Cool printtikassi ja laatukosmetiikkaa päätyi eräälle, jonka mielestä Go 4 it vol. 2 blogin historian paras postaus on ohjeet kynsilakkatahran poistamiseen ja sama kilpailija kehui myös Laatumuotia edullisesti -postausta, jossa kerrottiin Tukholman Quality Outletista. Ehkä tunnistitkin jo itsesi, mutta kerrottakoon myös muille, että ensimmäisen palkinnon voittaja on: MAIJA!! Onneksi olkoon!

Goodie-bag nro 2:

Printtikassiin pakattuna designia ja Lexingtonia päätyy kilpailijalle, joka ei valinnutkaan yhtä ainoaa postausta vaan kehui yleensä blogin Tukholmavinkkejä hyviksi ja tarpeellisiksi. Samanhenkinen vastaus tuli aika monelta kilpailijalta, joten voittaja tuskin on varma voitostaan ennenkuin näkee nimensä… Toisen palkinnon voittaja on: COCOROSIE!! Onneksi olkoon!

Maija ja Cocorosie, laitatteko osoitteenne tulemaan sähköpostiosoitteeseen: go4itvol2@gmail.com, niin laitan voittonne postiin!
Muille lohdutukseksi tiedoksi, että seuraava arvonta on jo suunnitteilla. Ehkä ensi kerralla on juuri Sinun vuorosi voittaa!!
Lämpimät onnittelut voittajille vielä kerran!!

Tänään on Go 4 it vol. 2 -blogin viralliseksi julistettu synttäripäivä! Tosi mielenkiintoinen ja hauska vuosi onkin takana. Postauksia olen väsännyt yhteensä melkein 460, tilaajia blogilistalla 253 ja analyticsin mukaan lukijoita on ollut viime kuukausien aikana tasaisesti noin tuhat päivässä. Aikamoista verrattuna siihen, kun ensimmäisen kerran tajusin, että peräti kaksikymmentä henkeä oli piipahtanut tutustumassa tuotoksiini! Olin aivan tikahtua, koska kaikki kaksikymmentä eivät mitenkään voineet olla pelkästään kavereitani.

Synttäreitten kunniaksi kavakadi Mintun vetimiä kuluneen vuoden ajalta. Ihan kaikkia kuvia ei enää ollut tallessa, mutta esim. ihka ensimmäinen “oma asu”, musta shortsihaalari/byxdress/jumpsuit, on mukana: (diggaile myös ihanan Amandan sinkkua Do you love me?)

Ihanan paljon mielenkiintoisia vastauksia tullut SYNTTÄRIARVONTAAN! Vielä on tämä päivä aikaa osallitua ja linkitellä. Illalla julkistan arvonnan voittajat!

Ehkä vielä jonain päivänä Peetu alkaa itse tehdä omia asujaan – ja ehkä jotain muutakin – koskevat postaukset tänne. Tuntuu hiukan hassulta, että Minttu selostaa, millaiseen menoon Peetun päivän vetimet on tarkoitettu. (= Kommenttilaatikkoon vähän kannustusta niin saadaan Peetun oma ääni kuulumaan!!)

Eilisen Peetu kuitenkin vietti tyttöjenginsä kanssa valokuvaten, rokkia soittaen, kikattaen ja mitä muuta nyt 15-vuotiaat tekevät sateisena maaliskuun lauantaina…

  • valkoinen neuletakki, Gina Tricot
  • printtipaita, JC
  • kukkahame, H&M (lastenosasto)
  • spandex-legginssit, H&M
  • printtitennarit (Mintun), Cheap Monday

Ensimmäinen lauantai-iltapäivän visiittikohteista oli Levi’s putiikki Söderin coolin Krukmakargatanin varrella. Pikkuriikkisestä katutason alapuolella sijaitsevasta putiikista oli siivottu lähes kaikki vaatteet sivuun, mikä on tavallaan järkevää, etteivät kutsuvieraat tahri tarjoiluilla myytäviä tuotteita. Toisaalta taas tuntui aika älyttömältä tulla tutustumaan kevätmallistoon, kun esillä oli vain pari mallinukkea…

No tarjoilut olivat sitäkin söötimmät! Sinisellä kuorrutuksella (kuulemma mustikkamehua eikä esanssiväriä…) ja mustikkarouheella koristellut reilun kokoiset mustikkamuffinssit huuhdottiin alas vintage-romanttisista kupeista nautitulla vihreällä teellä.

Satunnaisesta kuvasadosta silmiin osui tämä pariskunta:Ihan pakko pakko saada kiiltonahkaiset Dr Marten’sit! Nyt Heti! Ja juuri noin voisin ajatella stailaavani liuhulahjefarkut. Ei ylenpalttista hippikrimssua vaan kauluspaita ja lättänät kengät, kesemmällä vaikka gladiaattorisandaalit….

WeSC:n bileet olivatkin enempi teiniosastolle suunnattu. I say no more. Kevätmallistosta saa paremman kuvan tästä postauksesta kuin puolipimeässä putiikissa pop-cornin hajussa kuvatuista suhruista.
(pitikin muistuttaa, että osallitukaahan ARVONTAAN! Vielä ehtii!! :D)
Old stuff