Ethän vain ole missannut Tuhlauksen kertakaikkiaan herkullista postausta omistamistaan kengistä? Tuon jutun luettuani olen aina välillä miettinyt, miltä tuntuisi, jos itselläkin olisi moinen yli sadan kenkäparin varasto… Varmasti stressaantuisin lopullisesti, kun en osaisi päättää, mitkä kengät kiskon kulloinkin jalkaani. Logiikkani on ennemminkin sellainen, että aina pitäisi olla käyttökelpoiset kengät eri tarpeisiin (millaista kielenkäyttöä muotibloggarilta!!!) ja kun kyseiset kengät irtisanovat sopimuksensa, pitää hankkia uudet tilalle.

Talvivarastosta kaivautui onneksi muutama kiva kenkäpari…

Mustaa ja valkoista
Bronxin valkoiset ballerinat ovat jo muutaman vuoden vanhat samoin kuin sporttihenkiset Replayn mustavalkoiset. Replayn ballerinat oli viime kesänä kyllä enemmän Peetun käytössä kuin Mintun. Keskellä edessä Rizzon kiiltonahkaiset ballerinat, jotka pääsivät talviteloilta käyttöön jo tammikuussa ja ne onkin vilahdellut päivän asujen yhteydessä ahkerasti. Mustavalkoiset Charles Jourdanin pistokkaat on yksi erittäin harvoja tekemiäni järkeviä 2nd hand löytöjä.
KiilakorotRuskeat korkkipohjaiset Don&Donnan kiilasandaalit on jo ziljoona vuotta vanhat, mutta tykkään niistä edelleen ihan hurjasti! Ehkä niiden malli on nykytyyliin vähän krouvi, mutta I don’t care! Vagabondin (teko)kiiltonahkaiset sandaalit on viimekesän ale-löytö, joihin rakstuin oitis.
Harakka or not? Peilikiiltävän hopeiset sling backit TopShopista… Kertaakaan en ole keksinyt niihin sopivaa asua, mutta ehkä ensi kesänä?? Strassikukkasin koristellut lipsut on yhdet ihanimmista kengistä, joita olen milloinkaan omistanut. Valitettavasti vain ne on todella järkyttävän karsean tuntuiset jalassa ja järjetön kitten heel tekee kävelemisestä täysin mahdotonta. Ostettu Singaporesta muutama vuosi sitten. Käyttöyrityksiä 2.

Jotain hassua kans…Ihan kaikki Mintun käyttökengät ei sentään ole tolkuttoman kuivanasiallisia. Pilkulliset punaiset peep-toet oli viime kesänä erittäin ahkerassa käytössä punaisen American Apparel -mekon kanssa. Fornarinan puukengät on yllättävän hyvät jalassa ja ihan ihanat muutenkin. 😀

TrotjänarePitihän näiden uskollisten palvelijoidenkin päästä kuvaan, vaikka ovatkin olleet monituiset kerrat esillä päivän asujen yhteydessä. Ja ovat varmasti vastakin. Kesä tai talvi, syksy tai kevät. Same same…

Tässä siis kokonaisuudessaan kenkävärastoni – tai ainakin melkein… Parit lipsut on vielä kesää varten ja Puman valkoisia tennareita tulee varmasti käytettyä pappahousujen kaverina. Voipi olla, että Vagabondin biker’s bootsitkaan eivät saa erityistä kesälomaa.

Jotkut kivat kengät olisi hauska ostaa kevätgarderobia piristämään. Pitkään mietin, että beiget nilkkurit olisi se juttu, mutta nyt nilkkurit tuntuvat jotenkin talvisilta…

Mitkä kengät sinun mielestäsi puuttuu valikoimasta? Minkälaiset kengät sinä hankkisit täydentämään Mintun kenkä-garderobia? Vinkkejä vastaanotetaan!!! 🙂

(juu se ARVONTA on tulossa vielä tänään…. pitää vain ehtiä kuvaamaan palkinnot!)

Minttu oli lukion tokalla, kun ihana äiskä puolen vuoden jankutuksen jälkeen lopulta neuloi upean syvän violetin pitsineuleen Mintulle. Neuleessa on erilaisia pitsikuviorivejä, jotka muodostavat poikkiraitaisen yleisvaikutelman. Malli on aika väljä, hihat reilut ja pääntie on simppeli vene-pääntie, joka sopii malliin tosi hyvin.

Vuosikaudet pitsineule on ollut ihan lempparivaate, joka on seurannut mukana niin Provinssiin kuin reilaamaankin ja tietty palvellut fiksumpaakin pukeutumista vaativissa yhteyksissä. Nykyisin samainen pusero on päätynyt lähinnä Karkin ja Peetun vaatekaappiin. Esim. Peetun keväisen koulupäivän asu:

  • violetti pitsineule, Peetun mummun neuloma 🙂
  • farkkushortsit, Gina Tricot
  • legginssit, H&M
  • alla valkoinen toppi, H&M

Neuleen ohje löytyy jostain 80-luvun alkupuolen/puolivälin Suuri Käsityölehti -lehdestä, joka silloin oli tosin nimeltään Suuri Käsityökerho -lehti.. Lehdessä oleva malli oli toteutettu keltaisella langalla. (Kaikkea sitä muistaakin…)

Hokasin muuten justiinsa, että edellisestä arvonnasta on jo vaikka miten paljon aikaa. Siispä tänäiltana on Aprillipäivän kunniaksi tiedossa Suuri Ripsiväriarvonta!! Palkintona on iso kasa uutuus-ripsivärejä ja vähän vanhempiakin suosikkeja… So Stay Tuned!

(ja tää ei sit oo mikään aprillipila… :))

Lupasin jo aikapäiviä sitten kertoa muutaman vinkin, jolla nahkan (nahan? mitenkäs työ sen taivuttasitte??) ompelu onnistuu ihan tavallisella kotikoneella ja melko kokemattomaltakin ompelijalta.

Sopivan nahan hankkiminen

Kotikoneella ommeltavan nahka saisi olla melko ohutta ja pehmeää. Lampaannahka on yleensä varmimmin sopivaa, mutta lehmännahastakin voi saada käsittelemällä kyllä aika mukavan pehmeää ja ohutta. Eksoottisemmat laadut, kuten hirvennahkan, jättäisin väliin, mikäli käytössä ei ole nahan ompeluun tarkoitettua konetta.

Nahka myydään vuotina ja vuodan koko ilmoitetaan jalkoina. Suoran minihameen ompeluun menee kaksi pienehköä/keskikokoista vuotaa. Vuodan malli ja laatu vaikuttavat tietty menekkiin. Jos olet epävarma, kannattaa ottaa kaavat mukaan nahkaostoksille, niin et osta turhaan ylimääräistä.

Erinomainen valikoima ja ystävällinen palvelu on ainakin tamperelaisessa Muraja-nimisessä nahkatukkuliikkeessä, joka myy mielellään pienempiäkin eriä.

Mallin valinta

Jos käytössä on vain tavallinen kotikone, kannattaa valita ommeltavaksi mahdollisimman simppeli malli ilman taskuja, kaitaleita tai muita härpäkkeitä. Jokainen yksityiskohta kun lisää ommeltavien nahkakerrosten määrää ja jo parinkin kerroksen ompelu voi olla peruskoneelle haastava tehtävä. Mintun nahkahameesta tuli tästä syystä suora, taskuton ja ilman vyötärökaitaletta toteutettu. Mielikuvituksen ja hyvän suunnittelun avulla on toki mahdollista toteuttaa monimutkaisempiakin malleja, mutta koko ajan tulisi pitää mielessä, että saumoista ei saisi tulla liian paksuja.

Kaavat ja leikkaus

Toisin kuin kangasta leikattaessa nahkaa ei voi/kannata leikata kaksinkerroin. Tästä syystä on kaavoista parasta tehdä kopiot jokaista kappaletta varten erikseen. Kaavat on suositeltavinta asetella vuodan oikealle puolelle, koska silloin on helpompi suunnitella mihin kohtaan vaatetta luonnolliset epätasaisuudet sijoittuvat. Langansuunnasta ei tarvitse välittää, mutta nahka saattaa venyä eri suuntiin eri tavalla, mikä kannattaa ottaa huomioon leikkaussuunnitelmaa tehdessä. Jos olet ompelemassa mokkanahkaa, kannattaa olla vähän niuhompi sen suhteen, että kaavat olisivat suhteellisen samaan suuntaan aseteltu. Mokka saattaa nimittäin “siftata” valossa ja vaatteen osat näyttää eri värisiltä, jos leikkaat palaset ihan eri suuntiin.

Kannattaa myös kurkistaa vuodan nurjalle puolelle ennen leikkuuta, ettei siellä ole mitään ohuita kohtia ja virheitä, jotka eivät näy selvästi etupuolelle, mutta saattavat haitata myöhemmin. Vuodan reunoilla nahka on ohuinta ja helposti venyvää, mikä hankaloittaa ompelemista. Koska nuppineulojen käyttö ei ole suositeltavaa, voi kaavanosat joko kiinnittää pienillä maalarinteipin paloilla tai käyttää kaavapainoja (kirjat toimivat erinomaisesti “kaavapainoina”).
Kuva: Mintulta jäi tarkistamatta vuodan nurja puoli ja tietysti nahkahameen vasemman etukappaleen reunassa on melkein läpi menevä ohut parkitsemisveitsen viilto. Virhe ei näy päällepäin ja on onneksi sellaisessa kohdassa, mikä ei joudu koetukselle. Vastaava virhe persmuksen kohdalla olisi jo varmasti aiheuttanut reiän… Pitäisikin laittaa siihen kiinni silitettävää tukikangasta ennenkuin nahan pinta menee rikki.

Ompeluvaiheessa huomioitavaa

Nahan ompelussa kannattaa käyttää hyvälaatuista ydinlankaa (ydin polyesteriä päällinen puuvillaa), sillä nahkavaate on potentiaalisesti pitkäikäinen ja materiaali “syö” helposti huonolaatuisen puuvillalangan poikki.

Olen kuullut teflonpaininjalasta ja paininjalan alle liimattavasta teflonteipistä, jotka helpottavat nahan ompelua kotikoneella. Mintun nahkahameprojekti oli kaatua siihen, että moisia ei löytynyt, mutta rohkaisevan blogikommentin jälkeen päätin testata ompelua ihan au naturel. (vähän ameriikkaa tänne väliin, kun tulee niin pitkä ja puiseva juttu…;D) Legendan mukaan myös silkkipaperia voi käyttää apuna, jos paininjalka ei tahdo luistaa.

Saumojen aloituskohdassa on syytä olla tarkkana ja auttaa käsillä sekä langanpäistä vetämällä, ettei neula jää takomaan paikoilleen ja hajota nahan pintaa. Muuten ompelu sujuu samaan malliin kuin muutenkin. Hiukan erityishuomiota kannattaa suoda pitkissä (ja vähän lyhyemmissäkin) saumoissa päällimmäiselle kappaleelle, ettei se veny kovasti. Mikäli koneessasi on sellainen hienous, että pystyt säätämään paininjalan puristusta, kannattaa sitä keventää jonkin verran. Kuva: Mintun nahkahameen takasauma kaartuu lyyrisesti vähän sivulle, koska vasen takakappale on venähtänyt ompeluvaiheessa. 🙂

Viimeistely

Nahka ei rispaannu, joten siksakkaaminen tai saumurin käyttö on turhaa. Saumat huolitellaan liimaamalla, mikä tuntuu aluksi hiukan hassun askartelumaiselta, mutta on tosi helppoa ja hauskaa puuhaa. Parasta saumojen liimaamiseen on maitoliiman nimellä (ainakin ennenvanhaan) kulkenut purukumimaisen joustavaksi kuivuva liima. Tavallinen tekstiililiimakin käy (kiitos vaan vinkistä Adelheidille!!), mutta maitoliiman levittäminen on hiukan helpompaa, koska sen koostumus ei ole ihan niin tönkköä ja se ei kuivu yhtä nopeasti. Tai kai tekstiililiimoissakin on eroja, mutta Mintulla nahkahameen ompelussa käytössä ollut aiheutti lievää pulssin kohoamista sähäkän kuivumisen vuoksi.
Kuva: Unohda vaivalloinen hameenhelman käsinompelu. Liimaputkilon avulla homma hoituu hujauksessa!

Yhteenvetona voi siis sanoa, että nahan ompelu on jopa helpompaa kuin kankaan, kunhan vain ottaa materiaalin muutamat erityispiirteet huomioon!

Eikä sitten muuta kuin rohkeasti nahkavetimiä ompelemaan!

Go 4 it vol. 2 -blogiputiikki on taas ladattu täyteen ihan mahtavia uutuuksia! Yleisön pyynnöstä tuoreimmat tulokkaat saivat oman kategorian nimeltä Uutuudet (kekseliästä!). Näin uusimmat herkut löytyvät helposti ja nopeasti.

Tuotekuvat saa muuten isommaksi klikkaamalla kuvaa ja sen jälkeen on vielä mahdollisuus zoomata hiukan. Mikäli pop-up ikkuna on kovin pieni, kannattaa sitä suurentaa “vetämällä” hiirellä kuvan nurkasta. Näin pääset tekemään lähituttavuutta eri tuotteiden kanssa.

Uudesta valikoimasta on ihan pakko mainita Monkin herkkä harmaa silkkipuuvillamekko ja TopShopin todella ajankohtaiset kukkamekko ja tähtimekko. Mintun suosikkeihin päätyikin jo yksi Monkin printtipaita ja toinenkin on niin suloinen…

Paljon muutakin mukavaa on tarjolla (ihan pakko mainita vielä erikseen Monkin cool vetoketjupusakka!) – yhteenveto uutuuksista Stray Catsin biisin Runaway Boys tahdissa:

Vielä piti muistuttaa Essien kynsilakka-alesta! Ale jatkuu edelleen ja kaikkia sävyjä on vielä jäljellä. Uusissa tuotekuvissa Peetulla on kynsissä “kevätmalliston” namu pinkki Hard To Get.

Sunnuntaipäivä on kulunut leppoisasti metsästellen pisamia nenänpäälle kevätauringossa. Ihan mahtavaa!! Levitettiin jopa puutarhakalusteet pihaan ja syötiin lounasta ulkona t-paitasillaan ja aurinkolasit nenällä. Vähänkö siis on kevät!! 😀

Kevään tulon kunniaksi Top 5 -lista sesongin parhaimmista takeista:
Boyfriend jacket

Väljähkö pidemmän mallinen musta tai tummansininen perusjakku sopii niin farkkujen kuin mekonkin kanssa pidettäväksi. Ajankohtaisin malli on reilusti lantiolle ylettyvä ja melko suoralinjainen leikkauksiltaan – vähän kuin olisit lainannut jakun poikaystävän garderobista. Kaikkein kurvikkaimpien jakkujen voi antaa levätä kaapissa tämän sesongin yli. Olkalinjan tulee olla väljyydestä huolimatta istuva ja yleisilme ei saa olla “säkkimäinen”. Koulupukumaiset ja “purjehdusklubi”-tyyliset jakut ovat myös tosi jees, jos kaipaa hiukan koristeellisempaa outfitia. (Kuva: TopShop)
Bomber jacket
Sport fashion vaikutteet parhaimmillaan! Cool vyötäröpituinen nailonpusakka, jonka katseenvangitsijana toimivat näyttävät vetoketjut ja kiiltävät materiaalit. Musta ja harmaa ovat varman päälle pelaavan valinta, mutta myös kirkkaanpunaiset ja sähkönsiniset bomber jacket -tyyliset takit ovat kuuminta hottia. Sopii loistavasti yhdistettäväksi korkeavyötäröisen hameen ja tennareiden kanssa tai miksei vaikka henkselishortseihin ja kasariavokkaisiin… (Kuva: H&M)
Farkkutakki
Farkkutakki on tehnyt jo viime keväästä “bubbling under” -tyyppistä paluuta trendiväen suosioon. Ainakin täällä Tukholmassa on 2nd hand putiikeista imuroitu tehokkaasti kaikki pienikokoiset hyvin vaaleaksi kuluneet perusfarkkutakit. Parhaimmillaan farkkutakki onkin juuri silloin, kun se istuu napakasti päällä ja on sopivasti kulahtanut. Farkkutakki sopii yhdistettäväksi käytännöllisesti katsoen mihin tahansa kevään lookeista kukkamekoista sailor-tyyliin ja etnohippivetimiin. Kannatta kuitenkin varoa kokonaisessa denim-univormussa esiintymistä – se antaa helposti tosi töntin vaikutelman, vaikka Chanel moisia kokonaisuuksia kevätnäytöksessään esittelikin.
Ihana Kirsten Dunst yhdistää vaalean farkkutakin mustaan simppeliin asuun ja RayBan Wayfarer -aurinkolaseihin. Me likes! (kuva: people.com)
Trenssi

Klassikko vuodesta toiseen… Perusvärinen (musta, tummansininen, khaki ruskea) trenssi tulisi kuulua jokaisen peruspuvustoon. Hyvin istuvasta trenssistä on iloa vuosikymmeniksi, joten sen hankinnassa kannattaisi panostaa laatuun, vaikka se sitten tietysti näkyy hinnassa. Mintun varastoista täydellinen trenssi vielä puuttuu, vaikka jo muutama vuosi sitten hankittu Hilfigerin valkoinen vähän kipparityylinen takki onkin täyttänyt melko hyvin tuon tehtävän. Kuvan Burberry Prorsumin (kuva: n-a-p) tajuttoman upea nyöriyksityiskohdilla piffattu trenssi saisi kyllä erittäin mielellään tulla täyttämään garderobiani jäytävän ammottavan aukon! (Sponsor… anyone??? ;D)

EDIT: Tuike ystävällisesti muistutti, että löytyyhän Mintun varastoista se Cavallin H&M:lle suunnittelma trenssi. Se on just tosi hyvä ja oikein hieno trenssi, käypä moneen menoon… Mutta jos nyt joku jo ehti innostua sponsoroimaan tuommoisen nirunaruburberryn Mintulle, niin tänne vaan! Saa niitä kaksikin olla. Eriväriset ja kaikkee…
Biker jacket
Ahhh… Sokerina pohjalla! Ehkäpä en ryhdy sen kummemmin perustelemaan miksi biker jacket on kevättakkien top vitosen ehdoton ykkönen. Joku pian kuvittelisi, että vedän vain kotiinpäin, kun garderobistani sattumoisin löytyy se… Sanonpahan nyt vain, että biker takki sopii ihan minkä asun kanssa tahansa, piristää harmaana päivänä ja saa pitkästyttävät vanhat asukokonaisuudet näyttämään ihanilta ja cooleilta! Ihan tosi!!

Viisivuotiaan Idan päivä alkaa mukavasti miettimällä “päivän asua” jääkaappimagneetti-Barbielle.Idan äiti Pia saa aamiaispöydässä tiukkoja kysymyksiä tyyliin: No, minkäväriset kengät se laittais tänään, mitä tavaroita se ottais mukaan (puhelin, kukkakimppu, laukku jne.) ja ympäripyöreitä vastauksia kuten valkoiset ei hyväksytä, sillä vastauksen tulee olla täsmällinen tyyliin silkkiset valkoiset kengät

Paperinukketyyliin toimiva jääkaappimagneetti ei ehkä ole maailman hämmästyttävin keksintö, mutta olisihan tuollainen paljon suloisempi kuin kaikki ne perinteiset hassunhauskat tai, mikä pahinta, mainoslahjaksi saadut magneetit jääkaapin ovessa. Lisäksi en voi välttyä ajattelemasta, miten hauskaa olisi, jos saisi omasta garderobistaan vastaavan magneettiversion. Vähänkö olisi kiva suunnitella uudenlaisia asukokonaisuuksia!
Old stuff