Ompelukerho: Burda 2 – 2012

Vuoden toinen Burda Style on ilmestynyt. Jatketaan siis seikkailua ompelukerhon ihmeellisessä maailmassa!

 Lehden kansi lupaa varsin värikästä ja viheriäistä sisältöä. Itseäni jaksaa sapettaa, että lehdessä olevia malleja ei pääse vilkuilemaan ennen ostopäätöksen tekoa. No, tässä nyt ainakin teille hiukan best of -poimintoja kakkosnumeron kaavoista.

Tässä numerossa hemmotellaan erityisesti +-kokoisia ja raskaana olevia.

 Suurikokoisille on kaavoja oikein kivaan juhlapuvustoon. Mekkojen kaavalla on ommeltu jopa hääpuku. Kauniisti a-linjainen mekko sopii kyllä mielestäni mainiosti toteutettavaksi myös arkisemmastakin materiaalista. Hyvä perusmekon kaava koossa 44 – 51 toisin sanoen.

Vauvamasun mentäviä vetimiä uudesta Burdasta löytyy pienen puvuston verran. Housuja, tunikoita, mekkoja ja toppeja – kaikki niin linjakkaita ja moderneja, että ihan tässä itsekin innostuu… 😀

Toteuttamislistalle bongasin muutaman kivan mallin.

 Hauskasti ristiin rastiin pilkottu jersey-mekko olisi ihana toteuttaa samantien. Leikkausten ansiosta uskon mallin pukevan erittäin hyvin myös vähän naisellisempia muotoja. Valitettavasti saumurini on toiminut viimeksi joskus 90-luvulla – enkä ole saanut aikaiseksi viedä sitä huoltoon. Mahtavatko enää moista antiikkivehjettä edes saada kuntoon… Joustavasta jerseystä ei kuitenkaan kannata alkaa tavallisella ompelukoneella mekkoa toteuttaa, vaikka siinä jonkunlainen joustotikki olisikin. Niinpä tämä malli jää odottamaan saumurin ihmeparantumista.

 Sen sijaan ajattelin laittaa tänne ompeluvinkkejä kuvan housuista. Olen jo pidempään suunnitellut toteuttavani kivat chinot, kunhan vain sopiva kaava osuu kohdalle. No nyt nähdään, miten Burdan kaava istuu päälle. Molempien kuvien housut on siis toteutettu samalla kaavalla, vaikka ilme onkin materiaalista johtuen ihan erilainen. Itselläni on mielessä enemmän noiden alemman kuvan rentojen puuvillahousujen kaltaiset pöksyt. Saattaapi olla, että innostun myös testaamaan satiiniprinsessan pikkujakkua – tosin jossain ihan toisenlaisessa materiaalissa!

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *