Olen nyt viettänyt kaksi iltaa väsäten postausta parhaimmista Berliini-vinkeistäni. Aina sitä tällainen konkari-bloggaajakin hämmästyy, miten tuhottomasti aikaa menee, kun haluaa, että kaikki linkit ja muut tärkeät yksityiskohdat on kunnossa. Puhumattakaan oikeiden kuvien löytämisestä kaikkien ziljoonan matkakuvan keskeltä…
Berliini-juttu on siis tulossa, toivottavasti ehkä jo huomisiltana. Tämän illan iloksi on tarjolla Peetun toimisto-asu noin kolmen viikon takaa.
Ihanan mintunvihreän ja tummansinisen sävyisen sifonkimaisen kerrostetun huitulahameen tilasin alunperin itselleni Nelly.comin kesäalesta. Katselin toki jo kuvasta, että aikas lyhyeltähän se näyttää, mutta tuumasin, että malli on varmasti hurjan pitkä ja itselleni on kuitenkin tulossa isompi koko. Hamosen saavuttua totesin, että ei, en todellakaan, hyvällä tahdollakaan, voi sitä käyttää. Vaikka miten hilasin vyötäröä alemmaksi ja asensin läpinäkymättömiä sukkiksia jalkaani, näytin kuin olisin unohtanut pukea päälleni jotain olennaista. Kuten esimerkiksi sen hameen.
Peetu sen sijaan tykkää kulkea lyhyissä helmoissa – ja kyllähän se nuorelle koipeliinille hyvin sopiikin. Niinpä hame vaihtoi omistajaa molempien suureksi riemuksi.
Hameen kangas on ihanan kevyttä viskoosisifonkia ja se on kerrostettu nätisti. Tykkään myös kuosista ja erityisesti vesivärimäisistä sinisen ja mintunvihreän sävyistä. Helma olisi kuitenkin tarvinnut vähintään yhden kerroksen verran lisää pituutta, että olisin voinut edes kuvitella lähteväni ihmisten ilmoille alelöytöhameessani.
Tässä kuvassa pyydän saada kiinnittää huomion vasemman hihan kalvosimessa olevaan nimikirjailuun! Kysymyksessä on siis Peetun Tailor Storesta mittatilauksena tilaama kauluspaita. Pientä korvausta vastaan paitaansa voi myös saada nimikirjaimet – tosi kiva ja hauska tapa lisätä persoonallisuutta asuun. Ja lisäksi myös tosi ajankohtainen juttu – onhan catwalkillakin nähty mallien nimikirjaimilla koristeltuja asuja.
- paita, Tailor Store
- hame, Vero Moda
- tennarit, Converse
4 Comments
Tyttärellesi sopii ihanasti tuollainen 60’s henkinen, naisellinen tyyli kuitenkin tyttömäisellä meiningillä! Ihana asu, kampaus ja meikki. Ja joo, ei enää noin minihelmoja tällekään lyylille enää 😀
Kiitos – ja Peetun puolesta myös! Kyllä sitä tosiaan täytyy hiukan tarkemmin jo katsoa peilistä, mitä voio käyttää ja mitä ei… 😀
Onpa kaunis kuosi hameessa. Mutta juu, ymmärrän kyllä minihameen “kauhun”. Itse pidän edelleen minihameista, mutta huomaan yhä useammin miettiväni helmojeni pituutta. Tätä se vanheneminen teettää 😀
Joitain kesä- ja rantsumekkoja pidän yhä, vaikka ne onkin aikas minimini-pituisia. Tuota hametta olin ajatellut kivaksi toimistohameeksi – ja sellaisena se ei kyllä todellakaan toimi itselläni! Onneksi Peetu tykkäsi. 🙂