Keneltäkään ei ole tainnut jäädä huomaamatta, että fanitan lähestulkoon kaikenlaisia ketjuputiikkien muotitalojen kanssa tekemiä yhteistyömallistoja? Ihan jo lähtökohtaisesti diggailen ajatusta muodin demokraattisuudesta – siitä, että high end fashion on mahdollisimman monien ulottuvilla. Ymmärrän toki, että yhteistyömallistot eivät ole sama juttu kuin vastaavat, merkin omat, päämallistot. Materiaalit ovat vähemmän luksusta, mallien kokoonpano vähemmän työtä vaativaa ja tuotteet sopeutettu suurille massoille – eli suunnittelu on väistämättä vähemmän edgyä.
Kuitenkin jokaisella suunnittelijalla tai muotitalolla on oma nimi kiinni yhteistyömallistoissa. Kukaan ei ole niin lapsellisen lyhytnäköinen, että päästäisi markkinoille surkeaa laatua, olematonta suunnittelua tai muuten kyseenalaista kampetta. Vaikka miten on kysymys yhteistyöstä ketjuputiikin kanssa, vahingoittaisi ala-arvoiset tuotteet myös emomerkin mainetta. Niinpä yhteistyömallistot tarjoavat yleensä poikkeuksellisen hyvää laatua, materiaaleja ja suunnittelua erinomaisen käypään hintaan.
Peetu kysyi vähän aikaa sitten (kun vauhkosin Lindexin Missoni -yhteistyöstä): “äiti, luuletsä, että näistä yhteistyömallistoista tulee joskus tulevaisuudessa sellaisia tosi himoittuja vintage-keräilykohteita?” Vastaus on, että kyllä, juuri niin uskon, että tulee käymään.
Siksi onkin monta monituista syytä alkaa hihkua H&M:n seuraavaa, ranskalaisen Maison Martin Margielan kanssa toteutettua yhteistyötä.
Etukäteen ajattelin, että olen vain silleen “hengessä mukana” -tyyppisesti innostunut Maison Martin Margielan ja Henkan yhteistyöstä. Tunnustan (silläkin uhalla, että teen totaalisen fashion-uskottavuus-suiciden…), että kovin avantgardi muoti dekonstruoituine vetimineen ei ole kaikken eniten se omimmalta tuntuva juttu. Tykkään kyllä katsella kuvia ja inspiroitua ennakkoluulottomasta ja oivaltavasta ajattelusta, mutta että innostuisin hankkimaan sen tyylisiä vaatteita itselleni, ei ole tuntunut ajankohtaiselta.
Ensimmäiset nettiin vuotaneet (tai vuotaneet ja vuotaneet…) kuvat yhteistyöstä paljastaa vähän yllättäen jo monta ihastuksen kohdetta, joilta hyvinkin löytyisi paikka Mintun garderobista. Ainakin tuo vetoketjuilla viriteltävä palmikkoneule ja organza-kaapuhässäkkä päätyivät välittömästi must have -listalle. Ja voi, miten haluaisinkaan omistaa hopeiset glitterilegginsit, mutta – rehellisesti – milloin niitä oikeastaan voisi käyttää? Sen sijaan tuo ruskea krokonahkarotsi olisi täydellinen OMG/WAU…
Eipä siis muuta kuin shoppailukyynärpäitä taas terottelemaan ja marraskuun puoliväliä odottamaan! 🙂
Kuvat bongasin ihanan Silverin blogista (joka oli puolestaan poiminut ne jostain muualta…)
10 Comments
Niin, meillä on muumi-mukit, joista tulee uniikkeja keräilykappaleita joku päivä. Ja siellä asuu tälläinen hassuttelija.
Tosiasia on että jos löytää kivan vaatteen, joka sopii, mahtuu vaatekaappiin ja ei tyhjennä lompakkoa, aina voi sijoittaa itseensä.
En ole varsinaisesti keräilijä-tyyppiä, mutta on kyllä monta kertaa käynyt mielessä, että muumi-mukit olisivat aika ihania myös keräilymielessä. 🙂
Ah, en malta odottaa että mallisto on kaupoissa! <3
Voin tosi hyvin kuvitella, että sun tyylissä noi toimii ihan mielettömän hyvin! 🙂
Ihan hyvältä vaatteet näyttävät markkinointikuvissa, mutta kyllä noissa eri liikeiden yhteistyömallistoissa on laatu ollut yleensä aika heikkoa. Eivät kangaslaatujensa ja työn jäljen perusteella pahemmin ole vintageainesta.
Ok… Ilmeisesti sulla on ollut huonoja kokemuksia? Mulla on esmes H&M:n Roberto Cavalli -yhteistyöstä ostettu trenssi, jota käytän lähes päivittäin nyt jo varmaankin neljättä tai viidettä syksyä (milloinkas tuo olikaan? Voi olla, että siitä on kauemminkin). Samoin Viktor&Rolf -yhteistyöstä peräisin oleva silkkineuletakki on käytössä melkein kerran viikossa neuletakkiaikaan – ja tuohan oli muistaakseni vuonna 2005 tehty yhteistyö. Muitakin esimerkkejä varmaan on superkovassa käytössä olleista vaatteista, jotka ovat kestäneet aivan loistavasti.
Eli kankaiden laatu on ainakin näissä omissa ostoksissani ollut varsin mainiota. Harva varmaan edes käyttää niin paljon samoja vaatteita kuin mitä minä teen. Samoin työn laatu on mielestäni ollut tosi hyvää. Siis tosi hyvää hintaan nähden. Vinonauhalla huoliteltuja saumoja, tukinappeja ja muita tukirakenteita vaatteiden alla (esim. Lanvin ja Versace…).
Tämän pitkn vastakommentin sisältö on siis: olen eri mieltä kanssasi! 🙂
Ihania! Odotan innolla!
Sama täällä!! 🙂
Hei!
Erikoisia ja jänniä leikkauksia näyttää olevan. Myös oman huomioni saivat hopeat leggingsit ja tuo ihana iso palmikkoneuleviitta-systeemi. Saas nähdä löytyykö sitten ihan vaatekaappiin asti mitään, tai riittääkö rohkeutta…
Tuo palmikkoviittahässäkkä näyttää kyllä niin hienolta, että luulenpa, että se on kyllä ihan pakko saada!