Sekopäiset (lue: tyypilliset eli normaalit) syyskelit jatkuvat. Aamupäivällä paistaa aurinko pilvettömältä taivaalta, lämpöä on lähemmäs parikymmentä astetta ja muutenkin on oikein mukavaa. Iltapäivällä vihmoo vettä ja on yleisesti mäntti puuskatuulinen sää. Pukeudu nyt siinä sitten jotenkin järkevästi ja asiallisesti.
Yhteistä syysiltapäiville on näköjään se, että valo ei nyt enää yksinkertaisesti riitä kunnollisten – tai edes hiukan vähemmän rakeisten – asukuvien ottamiseen. Ei, vaikka miten asettuisi lattiasta kattoon ylettyvän ikkunan eteen. Jotenkin tuntuu, että tuon järkkärin perusputken valovoima on oikeasti surkeampi kuin vanhan pokkarini… Irenen kanssa juteltiin Lindexin Missoni-bileissä aiheesta ja nyt tuntuu, että en taida pärjätä ilman kiinteää 50 millistä (ööö – sanotaankohan se noin?? – no siis se “virallinen muotibloggariobjektiivi” eniveis…) objektiivia. Irene ei kuulemma juuri muuta käytäkään, joten ihan turha pelko, että kohta joutuisi kantamaan mukanaan kaiken muun kivan lisäksi vielä sataa vaihtoputkea kameraan. Tuollaisella voisi kuvata vähän hämärämmässäkin ilman salamaa ja saada silti ihan skarppeja kuvia.
Aika hifistelyksi menee, mutta rajansa ryynipuurollakin.
- mekko, COS
- ballerinat, Marc by Marc Jacobs