Lohtushoppailua

Suklaa, tv-sarjat (nyt menossa Girls) ja shoppailu ovat vanhoja, hyviksi todettuja hoitokeinoja, kun mieli on maassa. Kauppoihin pyörimään lähteminen ei ole voinut kiinnostaa yhtään vähempää. Täällä oli perjantaina yleinen palkkapäivä ja silloin keskustan putiikit on aina aivan ammuttuna täynnä väkeä. 

Henkkamaukan nettiputiikissa ei ollut tunkua. Valitettavasti ne ihanat vadelmanpunaiset bikinit, jotka olin haaveksinut hankkivani, olivat omassa koossani kokonaan loppuunmyyty. Löysin silti pari kivaa vaihtoehtoa ja nyt odotan ihan innoissani, että näen kaunokaiset irl.

Kokonaisten bikinisettien käyttäminen on kuulemma ollut trendibarometrilla mitattuna totaalisen jääkylmää jo monta kesää. Itse en suhtaudu bikinihommaan ihan niin tosissani – riittää, kun aurinko paistaa ja on lämmintä. Tällä kertaa jätin kuitenkin setit hankkimatta ja tuumasin syreeninlilan alaosan sopivan sekä kukikkaisen että teräksenharmaan yläosan kanssa.

Samalla klikkasin ostoskoriin valkoiset shortsit ja narupohjaiset kesäsandaalit. Saa nyt nähdä miten fiksu ostos valkoiset shortsit oikeasti on. Takuulla istun ensimmäisenä johonkin nurmikonvihreä/veneterva-ansaan ja pöksyt on finito samantien. Pitkää ja ihanaa yhteiseloa odotan sen sijaa raikkain sinivalkoisin nauhoin solmittavilta nirunaru-sandaaleilta! Valkoisten shortsien lisäksi ajattelin yhdistää nuo kaikkiin asioihin, jotka alkavat “farkku-“. 

Jotta lohtushoppailuhurjastelu ei olisi jäänyt puolitiehen, klikkasin itselleni myös kivan mustavalkoisen kesämekon. Kuvittelisin, että tuon voisi laittaa mustien ballerinojen kanssa töihinkin, kun olkapäille laittaa vaikka sen varastoistani löytyvän ohuen mustan boleromittaisen Uniqlon neuletakin.

Huomioita nettishoppailusta:

  • Kun shoppailee netissä saa oikeastaan shoppailukiksit kahteen kertaan. Ensimmäisen kerran, kun ostoskori on lunastettu kassan kautta käyden omaksi ja toisen kerran, kun tavarat sitten oikeasti saapuvat kotiin.
  • Jostain syystä voi olla aivan tasan varma, että jos on illalla tehnyt tilauksen  H&M:n nettikauppaan, plingahtaa aamulla puhelimeen tekstiviesti, että on klubipäivät ja kaikesta saa 10 % alennuksen. Kiva muille, huonompi itselle.

8 Comments

  1. vivantvivi

    Ihanan näköisiä ostoksia, varsinkin nuo sandaalit näyttää tosi kivoilta 🙂 Ja naurattaa nuo huomiot, kummatkin pitävät 100 % paikkansa 😀 Olen muuten seuraillut tätä blogia jo vaikka miten kauan ja aina tykkään yhtä paljon, kiitos kun jaksat kirjoitella!

    withasilverlining.blogspot.com

    Reply
    • Minttu

      Tosi kiva kuulla, että tykkäät – sekä ostoksista että blogista! 🙂

      Reply
  2. SR

    Täällä myös yksi vakkarilukijasi! Kirjoittelet kivasti ja mukava lueskella vähän “aikuisemmankin” naisen juttuja, blogit tuppaavat olla enimmäkseen aika nuorta kirjoittajakuntaa. Tietty olen suuri Tukholma-fani joten aina kiva lueskella juttuja sieltäkin 🙂 Jos juttutoiveita sais ehdottaa niin mua ainakin kovasti kiinnostaisi asuminen ja eläminen siellä, miten alku lähti käyntiin, kuinka lapsesi sujahtivat ruotsalaiseen elämänmenoon, kieli yms. Ihanaa kesää toivotellen!

    Reply
    • Minttu

      Kiitti kovasti juttuideoista – voisin kyllä hyvinkin kirjoitella taas pitkästä aikaa vähän jotain enemmänkin täkäläisestä elämänmenosta. Ja tosi ihana huomata, että täällä pyörii vähän aikuisempiakin lukijoita! Mukava kuulla, että viihdyt juttujeni parissa. 🙂

      Reply
  3. Karkki

    Lapset aloitti ruotsinsuomalaissessa kouluussa ja päikässä ja vaihtoi myöhemmin ruotslaiseen kouluun ja viihtyy todella hyvin 🙂 kiitti äiskä hyvästä blogista 😉 nähdään illalla!

    Reply
    • Minttu

      Nähdään illalla Karkki! <3

      Reply
  4. Ilona

    Niin kovin totta tuo jälkimmäinen huomio! 🙂 H&M:a en ole kokeillut, mutta Ellokselta tulee myös tilauksen jälkeisestä aaamusta alkaen vähintään kerran (välillä kaksi…) päivässä seuraavat kolme viikkoa ties mitä tarjousviestejä. Ihan tosi kiva joo, että silloin kertovat miten paljon mistäkin saa alennusta, eivätkä esimerkiksi ennen tilausta, jolloin niistä olisi ollut jotain hyötyäkin.

    Noi valkoiset shortsit on kyllä tosi ihanat – näen jo sieluni silmin itseni kippaamassa kulhollisen mustikoita tuollaisille… 😀

    Reply
    • Minttu

      A-i-v-a-n!! Unohdin kokonaan mustikat!! :DD

      Reply

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *