Täydellisen kännykän metsästys jatkuu… Viimeisen puolen vuoden ajan olen etsinyt hikipäässä uutta puhelinta, koska vanha ja erinomaisen hyvin palvellut Nokian 7200 -malli alkaa jo vähitellen oireilla olevansa käyttöikänsä päässä. Koska yksikään kännykkä ei ole tuntunut olevan Juuri Se Oikea, on valintaprosessi venähtänyt suorastaan kivuliaan pitkäksi.
Toisaalta tänä aikana omat tarpeetkin on ehtinyt muuttua. Keväällä uuden kännykän tärkein ominaisuus – puhelintoimintojen lisäksi tietty (daaa!) – oli suht hyvätasoinen kamera. Hankittuani uuden digikameran kännykän kameraominaisuudet muuttuivat täysin yhdentekeviksi. Tällä hetkellä toivoisin, että kännykkä olisi sekä kivan näköinen (mielellään jopa vähän cool) että toimisi hyvänä mp3-soittimena. Suunnitelmistani huolimatta en hankkinut iPod – Nike+ -hässäkkää, joten nyt tarvitsisin kohtuullisen hyvän musiikkipuhelimen.
Epätoivo ajoi Mintun tutkimaan jopa Sony Ericssonnin puhelimia, mutta lopulta päädyin kahteen Nokia-vaihtoehtoon:

Vaihtoehto 1: Nokian uusi “virallinen” musiikkipuhelin Nokia 5310. Tämä olisi varmasti hyvä musiikin kuuntelua varten ja äänikin on kuulemma toooosi hyvä. Ulkonäöltään puhelin on ehkä liiankin vahvasti teinipoikien makuun suunniteltu…

Vaihtoehto 2: Nokia 6500 Classic pronssin värisenä olisi huomattavasti hienostuneempi vaihtoehto – ainakin ulkonäön perusteella. Toiminallisuus on varmasti ihan riittävä tässäkin vaihtoehdossa, mutta en oikein osaa päättää onko pronssin värinen puhelin tyylikkään klassinen vai vain tylsän perinteinen.
Help! Kumman valitsisin?? Kumman sinä valitsisit, jos pitäisi valita näistä kahdesta?
Olisi myös kiva kuulla, jos jollakin on oikein käyttökokemuksia jommasta kummasta puhelimesta…
15 Comments
Olen lukenut blogiasi (joka on yksi suosikeistani!) jo jonkin aikaa, mutta ehkä nyt uskaltaudun ensimmäisen kerran kommentoimaan.
Itse ottaisin noista kahdesta ehdottomasti tuon toisen vaihtoehdon. Ei ensimmäisessäkään varsinaisesti mitään vikaa ole, mutta tuo pronssinen väri on kaunis ja malli tyylikäs eikä lainkaan tylsä 🙂
kakkosvaihtoehto ehdottomasti! ihan vaan sen kauniin ulkonäön takia. 🙂
jälkimmäisen varmasti. itsellä ei kummastakaan kokemusta ole, mutta nokian 5300 XpressMusic oli jonkun aikaa sitten käytössä, eikä siinä ainakaan musiikin taso mitenkään ihmeellinen ollut kavereiden eimusiikki puhelimiin verrattuna.
Minä otaisin tuon kakkosvaihtoehdon. Se on paljon tyylikkäämpi ja elegantimpi.
minäkin ottaisin ehdottomasti mieluummin tuon kakkosvaihtoehdon 🙂
kakkosvaihtoehto on elegantimpi. itse ottaisin sen, jos noista kahdesta pitäisi valita. itse olen myös ostamassa uutta puhelinta, ja haluan sellaisen joka on hieman erikoinen ja huomiota herättävä. ja puhelimen on oltava nokia… kun olen niin nirso, niin en ole mitään silmää miellyttävää löytänyt. mutta nokian n76 kyllä punaisena olisi houkutteleva, mutta hinta on turhan kova.. :/
Helena, Chic ja anonymoukset: kiitos kommenteista! Olin itsekin jo kallistumassa tuon pronssisen vaihtohedon puolelle ja tämä vielä vahvistaa päätöstä.. 🙂
kakkonen ehdottomasti! eihän noita kahta ulkonäön perusteella voi edes verrata 😉
Jos haluat kunnollisen musiikkipuhelimen, ota SonyEricsson!
Jäkimmäistä Nokiaa löytyy myös mustana, kaunis sekin; harjattua terästä.
Mä olen itse alalla, ja ratkoin puhelinpulmani vaihtuvien kokeilujen lisäksi Nokian Lunalla ja SE610i:lla. Ekalla hoidetaan bisnekset ja toisella kuunnellaan musaa:) Mutta jos mä olisin omalla rahalla ostamassa itselleni puhelinta, ottaisin SE:n kohta myyntiin tulevan SE910i:n.
Nää taitaa olla makuasioita. IPhone on varmaan pakko saada, toisaalta kuolaamani Prada oli pettymys. Mä tykkään tekniikasta, mutta kaunis ulkonäkökin on tärkeä. Tai voiko matkapuhelinta koskaan sanoa kauniiksi? Tätä olen pohtinut paljon, ja myös naisnäkökulmasta; tekniikka tuntuu olevan vain miehille ja “kivannäköiset” jutut naisille. Eikä se ole niin.
sori, eksyin aiheesta:)
The good ones: Ulkonäön perusteella vertailu on tosiaan täysin tarpeeton. Ajattelinkin, että jos joku on sitä mieltä, että tuo toinen on niiiin paljon parempi musiikkisoitin, että muuta ei kannata ajatellakaan…
Anonymous: Puhelimen ulkonäöllä on mulle tosi paljon merkitystä. On pikkuisen raivostuttavaa, että söötit pinkit puhelimet ovat lähes kaikki niitä simppeleitä teini-puhelimia… Valitettavasti edes iPhone ei vakuuttanut testikäytön aikana, vaikka olihan se ihan sikamakea ulkoisesti. Ehdottomasti mieluiten hankkisin puhelimen, joka näyttäisi iPodilta – väri mielellään Hot Pink. Nojoo, ainahan saa haaveilla…
Taidan päätyä tuohon pronssiseen Nokian 6500 Classiciin. Musta ei käy, koska niitä on jo “kaikilla” (tekniikkanörtti mikä tekniikkanörtti..;D), vaikka se on kyllä ihan hyvän näköinen. Tuon puhelimen tekniikka riittää varmasti mulle, vaikka kivahan se olisi, jos olisi jotain hauskoja himmeleitä.
Pradan puhelin oli mullekin pettymys…
Nokian 7300, saa kaiketi myös mustana.
Rosa: ok, hyvä tietää.
tossa vähän musapuhelinvertailua:
http://www.digitoday.fi/vimpaimet/2007/11/12/rss/200728249/66
…ja niinkun tiedätkin, mun kanta on et sonyEricsson, ilman muuta. Paljon mukavampi käyttää.
linkki näköjään ei mahdu yhdelle riville, tässä kokonaisena:
http://www.digitoday.fi/vimpaimet/2007/11/12/rss/
200728249/66
Kimmo: kiitos kommentista. Luulen, että valitsen kuitenkin Nokian…