Voitte pakata naarausvehkeet takaisin kellariin. Olen selvinnyt huikeasta purjehdusseikkailuistani takaisin kuivalle maalle!

Oli aivan mahtavan ihana, leppoisa päivä täynnä aurinkoa, merta, kauniita maisemia ja – mikä tärkeintä – kristallinkirkkaassa vedessä uiskentelua. Kiitoksia vain kaikille, jotka tuota “kolmen saaren” -purjehdusta suosittelivat. Retki oli aivan juuri niin mahtava kuin annoitte ymmärtää!

Pikkuisen kyllä jännitti etukäteen. Täällä on ollut tosiaan ihan älytön tuuli ja parina viime päivänä puiset suuret purjehdusveneet ovat pysyneet satamassa. Olen aika nössö siinä mielessä, että helposti menee kyllä pupu pöksyyn, jos kovasti merellä keikuttaa. Aamulla satamaan fillaroidessani tein henkilökohtaisia tilannearvioita tuulen/merenkäynnin mahdollisesta senhetkisestä tilasta. Mitenkään erityisen tuulettomalta ei keli mielestäni vaikuttanut.

Tiedän, että moni saattaa ajatella, että ollaanpas sitä nyt herkkänahkaisia, jos pieni merenkäynti pelottaa. Ja kieltämättä – olisin mielelläni sellainen raisu hurjapää, joka olisi kaiken edessä vain, että huihai, antaa keikkua vaan. Toisaalta, jos ajattelee asian positiivista puolta, enpähän tarvise mitään järisyttäviä extreme-kokemuksia saadakseni pienet adrenaliini-kicksit silloin tällöin.

Olin paikalla hyvissä ajoin, että sain valloitettua itselleni mukavan nurkkauksen hyvältä paikalta, pois muiden kulkuväyliltä. (Kiitoksia vaan tästäkin vinkistä!). Se osoittautui erittäin hyväksi strategiaksi, sillä lopulta laiva oli varsin täynnä ja loppuja ahdettiin istumaan ripirinnan laivan viertä kiertäville penkeille. Itse sain nautiskella mukavasta löhöilypaikastani koko matkan ajan.

Kos Town mereltä nähtynä. Tästä kun katsoo, en yhtään ihmettele, että tuolla järjestetään paljon myös erilaisia maastopyöräilyretkiä. Aika kivat korkeuserot heti kaupungin takana.

Edessä näkyy Turkki. Kosilta on vain 25 km meren yli Turkin puolelle. Taitaa olla kaikkien täällä matkailualalla olevien yhteinen vitsi sanoa, että uimallakin pääsee yli, jos on riittävän sinnikäs. Olen kuullut tuon tosin vasta vain kolme kertaa…

Päivän filosofointeihin inspiroi meren kaikki erilaiset sinisen sävyt hilpeän heleästä turkoosista dramaattisen vaativaan musteensiniseen. En ole mikään heraldikko, mutta mielestäni ei ole mikään ihme, että Kreikan lipun sininen on tummahko ja syvä niinkuin meri tällaisena kauniina päivänä, kun taas Suomen lipun sininen tuo mieleen ennemminkin kirpeän kirkkaan pakkaspäivän taivaan… Kansan sielunmaiseman sävyjä.

Saapuessamme ensimmäiseen pysähdyskohteeseemme Pserimokseen muistelin hiukan huvittuneena Fritidsresor-oppaan selostusta, miten 18 euroa kalliimmalla hinnalla saa mm. “oppaan palvelut”. Ihan hyvä kaitsemismeininki oli laivan väelläkin. Paluuaika näytettiin kellosta ja kaikille jaettiin maihinnousukortti. Korttien avulla pidettiin lukua, ettei kukaan vain vahingossa jää matkasta.

Pserimos on pieni saari, jonka keskuksena on lähes olematon kyläntapainen taajama. Vakituisesti saarella asuu vain viisi perhettä. Mahtaa olla karua sitten, kun syys- ja talvikausi alkaa. Kiertelin hiukan paikkoja katsellen, mutta pääosa tunnin pysähdyksestä tuli kyllä vietettyä meressä. Pserimoksen rantapoukamassa on aivan mielettömän silkinpehmeää vaaleaa hiekkaa ja suojaisan muotonsa ansiosta vesi oli todella lämmintä.

Pysähdyksen jälkeen syötiin lounas laivalla. Oikein kiva piknik-tyyppinen lounas sisälsi souvlakia, tsatsikia, kaalisalaattia ja leipää.

Seuraavaksi suunnattiin Kalymnokselle. Tuolla emme kuitenkaan menneet siihen varsinaiseen kaupunkiin (ilmeisesti kovan merenkäynnin vuoksi), vaan toisella puolella saarta sijaitsevaan pikkukylään. Asia ei itseäni harmittanut – tai miksi olisikaan, kun en oikeastaan mitään erityistä ollut odottanutkaan. Sitäpaitsi pikkuisen sataman läheisyyteen oli rajattu uima-alue, jonka käsittämättömän kristallinkirkas vesi houkutteli uimaan välittömästi.

Tein kuitenkin ensin pienen kierroksen kylässä ja kävin kuuntelemassa lyhyen esityksen luonnon merisienten keräämisestä ja käytöstä. Kalymnoksella on sukellettu merisieniä jo anno datsuma. Vastustin virallista turisti-impulssia ja jätin ostamatta yhtään pesusientä kotiinviemisiksi, vaikka selostajarouva oli sitä mieltä, että sellainen on ihan paras kaikkeen pesemiseen ja jopa siivoukseen.

Viimeinen pysähdyksemme oli Plati-nimisellä saarella. Tuolla ohjelmassa oli ainoastaan ja vain sitä itseään – eli uimista. Kyllä kelpasi lillua kirkkaassa lämpimässä vedessä. (Huomaan, että käytän koko ajan sanaa “lillua” uimisen sijaan. Tänään yritin vähän kyllä oikein uidakin, mutta Välimeren vesi on niin hirmu suolaista, että siinä ennemminkin kelluu kuin ui. Siksi kai lilluminen on tuntunut kuvailevimmalta verbiltä..)

Ja jälleen päivän asu! OMG! Mutta sillähän on taas samat “vaatteet”! Haha!

Paluumatkalla pötköttelin yläkannella ja nautin auringosta. Kyllä, välillä laiva kieltämättä keikkui sen verran, että alakannelta kuului kaatuvien asioiden ääniä ja muutamat mukana olevat lapsi-ikäiset ihmiset kirkuivat riemusta (tai kauhusta, mistä näistä tietää). Keräsin kuitenkin kaiken mielenrauhani ja vältin kuin vältinkin panikoitumiskohtauksen ja säilytin päivän aikana saavuttamani tyyneyden.

Kuvassa retkilaivani Poseidon.

Takaisin hotellilla olin aikas puhki. Jännä juttu, miten sitä voikaan väsyä niin totaalisesti siitä, että kölliskelee laivan kannella ja välillä käy vähän uimassa.

Kirjoittelin vähän kortteja – tai siis tarkemmin sanottuna kirjoitin kaksi korttia ja mietin, että en taida jaksaa enää poistua hotellilta mihinkään ruokajahtiin. Ajattelin, että jääkaapissani on vielä jogurttia ja leipää ja juustoa, kyllähän niistä iltapalan saa.

Sitten heräsin ja päästin kissan ulos. Eiku tajusin, että en ole täällä loputtomiin ja komensin itselleni kampetta niskaan ja patistin ovesta ulos.

Päätin, että poikkean ensimmäiseen kivan näköiseen tavernaan, jossa näyttää olevan muitakin ihmisiä. Ei tarvinnut fillaroida montaakaan korttelia, kun sellainen tulikin vastaan. (Onpa yllättävää – haha!)

Kreikkalaisklassikoista on jo tullut käytyä läpi Horiatiki-salaatti, tsatsiki, moussaka ja souvlaki. Nyt päätin, että on aika maistaa, vieläkö Retsina maistuu samalta kuin aikoinaan Tampereella kreikkalaisravintola Antikassa työskennellessäni. Maistuu se.

Mustekalarenkaat olivat sen sijaan aivan tolkuttoman hyviä! En tavallisesti välitä kovasti friteeratuista tai paneroiduista asioista, niissä kun yleensä maistuu vain se rasva. Nämä olivat niin kevyellä kädellä käsiteltyjä, että tuoreen mustekalan maku pääsi loistavasti oikeuksiinsa!

Olipa hyvä, että tuli lähdettyä ulos syömään! Kyllä ne leivät sieltä kaapista ehtii sitten vaikka huomenna…

Huomenna olisi tarkoitus tehdä vähän pidempi fillariretki. Minne, sitä en ole vielä päättänyt!