Kevätkengistä haaveilu piristää kummasti marraskuun pimeydessä.
Pressiviikolla törmäsin yhdessä showroomissa suomalaiseen Finsk-kenkämerkkiin.Jostain syystä käsittämätön suomalaiskansallinen patrioottisuus ja isänmaanylpeys tulvahti sisimpääni. Minun kotimaastani tulee jotain näin mielettömän upeaa!
Vähän perinteisempiä himotuksen kohteita…Sandin pinkkikorkoiset peep toet olisivat aivan mahtavan upeat pin up -tyylisessä kokonaisuudessa. Marc O’Polo on petrannut huomattavasti kenkämallistojaan. Oikeassa yläkulmassa Marc O’Polon mukavan pehmeästä nahasta valmistetut gladiaattorihenkiset sandaalit. Myös DNA on väsännyt oman versionsa nyt jo ehkä hiukan puhkihypetetyistä Diorin gladiaattoreista… Mustaa kiiltonahkaa ja mokkaa yhdistelevät Louis Vuittonin pumpsit piilokorokepohjalla ovat ehkä täydellisimmät vähään aikaan näkemistäni.
Kesävärejä nammm…Korkkipohjaisia kiilasandaaleita karamelliväreissä Pepe Jeansilta. Rules by Maryn ihanat remmikengät suorastaan huokuvat romanttista tanssilavatunnelmaa… tosin toimivat varmasti myös fiftarihenkisten farkkuasujen kamuna. See by Chloén kiiltävänkirkkaat muovikengät ovat kuin irtokarkkihyllystä. Kaikkein mieluiten kuitenkin haluaisin – eikun eniten tarvitsisin – Whyredin vihreät remmisandaalit.
Kesäbootseja ja taivaansinistä…Sand satsaa selvästi stilettoihin. Hurmaavat pellavanvaaleat nilkkurit ovat pehmoistakin pehmoisempaa mokkaa. Dr Marten’s kesäväreissä… Myös Benetton vannoo korkkipohjien nimeen. Ja mikä ettei – kesäisempää nirunarusandaalimateriaalia saa etsiä. By Malene Birgerin supercoolit neutraalin väriset kevät nilkkurit ja saapikkaat. Saapikkaiden juju on irrallinen chaps-tyylinen varsi. Nam!
Onneton Picasa särpälöi kollaasityökalullaan Sandin nilkkureitten varvaskärjen pois, joten tässä vielä koko komeus uudelleen:Pitäisi tosiaan opetella käyttämään Photoshopia – tai edes Gimpiä… Saataisiin nauttia vähän laadukkaammista kollaaseista. 🙂
11 Comments
Julia Lundstenin Finsk-popoja myytiin myös siellä Näsijärven rannalla olevassa putiikissa, josta sulle silloin kesällä kerroin. Yritin vielä hakea myöhemmin netistä kuvaa niistä Lundstenin tyrmäävistä kissanhäntäkengistä, mutta enpä onnistunut…
Tuike: Meidän täytyy tehdä retki sinne ens kesänä – ehdottomasti! Oliko se niin, että kyseinen putiikki sijaitsee jossain meidän Hiidenkiven ex-naapureitten kesämökin vieressä?
Ja piti vielä sanoa, että kissanhäntäkengät kuullostaa just ihan mun kengiltä!! Niinkuin kuullosti jo kesällä, kun kerroit niistä…
Slurps! Täällä valuu kuola…nätisti sanottuna!
noi Marc’O Polon ja DNA:n kengät on niin ihanat. rakastuin. apua.
Roxie: I know the feeling! ;D
Stereo speakers: DNA:n kenkien laadusta en osaa sanoa, mutta Marc O’Polot on ainakin ihan hintansa väärtejä.
Meinaa päästä itku kun katselee noita Sandin open toe kenkiä… Haluan!! tiedätkö yhtään hintaa?
Kate: No en kyllä valitettavasti tiedä hintaa… Kauppoihin kaunokaiset tulevat vasta kevätpuolella. 🙂
Oi mitä kenkiä<3
Retkeillään vaan Teiskoon kesällä (matkaa Hiidenkiveltä ehkä 15 km)! Viimeksi kyllä esillä oli vain parit ei niin kovin ihmeelliset narusandaalit mutta pitäähän se ensi kesän valikoima käydä tarkistamassa.
Tuike: Ok! It’s a deal! 🙂