I’m back!

Mintulla on lievästi taipumusta ylioptimistisiin aikatauluihin… Työviikko Helsingissä oli niin täynnä ohjelmaa, että hyvä kun ehti käydä välillä hotellissa vaihtamassa paitaa. Ennen Tampereen junan lähtöä perjantaina iltapäivällä ravasin hikipäässä matkalaukkua raahaten Stockalle. Sieltä löytyi hieno Globe Hopen paita, joka pääseekin edustustustehtäviin heti tänään. Muuten jäi kyllä Suomi design ja shoppailut taka-alalle…

Lauantai meni kavereitten kanssa lounaalla ja Saarikylien rauhassa. Sunnuntaina oli tarkoitus shoppailla Tampereella mutta eihän siellä ollut kaupat auki!! Ei edes mitkään marketit eikä vastaavat! Onneksi Keskustorilla oli kalamarkkinat niin sainpahan hankittua pari pussia karjalanpiirakoita tuliaisiksi. Ja Tampereella tärkeintä oli tietenkin tavata ystäviä, jutella, rentoutua sekä fiilistellä ex-kotikaupungissa. (Mutta kyllä vähän ihmetyttää, että miten Hämeenkadullekin on tullut baari jokaikiseen kulmaan!)

No, nyt pitäisi jaksaa rutistaa lopputyö valmiiksi, että pääsisi nauttimaan kesästä. Se on harmillisessa “melkein valmiissa” vaiheessa – eli tosi pitkällä, mutta vielä on aika paljon duunia jäljellä. Ja pahinta on tietysti, että kahteen viikkoon en ole noin ziljoonasta eri syystä uhrannut kirjoittamiselle montaakaan ajatusta.

2 Comments

  1. Nuuk

    Oli joku kirkollispäivä (helluntai?), siksi sunnuntaina olivat kaikki kaupat koko maassa kiinni 😉

    Eipä kyllä muutenkaan nämä kesän sunnuntaiaukioloajat kovin luksusta ole, sillä kaikki vähänkään pienemmät putiikit ovat silti kiinni.

    Reply
  2. Minttu

    Nuuk: No jotain tällaista taisi olla… Vähän kyllä harmitti, kun en tajunnut sitä etukäteen – yllättävän harvoin tulee nykyään Suomessa poikettua.

    Reply

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *