H&M:lle luksusmerkki!?

Viikon fashion-puheenaihe, ainakin täällä meilläpäin, on ollut sitkeät huhut, että H&M olisi perustamassa uuden luksusbrandin. Varsinainen uutinen tämä ei vielä ole, sillä H&M ei ole vahvistanut asiaa. Kuitenkin Henkkamaukan talliin on palkattu designeriksi Whyredin naistenmallistosta aikaisemmin vastannut Behnaz Aram. Lisäksi H&M:n tiedottaja Camilla Emilsson vahvistaa, että suunnitteilla on uusi putiikkiketju, jonka valikoima tulee olemaan laadukasta ja asettumaan korkeampaan hintasegmenttiin. Konserni on myöskin jo viime vuonna rekisteröinyt ympäri maailmaa nimen “& other stories”, mikä kertoo siitä, että uuden konseptin valmistelut ovat jo aika pitkällä.

Jotenkin tuntuu yllättävältä, että H&M satsaa luksukseen. Tosin voin kuvitella, että uutta brandia rakennettaessa ei todellakaan liputeta sen kuulumista Henkkamaukka-klaaniin. Aika monet ehtivät aikoinaan epäillä COS-putiikkienkin toimivuutta – mutta ihan hyvinhän tuo on paikkansa ottanut linjakkaana ja johdonmukaisena keskihintasegmentin brandina. Uuden tulokkaan olisi tarkoitus olla siis selkeästi vielä COSiakin hintavampi.

Mielenkiintoista on sekin, että halpismuotispesialisti haluaa hyökätä luksusmarkkinoille samaan aikaan, kun perinteiset designer-vetoiset muotitalot lanseeraavat edullisempia alamallistoja. Toisaalta H&M:llä on jo nyt aika paljon kokemusta designer-muodista kaikkien hyvin myyneiden yhteistyömallistojen ansiosta. Epäilyttää kuitenkin, että miksi joku, jolla on varaa ostaa oikea design vaate, päätyisi tekemään ostoksensa H&M:n putiikissa. Vaikka sen nimi olisikin jotain muuta, esimerkiksi nyt vaikka & other stories

8 Comments

  1. tuike

    Jos luksus ei tule tarkoittamaan poskettoman korkealle hinnoiteltuja vaatteita, vaan hyvää hinta-laatu -suhdetta ja kivaa designia, ihan hyvin voisi kiinnostaa kaltaistani kaikki käy -ostajaa (yhdistelen sujuvasti vaikkapa Ellosta ja merkkivaatteita). H & M -keldjut näyttävät monesti kaukaa ihan kivoilta, mutta materiaalit on karseita ja usein vaatteet jotenkin vain näyttävät vaatteilta ilman että niitä oikeasti ilkeäisi ostaa ja pukea. Ja jos tätä ympäristöä kuormittavaa bulkkituotantoa saisi vähennettyä niin, että tuotettaisiin ja ostettaisiin vähemmän mutta parempaa, niin hyvä!

    Reply
    • Minttu

      Ilmeisesti tästä uudesta putiikkiketjusta olisi nimenomaan tulossa laadukkaampi ja kalliimpi. Siis hintaluokaltaan kalliimpi kuin COS – mikä tarkoittaa jo ihan sellaisia tuntuvia hintoja. Ja vaikka tuosta jutusta paistaakin pieni skeptisyys, on toisaalta ihan merkittävää, että ovat palkanneet Behnaz Aramin pääsuunnittelijaksi. Se voi tarkoittaa sitä, että tulossa on ihan oikeasti hienoja design-vetoisia juttuja.

      Reply
  2. aini

    Tämä 2013 lanseerattava mallisto on huhuttu olevan hieman saman henkinen kuin 12.4 ulos tuleva “Exclusive Glamour Conscious Collection”.
    Ja onhan kuuluisuuksia nähty jo H&M:n vaatteissa punaisella matollakin, niin kantamassa tuota edellä mainittua uutta mallistoa, kuin H&M:n ja suunnittelijoiden yhteistyömallistoissa. En siis yhtään ihmettelisi, että joku saattaisi kalliimpaan H&M:n pukeutuakkin (se, että maksaisiko kukaan siitä onkin sitten jo toinen juttu).
    Törmäsin pari pvää sitten Daily Mailin asiaa käsittelevään artikkeliinkin:
    http://www.dailymail.co.uk/femail/article-2122365/H-M-reveals-plan-launch-new-luxury-chain-stores.html

    Reply
    • Minttu

      Mun mielestäni avainkysymys on juuri tuo “maksaisiko kukaan oikeasti” H&M:n luksusvaatteista. Ne celebrityt, jotka punaisella matolla ovat H&M:ssä esiintyneet, eivät ihan varmasti ole maksaneet asuistaan penniäkään. Kyynisyyksissäni voisin kuvitella, että jotkut saavat jopa pienen korvauksen siitä, että pukeutuvat heille lähetettyyn vaatteeseen. Maksettu mainos toisin sanoen. Ilman blogimaailmasta tuttua “tähteä” ja huomautusta “asu saatu”…. 🙂

      Reply
  3. reetta v.

    Mun mielestä tää oli ihan mahtava uutinen! H&M kun on onnistunut kaikkien putiikkiensa kanssa erinomaisesti, en hetkeäkään epäile, etteikö tämäkin idea toimisi. Tosin se jää nähtäväksi, mitä H&M tarkoittaa luksuksella, mikä hintaluokka liikkeelle tulee ja minkälaista designia siellä sitten ihan oikeasti myydään.

    Reply
    • Minttu

      Eihän ne tosiaan siellä H&M:llä mitään noviiseja ole, jotka suinpäin lähtevät toteuttamaan jotain päähänpistoa. Eli ihan luottavaisin mielin odottelen uutta putiikkiketjua… 🙂

      Reply
  4. Cia

    Oho, aika mielenkiintoista!

    Reply
    • Minttu

      No eikö kuullostakin! 🙂

      Reply

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *