Category: Tarot

Uskokaa tai älkää, mutta eilen todella tsemppasin, että olisin saanut tarotit ajallaan eetteriin! En nyt sitten (taaskaan) kyennyt lähtemään toimistolta kotiin ihmisten ajoissa – ja kotiintulon & nukkumaanmenoajan väliin jäi niin kapea kaistale, että siihen ei saanut mahtumaan kuin pikaisen illallisen ja vähän kissan rapsuttelua. Eli tällä mennään taas.

Onneksi suhteellisen positiiviset energiat hellivät tätä ilmeisen kesäiseksi muodostuvaa viikonloppua. Viime viikkojen pink cloud on kylläkin nyt takanapäin, mutta hyvää, energistä ja intohimoista meininkiä tarjoilee mm. Leijonan tähtikuviossa viihtyvä Venus.  Selvänäköisyyttä erityisesti ihmissuhteiden kohdalla on odotettavissa myös viikonlopun aikana Merkuriuksen ja Neptunuksen keskinäisten kuvioiden ansiosta.

Lauantaina on syytä siirtää katse tulevaisuuteen ja miettiä mitä oikeasti haluaa rakkaudelta. Sunnuntaina puolestaan on odotettavissa intensiivisiä keskusteluja (ei välttämättä edellisen päivän pohdintoihin liittyvää kuitenkaan) ja mustasukkaisuus nostaa helposti päätään.

Katsotaanpas sitten, mitä korteilla on sanottavana viikonlopusta. Homma toimii näin:

– Vedä syvään henkeä, sulje halutessasi silmät ja keskity.
– Valitse sitten yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
– Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Jaspisbreksia

Auttaa pitämään jalat tukevasti maan kamaralla. Se kohottaa myös mentaalista selkeyttä poistaen kaikenlaista ylimääräistä päänsisäistä hälyä. Jaspisbreksia on lujuuden ja elinvoiman kivi. Sitä voidaan käyttää löytämään selkeys ja fokus aikaisemmin pirstaleiselta vaikuttava

Labradoriitti

Hyvin suojeleva kivi, joka tukee erityisesti muutostilanteissa oli ne sitten henkisellä tasolla tai ihan konkreettisia. Vahvistaa intuitiota ja tukee siten päätöksenteossa. Auttaa tunnistamaan juuri sen oman polun ja poistaa pelkoja muutoksen edessä. Lisää luottamusta siihen, että asiat kyllä järjestyvät. Tasaannuttaa ylikierroksilla käyvää mieltä (sopii hyvin myös ylivilkkaille tai levottomille lapsille!) ja labradoriittia on käytetty myös helpottamaan kuukautiskipuja.

Rubiinifuksiitti

Rubiinin intohimo ja elämänilo yhdistettynä fuksiitin ehdottomaan ja epäitsekkääseen rakkausenergiaan tekee rubiinifuksiitista voimallisen sydämen kiven. Se hoitaa särkynyttä tai muutoin kovia kokenutta sydäntä ja virrattaa tilalle hellivää rakkautta. Kivi luo kantajalleen turvallisen olotilan sekä fyysisesti, että emotionaalisesti, samalla kun se innostaa tavoittelemaan rohkeasti omia haaveita.

Rubiinifuksiitti yhdistää mielen viisauden sydämen intohimon kanssa ja auttaa siten luottamaan omiin kykyihin ja tekemään viisaita päätöksiä. Tämän kiven avulla on mahdollista juurtua rohkeasti takaisin maahan avoimella sydämellä, joka on alkanut parantua ja vahvistua.

1. Miekkojen Prinssi

Pystyt irtautumaan mieltäsi painavista menneisyyden jäänteistä, jotka hidastavat etenemistä haluamaasi suuntaan. Se, mikä on ollut, on mennyt, eikä ne asiat enää kahlitse ajatteluasi. On mahdollista, että juuri tänä viikonloppuna elämällesi kristalloituu uusi suunta. Suunta, mitä olet ehkä alitajuisesti miettinyt jo pidempään, mutta et oikein ole saanut juonen päästä kiinni. Juuri nyt näkemyksesi on selkeä ja intuitiivisesti hyvältä tuntuvat päätökset luotettavia.

Vinkki viikonlopuksi: Kortti edustaa luovuutta, abstraktia ajattelua ja selkeää näkemystä. Nyt on hyvä hetki tehdä ulkopuolisista spontaaniltakin näyttäviä päätöksiä, jopa elämänmuutoksia. Johtopäätöksesi osuvat oikeaan, sillä havainnointisi on juuri nyt poikkeuksellisen kirkasta ja sopeutumiskykysi uuteen huipussaan.

2. XVI – Torni

Tornia pidetään yhtenä tarot-pakan haasteellisimmista korteista, joten jos valitsit tämän, voipi olla, että viikonlopusta tulee aavistuksen myrskyisä. Kaikkea vanhaa ja jumittunutta tulee katsottua kriittisesti ja pilvilinnojen tai toiveajattelun päälle rakennetut perustat järkkyvät. Kaikki vanha, mikä ei toimi, on aika panna roviolle. Kaikessa uudistusvimmassaan Torni on kuitenkin myös erittäin tsemppaava kortti – vähän siihen tyyliin kuin klassinen slogan-huoneentaulu sanoo: ”If you have been waiting for a sign, this is it”.

Vinkki viikonlopuksi: Merkittävät muutokset tuntuvat aina raskailta ja vaikeilta, mutta vastustelemalla ja pitämällä ehdoin tahdoin kiinni epätoimivasta vanhasta, tekee prosessista itselleen vain vieläkin vaikeamman. Kannattaa muistaa miltä tuntuu, kun on tehnyt kunnollisen ja perusteellisen siivouksen kotona. Samanlainen rauha, tyytyväisyys ja ilo on saavutettavissa myös kaikilla elämänalueilla, vaikka itse siivoushomma tuntuisikin raskaalta.

3. 0 – Narri

Ilmassa on paljon suoraviivaista toimintaa, pelotonta tarttumista uusiin alkuihin jopa tiettyä kapinallisuutta. En yhtään ihmettele, vaikka tuntisit itsesi valtavan rohkeaksi. Viikonlopun energiat tukevat voimakasta sisäistä kasvua ja pelotonta elämästä nauttimista. Seikkailunhalu on avainsana.

Vinkki viikonlopuksi: Sitä aina muistutetaan ottamaan vastuu elämästään, mutta Narrin neuvo on, että mitään ylimääräistä ei silti kannata roikottaa mukana. Ole valmis menemään sinne, minne elämä kuljettaa ja nauttia matkasta. Nyt on oikea hetki löytää sisimmässäsi asuva elämänilo ja nauru – sekä niiden mukanaan tuoma vapauden tunne.

Tulipas vaihteeksi keskenään hyvin erityyliset kortit. Tunnustan, että tunsin huojennusta siitä, että en nostanut itselleni Tornia. Sen sijaan nostin kolmosen ja suuren arkanan Narri on mielestäni aivan ihana kortti – valloittava suorastaan – vaikka jotenkin kortin nimi “narri” (englanniksikin fool) viekin ajatukset melkein väistämättä negatiiviseen suuntaan. Toki se sisältää varoituksen sekä tyhmänrohkeudesta että sinisilmäisyydestä, mutta periaatteessa olen kyllä sitä mieltä, että maailmassa ei ole ollenkaan liikaa lapsekasta onnellisuutta tai sarkasmitonta iloisuutta. Sitä kohti siis!

Ihanaa kesäviikonloppua! ❤️☀️

Sunnuntaille osuu kesän ensimmäinen täysikuu – ja se värittää koko viikonlopun. Itse odotan sitä innolla ja jotenkin tähän kesän alkuun sopii aivan täydellisesti ajatus turhasta painolastista irroittautuminen ja sen myötä tilan tekeminen kaikelle uudelle. Aina irti päästäminen ei ole helppoa – tai siis useimmiten se tuntuu suoraan sanottuna vaikealta, vaikka miten asiat, ajatukset, rutiinit etc, joista on eroon pyrkimässä, olisivat jo aivan selkeästi painolasti ja ehkä suorastaan este unelmien elämän elämiselle. Jotain turvaa ja tuttuutta ne on tarjonnut ja siksi mukana pysynyt. Jos kuitenkin kaipaa elämäänsä jotain uutta, ihanampaa, parempaa ja keveämpää (ja kuka ei kaipaipaisi?), pitää sille tehdä tilaa. Täysikuu on energioiltaan täydellinen hetki sille!

Vaikka jokaisen täysikuun perusvire on sama: painolastista irtautuminen ja menneen jättäminen taakse, sävy vaihtelee aina sen mukaan, missä tähtikuviossa kuu sijaitsee. Nyt on Jousimiehen vuoro loistaa ja se tuo viikonloppuun aivan oman sävynsä – sillä nyt salaisuudet selviävät ja totuus tulee julki! Mikä on erinomaisia uutisia kaikille, jotka ovat odottaneet jotakin tietoa tai asioiden selviämistä. Mikäli itse on pantannut jotain tietoja tai hautonut salaisuuksia, kannattaa miettiä olisiko parempi olla avoin kuin antaa juttujen kulkeutua mutkan kautta asianosaisten korviin.

Muuten viime viikon leudot kosmiset tuulet puhaltelevat edelleen, perjantai ja lauantai ovat rakkaudelliset ja lempeät. Sunnutai-illasta alkuviikkoon Venuksen kuviot tuo aimo annoksen intohimoa mukaan kuvaan, mutta koska muuten meno on tosiaan kaikin puolin positiivista, sekin johtaa lähinnä mukaviin ja iloisiin tunteenpurkauksiin.

Katsotaanpas sitten, mitä korteilla on sanottavana viikonlopusta. Homma toimii näin:

– Vedä syvään henkeä, sulje halutessasi silmät ja keskity.
– Valitse sitten yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
– Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Lumihiutaleobsidiaani

Lumihiutaleobsidiaani on muita obsidiaaneja rauhoittavampi ja harmonisempi. Sen avulla voi puhdistaa mielestä ja sisimmästä ne asiat, jotka ovat oman onnellisuutemme esteenä. Lumihiutaleobsidiaani edustaa puhtautta ja tasapainoa. Se on maadoittava kivi, jonka avulla voi taistella yksinäisyyden ja eristäytyneisyyden negatiivisia tuntemuksia vastaan. Se auttaa pysähtymään ja harkitsemaan, meditoimaan ja hidastamaan tahtia.
Lumihiutaleobsidiaani vahvistaa erityisesti elämän muuttumisen hyväksymistä. Se auttaa havaitsemaan negatiivisen kaavamaisuuden, itsetuhoisuuden, uhriutumisen ja henkisen stressin.

Fluoriitti

Tyynnyttää mieltä ja suojelee negatiiviselta energialta. Se vaikuttaa myönteisesti ajatteluprosessiin ja kehittää kykyä ymmärtää uusia ulottuvuuksia sekä auttaa keskittymään. Fluoriitti auttaa järjestämään ja käsittelemään informaatiota. Lisäksi tasapainottaa stressaavissa tilanteissa. Helpottaa keskittymistä sekä uusien asioiden oppimista ja omaksumista.

Vihreä kalsiitti

Auttaa vapautumaan vanhoista hyödyttömistä tavoista ja kaavoihin kangistumisesta. Auttaa pitämään puoliaan (sopii hyvin myös lapsille!) ja tasapainottaa mieltä. Auttaa avaamaan tilanteita ja suhteita, joissa kokee tulevansa toistuvasti aliarvostetuksi ja väärinymmärretyksi. Edistää tasa-arvoa.

1. Lanttien 2 – Muutos

Vain muutos on pysyvää, mutta siitä tulee myös tasapaino ja harmonia. Muutosta on monenlaista, mutta juuri tämä kortti symbolisoi tasapainon löytämistä, oman itsen ja ympäristön erilaisuuden ja monimuotoisuuden hyväksymisen kautta saavutettavaa syvempää harmoniaa. Muutos on rikkaus ja sillä on mahdollisuus tuoda mukanaan sekä turvallisuutta että hyvinvointia. Muutos vaatii aina avointa mieltä ja luottamusta epävarmuudenkin keskellä.

Vinkki viikonlopuksi: Ajattele luottavaisin mielin muutosta. Olisiko nyt hyvä hetki tehdä ne pienet mielen pohjilla kyteneet muutokset, jotka voisivat johtaa tasapainoisempaan elämään? Kaikki muuttuu koko ajan joka tapauksessa, miksi sitä ei ottaisi ohjia käsiinsä ja suuntaisi muutosvoimat juuri sinne, mikä tuntuu hyvältä?

2. Sauvojen 10 – Torjunta

Ensimmäiseksi kysymys: jos olet ihan rehellinen itsellesi, niin saattaisiko nyt käsillä oleva ongelma tai haaste johtua omasta sitoutumiskammostasi tai siitä, että lopulta arvostat omaa vapauttasi eniten? On erittäin tärkeä kunnioittaa omia visiotaan, mutta toisaalta välillä on hyvä pysähtyä ja nähdä kaikki ne mahdollisuudet, jotka on itse sulkenut pois päämäärää kohti kulkiessaan.

Vinkki viikonlopuksi: Sauvojen 10 on hyvin energinen kortti ja jotta olisi helpompi katsoa omien tavoitteiden, visioiden ja haasteiden läpi, nähdäkseen myös ne kaikki muut mahdollisuudet, suosittelen lämpimästi jotain suht rankkaa fyysistä aktiviteettiä. Kunnon hikeen asti tanssiminen on kortin kanssa eniten linjassa, mutta mikä tahansa pulssia selkeästi kohottava treeni ajaa kyllä saman asian. Saat huomata, että ajattelu selkeytyy kummasti huhkimisen jälkeen!

3. XII – Hirtetty

Olisiko nyt niin, että koitat vältellä tosiasioita, yrität olla näkemättä tilannetta ja pidät silmäsi suljettuina? Jos tuntuu, että elät kuin vankilassa, voin kertoa, että se on täysin itse itsellesi rakentama. Umpikujasta ei tunnu olevan lainkaan ulospääsyä, mutta tosiasioiden tunnustaminen ja niiden hyväksyminen on avain muutokseen.

Vinkki viikonlopuksi: Nyt on aika avata silmät ja tajuta, että koska ne rajoittavat kahleet ovat itsesi tekemät, voit niistä ihan itse myös vapautua. Sisimmässäsi muhii merkittävän uudestisyntymisen siemenet, kunhan vain rohkaistut kohtaamaan muutoksen. Joskus paras, mitä voi tehdä, on vain päästää irti.

Vain muutos on pysyvää – puhkikulunut klisee, mutta toisaalta joskus käy niinkuin sen omalla vakioreitillä sijaitsevan kauniin rakennuksen kanssa. 99% ajasta sitä ei huomaakaan, koska se on aina siinä, mutta jos joskus sattuu nostamaan katseensa, havaitseekin, että onpas siinä vallan upea talo. Näin kävi itselleni nyt tuon “vain muutos on pysyvää” -lausahduksen kanssa. Siis oikeasti, jos kaikki jokatapauksessa muuttuu, miksi ei samalla vaivalla voisi sitten katsoa, että asiat muuttuessaan liikahtelevat omien toiveiden mukaiseen suuntaan! Tähän loppuun se mindblow-emoji. Haha!

Ihanaa viikonloppua kaikille – ja supertsempit Tukholman maratonilla hikoileville!!

Viikonloppu ja itseasiassa koko ensi viikko on pullollaan positiivisuutta. Pääosin kiitos ihanista viboista kuuluu Ravun tähtikuviossa majailevan Venuksen lähettämälle energialle. Tänään se kaiken lisäksi tekee kuviota Uranuksen kanssa, mikä lisää kivaa kihelmöitiä ja seikkailun tuntua erityisesti rakkausjuttuihin. Eikä siinä vielä kaikki, sillä Mars (Leijonan tähdistössä) lisää flirttailevaa hauskanpidon energiaa mausteeksi. Aivan vallattoman ihanaa meininkiä viikonlopulle siis!

Olen menossa Peetulle muuttoavuksi viikonloppuna, mutta nyt tuntuu vähän siltä, että kannattaisi ehkä harkita myös kaupungilla pyörähtämistä! Haha!

Ainoa ilonpilaaja on Kaloissa sijaitseva kritiikkiplaneetta Saturnus, joka pistää meidät sunnuntai-iltana epäilemään itseämme ja muutenkin voi itsetunto olla hetken koetuksella. Se on kuitenkin ohimenevä vaihe ja kaikenkaikkiaan koko ensi viikko on pääosin tasaista ja positiivisen leppoisaa menoa.

Katsotaanpas sitten, mitä korteilla on sanottavana viikonlopusta. Homma toimii näin:

– Vedä syvään henkeä, sulje halutessasi silmät ja keskity.
– Valitse sitten yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
– Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Jaspis

Positiivisuuden kivi, joka suojelee negatiivisuutta vastaan. Eheyttää, lisää tyyneyttä ja mielenrauhaa, lohduttaa. Auttaa päämärättömyyteen.

Sitriini

Iloinen ja älyllinen kivi, joka karkoittaa alakuloisuutta. Lisää perheyhteyttä ja auttaa tiimityöskentelyssä. Puhdistaa auraa, lämmittää, hoitaa ja uudistaa ihoa.

Karneoli

Karneoli helpottaa surua, vähentää kateutta ja pelkoja. Se juurruttaa nykyhetkeen, lisää elinvoimaa, antaa rohkeutta ja kehittää analyyttisiä kykyjä. Lisäksi se lisää päättäväisyyttä, päämäärätietoisuutta ja itsetuntoa.

1. Lanttien 5 – Huoli

Kortti symboloi vanhojen rakenteiden ja uskomusten sortumista. Jotain uutta on syntymässä vanhan tilalle. Tasapaino tuntuu olevan hukassa ja sopusointu kadoksissa. Uhkakuvat ovat pääasiassa ulkoisia, rahaan, työhön, terveyteen ja ihmissuhteisiin liittyviä. Totutut mielen rakenteet on nyt kuitenkin aika jättää taakse ja lopettaa huolien ja murheiden hautominen. Jotain uutta on syntymässä vanhan tilalle.

Vinkki viikonlopuksi: Kun kaaos on ohitse, eteen avautuu jotain kaunista ja arvokasta. Älä anna mielellesi ylivaltaa, vaan luota siihen, että elämä pitää sinusta huolta. Uskalla luopua totutuista toiminta- ja ajattelutavoista.

 2. Maljojen Prinssi

Tulossa vaikuttaisi olevan varsin fyysinen viikonloppu. Paljon hyvää energiaa, mutta silti pitää muistaa myös levätä. Oman kehon kunnioittaminen ja arvostaminen on ensiarvoisen tärkeää ja sen viestejä kannattaa kuunnella sisäiset korvat höröllä. Jos toiveissa on perinteisten sovinnaisuuden rajojen rikkominen, nyt on siihen erinomainen hetki.

Vinkki viikonlopuksi: elämä ei ole pelkästään henkinen tai intellektuaalinen kokemus, fyysiset tarpeet ovat olennainen osa ihmisenä olemista myös. Kortti viittaa varsin selkeästi siihen suuntaan, että kehottaisin vaihtamaan puhtaat lakanat. 😉

3. Maljojen 10 – Täyttymys

Vain muutos on pysyvää sanotaan – ja kun suhtautuu luottavaisesti elämään ja tulevaisuuteen, asiat yleensä järjestyvät parhain päin. Toki on muutoksia ja muutoksia, mutta maljojen kymppi edustaa ehdottomasti muutosta parempaan. Luottamus ja usko saavat kaiken ilmenemään juuri oikealla hetkellä ja oikeassa paikassa. Asioiden eteen ei tarvitse taistella.

Vinkki viikonlopuksi: Muista rentoutua ja antaa asioiden edetä omalla painollaan. Tärkeää on myös katsoa ympärilleen ja olla kiitollinen ja nauttia siitä mitä on nyt. Turha ahneus vain vie ilon niistä saavutuksen hedelmistä, joista kuuluisi herkutella juuri nyt.

Varsinkin kakkos- ja kolmoskortin viestit on aivan täydellisessä synkassa kosmisten tuulien kanssa. Itselleni nostin kuitenkin ykkösen, joka tuntuu aavistuksen haasteellisemmalta… Mutta ei muuta kuin ilon kautta ja sillä luottamuksella, että kaikki järjestyy!

Ihanaa viikonloppua! ❤️

Kello hipoo jo nukkumaanmenoaikaa, mutta kerrankin näin oikein otsikon mukaisesti torstaina liikkeellä!

Ja hyvä niin, sillä jo huomenna on tärkeä päivä kaikille meille, jotka olemme lopen uupuneita viime viikkojen kosmiseen pyöritykseen (joka tosin alkoi tasaantua jo viime viikonloppuna). On nimittäin ensimmäisen pimennyssesongin jälkeisen uudenkuun aika ja vihdoin on taas paikallaan manifestoida ja lähettää viestejä universumille. Ihanaa!

Huominen uusikuu on Härän tähtimerkissä, mikä tarkoittaa mukavaa, positiivista jalat maassa olevaa energiaa. Erityisesti kaikki taloudelliseen vakauteen, mukavaan elämään ja aistien iloihin liittyvät aloitteet ja suunnitelmat ovat myötätuulessa. Itseasiassa myös Jupiter siirtyi Härän tähtimerkkiin ihan pari päivää sitten, mikä sekä vahvistaa uudenkuun vaikutusta, että tekee siitä pysyvämpää.

Katsotaanpa myös, mitä korteilla on sanottavana tästä viikonlopusta. Homma toimii näin:

– Vedä syvään henkeä, sulje halutessasi silmät ja keskity.
– Valitse sitten yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
– Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Hematiitti

Lisää tervettä talonpoikaisjärkeä ja vahvistaa eloonjäämisviettiä. Auttaa näkemään ja poistamaan itse itselle asetettuja esteitä ja vahvistaa keskittymiskykyä. Rentouttaa ja helpottaa unen saantia.

Vuorikristalli

Vahvistaa harmoniaa ja tasapainoa, auttaa ajattelemaan johdonmukaisesti. Kirkastaa mieltä ja rauhoittaa tunteiden myllerryksessä. Noitien käyttämä kivi, jonka avulla on mahdollista muuttaa negatiivisia energioita positiiviseksi. Kiviterapiassa vuorikristalli on mestariparantaja.

Onyksi

Viilentää kuumina käyviä tunteita ja tasapainottaa olemuksen eri puolia (yin & yang). Helpottaa stressiä ja surua, vahvistaa itsehillintää, moraalia ja itsekuria. Antaa voimaa ja kestävyyttä korkeidenkin tavoitteiden saavuttamiseen.

1. Miekkojen 8 – Häirintä

Näyttää siltä, että edessäsi on valinta kahden vaihtoehdon välillä. Päätös on vaikea, sillä heti, kun olet kallistumassa yhden vaihtoehdon kannalle, toinen alkaakin vaikuttaa paremmalta. Tietämättömyys rassaa hermoja ja tuntuu ahdistavalta.

Vinkki viikonlopuksi: Joskus kannattaa laittaa jäitä hattuun ja olla ryntäämättä päätökseen, vaikka vaihtoehtojen välillä häilyminen tuntuisikin epämiellyttävältä. Sietämällä hetkittäistä epätietoisuutta voit kerätä lisää tietoa ja tehdä päätöksen omista lähtökohdistasi etkä kuuntelemalla ympäristöstä tulevia vaatimuksia ja toiveita. Joskus pitää myös hyväksyä se, että oikeaksi kokemasi vaihtoehto ei nyt tällä kertaa ole mahdollinen.

2. XIX – Aurinko

Näyttää siltä, että olet juuri saavuttanut tai saavuttamassa itsellesi merkittävän tavoitteen – mahtavaa! Olo on ihanan energinen ja valoisa koko viikonlopun. Luovuus on huipussa, mutta tällä kertaa ennemminkin ryhmätöissä tai ystävien kanssa toimiessa kuin yksin omia projekteja pähkäillen.

Vinkki viikonlopuksi: Sisälläsi on tosi paljon iloa ja valoa – anna sen pulputa ulos, tapaa ystäviä ja ole avoin kohdatessasi uusia ihmisiä. Nyt on todella hyvä hetki aloittaa mielenkiintoisia ja hedelmälliseksi muodostuvia yhteisiä projekteja tai hankkeita kaikilla elämän alueilla.

3. VII – Vaunut

Vaikuttaa siltä, että viime aikojen muutosenergiat saa tässä selkeän jatkumon. Muutos, uusi alku, on jo tosiasia, mutta pikkuisen vielä tulee viipyiltyä vanhassa. Vaunut eivät ole vielä liikkeessä ja kuskikin tietää, että sitten kun lähdetään rullaamaan, paluuta takaisin ei ole. Kortin mukaan muutosta on kuitenkin edeltänyt perusteellinen taustatyö, mistään hätiköidystä päätöksestä ei siis ole kysymys. Kaikki viittaa siihen, että muutoksesta tulee oikein onnistunut.

Vinkki viikonlopuksi: Vaikka olisitkin jättämässä paljon taaksesi, kannattaa ammentaa iloa ja uskoa kaikesta tekemästäsi valmistelusta ja taustatyöstä. Muutoksen polkaiseminen tosissaan käyntiin houkuttelee useimmiten myös negatiivista energiaa kurkkimaan olan taakse. Keskity lämpimiin ja rakkaudellisiin ajatuksiin – erityisesti itseäsi kohtaan – niin saat nähdä, että tästä tulee vielä varsinainen menestys!

Korteista kakkonen ja kolmonen sopivat aivan täydellisesti uudenkuun ja Härän runsaudesta nauttivaan vireeseen. Itselleni nostin kuitenkin ykkösen ja nytkin – niinkuin monen muunkin miekka-kortin kohdalla – fiilis on aavistuksen haastavampi. Katsotaan nyt, mitä viikonloppu tuo tullessaan, mutta muistan pitää mielessäni neuvon, enkä tapani mukaan rynnistä tekemään päätöksiä vajavaisilla tiedoilla. Haha! No, aurinkoa on ainakin luvattu ja se on ihanaa!

Aurinkoista ja ihanaa viikonloppua sinnekin! ❤️

Muutamat viime viikot on ollut sen tason pyöritystä, että olo ja elo tuntuu tällä hetkellä jopa hieman tasaiselta, kun pahin turbulenssi on laantunut. Universumi tuo kyllä eteen kaikenlaista, mutta on paljon omasta asenteesta kiinni, näkeekö edessään uhkia vai mahdollisuuksia. Erityisesti tänään perjantaina viimeisen kvartaalin kuu auttaa pääsemään eroon turhasta stressistä, mikä tietty näin perjantaille onkin erittäin tervetullutta.

Saturnuksen ja Venuksen kuviot Härän ja Kalojen tähtimerkeissä auttaa näkemään asiat uudessa valossa erityisesti lauantaina – ja sunnuntaina päättyy puolestaan Merkuriuksen peruutus. Antaa toivoa ainakin sille, että maanantaina alkavaksi ounasteltu rautatietyöläisten lakko pystyttäisiin ehkä jopa välttämään.

Katsotaanpa myös, mitä korteilla on sanottavana tästä viikonlopusta. Homma toimii näin:

– Vedä syvään henkeä, sulje halutessasi silmät ja keskity.
– Valitse sitten yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
– Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Sitriini

Iloinen ja älyllinen kivi, joka karkoittaa alakuloisuutta. Lisää perheyhteyttä ja auttaa tiimityöskentelyssä. Puhdistaa auraa, lämmittää, hoitaa ja uudistaa ihoa.

Akaatti

Akaatti tuo rauhaa ja tyyneyttä. Se vahvistaa itsetuntoa, antaa rohkeutta, suojelee sekä vapauttaa stressistä. Akaatti tunnistaa totuuden, hyväksyy olosuhteet, on voimakas parantaja ja tasapainottaa fyysistä energiaa. Akaatti antaa kantajalleen rohkeutta ja itseluottamusta

Muinoin akaatin uskottiin takaavan runsaat sadot, parantavan unettomuudesta ja karkoittavan ihosairauksia. Oranssinpunainen akaatti luo turvallisuuden tunnetta ja tyynnyttää sisäistä raivoa tai (seksuaalisia) jännitteitä sekä vakauttaa energiakenttää eli auraa.

Helmiäinen

Helmiäinen tuo iloa ja riemua käyttäjälleen. Sen uskotaan auttavan uralla etenemistä. Helmiäinen vetää puoleensa vaurautta ja auttaa näkemään oman arvonsa.

1. Lanttien Ässä

No nyt on kertakaikkiaan tiedossa jotain aivan mahtavaa! Lanttien ässän viestinä on suuri menestys, sisäinen ja ulkoinen hyvinvointi, vauraus sekä eheys. Tulevina päivinä vallitsee tyytyväisyys ja kaikin tavoin hyvä olo, tasapaino ja rauha. Eheys ja turvallisuuden tunne auttaa myös pääsemään yli oman täydellisyydentavoittelun ja itsekriittisyyden aiheuttamien esteiden.

Vinkki viikonlopuksi: Ole avoin uusille asioille ja oppimiselle. Juuri nyt tilanne on otollinen ja pystyt omaksumaan paljon uutta. Nauti prosessista kiirehtimättä maaliin ja muista antaa itsellesi runsain mitoin kiitosta kaikista saavutuksistasi.

2. Maljojen Prinssi

Tulossa vaikuttaisi olevan varsin fyysinen viikonloppu. Paljon hyvää energiaa, mutta silti pitää muistaa myös levätä. Oman kehon kunnioittaminen ja arvostaminen on ensiarvoisen tärkeää ja sen viestejä kannattaa kuunnella sisäiset korvat höröllä. Jos toiveissa on perinteisten sovinnaisuuden rajojen rikkominen, nyt on siihen erinomainen hetki.

Vinkki viikonlopuksi: elämä ei ole pelkästään henkinen tai intellektuaalinen kokemus, fyysiset tarpeet ovat olennainen osa ihmisenä olemista myös. Kortti viittaa varsin selkeästi siihen suuntaan, että kehottaisin vaihtamaan puhtaat lakanat. 😉

3. Miekkojen Kuningatar

Nyt on korkea aika luopua vanhoista rooleista ja kaavamaisesta ajattelusta. Luota omaan sisäiseen voimaasi. Kirkas looginen ajattelu ja päätöksenteko ei sulje pois sitä, etteikö tunteillakin ole oma paikkansa päätöksiä tehtäessä. Tärkeintä on se, että kaikki elementit ovat tasapainossa eikä lopputokseen päästä vain tunteiden tai ainoastaan järjen varassa.

Vinkki viikonlopuksi: Joskus toimintatapojen muuttaminen on selkein tie tasapainoon ja hyvään oloon. Kannattaa uskaltaa luottaa oman elämänkokemuksen tuomaan viisauteen – siihen, joka kumpuaa syvältä mahan pohjasta. Joskus sitä vain tietää nopeasti ja intuitiivisesti, miten pitää toimia.

Yritän nyt pitää taas loppuhöpinät kuosissa, kun on taas ehtinyt tulla perjantain loppuilta! (Yli)pitkien työpäivien lisäksi käyn yhtä tosi mielenkiintoista kurssia – mikä on aivan ihanaa, mutta sekin nappaa tästä siviilielämästä aikamoisen siivun. No sinänsä erinomaista, että nostin itselleni ykkösen ja Lanttien Ässän viestin mukaisesti juurikin on otollinen aika uuden oppimiselle. Hienoa! Enkä kyllä tietenkään panisi pahakseni tuota kortin tarkoittamaa muutakaan menestystä! Haha!

Ihanaa viikonloppua! Nautitaan kevään kauneudesta!!

Täysikuu ja kuunpimennys Skorpionin tähtimerkissä tänään – oh my! – siitä ei energiat enää juurikaan kaaottisemmaksi voi muuttua. Ja siis Merkurius tosiaan peruuttaa yhä, joten kaikenlaista hässäkkää on odotettavissa edelleen kommunikoinnin, liikenteen, tietoliikenteen ja kaupankäynnin saralla.

En suosittele varsinaista manifestointia pimennysten aikaan, mutta toisaalta juuri nyt on hyvin otollinen aika kaikenlaiselle reflektoinnille. Itseasiassa tämä tämäniltainen kuunpimennys on jatkumoa marraskuussa 2021 alkaneelle sarjalle ja ainakin itse aion viettää hetken miettien tuolloin alkaneita juttuja, henkilökohtaista kasvuani ja olenko menossa siihen suuntaan kuin toivon.

Meno voi olla edelleen aikas kuoppaista, joten ohjeeksi viikonlopulle antaisin tyypilliset elpymisohjeet: paljon lepoa ja nestettä, raikasta ulkoilmaa mieluiten luonnossa, venyttelyä ja lihashuoltoa sekä luottamusta siihen, että kyllä kaikki järjestyy!

Katsotaanpa myös, mitä korteilla on sanottavana tästä viikonlopusta. Homma toimii näin:

– Vedä syvään henkeä, sulje halutessasi silmät ja keskity.
– Valitse sitten yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
– Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Malakiitti

Malakiitti on voimakas metafyysinen kivi, joka auttaa suodattamaan energiatukoksia ja tasapainon löytymistä. Se lisää itseymmärrystä ja tasapainottaa tunne-elämää.

Malakiitti on kehon ja mielen hoitaja, joka auttaa kohtaamaan menneisyyden nostamalla pintaan muistoja, jotka olemme kieltäneet tai halunneet jättää käsittelemättä. Se on myös yksi merkittävimmistä terapeuttisista kivistä.
Malakiittia voi käyttää apuna hengitys- ja univaikeuksiin, sekä lempeänä kanssakulkijana synnytyksessä.

Savukvartsi

Savukvartsi on kestävyyden kivi, joka lisää nopeavaikutteista energiaa ja edistää itsetuntoa sekä elämäniloa. Se tasaa tunteita, lisää fyysistä voimaa sekä vahvistaa todellisuudentajua ja kykyä viedä asiat päätökseen. Lievittää tehokkaasti jännitystiloja ja palauttaa takaisin maanpinnalle.

Savukvartsi myös suojelee neutraloimalla negatiivisia energioita ja heijastamalla ne takaisin lähettäjälle. Sen energia tuo turvallisuuden tunnetta ja levollista luottamusta paitsi tulevaisuuteen, myös omaan sisäiseen viisauteen ja osaamiseen. Savukvartsi lievittää näin jännitystä, stressiä, ärtymystä ja masennusta. Voimaltaan varsin maskuliininen ja sitä onkin käytetty paljon miesten sormuksissa.

Lepidoliitti

Rauhoittaa ja tyynnyttää yliaktiivista mieltä. Helpottaa stressiä, tasapainottaa ja vahvistaa keskittymiskykyä. Vahvistaa oman tilan ottamista, itsenäisyyttä, ja vähentää muiden ihmisten mielipiteiden vaikutuksen alla olemista. Auttaa pääsemään eroon päässä kehää kiertävistä hyödyttömistä ajatuksista.

1. Lanttien Prinssi

Nyt on hyvä hetki asettaa selkeitä ja konkreettisia tavoitteita sille, mitä haluat saavuttaa. Luvassa on energiaa, näkemystä ja vanhaa kunnon sisukkuutta, kunhan vain tiedät, mitä kohti haluat työskennellä. Kortti neuvoo tekemään yhden asian kerrallaan ja kunnolla – sinne tänne sinkoileminen ei vie eteenpäin eikä ainakaan lähemmäksi tavoitetta.

Vinkki viikonlopuksi: Ehkä ajattelet, että se, mitä kohti haluat työskennellä, on oma asiasi, mutta vaikka tykkäisitkin puurtaa itseksesi, kannattaa kysyä asiantuntijan tai kokeneen ihmisen neuvoa. Lisäksi energinen lanttien prinssi sanoo, että juuri nyt on oikea hetki aloittaa se liikkumismuoto tai treeni, jota olet pyöritellyt päässäsi, mutta et ole saanut aikaiseksi.

2. Lanttien 7 – Epäonnistuminen

Oletko sellaisessa elämänvaiheessa, että vaikka kaikki on periaatteessa hyvin, et osaa etkä voi iloita onnistumisesta? Sellainen fiilis, että olo on epäonnistunut, kun kokeesta tulee kymppi miikka – eikä täysi kymmenen? On myös paljon mahdollista, että edessä näkyy haasteita, jotka tuntuvat aivan liian isoilta ja mahdottomilta ratkaista; epäonnistumisen pelko tuntuu lamauttavalta ja konkreettiselta. Suoraan sanottuna tekisi mieli karata paikalta, jos vain voisi.

Vinkki viikonlopuksi: Kortti viittaa siihen, että möröt ovat pääasiassa päässäsi. Negatiivisilla ajatuksilla ja peloilla on kuitenkin valitettavasti itseänsä toteuttava voima, joten ainoa keino selviytyä tilanteesta, on kohdata jokainen pelko silmästä silmään. Konkretisoimalla jokaisen haasteen aiheuttamat epäonnistumisen pelot (vaikka ihan kirjoittamalla ne paperille) ja tietoisesti korvaamalla ne onnistumisen ajatuksilla, on mahdollista ottaa tilanne hallintaan ja katkaista epäonnistumisen pelon aiheuttama negatiivinen kierre.

3. XV – Paholainen

Kortin nimi johtaa helposti negatiivisiin ajatuksiin, mutta paholaisen energia on aivan mahdollista suunnata myös kaikkeen positiiviseen. Voimakas maanläheinen aistillisuus ja maskuliininen voima antaa rohkeutta kohdata totuus sellaisena kuin se on. Tänä viikonloppuna on kaikki mahdollisuudet olla säkenöivin, hurmaavin ja kiehtovin oma itsesi. Mitään ei kuitenkaan kannata tehdä tai sanoa unohtaen oma herkkyys ja haavoittuvaisuus.

Vinkki viikonlopuksi: Tahdonvoima on hyvä asia ja on tärkeää tehdä valintoja oman sisäisen näkemyksen mukaisesti. Kannattaa kuitenkin muistaa, että se on sinun totuutesi. Vaikka olisit miten vakuuttunut, läheisilläsi on oikeus tehdä omat päätöksensä ja valintansa. Nauti omista valinnoistasi, mutta samalla kannattaa muistaa, että muut tekevät omat valintansa sinusta riippumatta.

Kello on jo ehtinyt vierähtää yllättäen ihan myöhäisiltaan, joten lopetan nyt höpisemisen lyhyeen. Itselleni nostin kolmosen ja toivotan ehdottomasti kortin lupaaman säkenöivän energian elämääni! Näin perjantai-uuvahduksen keskellä olo on kyllä kaikkea muuta, jos totta puhutaan.

Ihanaa viikonloppua!! ❤️

Old stuff