Category: Suunnittelijat & Brändit

Niinhän sitä luulisi, että H&M:n yhteistyömallistojen shoppailu olisi hikistä puuhaa vain siinä tapauksessa, että päättää lähteä riehumaan putiikkiin. Tänään kyllä meinasi Mintulta mennä hermo ja kohota pulssi ihan samaan tahtiin, vaikka istuinkin siivosti tietokoneen ääressä.

Nyt kun tässä iltasella on jo verenpaineet taas normaalilla tasolla, niin kyllähän sen ymmärtää, kun on paljon ihmisiä ja hirvee meininki, niin kaatuileehan sitä paremmatkin järjestelmät. Tunnustan häpeilemättä, että siinä kymmenen korvilla aamupäivällä en todellakaan ollut yhtä rakentavalla tuulella. Siis niinku oikeesti – miten voi H&M:n kaltaisen suuren yrityksen nettikauppa kaatua  tällaisen lanseerauksen yhteydessä?? Käsittääkseni henkkamaukalla on tuhatpäinen IT-tyyppien armeija ihan pelkästään omilla palkkalistoilla, eikä siellä pitäisi olla kokemuksen puutetta sen paremmin nettikauppahommasta kuin vastaavien lanseerauksien aiheuttamien hässäköittenkään hoitamisesta. Jotenkin erinomaisen vaikea käsittää, että sivut kaatuvat lähes totaalisesti!

Lyhyt yhteenveto niille, jotka välttivät tämän: nettikaupan sivut kaatuilivat jo hyvissä ajoin ennen kymmentä, kymmeneltä sivut toimivat, mutta ilmoittivat tuotteiden olevan tulossa myyntiin vasta myöhemmin, sen jälkeen reilu puoli tuntia sivut jälleen kaaduksissa, kunnes onnistun sujauttamaan yhden tuotteen ostoskoriin, toista ja kolmatta tuotetta lisätessäni tavarat eivät menneet ostoskoriin, mutta järjestelmä herjaa, että en voi enää lisätä niitä, koska ne on jo siellä, päätän tyytyä siihen yhteen, jonka olen jo onnistunut “kahmia”, kassalle mennessä sivut kaatuvat jälleen ja ovat pois käytöstä 45 min, olen epätietoinen ostoskorini tilanteesta, mutta ilahdun, kun sivut toimivat sen verran, että pääsen toteamaan tilanteen ja viemään kaupan loppuun. Tässä vaiheessa sivut toimivat jopa muutamia minuutteja, sillä ehdin tarkistaa, että ainakin kahdesta vaatteessa on ehtinyt kaiken tämän lomassa loppua koot, myös niistä, jotka ensin muka sain laitettua ostoskoriini. Shoppailen pari juttua lisää ja lopetan kaikkeni antaneena, hikisenä mutta kuitenkin saaliiseeni tyytyväisenä…

Ostoslistalla oli alunperin:

Korsettitoppi on todella kaunis esine ja niin hienosti tehty, että olisin jo ihan pelkästään sen takia halunnut hankkia sen itselleni. Jotenkin en kuitenkaan nähnyt itseäni ikinä käyttämässä sitä – vain ihailemassa mahtavasti rakenneltuja tukihärveleitä ja silittelemässä ihanaa silkkistä pintaa. Päätin olla kerrankin fiksu ja aikuinen ja jättää korsetit muitten ostettavaksi. Vekkihame olisi muuttanut kyllä meille, mutta siitä oli sivujen kaatuilun aikana salaperäisesti loppuneet koot. Harmittaa hiukan, mutta onneksi vain hiukan. Musta mekko oli ensimmäinen tuo-on-ihan-pakko-saada -listan ykköspakkomielle. Varmaan ehdin kyllästyä siihen jo, koska tänään en tullut edes katsoneeksi, onko siitä kokoja.

Sen sijaan ostoskoriin päätyi jotain aivan muuta!

Onnistuin näkemään noin viikko sitten unta, missä keikuin jossain häppeningissä tuo turkoosinvihreä surffimärkäpukuvaikutteinen palmu-krokotiili-paljettimekko päälläni. (Näkeehän kaikki muutkin kaikkia tällaisia tosi mielettömän tärkeitä unia??) Sen jälkeen en saanut sitä pois mielestäni, joten olihan se ihan pakko saada! Mekon kaveriksi hankin kullanvärisen rannekorun ensinnäkin siksi, että päätin justiinsa, että mekko tarvitsee kaverikseen kultaisen rannekorun. Ja toisekseen siksi, että halusin jotain, missä on tuo logo-nappi -yksityiskohta.

Ja vielä lopuksi ostoskoriin sujahti Peetulle ihana mekko!

Melkein kirjoitin, että nettishoppailun ainoa vika on se, että ostoksiaan joutuu odottelemaan. Kaikkein hienointa olisi päästä juuri tänä viikonloppuna ulkoiluttamaan uutukaisiaan. Tällä kertaa tuo ei sitten jäänyt ihan ainoaksi haittapuoleksi, mutta kyllähän me nyt täällä odotellaan ihan tohkeissamme, että paketti saapuisi mahdollisimman pian. Olisipa henkkamaukalla Shopbopin toimitusajat…

Yhdessä päivän asu -kuvassa jo pikkuisen pilkahtikin Peetun uusi aarre. Marc by Marc Jacobsin Totally Turnlock Shifty Satchel -laukku päätyi pitkän harkinnan jälkeen ostoslistalle. Upean pehmeä nahka kauniisti työstetyt tunnusomaiset turnlock-yksityiskohdat, juuri sopiva keskisuuri koko ovat vain muutamia asioita, jotka uudessa hankinnassa ilahduttavat.

Peetu suunnitteli reissua Lontooseen kavereittensa kanssa. Matkaa varten oli kesätöistä kertyneitä rahoja laitettu sivuun, mutta sitten suunnitelmat muuttuivat ja likat päättivätkin lähteä vasta keväällä. Samaan aikaan varmistui viikonloppuduuni talveksi, joten säästöjem pihtaaminen ei ollut aivan yhtä akuuttia.

Minttu painotti sillä kuuluisalla kokemuksen syvällä rintaäänellä, että parempi hankkia jotain kestävää, pysyvää ja jotain, mitä ihan hillittömästi oikeasti haluaa kuin vain antaa kesätyösäästöjen haihtua kaikenlaisen sälän osteluun.

Ja kun ottaa huomioon, miten tiiviissä käytössä ihana laukku on saapumisensa jälkeen ollut, ei rahat varmasti ole mennyt hukkaan!

Tässä vähän kuvia eiliseltä!

Tommy Hilfigerin Denim Partyn VIP-förfest pidettiin Biblioteksgatanin Flag Ship Storessa. Ihan huippumahtavaa, että iki-bloggarikompis Silver oli kanssa paikanpäällä! Tosi hauska nähdä pitkästä aikaa!

Kunnioitin ameriikka-henkisen brändin bileitä pukeutumalla aitoon USA:n olympiajoukkueen edustuspaitaan.Tukholman reissaajille tiedoksi, että Hilfigerin putiikki sijaitsee osoitteessa Biblioteksgatan 16. Sisäänkäynti samaan putiikkiin myös korttelin toiselta puolelta Birger Jarlsgatanilta.

Hilfigerin vaatteet ei ehkä noin yleisesti ole ihan täysin Mintun tyyliä, mutta muutamatkin farkut näyttivät kyllä tosi lupaavilta. Erityisesti yksiä mustia, vähän vahamaisesti kiiltäviä, pitää kyllä mennä katsastamaan vielä paremmalla ajalla.

Selkeästi jotkut ovat sen verran tärkeitä henkilöitä, että kykenevät käyttämään Versace for H&M -malliston vetimiä jo viikkoa ennen varsinaista lanseerauspäivää..

Farkkujen lisäksi kenkävalikomassa oli monia kivoja perusjuttuja.

Putiikissa pidetyn VIP-tapahtuman jälkeen suunnattiin entiseen leffateatteriin Astoriaan, jossa juhlat jatkuivat. Täytyy sanoa, että kyllä oli aikasmoisen mahtavat bileet. Peetun mielestä oli täysi vääryys, että häntä ei oltu kutsuttu mukaan tapahtumaan, jossa esiintyi mm. Shout out Louds ja Familjen.

Tähän sopiikin loistavasti Shout out Loudsin avausbiisi – tämän päivän dagens soundtrack:

Kävin tänään tsekkailemassa HM:n Versace-yhteistyön tuloksia. Tosi mahtava nähdä kamppeet livenä ennen varsinaista laseerauspäivää (17.11. jos joltain on mennyt sivu suun) ja oikeasti fiilistellä koko mallistoa kokonaisuudessaan. Putiikissa siihen tuskin tulee enää mahdollisuutta. Ei ainakaan “kaikessa rauhassa”.

Pikkuisen – tai en ehkä ihan pikkuisenkaan – oon kade Emmille, joka pääsi näkemään kaikki ihanuudet catwalkilla mallien päällä. Mitkään vaatteet ei koskaan näytä henkarilla yhtä hyvältä kuin oikeasti ihmisen päällä. Toisaalta showroomilla on se etu, että pääsee ihan häpeilemättä hiplailemaan materiaaleja ja kurkistelemaan työn jälkeä myös vaatteen sisäpuolelle. Materiaalinörtti ex-ompelija kiittää.. 🙂

Ihan ensimmäisenä silmiin iski tietty ikoniset nahkaniittivetimet. Itse Donatella on marssinut loppukiitoksissa niittinahkamekko yllään ja (yllättävän lämpimän oloisesti) topattu nahkatrenssi yllätti, koska sitä ei ole vilahdellut missään aikasemmissa kuvissa.

Mintun ostoslistalla on (ja tapaamisen jälkeen myös pysyy) silkkinen musta vekkihame, jonka helmaa terävöittää nasta niittirivistö. Kuvausavusta suurkiitos Lintulle, joka sattui showroomille samaan aikaan. Oli tosi kiva tavata!

Yksityiskohdat. Just got to love them! Hameen silkki on aika ohutta ja hennosti kiiltävää, mutta tuumasin, että sopivalla stailauksella tuo on justiinsa käypä toimistoasuste.

Tässä nyt on sitten oikein elävä esimerkki siitä, miten kauniskaan vaate ei näytä miltään henkarilla. Musta olkapääkurkistusreikäinen mekko on myös Mintun ostoslistalla.

Yhtään vaatetta en sovittanut, mutta showroomin ystävällisen Gabriellan mukaan koot ovat aika pieniä ja hän suositteli, että etenkin tyköistuvissa vaatteissa kannattaa ottaa yhtä kokoa normaalia H&M kokoa isompi.

Tämä kuva on omistettu Peetulle! Livenä huomattavasti kauniimpi mekko on erittäin hintansa väärti. Hyvälaatuista silkkiä ja todella hyvin työstettyjä yksityiskohtia. Erityiset laatupisteet satiinikanttauksista ja laadukkaista korsettihässäköistä mekon sisäpuolella.

Kolmas juttu Mintun ostoslistalla on aivan käsittämättömän kaunis silkkinen korsettitoppi. Tykkään ihan mielettömästi topin origamityyppisestä leikkauksesta ja sen vuoksi rikkoontuvasta kuosista.

Eikä selkäpuolen sensuelli leikkaus ollenkaan vähennä ostohaluja… Voisin kuvitella, että tuo selän keskeltä menevä nauha peittää just kivasti olkaimettomien rintsikoitten nauhan.

Vaikka toisaalta.. Kun kurkistaa korsetin sisälle ja näkee ihan omin silmin, millainen tukisysteemi alle on rakennettu, voipi olla aika varma, että rintsikat on tässä tapauksessa aivan tarpeettomat.

Yhteistyömalliston korut ovat ehkä vieläkin enemmän extra-allt kuin vaatteet. En kyllä helposti sävähdä kookkaitakaan koruja, mutta näistä oli kyllä vaikea valita lempparia. Herjalla sovittelin korviksia  ja mikäettei, johonkin kesäisentrooppiseen bileasuun ne voisivat kyllä istahtaakin.

Tässä vähän mittakaavaa. Mielestäni tuo punainen perintösormus on aika iso. Versace for H&M sormus on  – ööh – noin ziljoona kertaa isompi. 🙂

Mintun ihastukset on ehkä sieltä hillityimmästä ja mustimmasta päästä koko värikästä mallistoa. Ikiaikainen heikkouteni sporttihenkiseen muotiin on kai syynä siihen, että tämä paljetein kuorrutettu herkku päätyi suosikkilistalle. Vetoketju lisää tosi kivasti surffi-märkäpuku-fiiliksiä ja puhumattakaan nyt tuosta värityksestä!

Sama mekko takaa. Melkein tuntuu, että tuo olisi ihan pakko hankkia pelkästään takakappaleen krokotiili-printin takia! Ja mekko on siis 100 % silkkiä, paitsi paljetit on tietty muovia..

Kuten olen täällä jo moneen kertaan ehtinyt mainostaa, olen todella H&M-yhteistyömallistofani. Ihkaensimmäisestä mallistosta en onnistunut nappaamaan itselleni mitään, koska olin juuri silloin pidemmällä ulkomaanreissulla. Muuten en ole jättänyt yhtään mallistoa väliin.

Melkein joka kerta olen shoppaillut itselleni jotain kivaa myös miesten mallistosta (rrrakastan esmes Lanvinin miesten malliston tiikeriteepparia ja V&R malliston salmiakkikuvioista neulepaitaa!). Tällä kertaa miestenmallisto on sen verran medelhavsmacho, että enpä usko, että omaan garderobiin tulee tehtyä hankintoja siltä puolelta.

Bf sen sijaan saattasi hyvinkin innostua muutamastakin jutusta…. Itseasiassa olen aika varma, että siellä suunnalla innostus voisi hyvinkin suuntautua räväkämpiin väreihin, mutta Mintusta ainakin nämä niiteillä pimpatut perusjutut olisi tosi jees.

Showroomilla kuulin myös sellaisen uutisen, että tämä yhteistyö ei jäisi tähän, vaan että tammikuussa tulee toinen, kesäisempi mallisto. Siinä olisi enemmän kesäisiä kuoseja, hedelmiä ja kirkkaita värejä. Mukana olisi mm. bikineitä ja muita ranta-asuja ja kesäisempää bilevaatetusta.

Saa nähdä pitääkö huhut paikkansa!

Olen tykännyt ihan valtavasti oikeastaan kaikista H&M:n designer-yhteistyökampanjoista. Siis näistä, missä yhteystyökumppanina on jokin oikea muotitalo eikä esim. joku vapaavalintainen julkkis.

Tämän syksyn yhteistyö Versacen kanssa ei tee poikkeusta. Etenkään nyt, kun ensimmäiset kampanjakuvat ovat ihasteltavissa interwebissä. (tusen tack vinkistä Mikko!) Aivan ihania pikkumekkosia, joille riittää varmasti käyttöä. Nahkatakit näyttävät kuvissa herkullisilta, samoin kuin asusteet. Kullan kimallusta ja Versacen signature-kuosia. Oriental-henkiset värikäät asut ilahduttavat silmää nekin, mutta tuskin löytävät paikkaa Mintun Garderobissa…

 

Videolla lisää kuvia…

Kuvat ja video on lainattu Zeitgeschmack -blogista ja alkuperäinen copyright kuuluu henkkamaukalle.

Versace <3 H&M -mallisto tulee kauppoihin torstaina 17. marraskuuta. Pitää varmaan pyytää töistä vapaata, että pääsee rynnimään kyynärpäät ojossa herkkujen perään! 😀 Sitten ei puutukaan kuin muutamat kutsut dekadentteihin kimallusjuhliin ja matka vapaavalintaiseen italialaiseen suurkaupunkiin.

Melkein viikko ilman nettiyhteyttä kotona! Aaargh, mitä vieroitusoireita!!

Tässä nyt kuitenkin vihdoin kuvia Gudrun Sjödenin värikylläisestä juhlanäytöksestä. Erityisesti jäi mieleen hauska etno-meets-nordic -stailaus.

Minttu lainasi illan kunniaksi Karkin Gudrun Sjöden -neuletakkia. Rosendahlin Trädgård oli suorastaan maagisen kaunis näytösiltana..

Old stuff