Ensin pikapäivitys remonttiin: jos olisin tiennyt, miten paljon aikaa ja vaivaa vain yhden ainokaisen huoneen fiksaamiseen amatööriltä menee, olisin varmasti harkinnut ammattilaisen palkkaamista. Olen tosiaan ollut lomalla torstaista lähtien ja jotenkin kuvittelin, että neljä päivää riittäisi remonttihommaan. Että tässä nyt sunnuntai-iltana olisi jo jonkinlaista selkeyttä ja valmistumisen meininkiä, mutta ei. Aivan järjetön duuni ollut vain siinä, että on saatu vanhat tapetit pois. Torstaina käytiin ostamassa kamppeita ja aloiteltiin seinien putsaamista. Koko vitsin perjantai vietettiin tapetteja raaputtelemalla ja vasta lauantaina myöhään illalla alkoi olla valmista. Tämä päivä on sitten mennyt liisterin jämiä pesten ja pikkuisen alkaa suoraan sanottuna kypsyttää.
No, tässä vaiheessa ei ole paljon muuta vaihtoehtoa kuin tehdä homma loppuun. Ja ihanahan siitä tulee, kun sinne asti päästään. Tavallaan ihan hyvä, että on niin kertakaikkiaan noviisi, ettei aloittaessaan ollenkaan tajua, mihin on ryhtynyt. Nyt on kai sitten kaikkein rasittavin pohjatyö tehty ja seuraavaksi pääsee paklaamaan – ja sitten vihdoin maalaamaan. Löydettiin aivan mielettömän ihana oliivinvihreään taittava harmahtava sävy tulevaan makuuhuoneeseeni. Tuskin maltan odottaa, että pääsen levittelemään sitä seinille!

Mutta piti siis kertoa teille Lilla Ego -ravintolasta, jossa käytiin likkojen kanssa viime keskiviikkona syömässä. Olen jahdannut pöytävarausta tuonne about tismalleen ne kolme vuotta, mitä he ovat olleet toiminnassa. Palkittujen tähtikokkien mutkaton ja hinta-laatusuhteeltaan kertakaikkiaan erinomainen ravintola on ollut kuitenkin aina niin täyteen bookattu, että vapaata pöytää on ollut käytännössä mahdoton saada. Fanit kuulemma päivystävät puoliltaöin netissä, kun seuraavat varaukset aukeavat ja vartissa on taas seuraava kuukausi täynnä.
Itse tein meidän varauksen viime maaliskuussa ja viime keskiviikkona klo 21.00 oli ainoa vapaa illallisaika koko viime kvartaalina! Pienenä lohtuna ex-tempore -asiakkaille on kahdeksan baarikeittiöpaikkaa, joihin ei oteta varauksia. Joitakin kertoja olen testannut tuuriani myös niiden suhteen, mutta kuulemma paikalla pitää olla heti viideltä, kun ovet aukeavat, jolloin voi saada nimensä listalle. Eli ihan spontaaniin pistäytymiseen keittiöpaikatkaan ei sovi. Eikä ne muutenkaan ehkä olisi kovin kiva ratkaisu isommalle porukalle, mutta pariskunnalle kylläkin.

Lilla Ego on jotenkin hyvin tyypillinen nyky-tukholmalainen ravintola. Ilmapiiri on rento ja nonchalantti jopa siihen pisteeseen asti, että siitä tulee juttu itsessään. Paljaat tiiliseinät, pinnatuolit ja maalarinteipillä seinään kiinnitetyt menyn lisäosat ovat hipsteriviileitä potenssiin sata – varsinkin, kun kaikki paikalla olijat ovat oikeasti saaneet odottaa mestarikokkien valmistamaa illallistaan viikkoja tai tavallisesti jopa kuukausia.
Mikään varsinainen drinkkibaari Lilla Ego ei ole. Yhtään vähäisistä neliöistä ei ole omistettu baarille tai muuten vain paikalle tulleille hengailijoille. Viinilista on vaikuttava ja oluita löytyy vaativaankin makuun. Varmasti tilatessaan voi saada myös jonkun klassisen perusdrinkin, mutta listalla on vain yksi, sesongin keittiögrogi. Tällä kertaa se oli kauniin vaalenapunainen raparperi-GT. Gin & Tonic on aina hyvää ja drinksu oli tosiaan väriltään soman kesäinen, vaikka hiukan se olisi voinut kyllä maistua enemmän raparperilta.

Lilla Egon meny ei ole mitenkään hurjan laaja, mikä yleensä on mielestäni hyvä merkki laaturavintolassa. He tietävät, mikä juuri nyt on hyvää – ja tarjoilevat sitä asiakkailleen. Netissäkin esillä olevan listan lisäksi seinällä on pari muuta pääruokaa ja jälkiruuat.

Makuelämykset alkoivat jo leivän ja raastetun voin saapuessa pöytään. Miten ihmeessä ihan tavallinen voi voi maistua niin paljon paremmalta ravintolassa? Suomalaissydän antoi vielä ekstrapisteet siitä, että leipä ja voi tarjoiltiin Iittalan rasiassa. 🙂

Mintun alkupala matjessilliä ja kaikkea ihanaa (kermaviiliä, Västerbotten-juustoa, maa-artisokkaa, pocherattu kananmunan keltuainen ja tuo kirkas hommeli, mikä näkyy annoksen päällä, on aivan mielettömän hyvää, pikkelsikastikkeelta maistuvaa juttua. Aivan mielettömän ihana ja jotenkin kesäinen annos.
Peetu söi valkoista parsaa kaikilla herkuilla – ja se oli kanssa niin hyvää (sain maistaa!).

Karkki ja Cecilia jakoivat mätiannoksen, joka oli listalla vain kahdelle. Perunakakkuset tulivat söpösti juuri paistettuina pannulla ja Kalix-mäti kätsyssä pursotuspussissa (+ muut lisukkeet erikseen). Sain pienen makupalan tuostakin ja heti tuli mieleen, että jonain päivänä voisin kyllä olla roikkumassa viideltä ovenkahvassa vain saadakseni jakaa tuon alkupala-annoksen jonkun kanssa!

Pääruokani sisälsi myös lihaa, mutta se tarjoiltiin erikseen, joten se ei nyt näy kuvassa. Voin kertoa, että ne kerrat kuin joskus vielä silloin tällöin syön lihaa, se saa mielellään olla juuri niinkuin Lilla Egossa. Lähituotettua, ekologista luomulihaa, joka maistuu hyvältä ja tuntuu myös. Lihani lisuke oli mahtava ja maukas keko sesongin vihanneksia ja juureksia (grillattuja vahapapuja! friteerattuja kesäsipuleita!) – saman setin sai Karkki, joka tilasi illan kasvisannoksen, mutta vain isompana.
Peetu söi kana-annoksen ja Cecilia kalaa. Varsinkin kala oli niin kauniisti laitettu, että melkein sääli iskeä haarukka kokonaisuuteen.

Ravintolan nimi, Lilla Ego, tulee jostain Kentin biisistä (Peetu kyllä tiesi mistä, mutta enhän minä sellaisia muista!) ja ilmeisesti herrat ravintolanpitäjät ovat Kent-henkisiä muutenkin, sillä koko iltana ravintolan kaiuttimista ei kuulunut muuta kuin ko. bändin musiikkia. Eli suosittelen vilpittömästi visiittiä Lilla Egoon kaikille paitsi niille, jotka saavat ihottumaa Kentistä.
Suosittelen myös pitämään kiirettä sillä juuri nyt kesälomalle painunut ravintola on enää auki vain muutaman kuukauden. Alunperinkin väliaikaiseksi suunniteltu (mutta sittemmin vähän pysyvämmäksi muuttunut) ravintola sulkee lopullisesti ovensa samana iltana, kun Kent on ilmoittanut pitävänsä viimeisen konserttinsa. Eli ensi marraskuussa.
Lainakuvat: Lilla Ego (logokuva), Årets kock (toka kuva) ja Visit Sweden (vika kuva)

Michelin-tähtiä kahmineessa ravintolassa syöminen maksaa helposti yhden etelän matkan verran. Aika monissa on onneksi kuitenkin myös vähän tavallisemmalle budjetille sopiva sivuravintola, bakfickan. Eihän se nyt tietysti elämyksenä ole aivan sama piipahtaa takataskussa kuin nauttia harkiten rakennettua maistelumenytä tähtien loisteessa. Ruoka tulee kuitenkin samasta keittiöstä ja valmistetaan samoista raaka-aineista – eikä millään arvostetulla ravintolalla ole varaa pilata mainettaan polkemalla sivuravintolankaan laatua.
Yksi tällaisista helmipaikoista Tukholmassa on kahden Michelin-tähden ravintolan Oaxenin takatasku Oaxen Slip.

Tällä hetkellä lähellä Tukholman keskustaa Djurgårdenissa sijaitsevan Oaxen-ravintolan tarina on kiinnostava. Paikka nimittäin avattiin jo 21 vuotta sitten kaukana landella, keskellä ei-mitään, Mörkö-nimisellä saarella. Sijainnistaan huolimatta ravintola ansaitsi pian ensimmäisen Michelin tähtensä ja lukuisia muita kansainvälisiä kunnianosoituksia.
(Ja siis ihan pakko kertoa tähän fun fact, joka ei liity ravintolaan mitenkään. Moottoriliikennetiellä Tukholmasta noin sata kilsaa etelään on päällekäin kaksi tienviittaa: Mörkö ja Hölö. Pitkään olin sitä mieltä, että jos ikinä saan hankittua omia kissoja, niiden nimet on ehdottomasti Mörkö ja Hölö. No, Sunshine ja Sailor Moon ovat varmasti hyvin tyytyväisiä, että ehdin muuttaa mieleni, ennen kuin he muuttivat meille asumaan. “Ö” on ruotsia ja tarkoittaa saarta, eli ihan niin vinkeät paikannimet nuo eivät kuitenkaan oikeasti ole, vaikka siltä suomenkielisen silmään näyttääkin).
Muutama vuosi sitten Oaxen muutti nykyiselle paikalleen Djurgårdenille ja samaan syssyyn avattiin myös rennompaan ruokailuun tarkoitettu Oaxen Slip. Vuonna 2015 Oaxen sai toisen Michelin tähden.

Olen jahdannut pöytävarausta Slip-puolelle vaikka miten kauan ja vihdoin viime huhtikuun alussa onnistuin ujuttamaan itseni ja Suomesta vierailulla olevan kaverini sinne syömään. Kuvat on tosiaan huhtikuun alusta ja sen takia ympäristö näyttää nyt jo kesävehreyteen tottuneisiin silmiin vähän karulta. Mutta sijainti on todella aivan ihana ja näkymät nyt kesällä varmasti vielä viehättävämmät.
Oaxen Slip -ravintolan puolella meno on rentoa ja välitöntä. Drinkkilista on yksinkertainen: tarjolla on muuta erilainen, itse ravintolassa valmistettu limonadi ja siihen saa valita haluamansa alkoholin (tai jättää pois – tietenkin!). Simppeliä ja herkullista!

Ruoka-annokset on trendikkäästi keskisuuria, niitä on tarkoitus tilata 2 – 3 per ruokailija ja mielellään myös niin, että annokset jaetaan keskenään. Aivan loistava konsepti silloin, kun haluaa maistella mahdollisimman monia eri makuja. Annokset on hinnoiteltu niin, että kahdesta tulee yhteensä aika keskiverto normaali tukholmalaisen keskihintaisen ravintolan annoksen hinta. Eli ei mitään superhyperhalpaa, mutta kovastikin hintansa väärtiä!

Ikimuistoisesta illallisestamme alkaa olla jo sen verran aikaa, etten ihan tarkkaan muista, mitä annoksia söimme. Eipä siitä enää olisi paljon apuakaan, sillä meny vaihtuu aina sesongin mukaan. Kaikki oli kuitenkin aivan mahtavan hyvää! Annokset ja makuyhdistelmät olivat kekseliäitä, mutta konstailemattomia. Tykkäsin itse erityisesti kaikista kasvisannoksista, mutta myös tilaamamme liha oli mureaa ja maukasta.

Djurgården on ihana retkikohde muutenkin – ja varsinkin näin kesällä – ja varsinkin, jos ohjelmaan voi yhdistää hyvää ruokaa kivassa ravintolassa. Oaxen Slip on siis todellakin vaivan väärti lähteä vähän kauemmaksi keskustasta!

Ihan ensimmäisenä pitää hehkuttaa: mitäs sanotte tämän päivän kelistä? Ei paha! Ainakin facebookin perusteella myös Suomessa on saatu nauttia todellisesta kesäpäivästä tänään – niin mielettömän ihanaa!! Grillausesonkia on viritelty täällä meillä niin, että koko kaupunginosa tuoksuu kutsuvasti ja auringonottajia lojuu uikkareissa vilttiensä päällä jokaisella nurmikonpläntillä. Nyt voi jo uskaltaa sanoa ääneen: talvi on ohitse – me tehtiin se!
Pienen säätilatuuletuksen jälkeen illan aiheeseen. Haluan vinkata aivan mielettömän ihanasta ja superhyvää ruokaa tarjoilevasta ravintolasta, Woodstockholm nimeltään.

Woodstockholm on aika uusi tulokas Tukholman ravintolamaailmassa. Tai siis samaa nimeä kantava huonekalukauppa on ollut vähän pidempään, mutta aitoon lifestyle-/hipstertyyliin sama porukka halusi avata myös laadukkaan korttelibistron vähän reilu vuosi sitten.
Mosebacketorgetilla Söderin sydämessä sijaitseva ravintola pääsi heti kaupungin kulinaristien puheenaiheeksi, sillä keittiötä pyörittämään rekrytoitiin huippuosaajia Tukholman michelin-ravintoloista. Siinä on varmasti yksi syy, miksi pikkuinen bistro on aina täynnä ja pöytävaraus pitää tehdä kuukausikaupalla etukäteen. Tosin baaritiskillä olevia paikkoja ei varata, joten tsägällä aina joku pääsee hivuttautumaan Woodstockholmin patojen ääreen, vaikka varausta ei olisikaan.

Me oltiin Karkin kanssa Woodstockholmissa syömässä eilen. Kysymyksessä ei ollut mikä tahansa illallinen.
Olen jo kertonutkin, että Karkki sai lakiopintonsa päätökseen ja valmistui erinomaisin arvosanoin juristiksi viime tammikuussa. Alle viikossa hän oli varmistanut itselleen trainee-paikan finanssialan yrityksessä ja parin kuukauden jälkeen hänet vakinaistettiin varsinaiseksi työntekijäksi. Aaltoja ja aplodeja mahtavalle lapselleni suorituksesta!
Tavallaan olimme siis juhlimassa Karkin menestystä. Erona oli vain se, että tällä kertaa lapsukainen tarjosi koko illan!

Tykkäämme kovasti syödä hyvin ja hyvissä ravintoloissa. Niin kauan kuin jaksan muistaa, Karkki on sanonut, että sitten kun hän saa oikeaa aikuisten palkkaa, hän vie äiskän ulos syömään. Tämä juhlallinen hetki oli eilen!
Kuvassa näkyy yksi toinen uusi asia, tarkkasilmäisille tiedoksi. Siitä tulee kyllä ihan erikseen juttua vähän perusteellisempien kuvien kera.
Woodstockholmin menu on hyvin lyhyt ja jonkun teeman ympärille rakennettu. Raaka-aineet ovat lähituotettuja, luomua – ja luonnollisesti vaihtuvat sesongin mukaan.

Tällä kertaa teemana oli Cajsa Warg. Tarjolla on aina yksi menu, mutta kaikkia sen osasia voi tilata myös erikseen. Me haluttiin tilata molemmille koko menu ja mielestäni se oli hyvä ratkaisu. Kyllähän siitä aika täyteen tulee, mutta alkupalat on aika pieniä ja suht kevyitä.
Pöydissä on viinilista ja pöytänaapuri näytti nauttivan erilaisia pienpanimoiden hipster-oluita, joten niitäkin on selkeästi saatavilla. Me kuitenkin mentiin tarjoilijan suosittelemilla, menun eri osasiin sopiviksi valituilla viineillä.

Ensimmäisenä alkupalana haukifrikadelli osterikastikkeella ja pikkelöidyllä sipulilla ja en muista minkä lastuja nuo valkoiset ovat. Jokaisessa ruokalajissa tuntui olevan ainakin viittätoista eri ainesosaa.
Haukipullat ovat kertakaikkiaan aivan taivaallisia. Tuossa vaiheessa toivoin kovasti, että niitä olisi ollut enemmän kuin yksi per henkilö. Saatoin myös suunnitella, että luikahdan Woodstockholmiin joskus vain napsimaan tuon annoksen.

Toisena alkupalana upean pehmeän makuinen keitto, jossa oli ainakin selleriä ja kananmunaa ja pohjalla maa-artisokkapyreetä. Niin, ja hasselpähkinäöljyä ja hasselpähkinöitä. Eli ei Peetulle tätä annosta!

Kolmas alkupala sisältää ruokalistan mukaan hevosta, mutta olen aika varma, että tarjoilija sanoi sen olevan hirveä. Lisänä puolukkaa, jonka valmistustapa oli melkein oma luentonsa, blodpuddingista tehtyjä seitinohuita lastuja ja pyreetä, jossa on ainakin omenaa.
Tosi ihanaa tämäkin! Oltaisiin varmasti nuoltu lautanen, jos ei olisi alkanut vatsa jo hiukan täyttyä.

One happy camper!

Pääruuaksi vetelimme kevätkanaa ohrasuurimorisottopedillä ja oli mukana myös grillattua parsaa, tuoreita yrttejä ja noita pinkkireunaisia, tosi maukkaita, lehtiä, joiden nimeä en tiedä suomeksi.
Extrapisteet tarjoiluun tarkoitetun kunnon puukon asettelusta. 😀

Illan päätteeksi vielä kuppi espressoa ja talon omaa raparperisorbettia!
Voin kertoa, että ei jäänyt nälkä!

Meillä oli toisin sanoen aivan uskomattoman kiva ja onnistunut ilta! Ruoka oli maineensa veroista – ehkä jopa piirun verran yli. Itse ravintola on juuri niin kivan tunnelmallinen ja persoonallisesti sisustettu kuin odotimmekin. Ekstrapisteet kertakaikkiaan mielettömän hyvästä palvelusta! Ikinä milloinkaan en ole kokenut, että tarjoilija ihan kuin osaisi lukea ajatukseni.
Suosittelen tosiaankin siis erittäin lämpimästi joko yrittämään pöytävarausta tai tsemppaamaan vapaille baaripaikoille. Woodstockholm on kaiken hypetyksensä ansainnut!
Kiitos Karkki aivan superihanasta illasta! Luv u!! <3

Tukholman suosituimpiin ravintoloihin on aika vaikea saada pöytää. Välillä tuntuu, että se on ihan mahdotonta, sillä varauslistat on täynnä niin pitkälle eteenpäin, ettei voisi kuvitella kenenkään suunnittelevan elämäänsä ja ravintolassasyömisiään niin kauas tulevaisuuteen. Tämä pätee etenkin keskihintaisiin laaturavintoiloihin, jotka ovat onnistuneet saamaan maineen, jonka perusteella ruoka, ympäristö, palvelu etsetera on ihan samalla linjalla kolme-neljä kertaa kalliimpiin huippupaikkoihin verrattuna.
Jossain vaiheessa otin sellaisen tavan, että aloin kirjoittaa kalenteriin listaa paikoista, joissa haluaisin käydä syömässä ja heti, kun on vähänkään syytä, teen pöytävarauksen. Varauksen voi aina peruuttaa, mutta onpahan sitten ainakin tsäänssi, että pääsee herkuttelemaan johonkin suosittuun ja kehuttuun ravintolaan.
Yksi listallani pitkään roikkuneista toiveravintoloista on Södermalmilla osoitteessa Åsögatan 176 sijaitseva korealaisvaikutteinen, kiitosta, ylistystä, kehuja ja arvostettujen ravintolakriitikoiden suosituksia kerännyt NOOK.

Tuike varasi viimeviikonloppuisen Tukholman reissunsa joskus elokuun loppupuolella. Samalla hetkellä, kun kuulin lentolippujen olevan varattu, aloin tsekata meille ravintolaa lauantai-iltaa varten. Yksi kahden hengen pöytä löytyi NOOKista kello yhdeksäksi – jo tuolloin kaikki muut ajat olivat täynnä. No, yhdeksän sopii lomalaiselle hyvin, joten eipä siinä mitään!
NOOK tarjoaa aina kaksi kiinteää menuta ja lisäksi isompia ja pienempiä snacks-tyyppisiä annoksia. Menuiden osasia voi toki tilata erikseen ja yhdistellä myös haluamallaan tavalla, mutta valmiin version valitseminen tulee merkittävästi edullisemmaksi.
Me valitsimme 400,- kruunua (about 43,- – 44,- euroa?) maksavan menu kakkosen, jossa alkupalaksi tuli hummerikeittoa, pääruuaksi ankkaa ja jälkkäriksi makeansuolainen jätskityyppinen hommeli.

Hummerisopassa maistui kevyesti kookosmaito, maa-artisokka pehmeänä pyreenä, tuoreen tomaatin kuutiot, korianteri ja pienen pieni piristys chiliä. Viinisuosituksena kuiva portviini, joka tuntui ensin varsin avantgardilta ajatukselta, mutta toimi aivan täydellisesti keiton kanssa sen suolaisuutta ja rasvaisuutta taitavasti taittaen. En ehkä ole koskaan syönyt mitään niin hyvää!

Pääruuan ankkabiiteissä oli korealaisvaikutteet enemmän näkösällä. Tai niin ainakin kuvittelen nähdessäni vihreät lehdykäiset ja satukirjamaiset pienet valkoiset sienet. Kirsikkahässäkkä ja kurpitsapyree täydensivät makuelämyksen.
Tässä kohtaa alkaa taas Mintulta superlatiivit loppua. Olen aina kuvitellut, että en erityisesti pidä ankasta, vaikka sinnikkäästi sitä on tullut tilattua erilaisissa yhteyksissä. Milloinkaan en kuitenkaan ole saanut yhtä taivaallista, voinpehmeää lihaa, joka suorastaan sulaa suussa ja on maultaan monisävyistä ja jotenkin … raikasta!
Olen käynyt mielessäni hiljaista prosessia vegaani-ruokavalioon siirtymisestä. Todennäköisesti päädyn sellaiseen kompromissiin, että olen vegaani 90 % ajasta, mutta pari-kolme kertaa vuodessa voin sallia itselleni esimerkiksi jotain tällaista.

Jälkkärien suhteen olen yleensä aika konservatiivi. Laadukas vaniljajäätelö ja mehevä tumma suklaa, kermainen créme bruleé sekä muut klassikkomaut toimivat mielestäni paremmin kuin tarkoitushakuinen kikkailu. NOOKin jälkkäri putosi hyvin perinteitä kunnioittavaan sarjaan. Soijajäätelö oli täyteläisen kermaista ja aavistuksen suolaisena se sopi täydellisesti tuoreiden vadelmien ja pistaasimarengin kaveriksi.
Myöhäisen päivällisemme jälkeen oltiin aivan masut piukeina ja soikeina onnesta. Taas tuli todettua, että kyllä sitä kannattaa nähdä vähän vaivaa ja varata pöytä etukäteen johonkin ihanaan ravintolaan, vaikka Richén kaltaisten vakipaikkojeni tuttu ja turvallinen menu tuntuisikin vaivattomimmalta vaihtoehdolta.

NOOK ei ole kovinkaan suuri, veikkaisin, että istumapaikkoja on salin puolella vain noin nelisenkymmentä – ehkä jopa allekin. Samassa yhteydessä on myös pikkuruinen baari ja näytti siltä, että ainakin jotkut söivät siellä baaritiskin ääressä. Niitä paikkoja tuskin varataan etukäteen, joten tsägällä sinne voisi päästä ihan ex temporekin.

Ravintolatoivelistaltani voi siis vetää nyt yhden nimen yli. Vaikka täytyy kyllä sanoa, että NOOK on sellainen paikka, jonne ehdottomasti haluan mennä vielä uudelleen!

Kävin sunnuntaina lounaalla aivan ihastuttavassa Meatballs For the People -nimisessä pikku ravintolassa Södermalmilla. Nimensä mukaisesti paikka on keskittynyt ruotsalaisten kansallisruokaan, lihapulliin. Ja täytyy kyllä sanoa, että jos Peetun tekemiä palleroita ei lasketa, en ole varmasti ikinä missään syönyt yhtä hyviä!
Ravintolan menu on lyhyt ja ytimekäs: muutama alkupala/snacks, muutama perinteinen jälkiruoka ja yhden pastan lisäksi pääruuaksi on tarjolla vain lihapulla-annoksia. Arvostan suuresti tällaista omanarvontuntoa! Jos kerran ollaan lihapullapaikka, niin sitten ollaan. Toki “liha”pullia on saatavana myös kala- ja kasvisversioina, ollaanhan Tukholmassa ja Söderillä, mutta perusajatus on kuitenkin sama.
Fisupullia en ole maistanut, mutta seuralaiseni otti kasvislihapullat – ja nekin maistuivat aivan erinomaiselle. Muistuttivat käsin tehtyjä falafel-pullia ja intensiivisen täyteläinen tomaattikastike oli kerrassaan taivaallista. Eipä tullut kysyttyä, mitä rasvaa kasvisannoksen tekemiseen käytetään, mutta äkkiseltään veikkaisin, että tuo sopii myös vegaanille.
Kivasti skandinaavisella designilla ja kirpputorilöytö-tyyppisillä elementeillä sisustettu Meatballs For the People ei ole kooltaan mitenkään älyttömän iso. Arvioisin, että sisälle mahtuu syömään noin viitisenkymmentä henkeä. Sunnuntaina lounasaikaan ravintola oli melkein täysi – ja lopuissakin pöydissä oli “varattu” lappu. Meille kyllä järjestyi paikat pitkän pöydän päästä ihan odottelematta, mutta ikiomaa pöytää olisi joutunut odottelemaan.
Asiakaskunta oli pääasiassa sen näköistä, että he asuvat parin korttelin päässä ravintolasta. Leppoisaa meidän ruokasali -fiilistä sekoitti muutamat paikalle eksyneet (tai vartavasten tulleet ehkä paremminkin) turistit. Oikeastaan ihme, että turisteja ei ollut enempää – kyllähän sitä nyt lihapullia pitää syödä, kun ollaan Ruotsissa käymässä!
Itse söin klassisen lihapulla-annoksen – enkä voisi olla tyytyväisempi! Luomutuotetusta vasikanlihasta tehdyt pallerot olivat mehevän herkullisia, sopivan miedosti pippurilla maustettu – ja riittävän suolaisia. Kermakastike, perunamuusi, etikkakurkut ja puolukkasurvos toimivat täydellisesti lisukkeena. Ensin katsoin, että puolukkaa oli annoksessa aika niukasti, mutta hyvin se riitti. Varmasti sitä olisi saanut myös lisää, jos olisi pyytänyt. Lisäksi tarjolla oli extra-lisukkeena melko hotteja chili-etikkakurkkuja, pikkelöityjä sipulirenkaita ja kurpitsan siivuja. Niin hyvää!
Eli kannattaa pistää muistiin kiva – ja suht edullinen – lihapullaravintola Meatballs For the People seuraavaa Tukholman reissua varten ja Södermalmin kierrosta varten! Osoite: Nytorgsgatan 30, pöytävärauksen voi tehdä esim. täällä!
 

No mitä ihmettä se Minttu oikein puuhaa, kun nyt meni jo toinen viikonloppu peräjälkeen ilman elonmerkkiä blogissa!? Ensin ajattelin putkauttaa valkoisen valheen – ja kehuskella kuinka olenkaan tehnyt töitä ja stressannut. Sillä sehän on hienoa, koska silloin on korvaamaton osa työyhteisöään ja muutenkin niin ylivertaisen taitava kaikessa, että viikonloppuisinkin pitää paiskia töitä. Eikö niin? Näin ei kuitenkaan ole asia… Sillä annoin klassisesti pirulle pikkusormeni ja aukaisin toissaviikonloppuna ensimmäisen kerran sitten alkukevään kännykälläni mollottavan Tinder-appin.
Mitään pientä pirinää kummempaa uutista ei kuitenkaan ole kerrottavana. Parit kaffet, yhdet lounaat sekä lasit viiniä on tullut nautittua, ja käveltyä sekä ulkoilupolulla että kaupungilla. Useamman eri tyypin kanssa – kaikki oikein mukavia, mutta kukaan ei silti ylitse muiden. Yksi suomalaissyntyinen kaveri, jonka kanssa meillä olisi jo valmiiksi vaikka miten monta yhteistä ystävää facebookissa, jäi erityisesti mieleen – mutta hänen kanssaan ei tullut matsausta. Damn!
Yllättävän paljon aikaa sitä kuitenkin suttaantuu tuollaiseen aikaisemmin tuntemattomien ihmisten kanssa seurustelemiseen. Ensin jänskätään matsauksia, sitten chattaillaan vähän, jossain vaiheessa vähän jyvemmät seuloutuvat täysakanoista ja sitten pitääkin jo alkaa sopia IRL-tapaamista. Laittautua finkaffe-kuntoon ja esittää itsensä parhain päin. Äkkiä tuohon puuhaan hulahtaa viikonloppu jos toinenkin. Haha!

No, ei nyt pitänyt kuitenkaan jumittua ihan liian kanssa äärimmäisen supertylsästä aavistuksen pateettiseksi muuttuneen deittailuelämäni pohtimiseen. Yhdet huipputreffitkin osui viime viikonlopulle. Ne tosin eivät olleet luonteeltaan romanttiset – vaan tapasimme pitkästä aikaa Blond Boulevardin ihanan Veeran kanssa.
Sen verran myöhään oltiin liikkeellä, että mihinkään kalenteriini keräämään “näissä ravintoloissa haluaisin käydä syömässä” -listan paikkoihin ei enää saanut tehtyä pöytävärausta. Onneksi Veera tiesi, kunnon aito-östermalmilaiseen tyyliin, kivan ja tunnelmallisen ravintolan ihan keskusta, jonne löytyi tilaa vielä parin päivän varoitusajallakin.

 
Restaurang Prinsen on yksi Tukholman vanhimmista ja perinteikkäimmistä ravintoloista. Mirreihin sonnustautuneet supersulavat tarjoilijat, lämpimän puinen sisustus, tärkätyt valkoiset pöytäliinat (sisällä) ja ziljoonat muut pienet yksityiskohdat henkivät sellaista mutkatonta arvokkuutta, mitä tapaa harvassa paikassa.
Viime perjantaina oli varmasti yksi viimeisiä tämän vuoden kesäisen lämpimiä päiviä. Niinpä halusimme ehdottomasti istua ulkona terassilla – vaikka sisällä perinteinen brasserie-ilmapiiri olisikin ollut voimakkaammin aistittavissa. Se täytyy sanoa, että ihan vähästä tarjoilijoiden ystävällisyys ei kyllä murene.
Meillä oli nimittäin pöytä varattuna kahdelle hengelle klo 20.00. Saavuimme paikalle hieman myöhässä (as usual..) ja ilmoitimme, että meitä olisikin kolme. Saimme painua kellarikerroksessa sijaitsevaan, erittäin tunnelmalliseen ja romanttiseen baariin odottelemaan pöytien uudelleenjärjestelyä. Odotteluaika venähti kuitenkin sen verran pitkäksi, että seurueen kolmannen jäsenen, tuoreen äidin, iltaloma-aika loppui. Elikkä olimme taas vain kaksistaan pöytäjonossa, mutta halusimme muuttaa varauksemme terassille. Kertaakaan ei henkilökunnan ilme värähtänytkään, kun tulimme aina uusien ja koko ajan muuttuvien toiveidemme kanssa.

 
Alakerran baari on todella tunnelmallinen ja viehättävä. Itseasiassa voisin kuvitella, että jos joskus tapaan sellaisen deitin, jonka kanssa haluaisin viettää vähän pidemmän illan, voisin hyvinkin ajatella tapaavani juuri Prinsen -ravintolan kellaribaarissa. Se sopii tempoltaan ja tunnelmaltaan paljon paremmin intiimin tapaamisen kulisseiksi kuin monet muut keskustan, sinänsä ihan kivatkin baarit.
Räpsimme myös päivän asukuvia kaikkien iloksi alakerran baarissa. En ole ihan varma, tuliko sieltä yhtään onnistunutta otosta; kuvat ovat Veeran kamerassa. Ehkä niitä vielä tänne ilmestyy!
Kun sitten lopulta päästiin käsiksi ruokailuun, oli ulkona jo aivan säkkipimeää. Kuvat on luonnollisesti sen mukaisia, mutta voin kertoa, että sekä Veeran “Toast Skagen” että minun “Laxpudding” olivat kyllä aivan mielettömän hyviä!


Restaurang Prinsen ei tosiaan ollut päätynyt kalenterini ravintolalistalle, mutta olin tosi positiivisesti yllättynyt. Palvelu oli vähintäänkin moitteetonta ja ruoka todella maukasta. Suosittelen paikkaa niille, jotka haluavat hartaudella ja pieteetillä tehtyä ruotsalaista perinneruokaa (kyllä, listalta löytyy näiden meidän klassikoiden lisäksi myös lihapullia ja Wallenbergeriä etsetera) klassisessa ravintolaympäristössä.
Tänne olisi erityisen mukava viedä kylässä käymässä olevat isovanhemmat tai ameriikan vieraat päivälliselle. Joltain matkasivustolta paikka varmasti löytyykin, sillä niin iso osa seurueista tuntui puhuvan muuta kuin ruotsia. Ja mikäs siinä – kertaakaan näiden viidentoista Tukholman vuoteni aikana en ole maistanut yhtä mielettömän hyvää laxpuddingia! 🙂

 
Maagisen lämmin alkusyksyn yö. Voisiko näitä saada vielä pari lisää!?