Category: Rakkaus ja suhteet


Olin melkein unohtaa, että tänäänhän on torstai!
Maaliskuun puolestavälistä alkanut etätyöskentely kotitoimistolta ja osa-aikalomautus sekoitti henkisen viikkokalenterini jo valmiiksi, mutta toissapäivänä tiistaina alkanut, lähinnä kotihengailua sisältävä kesäloma (jolloin tsekataan vain kaikkein välttämättömimmät työmeilit.. huoh!), pisti vielä uuden vaihteen pään sisäiseen “mikä-päivä-tänään-oikeen-onkaan” -karuselliin. Mutta eipä hätää, tämän viikonlopun tarotit tulee tässä, niukka naukka ajoissa!
Nyt eletään ravun aikaa ja Merkuriuskin peruuttaa vielä sunnuntaihin asti – eli parasta, mitä voi tehdä, on pitää hyvää huolta itsestään, läheisistään, ystävistään ja perheestään. Aika ei ole otollinen suurille suunnitelmille, dramaattisille elämänmuutoksille tai harppauksille suureen tuntemattomaan. Mikäli uudistuksen tarve kuitenkin iskee, parasta olisi, jos voisi tehdä sovun menneisyyden kanssa, sopia riidat, antaa anteeksi ja antaa mennä niiden asioiden, joihin ei voi vaikuttaa.
Mutta katsotaan, mitä korteilla on kerrottavana. Homma menee siis näin:

  • Valitse yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Kuukivi
Auttaa tunteiden vapauttamisessa ja näkemään selkeästi. Tuo onnea rakkaudessa ja tasapainottaa. Lempeästi hoitava kivi, joka näyttää tien kotiin. Tasapainottaa hormoneja ja helpottaa kaiken turhan painolastin taakse jättämisessä.
Tiikerinsilmä
Hyvin suojeleva kivi, joka opettaa pysähtymään, katselemaan ja kuuntelemaan ennen seuraavaa isoa loikkaa eteenpäin. Kivi on hyvä työasioille, se lisää itseluottamusta ja vapauttaa stressistä. Tiikerinsilmä auttaa tekemään vakaita päätöksiä työasioissa ja busineksessa.
Lapis latsuli
Voimistaa tietoisuutta ja tuo syvän rauhan. Auttaa irtautumaan kielteisestä emotionaalisesta sitoutumisesta, lisää itsevarmuutta ja voimistaa itseilmaisua. Se vahvistaa rehellisyyttä ja objektiivisuutta sekä voimistaa myötätuntoa. Lisäksi se helpottaa stressiä tuomalla järjestystä sekä elämään että kiireiseen mieleen. Auttaa oman tien ja ”mission” löytämisestä.

1. Sauvojen Ässä
Tulevat päivät vaikuttavat olevan täynnä puhdistavaa tulista energiaa. Kaikesta vanhasta ja raskaasta vapautuminen, totuudellisuus ja uuden luominen on nyt vahvasti pinnalla. Kortin taustalla säkenöivät salamat symboloivat henkistä heräämistä ja oman sisäisen palon – ja valon – löytämistä.
Vinkki viikonlopuksi: Sauvojen ässä on täynnä puhdasta energiaa, joka antaa uskoa siihen, että kaikki on mahdollista. Valtava määrä sisäistä voimaasi on vapautumassa käyttöön. Nauti energiastasi kaikin voimin – menneisyyteen ei enää voi eikä kannata takertua. Voit saavuttaa ihan mitä tahansa, kun vain suuntaat voimavarasi oikein.
2. XX – Aikakausi
Tänä viikonloppuna sinulla on poikkeuksellisen tarkkanäköinen kyky havaita kaikenlainen elämässäsi oleva epätasapaino. Kortti edustaa selkeää ja pintaa syvemmälle menevää ymmärrystä sekä tuomitsematonta tasapainoista arvostelukykyä. Osaat yhdistellä objektiivisesti ja laajakatseisesti kaikki tilanteen vaatimat näkökohdat.
Vinkki viikonlopuksi: Pikku Prinssin sanoin, “vain sydämellään näkee hyvin”. Juuri nyt on aika tarkastella asioita huolellisesti ja olla itselleen rehellinen. Varo tuomitsemasta ihmisiä tuntematta heidän koko tarinaansa tai syitään. Asiat ovat harvoin, jos koskaan, kovin mustavalkoisia.
3. Lanttien 2 – Muutos
Vain muutos on pysyvää, mutta siitä tulee myös tasapaino ja harmonia. Muutosta on monenlaista, mutta juuri tämä kortti symbolisoi tasapainon löytämistä, oman itsen ja ympäristön erilaisuuden ja monimuotoisuuden hyväksymisen kautta saavutettavaa syvempää harmoniaa. Muutos on rikkaus ja sillä on mahdollisuus tuoda mukanaan sekä turvallisuutta että hyvinvointia. Muutos vaatii aina avointa mieltä ja luottamusta epävarmuudenkin keskellä.
Vinkki viikonlopuksi: Ajattele luottavaisin mielin muutosta. Olisiko nyt hyvä hetki tehdä ne pienet mielen pohjilla kyteneet muutokset, jotka voisivat johtaa tasapainoisempaan elämään? Kaikki muuttuu koko ajan joka tapauksessa, miksi sitä ei ottaisi ohjia käsiinsä ja suuntaisi muutosvoimat juuri sinne, mikä tuntuu hyvältä?
Itselleni nostin ykkösen – sauvojen ässän. Ihan kortin kuvaamalla tavalla säkenöivän energinen en uskalla väittää olevani, mutta kieltämättä tämä pandemian pakottama joutilaisuus ja piirien pieneneminen on johtanut aikamoiseen ideatulvaan. Voimavarojen kohdentaminen on tietty aina paikallaan, mutta voi olla, että olen keksinyt jotain superkivaa, joka tulee sitten jonkin ajan kuluttua näkymään täällä blogissakin!
Ihanaa viikonloppua! Muistakaa nauttia kesästä, vaikkei se koko ajan olisikaan hehkeimmillään!


Sunnuntaina on täysikuu – ja sen voima tuntuu jo nyt. Mikäli siis tulee sellainen olo, että haluttaisi pysähtyä, miettiä omia valintoja, arvioida uudelleen tehtyjä valintoja etsetera – niin siitä vaan. Parempaa hetkeä reflektointiin ja ylimääräisestä painolastista irroittautumiseen ei hetkeen tule. Muutenkin kannattaa kuulostella omaa sisintä ja tehdä jotain, mikä saa aidosti sen sisälläsi asuvan lapsen iloiseksi.
Korteilla on myös jotain tärkeää kerrottavanaan tulevasta viikonlopusta. Uusille kävijöille tiedoksi, homma toimii näin:

  • Valitse yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Jaspis
Positiivisuuden kivi, joka suojelee negatiivisuutta vastaan. Eheyttää, lisää tyyneyttä ja mielenrauhaa, lohduttaa. Auttaa päämärättömyyteen.
Karneoli
Karneoli helpottaa surua, vähentää kateutta ja pelkoja. Se juurruttaa nykyhetkeen, lisää elinvoimaa, antaa rohkeutta ja kehittää analyyttisiä kykyjä. Lisäksi se lisää päättäväisyyttä, päämäärätietoisuutta ja itsetuntoa.
Brecciated Jasper (Jaspisbreksia)
Auttaa pitämään jalat tukevasti maan kamaralla. Se kohottaa myös mentaalista selkeyttä poistaen kaikenlaista ylimääräistä päänsisäistä hälyä. Jaspisbreksia on lujuuden ja elinvoiman kivi. Sitä voidaan käyttää löytämään selkeys ja fokus aikaisemmin pirstaleiselta vaikuttavaan tilanteeseen, tapahtumaan, kokemukseen tai elämään yleensä. Vahvistaa terveyttä.

 1. Sauvojen Prinsessa
Tiedossa on innostusta, uutta luovaa kasvun energiaa ja pirskahtelevaa iloa, joka saattaa ilmetä ihan fyysisenä haluna hypähdellä ja tanssahdella. Kokemasi pelko on menettänyt tai parhaimmillaan menettämässä otteensa sinusta ja tunnet kuin sisälläsi alkaisi kevät – jäät sulavat, uutta alkaa versota siellä täällä ja innostuksesi avulla näet, mitä kaikkia upeita kukkia sieltä onkaan tulossa. Käytä tämä energia hyödyksesi!
Vinkki viikonlopuksi: Suuressa innostuksen ja energialatauksen pyörityksessä voi käydä niin, että sitä alkaa sekoilla ihan liian moneen suuntaan ja sitten lopulta mistään ei tule mitään. Sauvojen prinsessa ei kehota tarkastelemaan pulppuavia ideoita mitenkään erityisen kriittisesti – sen aika on myöhemmin – mutta täydellinen sekasorto aiheuttaa vain turhautumista. Nyt on myös oikea hetki tarkastella, onko elämässäsi jotakin, mikä estää nauttimasta siitä täysipainoisesti ja keskittää energiaa sinne, ilon kautta.
2. Miekkojen 8 – Häirintä
Näyttää siltä, että edessäsi on valinta kahden vaihtoehdon välillä. Päätös on vaikea, sillä heti, kun olet kallistumassa yhden vaihtoehdon kannalle, toinen alkaakin vaikuttaa paremmalta. Tietämättömyys rassaa hermoja ja tuntuu ahdistavalta.
Vinkki viikonlopuksi: Joskus kannattaa laittaa jäitä hattuun ja olla ryntäämättä päätökseen, vaikka vaihtoehtojen välillä häilyminen tuntuisikin epämiellyttävältä. Sietämällä hetkittäistä epätietoisuutta voit kerätä lisää tietoa ja tehdä päätöksen omista lähtökohdistasi etkä kuuntelemalla ympäristöstä tulevia vaatimuksia ja toiveita. Joskus pitää myös hyväksyä se, että oikeaksi kokemasi vaihtoehto ei nyt tällä kertaa ole mahdollinen.
3. III – Hallitsijatar
Syvä henkisyys ja maanläheinen käytännöllisyys ovat nyt tasapainossa toistensa kanssa. Viikonlopusta on hyvällä tahdolla tulossa sopusointuinen, myötätunnon ja hyväksymisen ollessa päällimmäiset elementit. Rakkauden lempeällä voimalla voi saada aivan uskomattoman paljon aikaiseksi. Rauhallinen viipyminen tässä hetkessä antaa mahdollisuuden luoda luottavainen katse tulevaisuuteen.

Vinkki viikonlopuksi: Luota elämään. Nauti tästä hetkestä ja anna luonnollisen energian viedä sinua eteenpäin. Katso ympärillesi ja anna kauneuden valaa voimaa sisällesi, älä tukahduta aistillisuuttasi. Uskalla avautua ja olla antelias. Kaiken ytimessä on se, että annat itsellesi luvan rakastaa itseäsi ehdoitta.
Aikas isoja viestejä tuli meille kaikille!
Itselleni nostin kolmosen eli suuren arkanan hallitsijattaren. Ihana kortti! Olen oikein valmis noudattamaan saamiani vinkkejä. Sopusointu, tasapaino ja elämään luottaminen tuntuu just nyt erittäin hyvältä!
Ihanaa kesäviikonloppua sinne ruudun toiselle puolelle! Muistakaa, jos nukkumatti on vähän hukanteillä, se on varmaankin vaan ihastelemassa täysikuun upeutta!


Torstai Tarot is BACK!
Olen tässä välillä kyllä katsonut kortteja itselleni, mutta silti tuli jo ihan kova ikävä Torstai Tarotin pariin. Jatketaan pääasiassa samaan tyyliin kuin tähänkin asti, mutta olen tässä ehtinyt tulla tutuiksi parin muunkin Tarot-pakan kanssa tavallisesti käyttämäni Aleister Crowlyn Thoth-tarotien lisäksi. Saattaa siis olla, että jossain vaiheessa tuleekin ihan eri näköisiä kortteja, mutta muuten meininki pysyy samana.
Planeetoista sen verran, että juuri juhannuksen alla alkanut Merkuriuksen peruutus jatkuu yhä 12.7. asti. Blogijutun otsikko mainitsee, että tulossa on uusien alkujen viikonloppu, vaikka mitään isompaa ei normaalisti peruutuksen ajalle suositella. Merkuriuksen peruutus rapujen tähtimerkissä on kuitenkin energioiltaan erilainen ja etenkin sellaiset uudet alut, joihin liittyy vanhan väärinkäsityksen sopiminen, menneisyyden peikkojen kanssa ystävystyminen tai mikä tahansa aikoinaan koettu epäkohta, joka nyt saadaan sovittua, ovat nyt todella myötätuulessa.
Katsotaanpas nyt seuraavaksi ne kortit! Uusille kävijöille tiedoksi, homma toimii näin:

  • Valitse yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Ametisti
Syvästi rauhoittava superkristalli. Auttaa pääkipuun, univaikeuksiin ja suojaa stressiltä sekä negatiiviselta energialta. Puhdistaa kroppaa, vahvistaa intuitiota ja vaistoja. Monipuolisia parantavia vaikutuksia.
Labradoriitti
Hyvin suojeleva kivi, joka tukee erityisesti muutostilanteissa oli ne sitten henkisellä tasolla tai ihan konkreettisia. Vahvistaa intuitiota ja tukee siten päätöksenteossa. Auttaa tunnistamaan juuri sen oman polun ja poistaa pelkoja muutoksen edessä. Lisää luottamusta siihen, että asiat kyllä järjestyvät. Tasaannuttaa ylikierroksilla käyvää mieltä (sopii hyvin myös ylivilkkaille tai levottomille lapsille!) ja labradoriittia on käytetty myös helpottamaan kuukautiskipuja.
Ruusukvartsi
Rakkauden kivi, joka auttaa parantamaan sydäntä ihan fyysiselläkin tasolla. Haihduttaa surua ja pelkoa, vahvistaa myönteisiä ajatuksia itseä kohtaan, kohottaa itseluottamusta ja opettaa antamaan anteeksi. Lisäksi muinaiset egyptiläiset uskoivat, että ruusukvartsilla sively poistaa ryppyjä.

1. Sauvojen Ässä
Tulevat päivät vaikuttavat olevan täynnä puhdistavaa tulista energiaa. Kaikesta vanhasta ja raskaasta vapautuminen, totuudellisuus ja uuden luominen on nyt vahvasti pinnalla. Kortin taustalla säkenöivät salamat symboloivat henkistä heräämistä ja oman sisäisen palon – ja valon – löytämistä.
Vinkki viikonlopuksi: Sauvojen ässä on täynnä puhdasta energiaa, joka antaa uskoa siihen, että kaikki on mahdollista. Valtava määrä sisäistä voimaasi on vapautumassa käyttöön. Nauti energiastasi kaikin voimin – menneisyyteen ei enää voi eikä kannata takertua. Voit saavuttaa ihan mitä tahansa, kun vain suuntaat voimavarasi oikein.
2. Sauvojen Ritari
Tiedossa on sisäistä kasvua ja kehittymistä. Juuri nyt sinulla on kaikki mahdollisuudet ja voima hävittää ympäriltäsi epätoivottuja negatiivisia asioita, jotka estävät etenemästä parhaaksi versioksi omasta itsestäsi. On aika jättää liian pieneksi ja ahdistavaksi käynyt haarniska taakse ja laukata kohti unelmia. Hovikortit viittaavat toisinaan ihan konkreettisesti ihmisiin, joten voi olla, että energinen uusi alku tulee kohdallesi pelottoman ja tulisieluisen nuoren miehen muodossa.
Vinkki viikonlopuksi: Nyt kannattaa pitää silmät, korvat ja muutkin aistit avoimina. Mahdollisuudet kasvuun ja kehitykseen saattavat tulla eteen yllättävässäkin muodossa, joten kantsii olla tarkkana, että tilaisuus ei mene ohi. Kannattaa myös keskittyä olemaan kiitollinen kaikesta, mistä se vain on mahdollista – juuri mikään ei ole yhtä kuolettavaa negatiivisille energioille kuin kiitollisuus.
3. XV – Paholainen
Kortin nimi johtaa helposti negatiivisiin ajatuksiin, mutta paholaisen energia on aivan mahdollista suunnata myös kaikkeen positiiviseen. Voimakas maanläheinen aistillisuus ja maskuliininen voima antaa rohkeutta kohdata totuus sellaisena kuin se on. Tänä viikonloppuna on kaikki mahdollisuudet olla säkenöivin, hurmaavin ja kiehtovin oma itsesi. Mitään ei kuitenkaan kannata tehdä tai sanoa unohtaen oma herkkyys ja haavoittuvaisuus.
Vinkki viikonlopuksi: Tahdonvoima on hyvä asia ja on tärkeää tehdä valintoja oman sisäisen näkemyksen mukaisesti. Kannattaa kuitenkin muistaa, että se on sinun totuutesi. Vaikka olisit miten vakuuttunut, läheisilläsi on oikeus tehdä omat päätöksensä ja valintansa. Nauti omista valinnoistasi, mutta samalla kannattaa muistaa, että muut tekevät omat valintansa sinusta riippumatta.
Nostin itselleni ykkösen, eli sauvojen ässän. Sinänsä huvittavaa, että oloni on ollut viimeaikoina sumuinen ja nyt vielä tämän lämpöaallon vuoksi aikas flegmaattinen, mutta olen kuitenkin nostanut tuon samaisen energiaa ja voimaa tihkuvan kortin itselleni viimeaikoina useampaankin kertaan. Ehkä nyt sitten pitäisi pikkuhiljaa alkaa ammentaa inspiraatiota omista sisäisistä voimavaroista. Ehkä sieltä jotain löytyy kaikesta huolimatta!
Ihanaa viikonloppua! Nauttikaa auringosta, mutta olkaa varovaisia!


Täytyy varmaan asentaa puhelimeen joku erityishälytys, joka kertoo, mikä päivä on menossa. Tämä jatkuva kotona hilluminen ja päivien epämääräinen puuro on toisaalta ihan ihanaa – kissatkin alkaa pikkuhiljaa tottua, että hyörin tauotta kotosalla – mutta se on johtanut myös siihen, että aluksi ihan vitsinä alkanut ”mikäs päivä tänään onkaan” -heittely alkaa olla ihan totta.
No, tänään on kuitenkin torstai – ja Torstai Tarotin aika!
Viikonloppu on tärkeä, sillä Venus peruuttaa edelleen ja huomenna on uusi kuu. Eli samanaikaisesti, kun Venus kehottaa meitä tarkastelemaan ihmissuhteitamme, selvittämään mikä on juuri minun oma totuus ja olemaan rehellinen vääristyneiden suhteiden kohdalla, uuden kuun energia kannustaa katkaisemaan siteet kaikkeen negatiiviseen, raskaaseen ja alaspäin vievään painolastiin – ja aloittamaan jotain uutta, enemmän todellista.
Katsotaanpas seuraavaksi kortit! Uusille kävijöille tiedoksi, homma toimii näin:

  • Valitse yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Helmiäinen
Helmiäinen tuo iloa ja riemua käyttäjälleen. Sen uskotaan auttavan uralla etenemistä. Helmiäinen vetää puoleensa vaurautta ja auttaa näkemään oman arvonsa.
Howliitti
Howliitti on erittäin rauhoittava kivi, joka auttaa löytämään ja vahvistamaan omaa kunnianhimoa. Se vahvistaa ja auttaa myös tavoitteiden saavuttamisessa. Howliitti opettaa kärsivällisyyttä sekä haihduttaa raivoa. Fyysisellä tasolla kivi yhdistetään kalsiumtasapainoon sekä hampaisiin ja luihin. On myös suositeltavaa pitää howliitteja vuoteen ympärillä, sillä se karkottaa unettomuutta.
Rutiili vuorikristalli
Erityinen vuorikristallin olomuoto, jossa kirkkaan kristallin sisällä näkyy puikulamaisia mustia turmaliinihiukkasia. Se tasapainottaa ihmissuhteita ja auttaa harmonian löytämisessä parisuhteeseen. Rutiili vuorikristalli tukee ongelmanratkaisua siten, että ongelman ydin, perimmäinen syy löytyy. Sen avulla voi myös halutessaan herättää ja stimuloida intohimoa liittyen niin työhön, tehtäviin, ihmisiin tai mihin vain voiman haluaakaan kohdistaa – samoin kuin seksualiteettiä.

1. Maljojen 10 – Täyttymys
Vain muutos on pysyvää sanotaan – ja kun suhtautuu luottavaisesti elämään ja tulevaisuuteen, asiat yleensä järjestyvät parhain päin. Toki on muutoksia ja muutoksia, mutta maljojen kymppi edustaa ehdottomasti muutosta parempaan. Luottamus ja usko saavat kaiken ilmenemään juuri oikealla hetkellä ja oikeassa paikassa. Asioiden eteen ei tarvitse taistella.
Vinkki viikonlopuksi: Muista rentoutua ja antaa asioiden edetä omalla painollaan. Tärkeää on myös katsoa ympärilleen ja olla kiitollinen ja nauttia siitä mitä on nyt. Turha ahneus vain vie ilon niistä saavutuksen hedelmistä, joista kuuluisi herkutella juuri nyt.
2. Miekkojen 3 – Murhe
Jokin asia tai kysymys on vaivannut sinua jo pitkään, mutta siihen ei ole tullut selkeää vastausta. Tilanne kiusaa ja painaa mielen matalaksi – ja pahinta on se, että asia ei riipu vain sinusta ja jostakusta muusta, vaan mukana on kolmas osapuoli. Epäily ja huoli sumentaa ajattelua. Yksi negatiivisen energian perusmerkkejä on asioiden loputon vatvominen, levottomuus ja ahdistus.
Vinkki viikonlopuksi: Asioihin on saatava selkeys, muuten sitä ei pääse eteenpäin ja saavuta tasapainoa. Jokainen ongelma sisältää myös ratkaisun siemenen ja vaikka päätöksen tekeminen tuntuisikin tosi vaikealta, epävarmuudessa eläminen ei johda mihinkään hyvään.
3. XVIII – Kuu
Voi olla että viikonlopusta tulee hiukan raskas. Näyttää siltä, että pitkäaikaiset ongelmat kulminoituvat ja nyt on viimeisen koettelemuksen aika. Hyvä uutinen on se, että heti sen jälkeen on taas valoisampaa ja helpompi hengittää. Tällaisessa tilanteessa olisi aivan kullanarvoista, jos voi tukeutua johonkuhun, jolla on viisautta ja elämänkokemusta. Kenenkään ei pitäisi tarvita taivaltaa ihan yksinään koettelemuksien karikossa.
Vinkki viikonlopuksi: Nyt on hyvä olla aika varovainen ja välttää impulsiivista heittäytymistä sinne tai tänne. Jotkut ratkaisut saattavat vaikuttaa helpoilta ja houkuttelevilta, mutta muista joka hetki olla uskollinen itsellesi ja välttää tekemästä kompromisseja, joita et oikeasti halua – vaikka se sitten tarkoittaisikin sitä, että asiat eivät poistu kevyesti päiväjärjestyksestä. Joku saattaa suorastaan yrittää valehdella sinulle päin naamaa. Kannattaa kuitenkin muistaa, että sitä on aina pimeintä juuri ennen sarastusta!
“Vain muutos on pysyvää” alkaa olla aikamoinen klisee, mutta niinhän se vain on. Nostin itselleni ykkösen ja sain siitä taas hyvän muistutuksen. Samoin siitä, miten tärkeä on osata olla stressaamatta asioista, jotka ehkä tapahtuvat – tai tulevaisuudesta, mikä on jokatapauksessa mysteeri. Kaiken tämän myllerryksen ja hullunmyllyn keskellä olen oikeastaan aika rauhallinen ja vilpittömän kiitollinen kaikesta siitä hyvästä, mitä elämässäni on. Vain muutama vuosi sitten moni nyt toteutunut ja toteutumassa oleva asia oli vain haave!
Ihanaa viikonloppua! Muistakaa pitää turvavälit!!


Ties miten mones coronacation-viikko menossa ja ajantaju on ainakin itselläni ihan hakusessa. Työskentely kotikonttorilla yhdistettynä osa-aikalomautukseen on pistänyt arjen rutiinit totaalisesti sekaisin. Mutta hoksasin sitten kuitenkin, että tänäänhän on torstai ja Torstai Tarotin aika!
Astrologisesti päällä on kaksi kiinnostavaa kuviota. Ensinnäkin Mars on siirtynyt Kalojen tähtimerkkiin, joten suosittelen lämpimästi kiinnittämään huomiota kaikkeen, mikä nyt vaan ei toimi, oli ne ihmissuhteita, omia tavoitteita, työtilanteita tai vahingollisia rutiineja, ja tyynesti uimaan pois. Toisekseen Venus peruuttaa, mikä antaa nyt voimaa ja selkeyttä määritellä omia tarpeita – ja myös rohkeutta ilmaista ne. Tuhannen taalan vinkki: älä soita exälle!!
Katsotaanpas nyt kuitenkin ne kortit! Uusille kävijöille tiedoksi, homma toimii näin:

  • Valitse yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Labradoriitti
Hyvin suojeleva kivi, joka tukee erityisesti muutostilanteissa oli ne sitten henkisellä tasolla tai ihan konkreettisia. Vahvistaa intuitiota ja tukee siten päätöksenteossa. Auttaa tunnistamaan juuri sen oman polun ja poistaa pelkoja muutoksen edessä. Lisää luottamusta siihen, että asiat kyllä järjestyvät. Tasaannuttaa ylikierroksilla käyvää mieltä (sopii hyvin myös ylivilkkaille tai levottomille lapsille!) ja labradoriittia on käytetty myös helpottamaan kuukautiskipuja.
Jaspis
Positiivisuuden kivi, joka suojelee negatiivisuutta vastaan. Eheyttää, lisää tyyneyttä ja mielenrauhaa, lohduttaa. Auttaa päämärättömyyteen.
Musta turmaliini
Voimakkaasti suojeleva ja turvallisuudentunnetta lisäävä kivi, jota käytetään kilpenä kielteisiä energioita vastaan. Neutraloi negatiivisia ajatuksia ja riitoja kääntämällä niiden energian positiivikseksi. Auttaa näkemään selkeästi ja voittamaan pelot. Lisää läsnäoloa ja rohkeutta.

1. Maljojen 4 – Ylellisyys
Joskus on hyvä pysähtyä hetkeksi ja kaikessa rauhassa katsoa asioita – sekä konkreettisia että sisäisiä – objektiivisesti ja hätäilemättä. Todennäköisesti erittäin moni toiveesi ja haaveesi on jo toteutunut, mutta ehkä olet unohtanut iloita kaikesta, mitä olet saavuttanut. Kaikki on tasapainossa ja sopusoinnussa, kun vain maltat rauhoittua ja pysähtyä kaiken elämässäsi jo olevan yltäkylläisyyden äärelle.
Vinkki viikonlopuksi: Huomaa kaikki se hyvä, mitä muut ihmiset ovat valmiita tarjoamaan, mutta varo tulemasta riippuvaiseksi muiden rakkaudenosoituksista. Yksi merkki siitä on jatkuva vaatimusten esittäminen. Kysymys on, uskallatko luottaa rakkauteen ilman, että yrität hallita sitä.
2. Miekkojen 9 – Julmuus
Kortti viittaa siihen, että olet täynnä itsesyytöksiä ja välillä jopa julma itseäsi kohtaan. Taustalla on todennäköisesti tunne kyvyttömyydestä. Ratkaisuja on olemassa, mutta jostain syystä niitä vain ei pysty eikä kykene toteuttamaan. Samalla kuitenkin tiedät, että sinusta löytyy niin henkistä kuin fyysistäkin voimaa tilanteen ratkaisuun.
Vinkki viikonlopuksi: Synkkien ajatusten hautominen ja itsensä aliarvioiminen ei johda mihinkään. Meditoinnista ja sen sellaisesta on toki hyötyä, mutta juuri nyt parasta olisi, kun vain tarttuisit toimeen. Pidä pieni tauko oman pään sisällä kieriskelyssä ja tee jotain konkreettista, mikä vie asioita eteenpäin. Oli se sitten miten pieni asia hyvänsä.
3. Sauvojen 3 – Hyve
Nyt on hyvä aika luottaa omaan sisäiseen vahvuuteen. Ei ole mitään syytä valahtaa takaisin entisiin huonoihin tapoihin tai väärältä tuntuviin tilanteisiin/ihmissuhteisiin. Rehellisyys itselle on kaikkein tärkeintä, sillä sitä kautta tulee voimaa ja usko omiin kykyihin. Tarkastele elämäntilannettasi ja itseäsi kypsästi ja objektiivisesti. Iloitse eteen sattuvista lämpimistä kohtaamisista.
Vinkki viikonlopuksi: Luota itseesi, niin kaikki alkaa loksahdella paikoilleen ilman suurempaa kamppailua tai stressiä. Nyt  on hyvä hetki pitää huolta omasta tasapainosta, kehosta, mielestä ja sielusta – sekä jakaa hyvää oloa muillekin. Sinulla on niin paljon annettavaa!
Ihka ensimmäinen Torstai Tarot näki julkisuuden valon vähän vajaa 2 vuotta sitten (Oh my!!). Näiden kahden vuoden aikana on ollut ehkä yksi tai kaksi torstaita, jolloin en ole syystä tai toisesta pystynyt viikonlopun kortteja tänne blogiin laittamaan. Tarkoittaa siis, että Torstai Tarot -kortit on nostettu vähintään sata kertaa! Useimmat pakan kortit on tullut ilmaisemaan viikonlopun energioita – jotkut moneen kertaankin – mutta on kaksi korttia, jotka eivät ole tulleet vielä koskaan. Toinen niistä on maljojen nelonen – ylellisyys – joka tuli tänään ja jonka satuin nostamaan itselleni.
Tuntuu jotenkin erityisen juhlalliselta nostaa kortti, jota täällä ei ole kahteen vuoteen näkynyt. Tarkistin myös oman tarot-päiväkirjani itselleni tekemistäni luennoista ja se vahvisti aavistukseni: maljojen nelonen ei ole tullut esiin sielläkään! Otan nyt erityisesti huomioon kortin sanoman ja aloitan kirjoittamalla pitkästä aikaa kiitollisuuspäiväkirjaani.
Ihanaa viikonloppua! Kyllä tämä tästä!!


Ihan vain yleishyödyllisenä informaationa ajattelin kertoa, että tänään on torstai!
Ei nyt niin, ettenkö ihan oikeasti tietäisi mikä päivä on meneillään – tai kuvittelisin, että asia olisi epäselvä teille siellä ruudun toisella puolella – mutta kyllä se hiukan pistää pollaa sekaisin, kun pihahommia, roskien vientiä tai metsälenkkejä lukuunottamatta ei poistu kotoa – ja lisäksi osa-aikalomautettuna työ- ja vapaa-aika sotkeutuu varsin hämäräksi massaksi ilman selkeitä rajoja.
Torstai tietää tietenkin torstai taroteja ja tänään onkin yksi koko vuoden 2020 merkittävimmistä astrologisista käännekohdista. Helmikuun 9. alkoi neljän supertäysikuun putki, joista viimeinen osuu juuri tälle päivälle. Täysikuu Skorpionin tähtimerkissä on muutenkin varsin vaikuttava ja supermoon vielä tehostaa sen vaikutusta.
Merkkinä Skorpioni symboloi uudistautumista ja uudesti syntymistä. Tämän täysikuun aikana on siis erityisen otollista päästää irti kaikesta vanhasta painolastista ja manifestoida sitä, mitä elämältään haluaa. Kannattaa myös tsekata, onko helmikuun 9. tienoilta joitakin keskeneräisiä asioita, jotka nyt viimeistään pitäisi saattaa päätökseen.
Mutta katsotaanpas nyt ne kortit!
Mahdollisille uusille kävijöille tiedoksi, että homma toimii näin:

  • Valitse yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Vuorikristalli
Vahvistaa harmoniaa ja tasapainoa, auttaa ajattelemaan johdonmukaisesti. Kirkastaa mieltä ja rauhoittaa tunteiden myllerryksessä. Noitien käyttämä kivi, jonka avulla on mahdollista muuttaa negatiivisia energioita positiiviseksi. Kiviterapiassa vuorikristalli on mestariparantaja.
Vihreä Aventuriini
Vihreä Aventuriini on yleisrauhoittava ja parantava kivi. Hillitsee hermoromahdustilanteissa ja helpottaa migreenin ja kroonisen päänsäryn oireita. Lisää tunteiden tasapainoa ja auttaa päätöksenteossa ammatinvalintaan tai vaihtamiseen liittyvissä kysymyksissä. Auttaa univaikeuksissa.
Ruusukvartsi
Rakkauden kivi, joka auttaa parantamaan sydäntä ihan fyysiselläkin tasolla. Haihduttaa surua ja pelkoa, vahvistaa myönteisiä ajatuksia itseä kohtaan, kohottaa itseluottamusta ja opettaa antamaan anteeksi. Lisäksi muinaiset egyptiläiset uskoivat, että ruusukvartsilla sively poistaa ryppyjä.

1. Maljojen Kuningatar
Kortin lootuksenkukat symboloivat rakkautta ja anteliaisuutta, haikara uuden alkua. Koti joko fyysisenä paikkana tai mielentilana on tänä viikonloppuna tärkeässä asemassa. Turvallisessa mielentilassa myös alitajunnasta tuleva tieto virtaa vapaasti ja uskallat myös kuunnella näitä viestejä avoimesti ja tuomitsematta. Mielikuvituksessasi on todella virtaa tänä viikonloppuna, mutta liiallista alitajunnassa pyöriskelyä ja asioiden turhaa vatvomista kannattaa välttää.
Vinkki viikonlopuksi: Kaikki eivät nyt välttämättä pysy ihan mukana, kun ideoit uutta ja näet visioita. Omiin tunteisiin kannattaa kuitenkin luottaa ja kun paketoit asiasi rakkauden ja lämmön täyttämäksi viestiksi, muiden on myös helpompi pysyä mukana ja hyväksyä ajatuksesi.
 2. Lanttien Prinssi
Nyt on hyvä hetki asettaa selkeitä ja konkreettisia tavoitteita sille, mitä haluat saavuttaa. Luvassa on energiaa, näkemystä ja vanhaa kunnon sisukkuutta, kunhan vain tiedät, mitä kohti haluat työskennellä. Kortti neuvoo tekemään yhden asian kerrallaan ja kunnolla – sinne tänne sinkoileminen ei vie eteenpäin eikä ainakaan lähemmäksi tavoitetta.
Vinkki viikonlopuksi: Ehkä ajattelet, että se, mitä kohti haluat työskennellä, on oma asiasi, mutta vaikka tykkäisitkin puurtaa itseksesi, kannattaa kysyä asiantuntijan tai kokeneen ihmisen neuvoa. Lisäksi energinen lanttien prinssi sanoo, että juuri nyt on oikea hetki aloittaa se liikkumismuoto tai treeni, jota olet pyöritellyt päässäsi, mutta et ole saanut aikaiseksi.
3. Miekkojen Kuningatar
Nyt on korkea aika luopua vanhoista rooleista ja kaavamaisesta ajattelusta. Luota omaan sisäiseen voimaasi. Kirkas looginen ajattelu ja päätöksenteko ei sulje pois sitä, etteikö tunteillakin ole oma paikkansa päätöksiä tehtäessä. Tärkeintä on se, että kaikki elementit ovat tasapainossa eikä lopputokseen päästä vain tunteiden tai ainoastaan järjen varassa.
Vinkki viikonlopuksi: Joskus toimintatapojen muuttaminen on selkein tie tasapainoon ja hyvään oloon. Kannattaa uskaltaa luottaa oman elämänkokemuksen tuomaan viisauteen – siihen, joka kumpuaa syvältä mahan pohjasta. Joskus sitä vain tietää nopeasti ja intuitiivisesti, miten pitää toimia.
Ihan ensimmäiseksi sellainen huomio, että kaikki tämän viikonlopun kortit ovat hovi-kortteja. Se viittaa aivan selkeästi siihen, että ihmissuhteet ovat pinnalla ihan riippumatta siitä, minkä kortin sattui nostamaan. Toivottavasti karanteeniaika ei ole koetellut lähimpiä suhteitasi tarpeettoman lujasti – ja toivotan tosi paljon voimia kaikille, jotka kamppailevat poikkeusolojen aiheuttamissa (tai esille nostamissa) ihmissuhdekriiseissä.
Itselleni nostin ykkösen eli maljojen kuningattaren – ja voin ihan heti sanoa, että se on yksi lempparikorteistani koko tarot-pakassa! Rakastan sen henkimää lämpimän positiivista ja ei-vaativaa aikaansaavaa energiaa ilman suorituspaineita tai tulosodotuksia. Siis että uutta syntyy ja mennään eteenpäin, mutta pehmeästi, iloisesti ja lämpimästi. Taas kyllä myös hiukan nauratti, miten täydellisesti kortti sopii tilanteeseeni. Koti on, monestakin syystä – eikä vähiten olosuhteiden pakosta – erittäin tärkeässä asemassa. Ja uuden syntymääkin olen hautonut jo jonkin aikaa… pikkuhiljaa pitäisi alkaa tehdä päätöksiä, mutta lupaan, että kerron niistä enemmän sitten, kun sen aika on!
Ihanaa viikonloppua ja hyvää vointia!! Nyt kantsii muuten napata kamera kainaloon ja lähteä ottamaan hienoja kuvia superkuusta, jos vain taivas on kirkas. Täällä meillä on ollut koko päivän tosi pilvistä, mutta nyt näkyy sininen taivas – eli iltalenkkiä pukkaa!

Old stuff