Täällä ollaan! Kivaa!

Montaa tuntia ei tullut nukuttua viime yönä, vaikka pääsinkin punkkaan ajoissa. On tää vaan sen verran jänskiä puuhaa!

Lento lähti aamulla 9.15 Tukholman pienemmältä, Bromman, lentökentältä. Tykkään ihan mielettömästi tuosta Bromman kentästä. Se on jotenkin herttaisen pikkukaupunkimainen. Ja lisäksi sinne pääsee tosi kätevästi ja nopeasti tavallisilla julkisilla liikennevälineillä. Kannattaa panna mieleen, jos on reissua Tukholmaan. Mun käsittääkseni ainakin Finnair ja FlyBe lentää Suomesta Brommaan.

Sen sijaan en suorastaan hihkunut, kun näin lentokoneemme… En ole oikeastaan varsinaisesti lentopelkoinen, mutta pikkuinen pörr-pörr -kone varsinkin tällaisena tuulisena päivänä! On kyllä oikeasti aika ällöä, kun kone heittelehtii  holtittoman oloisesti puolelta toiselle jo kiitoradalla…. No, nousua ja laskua lukuunottamatta, matka oli tosi tasainen. 🙂

Ja nyt olen onnellisesti täällä Helsingin keskustan Holiday Inn -hotellissa, johon meidät kaukomatkalaiset Indiedaysiläiset on majoitettu! Jotenkin aina sellainen kiva, kutkuttava “olen matkalla” -olo, kun on hotellissa. Täällä ei kyllä ollut suklaata tyynyllä, kun tulin huoneeseen, mutta ehkä se on vaan parempi, kun ajatellaan, miten tiukka tuo mun illan pukuni on. Haha!

Yritin ikuistaa peilin kautta kaunista Nougatin silkkineulepaitaa, joka oli mustan kynähameen kanssa matka-asuni tänään. Onnistui niinsanotusti aika hyvin. 🙂 Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että tänään ei taida tulla kuvia oikeasta juhla-outfitista, koska hyviä kuvia saa varmaan vasta illalla juhlista.

Hoksasin heti lentokentällä, että pari elintärkeää asiaa oli jäänyt kotiin, nimittäin huulikiilto ja valokynä. Huulikiilto on mulle aina ihan must! Tykkään eniten aika neutraaleista ja ei kovin tahmaisista kiilloista. En käytä käytännössä koskaan huulipunaa, juhliin kyllä rajaan huuleni yleensä. Mutta siis ilman huulikiiltoa en pärjää! Vaihdoin illalla vielä viimetipassa toiseen käsilaukkuun ja niinhän normaalisti käyttämäni kiilto jäi siihen toiseen.

Bromman kentän miinuspuolia on se, että siellä ei ole kovin iso tax free -valikoima. Niinpä päädyin vanhaan tuttuum Cliniquen huulikiiltoon, vaikka se onkin makuuni aavistuksen liian tahmea. Kaikki muut oli joko liian värikkäitä/peittäviä tai ihan liian glitterisiä – mikä on ihan ehdoton no-no.

Toinen asia, minkä unohdin kotiin on YSL:n valokynä!! Aaargh! Mietin pitkään, että nappaisinko sellaisenkin mukaan tax freestä, mutta sitten olin niin pihi, että päätin olla pandana illalla. Ei voi mitään… Valokynä on mun mielestäni ihan huippu, mutta avattuna se ei kestä kovin kauaa, enkä nyt ollut sillä fiiliksellä, että olisin halunnut heivata menemään 35 euroa…

Nyt mun pitäisi lähteä kiiruunvilkkaa lähimpään Lindexiin sukkahousuostoksille. Ja tarvitsen ehdottomasti mustan neuletakin illaksi takin alle. Miksei kukaan kertonut, että täällä on näin kylmä!!

Ja jostain syystä mun kännykkäni ei löydä täältä ollenkaan verkkoa… Olen käynnistänyt rakkineen vaikka miten monta kertaa uudelleen!

Mukavaa perjantaita teille kaikille siellä ruudun takana! Palataan huomenna juhlakuvin ja -juoruin!

xoxo

Minttu 🙂

Eilinen meni aika kiitettävästi sohvan nurkassa löhöten… Ensin tiskattiin Peetun kanssa massiivinen cocktail party -tiski ja sitten parkkeerattiin olkkariin Spriten, pop cornien ja Greekin kolmossesongin kanssa. Jotenkin jopa treenaamisen ajatteleminen tuntui liian raskaalta. Haha! Tästä syystä viime viikon treeniraportti tulee vasta tänään…

Viikon suurin uutinen on se, että kävin pitkästä aikaa lenkillä! Juoksin – tai lähinnä hölkkäilin hyvin varovaisesti – noin 40 minuutin lenkin. Mittaan aina lenkkini ajassa enkä pituuden mukaan ihan laiskuuttani. En jaksa selvittää montako kilometriä lenkkini ovat ja koska en juokse valmiilla radoilla, ei tietoa myöskään tarjoilla valmiina.

Juokseminen sujui keskinkertaisesti. Pikkuisen paremmin kuin pelkäsin, mutta selkeästi huonommin kuin toivoin. Lenkin jälkeen päätin pyhästi ottaa vihdoinkin yhteyttä fysioterapeuttiin. Sitä suositeltiin työpaikan kuntokartoituksessakin. Olen vaan niin toivottoman huono käymään lääkärissä tai mihinkään siihen viittaavassa. Mutta kyllä nyt on otettava kaikki keinot käyttöön, että saadaan tuo selkä kuntoon.

TREENIT VKO 10

Maanantai, SATS Boxning 75 min

• Maanantai-illan huippukohta on ilman muuta boxning! Saatiin onneksi molemmat Peetun kanssa piletit tunnille, vaikka Peetu oli ensin jonotuslistalla. Tuntuu, että juuri tämän tapainen liikunta tekee erityisen hyvää tietokonehommissa jumittuneille hartioille.

Keskiviikko, SATS Balance 55 min

• Jostain syystä Balance tuntuu sopivan selälleni paremmin kuin jooga, vaikka aika paljon niissä on samanlaisia liikkeitä. Tällä kertaa balanseerausta haittasi oikean jalan hillitön suonenveto. Ihan älytöntä, millaiseen kramppiin pohje ja takareisi voi tietyissä liikkeissä mennä! Olen yrittänyt muistaa aina silloin tällöin napsia magnesiumia, jonka pitäisi auttaa suonenvetoon, mutta näköjään välillä ei auta yhtikäs mikään.

Lauantai, lenkki 40 min lihaskunto kotona 20 min + venytykset

• Lenkki tosiaan meni vähän sådär, mutta olen silti iloinen, että sain kuitenkin lähdettyä. Kaikkea takkuisuutta en tietenkään voi laittaa selän piikkiin – kyllähän pitkä tauko juoksemisessa tuntui myös. Tunsin oloni tosi reippaaksi, kun tein kotona vielä perusteellisen vatsa- ja selkälihastreenin osittain kahvakuulan avulla. Yleensä kotiin tullessa on vain kiire suihkuun. 🙂

Tykkään kovasti juosta täällä meidän kotikulmilla. Kanaalin rannalla riittää puulaitureita, joilla lenkkeily tuntuu miellyttävämmältä kuin asfaltilla, mutta kuitenkin saa olla “ihmisten ilmoilla”. Olen aika arka juoksemaan missään metiköissä yksinäni, vaikka miten olisi päivänvaloa ja muita lenkkeilijöitä.

Joskus aikoinaan, kun vielä asuimme Tampereella, sain yhden iltalenkin päätteeksi hullun äijän kimppuuni ja siitä on jäänyt vähän epärationaalinen pelko… Tuo episodi päättyi kyllä hyvin. Olin lenkillä alueella, jossa on pääasiassa omakotitaloja. Pinkaisin pakoon yhden talon luokse ja soitin ovikelloa, vaikka kello oli jo melkein 23.00 sunnuntai-iltana. Vanhempi rouva tuli aukaisemaan ja nappasi minut oven taakse turvaan, kun tajusi tilanteen. Ahdistelijani jäi huutelemaan ulkopuolelle hävyttömyyksiä niin pitkäksi aikaa, että rouvan soittamat poliisit saivat poimittua hänet rauhoittumaan. Itse sain loppumatkalle kyydin poliisiautolla kotiin.

Loppu hyvin kaikki hyvin tässäkin tapauksessa, mutta tästä syystä lenkkeilen mieluiten asuinalueilla ja kaduilla, joilla on ihmisiä liikenteessä.

Me päätettiin järkätä kunnon cocktail-juhlat kaiken mukavan kunniaksi. Ihania elämänmuutoksia, erinäisiä synttäreitä ja vaikkapa nyt sitten ihan vaan kevään tuloa juhlistettiin eilen kuplivilla juomilla ja herkullisilla pikkupaloilla.

Bloggarin piti tietysti olla superreipas ja laittaa tänne blogiin kuvat sekä asusta että cocktail-paloista. Jälkimmäisistä ihan ohjeen kera. Mutta taas taisi käydä aika perinteisesti… Tämän kuvan napsaisin sillä hetkellä, kun ensimmäiset vieraat soitti ovisummeria.

Ehdin dumpata imurin siivouskaappiin ennenkuin vieraat ehtivät ylös asti. Mutta tämän parempaa kuvaa asusta ei taida löytyä. Haha! Pitää vielä tsekata millaisia kuvia Vesan ja Peetun kameroista löytyy. Mutta nyt ihan ensimmäisenä täytyy lähteä kävelylle tuonne ihanaan kevätaurinkoon. Jos vaikka tämä korvien välissä sijaitseva outo sumu samalla vähän hälvenisi. 🙂

Ihan tässä oli tulla kiire. Lämpötilat huitelevat sellaisissa lukemissa, että lumet on jo aikapäiviä sitten hävinnyt kaduilta. Lähin laskettelurinteemme Hammarbybacken on vain 10 minuutin kävelymatkan päässä (monot jalassa), mutta siitä huolimatta sinne tulee raahauduttua ihan rikollisen harvoin. Nyt hoksasin, että kannattaa pitää kiirettä, jos vielä haluaa nauttia lähisnoukkahuumaa tänä talvena.

Kontrasti kevääseen valmistautuvien puistojen, lorisevien purojen ja pluskelissä yllättävänkin kauniisti valkoisena hohtavan rinteen välillä on niin hurja, että ihan oli pakko nauraa ääneen…

Rinteessä oli yllättävän rauhallista. Pelkäsin, että mesta on täynnä pikkuruisia hiihtolomanviettäjiä viipottamassa pitkin poikin, mutta paikalla oli meidän lisäksi vain ihan muutamia muita. Ihan mukavaa, että ei tarvinnut taistella elintilasta. Hammarbybacken on oikein kiva pieni “hiihtokeskus”, mutta ei todellakaan mikään suurensuuri. Sen jälkeen kun Skistar otti paikan hoitoonsa on hissikapasiteetti toiminut aivan moitteettomasti, eikä jonoja ehdi syntyä kuin nimeksi ruuhkaisinakaan päivinä. Rinteessä sen sijaan on varsinkin jonain kauniina talviviikonloppuina melkein tunkua…

JEEEEE!!! Vähänkö siis KIVAAA!!!

Kypärä on oikeasti Peetun ja ostettu silloin, kun tyttö oli neljävuotias… Lasit on myös Peetun siitä sattuneesta syystä, että neito päätti napata Mintun tyylikkään (jos nyt niin voi sanoa kypärästä…) hopeanharmaan kypärän ja matsaavat laskettelulasit mukaansa hiihtolomareissulle Trysiliin. No, onhan tuossa 4-vuotiaan tyylitajulla valitussa kypärässä ainakin sporttiset vauhtitarrat! 😀

Viihdyttiin Hammarbybackenilla pimeän tuloon asti. Sen jälkeen oli kyllä reidet ja pohkeet niin maitohapoilla kuin vain voi olla! Täytyy kyllä tunnustaa, että eniten voimille otti ankkurihissillä ylös nouseminen. Hissilatu oli jäisen niljaskainen ja reunoilta mukavasti sulanut niin että molemmat puolet viettivät mukavasti metikön puolelle. Ainakin meikäläisen hissityttötaidoilla kävi kyllä ihan treenistä pysytellä oikeilla raiteilla… Haha!

 Klassikko: väsynyt mutta onnellinen!

Ai hitsi vieköön, että nyt iski sellainen himo päästä jonnekin oikein kunnolla laskettelemaan. Kaikkein hienointa olisi päästä Alpeille… Siellä en ole käynyt kuin muutaman kerran – ja edellisestä kerrasta on jo aikaa vaikka miten kauan. Ja kyllä sitä kelpaisi reissu Åreen tai vaikka nyt sinne Trysiliin, missä Peetu on saanut nauttia kuulemma aivan täydellisistä snoukkakeleistä koko viikon!

Hih – vihdoinkin sain aikaiseksi uusia bannerini!! Eikös olekin hieno? Tykkään kovasti bannerin rennosta tunnelmasta, jotenkin koko fiilis vastaa mielestäni paljon paremmin tätä meininkiä, mitä blogissa on nyt viime aikoina ollut. Ja tulee olemaan jatkossakin. Eli vähän vähemmän tiukkistelua muotiasioissa ja enemmän jutskailua kaikesta kivasta, mikä saa hyvälle tuulelle. Muotia tietenkään sen paremmin väheksymättä kuin unohtamattakaan! Mintun muotiblogi on vaan nyt jo pidempään ollut matkalla kohti lifestyle-blogien maailmaa matkajuttuineen ja ruokaohjeineen. Ehkä se on sitä luonnollista kehittymistä? 🙂

Bannerin toteuttamisesta suurkiitos kaverilleni Carolinelle! Suunnittelusta vastasi Peetu, Mintun toiveiden mukaisesti… Tavoitteena oli säilyttää niin paljon vanhaa kuin mahdollista, että kaikilla olisi kotoisa olo. Siksi tuttu kihara ja nimen tekstityyppi säilytettiin. G-kirjaimen “muotoilu” on kunnianosoitus sille alkupeäriselle Go 4 it:lle ja Tinnin kauan ennen fotareita käsin piirtämälle logolle.

xoxo

Minttu 🙂

Vielä vähän aikaa sitten Karkki asusteli pääasiassa omassa sievässä alivuokralaiskämpässään Uppsalassa. Vähitellen kuitenkin kävi niin, että vaikka opintojen takia Uppsalaan pitikin reissata melkein joka päivä, kämppä oli pääasiassa tyhjillään. Poikaystävän asunto Tukholman Kungsholmenilla tuntui paljon mukavammalta vaihtoehdolta.

 Aika pian kahden kämpän pitäminen alkoi tuntua ihan turhalta ajan- ja rahanhukalta. Päätös yhteen muuttamisesta kypsyi silti rauhassa, joten äiskäkin voi (ainakin yrittää) suhtautua tilanteeseen ilman suurempaa hyperventilointia.

Lauantaina käärimme Peetun leipoman leivän uuninlämpimänä kauniiseen Himlan pellavaliinaan ja nappasimme mukaan pussillisen kristallisuolaa suoraan Himalajalta. Suomalaisiin tupaantuliaisperinteisiin luottaen uskon, että nyt ei taloudessa tulla näkemään puutetta.

 Onnellinen Karkki ja Minttu sekä Peetu tupatarkastusta tekemässä.

 Ruokasali.

Karkin ja Ericin koti on kivassa 30-luvulla rakennetussa talossa kolmannessa kerroksessa. Neliöitä pikkukodissa ei ole kuin 29, mutta hyvän pohjaratkaisun ja fiksun sisustuksen ansiosta sinne on saatu mahtumaan kaikki tarpeellinen. Pikkuriikkinen keittokomero on varusteltu kompaktisti kaikilla mukavuuksilla ja kylppäristä löytyi yllätyksekseni täyspitkä kylpyamme!

Ilmeisesti Karkkikin oli hämmästynyt säilytystilan riittävyydestä, koska mainitsi ainakin kaksi kertaa, että myös kaikki vaatteet mahtuivat! Vain Sanni-nalle sai muuttaa takaisin kotikotiin, mutta pitäähän sielläkin olla joku, joka vahtii Karkin etuja!

 Eric ja Karkki

Ihanaa ja vähän haikeaa… Onhan Karkki ollut jo pitkään vähintäänkin toinen jalka pois kotoa, mutta kyllä tämä nyt tuntuu äidin sydämessä ihan toisenlaiselta. Ihanalta, oikealta ja hyvältä. Ja vähän haikealta.