Ihan tuohon kotini kulmalle on avattu Tukholman ruokaravintolamaailmassa eniten kuhinaa ja ylistäviä arvosteluja kahminut uusi paikka Zee the Restaurant. Ravintolan perustajat Andreas Nylén ja Hannes Seeman ovat keränneet kannuksia voittamalla erinäisiä “vuoden kokki” -kisoja ja työskentelemällä Michelin-tähtiravintola F12:ssa.

Paikka koostuu oikeastaan kahdesta ravintolasta, joista Zee the Restaurant on se varsinainen hieno (ja aika kallis) ruokapaikka. Ihan varsinaisen ravintolan vieressä on pieni ZeeSide -niminen baari, jonka takuuaurinkoinen terassi leviää pitkin läheisiä laitureita.

Näköala terassilta on ihan mahtava! Södermalmin siluetti ja Globen möllöttää kivasti kanaalin toisella puolella. Ja tosiaan, jos Tukholmassa paistaa, se osuu terassille aivan varmasti. Paikka on ollut auki vasta noin kuukauden päivät ja ainakin vielä toistaiseksi on ollut ihan helppo löytää pöytä myös viikonloppuisin.

Varsinaisen ravintolan puolella en ole vielä syönyt, vaikka menu näyttääkin aivan hillittömän houkuttelevalta. Jotenkin tuntuu, että siihen hintaan ei viitsi ihan tavallisena iltana käydä herkuttelemassa. Mutta ihan varmasti aion testata senkin, kunhan sopiva syy juhlaan ilmaantuu. Kaikki monet arvostelut ko. paikasta on ollut lähestulkoon ylistäviä. Ainoat miinukset ovat tulleet ravintolan sisustuksesta, joka on aika persoonallinen… Art Deco goes hysteric – tai jotain.

Terassin (matbar på svenska…) puolella hinnat ovat inhimilliset, jopa edulliset. Ja kun ottaa huomioon, että terassin annokset valmistetaan samassa keittiössä ja duunissa ovat samat kokit kuin ravintolassakin, ei ole ihme, että olen ollut vähintäänkin nirvanassa päällisin puolin varsin yksinkertaisten annosten kanssa. Tuo epätarkka kuva tuossa yläpuolella esittää wasabilla vauhditettua tonnikalahampurilaista, joka on niin hyvää, että voisin muuttaa ZeeSideen asumaan sen vuoksi…

Paikka ei ole hassumpi illan pimetessäkään…

Voi kuullostaa pikkuisen hankalalta lähteä nyt Hammarby Sjöstadiin kesken Tukholman visiitin, mutta voin kertoa, että Södermalmilta pääsee ylitse romanttisella lautalla, joka pysähtyy ihan ravintolan edessä. Matka kestää korkeintaan 5 minuuttia.

Eli: Welcome to my hoods!!

Ihana, rentouttava reissu Amsterdamiin on nyt takana. Miten voikin vain viikonlopun mittainen matka tuntua niin täydelliseltä breikiltä kaikesta! Ja miten mahtavaa onkaan hengailla vanhojen ystävien kanssa, jutella, nauraa ja vain nauttia yhdessäolosta.

Päätimme etukäteen, että mitään uuvuttavaa shoppailumaratonia emme halua matkastamme tehdä. Tärkeintä kun oli leppoisa tunnelma ja rentouttava oleminen. Useampikin seurueesta on pikkulapsivaiheessa, joten jo pelkästään se, että pääsee hetkeksi olemaan vain aikuisseurassa on varsinaista luksusta. Käppäilimme päivät pitkin pittoreskien kanaalien varsia ja keskityimme syömään pitkään ja hartaasti sekä aamiaista, lounasta että päivällistä.

Koska päätavoite kaikilla oli viettää mahdollisimman paljon aikaa yhdessä, päädyimme vuokraamaan majoitukseksi tilavan asunnon perinteisen hotellin sijaan. Visseringstaeten asuntohotellin lukaali on ehkä eniten hi-tech mesta, missä olen kuunaan yöpynyt. Täydellinen cappucino hurahti maitovaahtoineen mukiin vain yhdellä napin painalluksella ja poreammeessa lilluessa saattoi katsella seinään upotettua telkkaria. Pienen pähkäilyn jälkeen saimme onneksi tolkkua myös reippaasti yli 200 neliön pikkukämpän tietokoneohjatusta valaistusjärjestelmästä. Haha! Eniveis suosittelen lämpimästi asuntoasumista kaikille, jotka potevat eroahdistusta yksinäisen hotellihuoneen pimennossa. 🙂

Lauantaina periamsterdamilaiset sadekuurohyökkäykset toivat vaihtelua muuten varsin aurinkoiseen päivään. Shoppailuambitiot kohdistettiin lähinnä 2nd hand -tyyppisiin putiikkeihin. Episode on ehdottomasti tutustumisen arvoinen paikka. (Monet kiitokset vinkistä Maija!) Erityisesti tykkäsin uudelleen muokatuista omista malleista. Melkein oli pakko hankkia mustat nahkaiset uusiotuotantoshortsit. Jostain syystä sitten kuitenkin tajusin, että aika harvoin tulee eteen tilaisuuksia, joissa nahkaiset lyhyttäkin lyhyemmät hotpäntsyt on noin niinku asiallisen näköiset. 😀

Jossain kanaalin varrella törmäsimme minipieneen vintage-putiikkiin. Melkein yritin vakuutella itselleni, että aito Burberryn klassikkotrenssi on erinomaisen hyvä investointi. Vaikka se olisikin vähän iso…

Paitsi silloin, kun se on totaalisesti aivan liian iso.

Kuten taisin mainitakin, vietimme ison osan matkasta erinäisten ruokapöytien äärellä. Yksi ehkä kaikken hauskimmista ja omalla tavallaan eksoottisimmista elämyksistä oli lauantain lounas Bazar-nimisessä, entisessä moskeijassa sijaitsevassa ravintolassa.

Iloisessa hurlumhei-kaaoksessa, mikä tosin pysyi tarjoilijoilla erinomaisesti hanskassa, söin ehkä elämäni parhaimman meze-lautasen. Eikä vieruskaverin mustekalasalaattikaan näyttänyt ollenkaan hassummalta.

Amsterdamista ei nyt tällä kertaa tule perinteistä shoppailupostausta. Paitsi että tsekatkaa ihmeessä amsterdamilainen Laundry Industry, jos satutte kulmille!

Kiitos kaikista ihanista vinkeistä, joita olen saanut reissua varten! Vielä, jos jollakulla olisi kertoa osoitteita kivoihin 2nd hand tai vintage -puoteihin otan vinkit vastaan suurella ilolla!

Heiippa!! Minä lähden nyt AMSTERDAMIIN!!

Periaatteessa olen hyvin rauhallinen, oikeastaan jopa stoalaisen lunki ihminen.  Pikkuasiat eivät minua juuri kiusaa, eikä arkipäivän vastoinkäymiset hetkauta mielentyyneyttä. Asiat kun useimmiten menevät niinkuin menevät. Turha sitä on itseään kaikesta eteen sattuvasta hetsata tärisemään.

Paitsi, että kaikenlainen odottelu ja turhanaikainen venttailu ottaa kyllä hermoon ja lujaa! Mikä on tietysti keskinkertainen henkilökohtainen ongelma, sillä jo Tukholman kokoisessa kaupungissa odottelu ja milloin minkäkin asian viipyminen, on ihan arkipäivää. Takahampaiden kiilteet lähestulkoon pois kirskuteltuani, ymmärsin alkaa kantaa aina lukemista mukanani.

Nykyään myöhästyneet bussit, peruutetut t-banavuorot, jumiin jäävä kassajono, raiteille seisahtunut paikallisjuna, jonopaikka 281 nettitoimittajan palvelupuhelimessa tarkoittavat vain vielä yhtä hetkeä lisää nenä kirjassa tai lehdessä. Odottelua kertyy aika tavalla, sillä viikossa kuluu vähintään 2-3 pokkaria + pari paksua magazinea.

Tällä hetkellä matkalukemisena on tuorein Suomen Elle. Ihanaa, että ehtii halutessaan lukea vaikka jokaikisen jutun sanasta sanaan!

Ja kas, olihan sinne kansien väliin eksynyt yksi tutunoloinenkin juttu… Haha!

Minulla on ollut viha-rakkaussuhde piilareihin siitä lähtien, kun iskin ensimmäiset kertakäyttölinssit silmääni joskus 90-luvun alussa. Siksi olinkin aivan innoissani, kun pääsin mukaan Indiedaysin ja CibaVisionin piilarikampikseen ja kokeilemaan vähän uudenlaisia linssejä.

Juttu on nimittäin niin, että näköni ei ole mitenkään erityisen huono. Ensimmäiset silmälasini olivat vahvuuksiltaan – 0,5 (vasen) ja – 0,75 (oikea) ja käytin niitä oikeastaan vain töissä. Työskentelin tuohon aikaan ompelijana (ensin yrittäjänä ja sitten Tampereen Työväen Teatterissa) ja sain hillittömän päänsäryn, jos yritin tehdä hommia ilman laseja.

Vähitellen näköni huononi ja vaikka en laseja edelleenkään käyttänyt ihan koko aikaa, tuntui siltä, että miinuksien huidellessa yhden ja 1,25 korvilla, tarvitsen urheilua ja elämää varten piilarit. Alusta asti oli selvää, että kertakäyttölinssit on ainoa vaihtoehto. Sain ihkaensimäiseksi testattavaksi jotkut “kestolinssit” (ei niitä kyllä kuukausilinsseiksi siihen aikaan kutsuttu…), vaikka sanoin, että silmäni on superherkät ja superkuivat. Optikon mielestä kertakäyttölinssit on ekakertalaiselle liian vaikeat käyttää, koska ovat niin ohuet ja lörpöt. Kahden päivän jälkeen marssin takaisin optikolle ja sanoin, että en voi tunkea paksuja lainapeitteitä silmiini. Kertakäyttölinssit tuntuivat noin ziljoona kertaa paremmalta aivan samantien.

Muistan erittäin hyvin, kun olin ensimmäisen kerran aerobicissä piilarit päässä. Vakitunnilla hävetti ja ujostutti, kun tajusin, että ihmiset ovat aina nähneet mut yhtä selvästi, kun nyt näin itseni! :DD

Olen aikoinani aloittanut nimenomaan Dailies-merkkisillä piilolaseilla. Tosin ne on ollut jotain vanhempaa lajiketta kuin nyt testiin saadut. En muista, mitä merkkiä olen nyt viimeksi käyttänyt, enkä myöskään löytänyt yhtään pakettia. Linssipurnukoissa itsessään ei lue, mitä merkkiä ne ovat mutta kotelo on Dailiesiä harmaampi (esittäneen jotain hopean tapaista). Dailies Aqua Comfort Plus -linssit on by far mukavimmat, mitä olen ikinä silmiini laittanut.

Vahvuus linsseissä on tällä hetkellä – 1,50 molemmissa. Oikeasti vasen silmä näkee edelleen pikkuisen paremmin kuin oikea, mutta vähäistä hajataittoa korjataan vahvemmalla linssillä. Ja onhan se tällaiselle järjestyksen ihmeelle suuri helpotus, kun ei tarvitse pitää lukua eri vahvuisista linsseistä.

Käytän piilareita nykyään epäsäännöllisen säännöllisesti. Varsinaisten silmälasien käytön olen lopettanut käytännössä kokonaan. Töissä istun pääasiassa noin sadan tuuman näytön edessä ja jos ei nyt tule työterveyshoitajan suosittelemia terminaalilaseja hankittua, en juuri laseja kaipaakaan. Testasin tosin ihan huvikseni, miltä nuo Dailies Aqua Comfort Plussat tuntuvat tietokonehommissa. Aikaisemmin piilarit ovat olleet täysi mahdottomuus, sillä kaikenmaailman kosteutustipoista huolimatta tuntuu aina siltä, että linssit kuivuvat ikuisiksi ajoiksi kiinni silmäparkoihin. Suureksi hämmästyksekseni testilinssit toimivat töissä ihan mukiinmenevästi. Noudatin CibaVisionin ystävällisen Sofien ohjeita ja asensin näytön niin, että se osuu noin 20 % alaviistoon. Näin räpyttelemättömyydestä kärsivä alue on silmissä mahdollisimman pieni.

Tosiaan suhteeni piilolaseihin on ollut kaikkea muuta kuin rauhanomaisen symbioottinen. Välillä tuntuu, että linssien tunkeminen aamu-unisiin silmiin on silkkaa tuloksetonta kidutusta. Ja että autoa ajaessa lämppärin puhina kuivaa linssit läpinäkymättömäksi kalvoksi juuri silloin, kun liikenteessä tapahtuu jotain skarppausta vaativaa. Toisaalta mikään ei korvaa piilareitten antamaa vapautta lumilautaillessa, surffatessa, aurinkolaseja valitessa… Yhden hässäkkäjutun voi lukea täältä, Go 4 it vol. 2 -blogin alkuvaiheilta… 😀

Lontoossa on ihan hillittömästi näkemistä ja kokemista. On ihan hyvä funtsia vähän etukäteen, mitä haluaa reissullansa tehdä, muuten sitä jää helposti jumiin yhteen paikkaan koko lomaksi. Mintun ja bf:n suunnitelma oli aika selkeä – aikataulu ei saa olla liian tiukka, päätavoite oli kuitenkin rentoutua ja ottaa iisisti. Perjantai omistettiin shoppailulle, lauantaina tunnelmoitiin Portobello Roadin markkinoilla ja sunnuntaina chillattiin Hyde Parkissa ja harrastettiin hiukan kulttuuria.

Yllättävän hyvin jopa Lontoon kokoisessa kaupungissa pääsee liikkumaan kävellen paikasta toiseen. Julkinen liikenne toimii erinomaisesti, metro ja punaiset kaksikerroksiset bussit kulkevat niin usein, että aikataulujen kyttäileminen on ihan turhaa. Tällä kertaa ajelimme vain busseilla, kakkoskerroksesta maisemien katseleminen kun on niin hauskaa, vaikka metrolla pääsisikin ehkä hiukan nopeammin perille. Matkailijakortti,  “Oyster Card” on ehdottomasti helpoin ja edullisin tapa matkustaa. Se käy sekä metroon että busseihin ja sen voi tilata etukäteen kotiin, kuten me tehtiin. Periaatteessa sillä pääsee kaupunkiin myös ainakin Heatrown lentokentältä, mutta Heatrow Express (joka ei siis kuulu Oyster Cardiin) on kyllä niin paljon nopeampi, että me päätettiin hypätä siihen…

Hyvää, kivaa ja suhteellisen edullista majoitusta etsivän kannattaa suunnata Bayswaterin/Paddingtonin alueelle, joka on täynnä mukavan hintaluokan hotelleja. Me yövyttiin Hotel Indigossa, joka ei ehkä ole alueen halvimpia hotelleja, mutta nautin erittäin suuresti juuri remontoidusta erittäin freesistä atmosfääristä + suihkusta, josta tuli kunnolla vettä ja 24 h huonepalvelusta… 🙂

Booking.com on hyvä sivusto hotellien etsimiseen ja varaamiseen.

Perjantaina suunnattiin Lontoon pääostoskadulle Oxford Streetille.

Oxford Streetillä majailevat lähestulkoon kaikki mahdolliset ketjut  ja putiikkeja + tavarataloja on vierivieressä joka makuun. Jotta ei tulisi hiki ja itkupotkuraivari, kannattaa miettiä, missä putiikeissa ainakin haluaa käydä ja suunnitella aikataulua sen mukaan. Muuten sitä huomaa äkkiä viettäneensä koko viikonlopun pelkästään Oxford Streetillä…

Mintun vinkit:

Primark – Primarkissa on edullista, suorastaan hämmästyttävän edullista. Korut, kengät, vyöt ja etenkin nahkajäljitelmälaukut näyttävätkin juuri niin halvoilta, mitä ovat. Sen sijaan vaatepuolelta löysin paljon ostettavaa. Perusteepparit 2 – 2,50 puntaa, mekot 5 – 1,20 puntaa, kivoja pikkareita 1,50 puntaa…. Ja laatu vaikuttaa oikeasti ihan hyvältä. Ensimmäiset vaatteet olen jo pessyt ja kuivannut kuivausrummussa eikä mitään “en maksanut mitään ja siksi hajoan ensimmäisessä pesussa atomeiksi” -ilmiötä ollut havaittavissa. Primarkiin kannattaa mennä heti aamulla, kun ovet avataan. Väkimäärä on ihan käsittämätön ja sotku kaupan sisällä alkaa olla iltapäivästä sietämätön. Jonot sovituskoppeihin on ihan tajuttomat, joten varusteeksi suosittelen joko hyviä hermoja tai sellaisia vaatteita, että sovittaminen onnistuu hyllyjen välissä.

Uniqlo – Odotin tosi innolla visiittiä japanilaisten henkkamaukkaan. Pettymyksekseni myymälä ei ollut mitenkään cool tai inspiroiva. Itseasiassa ensivaikutelma oli todella mitäänsanomaton ja tylsä – eikä hinnatkaan Primark-vierailun jälkeen tuntuneet kovin edullisilta. Melkein tyrkkäsin Uniqlon “Minttu ei suosittele” -kategoriaan, kunnes tajusin, että ostin sieltä aivan tajuttoman ihanan pehmeän mustan basic-neuletakin, joka on käytännöllisesti kasvanut kiinni ihooni matkan jälkeen. Lisäksi ostin hyvän perustopin, jossa on sisäänrakennetut liivit, bf hankki kivan pellavaisen pikkutakin ja muutaman erittäin toimivan kesäpaidan. Niinpäsiis tajusin, että Uniqlohan oli ihan huippu putiikki. Erityisesti suosittelen tsekkaamaan UV-käsitellyt neuleet!

TopShop – Periaatteessa en viitsi käydä ulkomailla kaupoissa, jotka löytyvät täältä Tukholmastakin. TopShop on poikkeus isolla P:llä. Täkäläisiä hintalappuja tavatessa olen tajunnut, että TopShop on kotimaassaan aika edullinen ketju. Kruunuiksi muutettuna ja Sergelin kadulle kuljetettuna tapahtuu jokin kummallinen metamorfoosi ja täällä vetimet tuntuvat välillä suorastaan tyyriiltä. Varsinkin nyt, kun kruunun (ja ilmeisesti myös euron?) kurssi puntaan nähden tekee puntahinnat varsin edullisiksi. Oxford Streetillä sijaitsevassa putiikissa on myös hauskoja pieniä “shop in shopeja”, joka tekee kivan eläväisen tunnelman kolmikerroksiseen putiikkiin.

Bubbling under: Vanhastaan ykkössuosikkejani on ollut Next, Monsoon, Miss Selfridge…Näissä en nyt tällä reissulla käynyt kuin pikaisesti oven suussa pyörähtämässä. Kaikkea ei vaan ehdi ja tavara ei maailmasta ostamalla lopu… 🙂

Minttu ei suosittele: Monien suosimista ketjuista ainakin River Island,  Pull & Bear ja Bershka tuntuivat aivan turhanaikaisilta. Hinnoiltaan nuo voivat olla suht edullisia, mutta laatu vaikutti aika kyseenalaiselta. Lisäksi sekä River Island että Pull & Bear tuntuivat kyllä aika farkku-trash-teinimäisiltä Mintun makuun.

Oxford Streetin sivukaduilla on noin about ziljoona toinen toistaan houkuttelevampaa pikkuputiikkia ja yllättävänkin jyrkästi pääkadun ketjumuodista poikkeavaa tarjontaa. Mielummin kannattaa siis eksyillä sivukaduille kuin unohtua penkomaan tusinahyllyjä tuntitolkulla.

Lounaspaikoista ei ole pulaa, joten kiva ruokapaikka löytyy varmasti ihan fiiliksen perusteella. Aivan kertakaikkiaan loistava on korttelin päässä Oxford Streetiltä sijaitseva Le Comptoir, libanonilainen ravintola. Suosittelen lämpimästi, mikäli raikas lähi-itämainen ruoka ja supermaukkaat mezet houkuttaa.

Lontoon Marimekon myymälän ulkopuolella mötkötti kaksi surrur -kirjasta tuttua rahia. Vähänkö siis hienoja!!

Sokeritasapainosta on erittäin helppo pitää huolta. Ylisöpö muffinsimyymälä TopShopin sisällä.

Lauantai omistettiin Portobello Roadille.

Perinteiset Portobello Roadin markkinat järjestetään lauantaisin ja sunnuntaisin. Väkeä on yleensä paikalla tungokseen asti. Mutta leppoisan tunnelman ansiosta yleisfiilis säilyy oikein mukavana. Kauniina päivänä kannattaa hyvinkin lähteä  kiireettömällä mielellä vain nauttimaan meinigistä.

Tarjolla on kaikelaista kampetta aidoista antiikkitavaroista kivaan 2nd handiin ja edulliseen kirppiskamaan. Ihan silkkaa krääsääkin on tietty tarjolla ja varsinkin nyt tänä vuonna Royal Wedding -aiheisia matkamuistokammotuksia.

Noin Portobello Roadin puolestavälistä alkaa kadunpätkä, jossa on vierivieressä kaikenlaisia herkullisen näköisiä ruokia myyviä kojuja. Varmasti muutkin on testaamisen arvoisia, mutta ainakin Happy Vegetarian -kojun wrapsit olivat niin tajuttoman hyviä, että tekisi mieli palata paikalle ihan vaan niiden takia!

Kirppis- ja markkinapöytien lisäksi Portobello Roadin varrella on kaikenlaisia kivoja putiikkeja. All Saints -myymälä on jo itsessään nähtävyys, Office Shoes ja Kurt Geiger aiheuttavat sydämentykytyksiä kenkäfriikeille. Kadun pohjoispäässä sijaitsee Portobello Road Green Market, jossa pitää majaansa lukuisia aloittelevia ja jo pikkuisen jalansijaa saaneita designereita joko pienissä – usein työhuoneen kanssa yhdistetyissä – putiikeissa tai markkinapöydillä. Aivan mahtava elämys kierrellä, katsella ja fiilistellä….

Muistiinpanoja kartalla seuraavaa reissua varten. 🙂

Lontoon museot ansaitsisivat ihan oman lukunsa. Yhdessä museossa vierähtää helposti useita päiviä, jos niin haluaa. Victoria & Albert museum olisi juuri sellainen, jossa mielellään haahuilisi päämäärättömästi insporoitumassa vaikka miten pitkään. Välillä voisi pistäytyä napakalla espressolla Harry Potter -henkisellä sisäpihalla. Ehkä sitten ensi reissulla on aikaa siihenkin. Tällä kertaa kävimme katsomassa erittäin hyvin toteutetun näyttelyn Yohji Yamamoton tuotannosta ja elämästä. Ja espressot ehdittiin kyllä hörppiä! 🙂

Muotiaiheisia näyttelyitä varten ei tosin tarvitse välttämättä mennä edes museoon. Selfridgen tavaratalon Project Ocean on tuonut mm. Hussein Chalayanin legendaarisen pallomekon nayteikkunaan ihailtavaksi.

Punnan kurssi on nyt sellainen, että Lontoo tuntuu aikas edulliselta paikalta. Ei nyt tietenkään halvalta, mutta ainakin Stockiksen hintatasoon nähden selkeästi huokeammalta. Mikä tekee lomailusta oikein mukavaa.

Tässä oli nyt muutamia valikoituja vinkkejä perustuen Mintun & bf:n viikonlopun mittaiseen reissuun. Monta asiaa jätettiin tekemättä ja paikkaa katsastamatta. Parin, kolmen päivän aikana kun ei mahottomia ehdi. Omia mieltymyksiä vastaavia häppeningejä voi käydä katsastelemassa esmes London TimeOutin sivuilla. Ja on hyvä muistaa, että seuraavalla reissulla voi sitten käydä niissä paikoissa, mihin juuri tämän loman aika ei riitä! 🙂