Miten sitä aina ajatteleekin, että kesän tullen töissä olisi vähän lunkimpaa. Ihmiset alkavat painua lomille, uusia projekteja ei enää aloitella ja päivät kuluvat leppoisasti sähköisiä ja fyysisiä arkistoja sekä muita kasautumia siivoillen. Ja miten väärässä sitä joka kerta onkaan! Tällä viikolla ollaan siinä pisteessä, että palavereja laitetaan alkavaksi jo ennen varsinaisen toimistopäivän alkua, että kaikki ehditään pitää.
Lähin kollegani on palannut juuri äitiyslomalta. Tänään iltapäivällä, harvinaisen kipakan kokouspäivän päätteeksi, häneltä meni niin sanotusti kuppi nurin. Juteltiin siinä sitten rauhassa hetki; minä toistelin mantraani “ei tässä nyt kuitenkaan missään lasten teho-osastolla olla töissä – kenenkään henki ei riipu näistä meidän hommista – turha stressata liian kanssa”. Pian kävi ilmi, että pikkuinen valvottaa – kollegani ei ole nukkunut kunnolla moneen yöhön.
Unen puute tekee hulluksi. Liian lyhyet yöunet, rikkinäinen uni, stressikieppuminen sängyssä jne. Jo parin yön jälkeen maailma muuttuu kumman mustaharmaaksi, hermot kiristyy, pinna lyhenee eikä mikään tunnu hyvältä. Onnellisuuden metsästyksessä hyvät ja riittävät yöunet ovat aivan varmasti yksi tärkeimmistä työvälineistä. Ja uniongelmaiselle ehkä se kaikkein tärkein.
Happiness Project -kirjassakin yksi ensimmäisiä tehtäviä, jonka kirjoittaja itselleen määräsi, oli riittävän unen saannin turvaaminen. Harva pytyy venyttämään yöuniaan aamusta, joten ainoa keino on mennä aikaisemmin nukkumaan.
Pienten lasten vanhemmille, jotka eivät saa tarpeeksi unta, koska piltti pitää hereillä, en oikein osaa sanoa muuta kuin, että koittakaa kestää. Kyllä se siitä. Kannattaa ehkä laskea ambitiotasoa ja yrittää nukkua aina, kun se on mahdollista. Kyllä ne lattialle levinneet puurot ehtii siivota myöhemminkin, eikä ole mitään järkeä yrittää pitää kaikkea tiptop ainakaan unien kustannuksella.
Mitäs sitten me muut, jotka teoriassa voisimme nukkua tarpeeksi, mutta niin vain ei lukuisista syistä tapahdu?
Itse aloitin tekemällä listan nukkumaanmenoa pitkittävistä asioista. Tietokoneella roikkuminen, blogin päivittäminen ja muiden blogien lukeminen on looginen ykköspahis. Tajusin kuitenkin, että alitajuisesti pitkitän iltapuuhiin siirtymistä, vaikka varsinaiset blogihommat olisikin jo pulkassa. Nukkumaan meno tuntui hankalalta – niin omituiselta kuin se kuullostaakin. Katkipoikkiväsyneenä jään mielummin hengailemaan Pinterestiin kuin lähden iltapesulle, koska se tuntuu helpommalta vaihtoehdolta. Ratkaisuna tähän pieneen, mutta monta tärkeää unituntia vieneeseen ongelmaan on hampaiden ja meikkien pesu heti illallisen jälkeen, ennen tietokoneen avaamista. Siinä vaiheessa, kun unikello (herätyskellon vastakohta…) kilahtaa, ei tarvitse enää kuin kömpiä peiton alle. Lupaan, että toimii!
Mitäs sitten, jos uni ei tule? Maailma on täynnä unikouluvinkkejä: ei stimuloivaa ohjelmaa eikä treenausta juuri ennen nukkumaanmenoa, ei kofeiinia tai liikaa alkoholia, viileä ja pimeä makuuhuone, säännöllinen nukkumaanmenoaika ja makuuhuoneen rauhoittaminen vain nukkumiselle. Hyviä vinkkejä varmasti kaikki – ja toimivat kenelle toimivat.
Itse en varsinaisesti kärsi uniongelmista, mutta joskus tietty nukkumatti on hävöksissä. En jaksa käyttää verhoja, joten makuuhuoneeni on pimeä talvisin ja valoisa kesäisin. Pidän mielelläni officea sängyssäni, joka toimii myös kirjastona, aamiaishuoneena ja sängynalus on Feng Suin vastaisesti täynnä kaikenlaista säilytettävää kamaa kankaista valokuviin ja vanhoihin muotimagazineihin. En usko kuitenkaan ulkomusiikillisten asioiden haittaavan unensaantia. En myöskään usko siihen, että päässä pyörivät työ- tai muut projektiasiat tulisi kirjoittaa paperille – ja sitä myöten saisi rauhan unilleen. Listafani Minttu päätyisi aivan varmasti kirjoittelemaan kaikenmaailman todo-muistilappuja koko yöksi, jos sille linjalle lähtisin.
Paras vinkkini unen saavuttamiseen on keskittyä ajattelemaan omaa hengitystä. Itse mietin, että happi on sinistä (viileää) sisäänhengitettäessä ja punaista (lämmintä) uloshengitettäessä. Pakotan (=ohjailen lempeästi) itseni ajattelemaan ainoastaan ja vain hengitystäni – en mitään muuta. Jos päähän hiipii ajatus, että hemmettisoikoon, en taaskaan ehdi nukkua tarpeeksi, kun uni ei tule, sanon itselleni, että nyt on aivan sama nukunko vai en, nyt ajatellaan hengitystä. Lopulta homma muuttuu niin puuduttavaksi, että herätyskellon soidessa huomaan kuitenkin nukkuneeni – ja vielä ihan hyvin.
Vinkki on samaa sarjaa lampaiden laskemiselle ja jooga-ommmmille, mutta tuntuu luonnikkaammalta ja helpommalta omasta mielestäni. Hengitys on hyvä konkreettinen asia, mihin voi keskittyä. Suosittelen testaamaan – vinkki on toiminut jopa hysteerisillä teinitytöillä!
