Category: Lifestyle

Aina voi oppia uutta! Huomasin tuon jälleen kerran, kun pääsin mukaan Indiedaysin ja Ostohyvitys.fi:n kampanjaan, jossa tarkoitus oli testata uutta Ostohyvitys.fi -palvelua.

Teen aika paljon ostoksia eri nettikaupoista. Olen laiska ravaamaan kaupoissa, kun olen oikeasti ostamassa jotain. Kaupungilla kiertely on mukavaa, kun ei ole mitään erityistä agendaa, mutta muuten tykkään siitä, että voin klikata kotiin sovitettavaksi vaatteet nopeasti ja tehokkaasti. Matkojen, majoitusten etc. kohdalla en edes muista, milloin olisin tehnyt hankinnan muuten kuin netissä.

Kun minulle tarjottiin mahdollisuutta tutustua Ostohyvitys.fi -palveluun, oli kieltämättä aikasmoisen skeptinen aluksi. Siis oikeasti – miten sitä muka voisi saada tilille rahaa siitä syystä, että shoppailee? Sitten tajusin, että eihän tämä ole sen kummallisempi juttu kuin kauppojen kanta-asiakasohjelmien bonus-shekit. Sillä erotuksella, että Ostohyvitys.fi:stä löytyy ziljoona eri putiikkia!!

Ostohyvitys 2

Tarkemmin sanottuna nettikauppoja ja -palveluja on Ostohyvityksessä yli 400 tällä hetkellä. Sekä suomalaiset peruskaupat Sokoksesta Prismaan, vanhat tutut Yves Rocherista AdLibrikseen ja ulkomaiset suuruudet Asos.comista Brandokseen löytyvät Ostohyvityksen valikoimista. (tsekkaa kaikki putiikit täältä)

Itse tein testishoppailuni Nelly.comissa, koska halusin vihdoin kotiuttaa himoamani See by Chloén villajersey-mekon. Mutta palvelu sopii niillekin, jotka eivät muotiblogityylistä vaatenettishoppailua harrastaisikaan. Valikoimaa riittää tietotekniikkajutuista matkailuun ja kosmetiikasta esmes piilareihin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Palautettavan bonuksen määrä ilmoitetaan sivustolla selkeästi. Itse sain Nelly.comista 11,5 % palautuksen (mikä kalliissa mekossa teki varsin kivan summan, 12,18 euroa!!), Hotels.comin 5 % on sekin ihan kiva palautus hotellimajoituksista,  Silmälasi-/piilarikauppa LensOn tarjoaa jo muutenkin edullisista hinnoistaan vielä 7,5 % palautuksen!

En laittanut linkkejä tuohon edelliseen kappaleeseen, vaikka tapanani on yleensä selkeuden nimissä linkittää aina, kun se on inhimillisesti mahdollista. Tällä kertaa syynä on, että rekisteröitymällä palveluun tämän kampanjayhteistyölinkin kautta saatte Ärräkoodin, jolla voi lunastaa Fazerin 200g suklaalevyn miltä tahansa R-Kioskilta Suomessa 31.1.2014 mennessä. Liittyminen Ostohyvitys.fi -palveluun ei maksa mitään eikä velvoita mihinkään, joten tarjolla on aikas mainio diili!

Ostohyvitys 5

Rekisteröitymisen jälkeen oikeastaan ainoa tärkeä asia muistaa on se, että kun shoppailee, pitää nettikauppaan päätyä Ostohyvitys.fi sivustolla olevan linkin kautta. Linkki on selkeä vihreä nappula, jossa lukee, että siirry kauppiaan sivuille. Välissä ei pitäisi myöskään surffailla muualla eikä sulkea selainta, koska silloin Ostohyvityksessä ei tietenkään voida tietää, että olen käynyt shoppailemassa bonukset mielessä. (Tämä on ihan loogista, kun ajattelee, että olisi vaikka ostoksilla jossain S-ryhmän kaupassa, mutta ei kassalla hiiskuisi sanaakaan lompakossa lymyilevästä S-etukortista. Eihän sitä silloin niitä bonuksia saa, vaikka kuinka periaatteessa olisikin niihin oikeutettu. Ostohyvityksessä tuo hoituu linkin avulla).

Kävin siis ostamassa itselleni Nellystä himoitsemani mekon Ostohyvityksen linkin kautta eikä mennyt kuin muutama minuutti, kun sain meilitse tiedon bonuksestani! Jonkin ajan kuluttua saan bonukset selvänä käteisenä tililleni – eli tiedossa on ihan selvää kahisevaa – eikä mitään naurettavia alekuponkeja, jotka pitäisi käyttää jossain tietyssä kaupassa tietyn ajan kuluessa. Tosi huippu homma mielestäni! Pieni viive bonusten konkreettisessa maksamisessa on ihan luonnollinen – saattaisin esim. haluta palauttaa mekkoni, enkä silloin tietenkään ole oikeutettu saamaan bonusta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tulipas tästä nyt varsinainen kilometripostaus, mutta olin niin vakuuttunut itse Ostohyvitys.fi -palvelun toimivuudesta, että ajattelin teidänkin ilahtuvan selkeistä ohjeista. Ja nyt jos koskaan on täydellinen aika tienata tekemällä jouluostokset Ostohyvityksen kautta! 1000 ensimmäistä Go 4 it vol. 2 -yhteistyölinkin kautta liittynyttä saavat vielä 200 g Fazerin Sinisen suklaalevyn itselleen. Kannattaa siis liittyä heti!

Monet bränditkin näköjään hokasivat, että täällä oli maanantaina palkkapäivä – sen verran useat pitävät ystävämyyntejä juuri nyt. Tässä koottuna kuumimmat vinkit. Jotkut sample salet päättyvät jo tänään, mutta nopeimmat ehtii kuitenkin poikkeamaan. Positiivista on se, että kaikissa luvataan uutta kampetta myyntiin jokaisena päivänä – eli tänäänkin päättyvistä voi vielä tehdä löytöjä.

Ljung sample sale

Ljung sample saleen kandee rynniä, mikäli linjakas urbaani miestenvaatetus kiinnostaa. Löytyy täältä.

Selected Brands sample sale

Selected Brands sample sale on yleensä yksi parhaimmista! Tosi hyvät hinnat ja paljon A-luokan kampetta. Erityisesti kaikki naiset, joilla on 37 kokoiset jalat: jumalaisia Paul Smith -kenkiä laaja valikoima ihan sikahalvalla! Löytyy osoitteesta Sveavägen 10.

Stylein sample sale

Stylein sample sale löytyy heidän yhdistetyn showroom/putiikki/työpaja -kiintopisteen takahuoneesta Söderiltä. Meininki on yleensä melko hikinen (ei sovituskoppeja esmes…), vanhempien mallistojen hinnat mukavan alhaiset ja uudemmistakin sopii pikkuisen tyylikkäästi tinkaista.

Carin Wester sample sale

Carin Wester sample sale on avoinna vielä tänään klo 20 asti. Hinnat ovat kuulemma vähintään 60 % – 70 % alennettu. Ystis järkätään So Stockholm Galleriassa Kungsträdgårdenissa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Eilen illalla juhlittiin Aplacen uuden putiikin avajaisia. Aikaisemmin heillä on ollut melko vaatimattoman kokoisia shop-in-shopeja mm. PUBissa ja Bruno Galleriassa. Nyt Norrlandsgatanilla avattu on todella laaja flagship store, jonka tarjonta saa kenet tahansa skandinaavisesta suunnittelusta innostuneen aivan pökerryksiin.

Avajaisissa oli mahtavan rento ja hauska tunnelma. Huippuhyvä DJ piti tunnelmaa yllä ja livenä esiintynyt bändi oli aivan mainio. Niinkuin näkyy, olen aivan loistavasti tilanteen tasalla – eli ei hajuakaan ketä nuo mahdollisesti isohkotkin (tai ainakin aivan varmasti hyper-coolit…) esiintyjät olivat. Mutta siis meininki oli aivan mainio ja se kai kuitenkin on tärkeintä!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vähän kyllä bile-rentoutumista haittasi se, että tuohon yhteen putiikkiin oli onnistunut kertymään niin paljon kaikkea ihanaa, että juhlimiseen keskittyminen oli herpaantua monet kerrat. Dagmarin tangolta piti Minttu poistaa lievää väkipakkoa käyttäen eikä sen BLK DNM -prätkärotsinkaan jättäminen henkarille roikkumaan ollut mikään yksinkertainen tehtävä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA Aplace Grand Opening 4 OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA Aplace Grand Opening 9 OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Avajaisissa erinomaisessa fjortis-seurassa! Peetu, Greta ja Dun rakastuivat myöskin uuteen Aplaceen. Suosikkejakin löytyi… Eniten pisteitä sai Back, V Ave Shoe Repair ja Acne, kun nuoriso-osaston mielipidettä kysyttiin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA Aplace Grand Opening 14 OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA Aplace Grand Opening 18

Kaikki siellä ruudun toisella puolella ei nyt tietty pääse heti ensimmäisenä Stockikseen shoppailemaan. Ihan osattomaksi avajaishulinasta ei silti tarvitse jäädä, sillä koko tämän viikonlopun ajan saa Aplacen verkkokaupasta (+ Norrlandsgatanin putiikista) 20 % alennuksen promo-koodilla “Opening”. Mutta tuo on tosiaan voimassa vain tämän viikonlopun eli sunnuntaihin puoleen yöhön asti.

Aplace Grand Opening 20

Kamera kädessä heiluja ei yleensä päädy juurikaan itse kuviin. Tässä kuitenkin iPhonella napattu Insta-kuva, joka todistaa, että olin siellä minäkin… Haha!

Tuore Aplace löytyy osoitteesta Norrlandsgatan 11 – elikkä liiketila on sama kuin, missä likilegendaarinen streetwear-putiikki Reddevil (josta hankin ihanat mustikansiniset Karhuni) piti aikaisemmin majaansa. Käytännössä myymälä on siis ihan keskustassa, kulmittain MOOD-gallerian kanssa NK:n takana.

Suosittelen ehdottomasti visiittiä, mikäli skandinaavinen progressiivinen muotisuunnittelu kiinnostaa vähääkään!

Kai te olette kaikki kuulleet, että elämää ja etenkin työuraa tulisi suunnitella? Ilman tavoitteellisuutta ja selkeitä päämääriä sitä vain ajautuu ajelehtimaan sinne tänne – ja riski, että koko elämä hukkuu johonkin haahuiluun, kasvaa olennaisesti.

Meillä on aina puhuttu paljon elämänvalinnoista ja siitä, minne kukin haluaisi olla menossa. Ja khyyllä kai sieltä jonkin pläänin tapainen saattaa hahmottua Mintullakin – ainakin sitten jälkikäteen. Täytyy kyllä tunnustaa, että välillä poden melkoisen huonoa omatuntoa siitä, että olen tällainen tuuliviirihippi. En mitenkään vailla suunnitelmia, mutta niiden toteutumisprosentti on kyllä ihan hävettävän alhainen. Ei niin, että se itseäni mitenkään häiritsisi – päinvastoin – kivaa on ollut, ainakin pääosin, tässä elämän vuoristoradassa, mutta aika surkea esimerkki taidan kyllä olla…

Life plans

 

Joillekin elämän suunnitteleminen ja selkeä tavoitteellisuus tuntuu toimivan mainiosti. Ehkä teen jotain väärin? Nyt juuri äkkiseltään en kykene muistamaan ainoatakaan merkittävää asiaa (opintojen lisäksi) elämässäni, joka olisi toteutunut tai johon olisin päätynyt tavoitteen asettamisen jälkeen. No okei, opinnot – ne kaikki kolme lukion jälkeen läpikäymääni – ovat toki olleet tärkeitä juttuja ja niihin en ole vain ajautunut, vaan oikeasti kieli vyön alla ensin hakenut ja sitten tehnyt hikipäässä duunia, että olisin valmistunut.

Osaan kyllä pienemmissä asioissa ajatella tavoitteellisesti ja edetäkin mitenkuten suunnitelmallisesti. Jotenkin kuitenkin big picture on vaikeampi hahmottaa. Olisi jotenkin hienoa, että olisi vaikka sellainen haave, että haluaisi surffiopeksi tropiikkiin tai keramiikkamummoksi Gotlantiin tai perustaa luomutilan tai omistaa elämänsä huono-osaisten lasten auttamiselle. Ja sitten tekisi kaikkensa, että pääsisi kohti tuota tavoitetta. Olo tuntuu aika mitättömältä, kun suurin haave on se, että vois tässä mukavasti elellä ja ehkä keväämmällä käydä Karkin ja Peetun kanssa jossain reissussa.

Tuntuu, että kaikilla fiksuilla ihmisillä on joku agenda, mitä he haluavat elämässään saavuttaa. Haluan olla fiksu ihminen, mutta mission löytäminen vaikuttaa haasteelliselta. En mitenkään (välttämättä) haluaa muuttaa maailmaa, jäädä historiankirjoihin tai edes kirjoittaa sitä kuolematonta romaania, mutta jotenkin tuntuu, että ihan oikeasti pitäisi lopettaa “päätyminen” asiasta ja elämänvaiheesta toiseen ja oikeasti tehdä asialle jotain.

Vai onko se täysin mahdotonta?

Kuva: Doghousediaries

Aivan mielettömän ihanat juhlat eilen! Niin huikean hienoa tavata uusia ja vanhoja blogi-tuttavuuksia ihan oikein livenä! Ja tiedättekö mitä – tapahtui myös jotain aivan fantastista. Löysin nimittäin juhlista myös elämäni miehen!!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Komeus on upean ja lahjakkaan Inspiration Blog Awards -voittajan, ihanan Saaran käsialaa. Vielä siinä vaiheessa, kun Nata alkoi puhua – ja tunnistin unelmieni miehen äänen – en voinut uskoa todeksi, että se tosiaan on Nata!

Tämä onkin sitten tasan ainoa kuva, jonka onnistuin saamaan tallennettua kameraani koko illan aikana. Täytyy toivoa, että valokuvaseinäkuvista ja muitten blogeista löytyisi vähän materiaalia omaankin muistojen albumiin.

Noniin, nyt onkin aika siirtyä gatelle 31 ja suunnata kohti koti-Tukholmaa. Pitäkää peukkuja, että myrsky on rauhoittunut edes hiukkasen, ettei tarvi ihan sydän sykkyrällä lennellä…

PS. Kuvan ottamisesta kiitokset Kealle!

Arvatkaapas mitä!? Vartin päästä pitäisi olla mekko niskassa, meikki sievänä, hiukset ojennuksessa ja korot terävänä illan juhlallisuuksia varten. Mutta minä en tietenkään ole vielä käynyt edes suihkussa… Haha!

Elikkäs kaikki suunnittelemani ihanat tarinat tämän päivän seikkailuista saa nyt jäädä odottamaan edes hieman parempaa aikaa, mutta tässä nyt kuitenkin muutama kuva selostuksen kera, jotta edes hiukan päivän fiiliksistä välittyisi eteenpäin.

(Hilpaisen nyt suihkuun sillä aikaa, kun kuvat latautuvat…)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Inspiration Day ja punainen matto!

Majapaikkamme Klaus K. hotelli on kyllä niin hieno!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vessassa otettu päivän asukuva on kai jo klassikko? Tässä tosin oman hotellihuoneen kylppäri kyseessä. 🙂

Kävin oppimassa uutta Inspiration Day:n kamerakoulussa…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nyt tuntuu, että saattaapi olla, että pari asiaa jäi pyörimään kahden korvan väliseen tyhjään tilaan… Niinkuin esmes, että tiesittekö, että tällaisella bloggarikuvaustahdilla kameran muistikortti pitäisi formatoida about kerran kuukaudessa, ettei se vaan yhtäkkiä kämähdä? Minä en ainaskaan tiennyt.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hulinapäivän rauhallinen hetki helsinkiläisessä sushi-ravintolassa bloggari-kollegoitten kanssa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA Inspiration Day 2013 10

Missasin käytännöllisesti katsoen kaikki sponsorijutut Inspiration-tapahtumassa, mutta kotiväki on varmaan silti tyytyväinen tuliaisiin… Haha!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kalevala Koru oli niin ihana, että antoi lainaan upeat käädyt täksi illaksi!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Mutta hei, mun olisi oikeesti pitänyt olla jo vartti sitten – joten nyt on korkea aika alkaa vetää lilaa luomiin ja Spanxia niskaan!

Huomenna lisää Awards-voittajista ja muista! Pussss! <3

Old stuff