Eikös se ole niin, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty – eli käytännössä melkein valmis?
Yksi rakkaimmista suunnitteluprojekteistani on keittiöni remontointi. Pidempään mukana olleille lukijoille sekä ystävilleni tiedoksi: kyllä, kyse on edelleen samasta remontista, josta olen jauhanut jo vuosikausia. Haha! Hiljaa hyvää tulee tai jotain sinnepäin.
Mutta minkäs sille voi, kun jo pelkästään suunnitelmien tekeminen on niin älyttömän kivaa! Tosin nyt jo kouluikään ehtineen projektin pääpiirteet ovat olleet itselleni varsin selvät siitä lähtien, kun sain tämän päähänpinttymäksi muodostuneen idean koko keittiö/ruokailutilan totaalisesta uudistamisesta.
Näin kevyessä kotikaranteenissa tulee hiihdeltyä omien seinien välissä huomattavasti enemmän kuin normaalisti ja olen siirtynyt tuumimisesta toteutukseen useammankin kodinparannusprojektin kanssa. Hyvää ajanvietettä sikälikin, että näin yksikätisenä edelleenkin operoidessa (huoh!) kaikenlaiseen pieneen näpräämiseen hurahtaa helposti kolminkertainen aika.

Päivitin myös keittiöremppahaavekuviani Pinterestin kotikansiooni ja siitä inspiroituneena päätin esitellä unelmiani teillekin.
Tavoitteenani on avoin ja aavistuksen rouhea keittiö, jossa on hyvä laittaa ruokaa – mutta myös tilaa puuhailla kaikkea muuta. Tällä hetkellä ratkaisu on hyvin käytännöllinen “puoliavoin” – eli keittiö ei ole oma erillinen huone, mutta näköyhteys olohuoneeseen on estetty pätkällä seinää, johon on upotettu jääkaappi ja pakastin.
Tarkoitus on repiä kyseinen seinä alas ja rakentaa tilalle keittiösaareke. Ja saarekkeen pääasiallisin tehtävä on toimia Mintun ompelu-, askartelu- & maalaustasona. Siis osana nyt jo vuoden käyttämättömänä lojunutta ateljeeta ennemminkin kuin keittiötä. Vaikka saahan sitä toki keittiöhommiinkin käyttää!

Olen sikäli poikkeuksellisessa tilanteessa, että kaappitilaa on keittiössä yllin kyllin – jopa liikaa. Asunto on modernihko kolmio (talo on rakennettu 2005), selkeästi vähintään kolmen hengen perheelle suunniteltu. Vaikka jopa siihen nähden keittiönkaappeja on tosi runsaasti.
Eihän se nyt välittömästi tunnu miltään valtavalta ongelmalta, että säilytystilaa on yli oman tarpeen, mutta – trust me – tyhjällä tilalla on jokin käsittämätön kyky täyttyä. Niinpä minunkin kaapistot on täynnä mitä ihmeellisintä roinaa.
Lähtöpakkaus edellisestä kodista ei sujunut mitenkään erityisen järjestelmällisesti. Vietin viimeiset kolme päivää ennen muuttoa sairaalassa tiputuksessa ja muuttolaatikot täyttyivät Karkin, Peetun ja heidän ihanien ystäviensä toimesta. Purkuvaiheessa yritimme vain saada laatikot tyhjiksi ja tavarat kaappeihin. Nyt, kun olen kurkistellut varsinkin keittiön yläkaappeihin, löydän sieltä kampetta, jota kukaan ei ole tarvinnut tai kaivannut viiteentoista vuoteen. Vähintään.

Kaikki tämä seli-seli selittely siksi, että tekisi mieleni hävittää keittiöstä kaikki yläkaapit ja laittaa tilalle kauniita puisia avohyllyjä. Tietty kaappejakin vähän tarvitaan ja kyllä kieltämättä hiukan hirvittää, mihin sitten tungen kaiken rakkaan romuni. Seinänpätkän muokkaaminen saarekkeeksi vähentää sekin säilytystilaa jonkin verran.
Kuulen myös korvissani äidin äänen, joka voimakkaasti paheksuen vastustaa avohyllyjä keittiössä. Miten ne on vaikea pitää siistinä ja astiat tulee vain rasvaisiksi ruuanlaiton kärystä. Tähän on onneksi vasta-argumentti ja se on, että rakkaan ystäväni Tinnin keittiössä on ollut since forever avohyllyillä jopa viinilasit, joissa rasvatahrat auttamatta haittaisi enemmän kuin esmes rustiikeissa saviastioissa – mutta homma on toiminut oikein hyvin. Ja Tinnin luona laitetaan välillä paljonkin ruokaa!
Pinterest-kansioiden kokoaminen on muuten aivan älyttömän kätsy tapa selvittää omia mieltymyksiään! Itse tajusin näitä kuvia katsellessani (ja kaikkia niitä muita, jotka löytyvät tästä kansiostani), että eniten haluan tuollaista valkoista suorakaidetta kaakelia. Olin jotenkin ajatellut, että päätyisin joko johonkin luonnonkiven tapaiseen taikka sitten marokkolaistyyppiseen kuviolliseen kaakeliin, mutta näköjään silmääni miellyttää enemmän iisi valkoinen peruskaakeli.
Rouhea tiiliseinäkin olisi tosi makea, mutta mielestäni sellainen näyttää aivan idioottimaiselta, jollei se ole luonnostaan talon oikea seinä, joka on vain kaivettu kipsilevyjen takaa esiin. Tai edes teoreettisesti. Meidän talo on teräsrakenteinen betonitalo, joten en mitenkään voi nähdä tiiliseinää luonnikkaana täällä. Niin kivasti kuin se antaisikin tunnelmaa.

Ihan älyttömästi on kyllä kaikenlaisia pieniä ja vähän isompiakin detaljeja, kun suunnittelee vähän perusteellisempaa remonttia keittiöön. Lattiankin olisin halunnut laittaa uusiksi. Mielessä oli jo tosi ihana tumma grafiitinharmaa, melkein musta, eläväpintainen laatta ja lattialämmitys sen alle. Pikainen tiedustelu sitten osoitti, että ilman lattialämmitystäkin hommasta tulee sen verran tyyris, että parempi tyytyä nykyiseen parkettiin.
Kodinkoneosastoa olen miettinyt myös. Yksineläjälle riittää varmasti jääkaappi-pakastin, en mitenkään haluaisi kahta suurta kylmälaitetta keittiööni. Kunnollinen höyryuuni on ihan must, samoin vihdoinkin induktioliesitaso. Sen sijaan olen ihan vakavissani miettinyt, että luopuisin mikrosta kokonaan. Ruuat saa lämmitettyä kyllä pannulla tai höyryuunissa ja leivät leivänpaahtimessa. Vai olenko nyt ihan ulalla?
Tarviiko ihminen mikroa?
Kaikki kuvat, linkit ja credsit löytyy täältä!

Varmaan olette jo huomanneetkin, että tätä Mintun kodin remonttia/uudelleensisustusprojektia rakennellaan, kuten sitä yhtä kuuluisaa kirkkoa.
Makuuhuoneestani puuttuu edelleen lukulamppu (vaikka se on kyllä hankittuna…) ja tauluseinä. Olohuone on mielestäni ihana jo nyt, mutta uusi sohva saisi tulla ja parit taulut odottaa ripustusta sielläkin. Pikkumakkariin olen tyytyväinen, mutta joku (“joku”) voisi kyllä käydä kaiken sinne varastoituneen kaman konmari-asenteella varustettuna läpi.
Tämä hetkinen pääprojektini on rakkaushankkeeni, ikioman ateljeeni, saaminen valmiiksi. Tai ainakin siihen kuntoon, että  pääsen taas ompelemaan. Kuvia tulee heti, kun on jotain esiteltävää…
Samalla mieli haikailee jo seuraaviin kohteisiin – ja vuorossa on vihdoin keittiö! Ennen kuin päästän täysin irti sisäisen keittiöremonttipetoni, ajattelin uudistaa nykyisen ruokailutilan.

Nykyinen pöytä on iso 90 cm x 180 cm suorakaide. Lisäosakin siihen löytyy, mutta sitä ei kai ole vielä milloinkaan käytetty.
Tykkään siitä, että pöydän ympärille mahtuu isompikin porukka illalliselle. Kerran ängettiin 12 henkeä tuon ympärille syömään ja se sujui aivan mainiosti.
Pöytä on toiminut myös ansiokkaasti yhdistettynä ruokailutilana, toimistona ja askartelu- & taidepisteenä. Usein jopa samanaikaisesti.
Tietyllä tavalla myös tykkään siitä, että keittiössä tapahtuu kaikki oleellinen. Lapsuudenkodissani lankattiin kengät, voideltiin sukset, korjattiin mopon moottori, laitettiin kotipermanentti naapurin hiuksiin ja vaalennettiin pikku-Mintun kuontalo, tehtiin batiikkia ja kaiverrettiin rukinlapoja, ommeltiin, silitettiin ja tietty myös leivottiin ja syötiin keittiönpöydän ääressä.

Nykyiseen pöytääni kuuluvat tuolit ovat raskastekoiset ja kovin 2000-lukuiset muotokieleltään – niistä haluan eroon, vaikka päättäisinkin pitää pöydän. Asiaa helpottaa se, että toin Tampereelta koti-kodin tyhjennyksen yhteydessä neljä pinnatuolia ja niiden ympärille olisi tarkoitus kerätä uusi ruokailuryhmä.
Vanhat pinnatuolit on juuri nyt maalattavana kauniilla, hiukan murretulla valkoisen sävyllä. Riippuu vähän siitä, millaiseen pöytäratkaisuun lopulta päädyn, mutta ajatuksenani on hankkia noiden neljän kaveriksi pari ihan toisenlaista tuolia. Toivomuslistan kärjessä taitaa olla kaksi Wishbone-tuolia.

Suorakaiteen muotoisen pöydän eduista huolimatta kovasti tekisi mieleni nyt kuitenkin pyöreää pöytää. (Kuvassa yksi suosikeistani: Karl Andesson & Söner, Ypsilon 3)
Teoriassa pyöreä pöytä tuntuu ihan hyvältä idealta, saahan sen ympärille katettua vielä suorakaidettakin joustavammin enemmän tai vähemmän väkeä. Uuteen ateljeeheni tulee työpöytä ja muutenkin keittiörempan myötä jo nytkin varsin runsas pöytätason määrä vain lisääntyy (jollen muuta suunnitelmiani aivan täysin…). Sikäli voin siis pyhittää ruokapöydän hiukan aikaisempaa enemmän vain ruokailuun.
Toisaalta haluan, että pöytä on sen verran iso, että siihen mahtuu mukavasti kuusi henkeä ja toimivasti kahdeksan henkeä syömään. Se sulkee pois vaihtoehdot, joissa pyöreä pöytä on saanut alleen neliskanttisen sisarensa neljä jalkaa. Sillä kuka ihme haluaa istua illallisella niin, että jalkojen välissä on pöydän jalka?
Sen verran olen käynyt huonekalukaupoissa tsekkailemassa, että jos pyöreän pöydän jalka on keskellä, koko hommasta tulee helposti hutera. Tosin voi olla, että kaupassa ei ole välitetty säätää asetuksia suoraksi ja pöytä keikkuu sen takia.

Edellistä aika paljon edullisempi, mutta tyyliltään aika kivan oloinen on CPH 20 ruokapöytä. Tosin halkaisijaltaan tämä on myös 5 cm pienempi – eli Ø120. Hurjan vaikea miettiä, että minkä kokoinen pöydän pitäisi olla. Riittääkö Ø120 – ja onko sillä jotain käytännön merkitystä, jos toinen pöytä on 5 cm halkaisijaltaan isompi?
Luottosisustamo IKEA yllättää jälleen positiivisesti. Sieltä löytyy nimittäin oikein kivan oloinen ja massiivisen sekä tukevan tuntuinen pöytä. Neljä jalkaa on sijoitettu fiksusti vähän sisemmäksi niin, että istuminen sujuu mukavasti, vaikka paikka osuisikin jalan kohdalle.

 
Ikean pöytä on halkaisijaltaan peräti 145 cm ja sen ilmoitetaan olevan sopiva 6:lle hengelle. Tosin kuvissa myös tuon ympärille on laitettu vain neljä tuolia.
Käytiin viime viikonloppuna Karkin kanssa Ikeassa ja zoomailin pöytää myös ihan livenä  – ja täytyy sanoa, että jopa siellä paikan päällä, missä kaikki näyttää jotenkin pieneltä, koska mittasuhteet muuten on niin valtaisat – se näytti varsin massiiviselta. Sikälikin siis arveluttaa, koska yksi asia, mikä nykyisessä pöydässä ärsyttää on juuri sen jotenkin jähmeä raskastekoisuus.
Toisaalta mitään superkeveää ja ilmavaa ratkaisua en myöskään tunne omakseni. Haha!
Kuvissa – ja monesti livenäkin – pyöreän pöydän ympärille on tosiaankin laitettu vain neljä tuolia, vaikka halkaisija olisi varsin suurikin. Nyt siis mietityttää, että jos päädyn pyöreään (niinkuin kovasti haluttaisi), onko 120 Ø riittävä kuudelle hengelle – vai pitäisikö pöydän olla isompi, niinkuin Ikea väittää?
Ja onko pyöreä pöytä ylipäätään järkevä hankinta, vai tulenko katumaan katkerasti? Tarkoitus kun nyt olisi hankkia kiva pöytä, jota jaksaa katsella “lopun ikäänsä” – eikä mitään kertakäyttöviritystä, jonka haluaa vaihtaa heti muutaman vuoden päästä.
Nääs, nääs, päätöksiä, päätöksiä…
(pöytäkuvat valmistajien sivuilta)

[mittaustagi]

Ihanan raikkaita kevätuutuuksia Hemtexiltä! Omat remontti- ja kodinparannussuunnitelmani junnaavat vähän paikoillaan. Tai miten niin vähän? Oikeasti en ole päässyt käytännöllisesti katsoen lukuisia suunnitelmia ja haaveita pidemmälle minkään kanssa. Siksi onkin tosi ihanaa, että pienillä jutuilla, kodin tekstiilien vaihtamisella, kukilla ja koriste-esineillä, pystyy luomaan vuodenajasta ja mielialasta toiseen vaihtuvaa tunnelmaa.
Kukkien kanssa on tosin vähän hankalaa. Meillä kun on ne kaksi karvakuonoista tuholaista, jotka enemmän kuin mielellään järsivät kitusiinsa kaiken kotiin tuodun kasvillisuuden. Hiukan kateellisena olen seurannut ihanien keväisten tulppaanikuvien tulvaa Instassa, mutta koska meillä niitä ei jätetä rauhaan, en uskalla tuoda kotiin ainoatakaan pukettia.
Olen yrittänyt hikipäässä googlata, josko edes jotkut kukkaset olisivat kisuille myrkyttömiä, mutta ihan tarkkaa selvyyttä en ole aiheeseen saanut. Varmasti myrkyllisten listalta vaikuttaa tosin löytyvän kaikki tavallisimmat leikkokukat, joten varmuuden vuoksi jätän kimput hankkimatta, vaikka kukista kovasti tykkäänkin.

Olen jotenkin aina mieltänyt kynttilät syksyyn, jouluun ja talven aikaan kuuluviksi. Oikeastaan vain synttärikakussa ja ravintolassa tuntuu luonnikkaalta paistatella elävän tulen loisteessa myös keväällä ja kesällä.
Näistä Hemtexin showroomilta näpsimissäni kuvissa on kuitenkin tosi keväinen ja raikas tunnelma, vaikka melkein joka pöydässä on kynttilöitä. Ehkä tässäkin pitäisi miettiä asioita uudelleen. Viileän raikas väriskaala sekä vaaleat ja lasiset kynttilänjalat olisi varmasti hyvä alku.

Tämä kuva piti saada tänne blogiin kahdesta syystä. Ensinnäkin kaareva, pikkuruutuinen ikkuna, jonka takana välkkyy Gamla Stanin ja Slussenin valot, on kertakaikkiaan aivan mielettömän ihana! Samaan kategoriaan kuuluu myös kuvan keskellä pöydällä oleva kulho. Tosin en kyllä keksi, mitä käyttöä itselläni kyseiselle kulholle olisi, mutta aina välillä voi vain ihastella söpöjä asioita ihan sellaisenaan.

[mittaustagi]
Niin paljon kuin rakastankin joulunajan kynttilätunnelmaista hämärää ja keskitalven teentuoksuisia Netflix-hetkiä villahuopaan kääriytyneenä, juuri mikään ei tunnu hienommalta kuin kääntää katse kohti kevättä! Ja niinkuin tuossa eilen jo tilitin, kevätfiilikset saapuvat tänne Minttulaan yleensä samaa tahtia tammikuun loppumisen kanssa.
Käytännössä se tarkoittaa sitä, että elämän raameissa, niin pukeutumisessa kuin kodissakin, kaivataan raikkaampia tuulia!
Kävin Lexingtonin showroomilla tutustumassa heidän tämän kevään uutuuksiin. Ja nyt pitää ihan erikseen sanoa, että en ole ikinä kuvitellut olevani mikään Lexington-tyttö. Tykkään toki heidän monista raikkaista raitajutuista kodintekstiileissä, puhtaista perusväreistä ja pikkuriikkisenä annoksena myös New England -estetiikasta.
En yhtään tiedä, mitä nyt on tapahtunut, sillä olin showroomilla interiöristä toiseen vaellellessani aivan myyty. Rakastuin tekstiileihin – erityisesti lakanoihin ja tyynyihin – sisustusjuttuihin ja jopa astioihin. Aivan pakko päästä pian tekemään kunnon sisustuksen uudistusta tänne meillekin ja voin sanoa, että näistä sain paljon inspiraatiota! Harmi vain, että pienet karvatuholaiset syövät kaikki kotiin tuodut kasvit. Tai ainakin kaatavat maljakot. Eli ei ole juuri toiveita herkistä kukka-asetelmista täällä meillä.

Suurin osa tuotteista alkaa jo varmaan pikkuhiljaa löytyä kaupoista. Omalle ostoslistalleni lennähti sänkyaamiaisia huomattavasti helpottava tarjotin, jossa on korkeat reunat ja jalat, joilla sen voi pönkittää tukevasti peittojen päälle. Hennon turkoosiruudulliset lakanat olisivat myös aivan hillittömän raikkaat ja ihanat kesäunien sulostuttajat. Ja hienoja pöytäliinoja tai kankaisia lautasliinoja ei ihmisellä voi milloinkaan olla liikaa!

Lovisa Burfitt on yksi suosikkikuvittajistani. Rakastan hänen elegantin kepeitä printtejä, kevyen hengittävää kynänjälkeä ja naisellista chic-glamouria tihkuvaa signature-tyyliä. Yksi suosikkikahvikupeistani on Burfittin Rörstrandille suunnittelemasta “Mademoiselle Oiseau” -sarjasta.
Taisin hihkua ihan ääneen innosta, kun kuulin, että Lovisa Burfitt on suunnitellut Hemtexin ensi kevään kokoelmiin kattavan valikoiman erilaisia sisustustavaroita, lamppuja, tekstiilejä, astioita, tauluja, kylpyhuonejuttuja ja kaikenlaista muuta. Kävin juuri ennen joulua Hemtexin pressitilaisuudessa näpsimässä kuvia uutuuksista – ja täytyy sanoa, että haluaisin hankkia itselleni käytännöllisesti kaiken, mitä sarjaan kuuluu!

 
Rakastan joulua – ja kaikkea siihen liittyvää hämärää, kynttilänvaloista, täyteläistä tunnelmallisuutta. Nyt kuitenkin tuntuu siltä, että sielu – ja ruumiskin – kaipaa kepeämpää raikkautta, iloista tyylikkyyttä ja valoisampaa otetta kevättä kohti suunnatessa. Ja sama pätee niin pukeutumiseen, syömisiin kuin kodin sisustukseenkin!

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että paras tapa muuttaa maailmaa, on muuttaa omaa käyttäytymistään. Tässä on vähän sama kuin treenaamisessa “every step counts”. Eli ei tarvitse ryhtyä fanaatikoksi vain siksi, että haluaa tehdä osansa ympäristön suhteen. Pääsin mukaan Indiedaysin, Finishin ja Boschin kampanjaan – ja opin samalla pari asiaa.
Luonnonmukaisen ja ympäristöä säästävän elämäntyylin tunnusmerkkinä on ollut, että pitäisi välttää koneiden – tai ylipäätään modernin tekniikan – käyttöä ja mieluiten tehdä kaikki itse. Tiskaaminen voisi olla klassisin esimerkki mikroaaltouunittomuuden ja autottomuuden lisäksi. Mutta miten ympäristöystävällistä käsin tiskaaminen oikeastaan on?
Tämä video kannattaa tsekata, jos a) kaipaa argumentteja tiskikoneita puolustavaan keskusteluun hippiystävien kanssa, b) ei ole ihan varma, pitäisikö hankkia astianpesukone vai ei ja c) jos on oikesti tekemässä ympäristöystävällisiä ratkaisuja omaan kotiin!

Tässä välissä on kai hyvä tunnustaa, että meillä ei ole astianpesukonetta. Ratkaisu on toistaiseksi ollut täysin teknis-taloudellinen ja oikeastaan homma on jäänyt vähän jumiin yleiseen keittiöremontin aloittamista lykkäävien yksityiskohtien sumaan. Keittiöremontin suunnitelmat on kuitenkin jo hyvällä mallilla ja tiskikoneen perusominaisuudet – joista ei tingitä – päätetty.
Zeoliitti-kuivaus ja yläkori (siis se ylin taso, johon voi laittaa ruokailuvälineet) on ihan ehdoton must. Hiukan kyllä on ajattelututtanut, että pääseekö siitä ikuisesta viinilasien kiillottamisesta, mutta tämän mukaan kyllä:

Hiukan kyllä tuntuu siltä, että meidän kisut olisivat kyllä pärjänneet kolmosvaihtoehtoina video-kissaa paremmin.. Toisaalta mikään youtube-video ei ole turha, jos siinä esiintyy kissa! Ja tässä tapauksessa kisuliinuska on pesemässä juuri samanlaisia Iittalan Essence-viinilaseja, joita meilläkin on.