Eli lämpöiset ja rentoutuneet terveiset Yasuragista!

Joulunpyhien pyjama-asustus vaihtui luonnikkaasti puuvillaisessa Yukatassa ja tohveleissa hiihtelyyn.
Huoneesta löytyi kätevä kokovartalopeili, jonka kautta päivän- tai tässä tapauksessa lähes parin päivän asu oli helppo ikuistaa.

Saavuimme eilen iltapäivällä Yasuragiin tapojemme mukaisesti vain ihan pikkuisen myöhässä. Tuntui todella tyylikkäältä stressata hikipäässä shiatsu-hierontaan, mutta onneksi hierojan rauhallinen ei mitään hätää, kyllä tässä on vähän joustonvaraa -asenne tasoitti tilanteen nopeasti. Itse hieronta toi etäisesti mieleen thai-hieronnan (nyt varmaan kaikki shiatsu-spesialistit saa hepulin…) painalluksineen ja venyttelytaivutuksineen. Shiatsu ei kuitenkaan tuntunut yhtä fyysiseltä vaan ennemminkin lempeältä akupisteiden painelulta.

Miäs testasi tiibetiläisillä vaskivadeilla toteutettavaa kumisteluhierontaa (klangmassage). Oli kuulemma ollut ihan mielenkiintoinen ja mukava kokemus. Tosin vanha ammattimuusikko kertoi, että PA:sta lähtee lavalla kroppaan vähän keskimääräistä tömäkämpää värinää. Vatien kumauttelun aiheuttamat ääniaallot ovat ymmärrettävästi vähän kesympi kokemus siihen verrattuna.
Japanilaisten perinteisiä kylpylätraditioita ja -tapoja valottavan opastuksen jälkeen siirryimme käsilaukun virkaa toimittavine koreinemme kylpylän puolelle. Lahjakortti Yasuragiin on ilmeisesti äärimmäisen suosittu joululahja, tai sitten Tukholman stressaantunut aikuisväestö oli yksimielisesti päättänyt käyttää joululoman rentoutumiseen, sillä paikka oli aivan tupaten täynnä. Onneksi tilat ovat suhteellisen väljät, joten tungostunnelmaa ei tullut oikeastaan kertaakaan. Tai no, se teini-ikäisen meluisasti käyttäytyvä äijäporukka ulkoilmassa olevilla kuumilla lähteillä olisi kyllä mielestäni saanut suksia kuuseen.

Yöpymistä varten meille oli varattu Wa-niminen minisviitti. Wa tarkoittaa harmoniaa ja sisustus ainakin tuki menestyksellisesti harmonia-pyrkimyksiä.
Futon-patja levitettynä pienelle korokkeelle pari askelmaa muuta huonetta korkeammalle. Pieni japanilaistyyppinen istuinryhmä ei nyt varsinaisesti kutsunut löhöilemään. Hyvin siinä silti sujui meidän pieni bisnes-palaveri, jossa tehtiin Go 4 it vol. 2 -putiikille hienoja kehityssuunnitelmia. Riisipaperiseinän takaa paljastui pieni parveke.

Hotellihuoneemme parvekkeelta oli ihanat näköalat suoraan merelle. Tuota edessä näkyvää salmea pitkin purjehtivat kaikki Tukholmasta lähtevät Suomen- ja Tallinnanlaivat. Aikas mahtavia ilmestyksiä varsinkin iltapimeässä!

Illalliseksi nautitimme japanilaisella paistopöydällä Teppanayakilla valmistetun aterian.
Kokki valmisti ruuan silmiemme edessä samalla jutellen leppoisasti japanilaisesta ruokakulttuurista, omasta työstään ja illan ateriasta. Kaunista katsella ja voi niin herkullista! Miäs valitsi kahdesta eri illallisvaihtoehdosta vasikanlihaa ja Mintulle tuli kalaa.
Alkupaloiksi nautimme muutaman kauniin sushi-palan. Onneksi oli ihan tajuton nälkä, sillä ruokaa oli paljon ja se oli suussasulavaa. Enne lähtöä kahdentoista aikaan päivällä syödyn pastalounaan jälkeen olin saanut sisuksiini vain yhden mandariinin. Hieronnan, zen-mietiskelyn ja kylpylävierailun jälkeen puoli yhdeksältä illalla olin jo valmis pistelemään suihini koko sushi-baarin…

No, syöminen ei todellakaan päättynyt siihen. Makoisasti nukuttujen kahdeksan tunnin yöunien jälkeen maistui jättimäisen aamiaisbuffetin antimet taivaallisilta!
Tosi hauskaa muuten, että kaikki pukeutuvat samanlaisiin asuihin eli Yukatoihin. Paikan visuaalinen yleisilme saa persoonallisen säväyksen, kun joka puolella vilkkuu japanilaisin kirjoitusmerkein koristeltuja hahmoja.
Maistuis varmaan sulleki!?

Tämän päivän ohjelmassa oli väri- ja ääniterapiaa.
Ennen terapia-session alkua valitaan listalta haluaako rentoutusta, stimulaatiota, motivaatioita, inspiraatiota tai jotain muuta yli kymmenestä eri vaihtoehdosta. Valitsin rentouttavan anti-stressi -vaihtoehdon, joka sisälsi klassista musaa ja meren kohinaa. Miäs valitsi oppimista stimuloivan ääniterapian. (ja nyt se valittelee flunssaa…)
Ääni tulee kuulokkeista ja värihommelit katsellaan päähän aseteltavasta kypärämäisestä kupu-systeemistä. Katseltavia värejä voi säädellä itse yksinkertaisen kädessä pidettävän pompulaohjaimen avulla.

Jonkun tutkimuksen mukaan klassinen musiikki alentaa verenpainetta ja kai jo aika ziljoonalla tutkimuksella on todistettu eri värien vaikutus mielialoihin ja omaan oloon. Sikäli voin kuvitella, että ääni- ja väriterapialla on varmasti hoitavia vaikutuksia. Koitin seurailla itse omia reaktioitani värien vaihtuessa, mutta jotenkin yllättävän vaikeaa keskittyä siihen, mitä on tekemässä. Ajatukset pyrkivät karkailemaan. Lempparivärit löytyivät kyllä helposti ja korvissa kuuluvat meren äänet rauhoittivat ihan selvästi.

Lopuksi vielä pieni Yukata-opas:
Vaateparren nimi on Yukata, koska se on puuvillaa. Silkistä valmistettuna sen nimi olisi Kimono. Yukata puetaan päälle niin, että oikeanpuolimmainen lieve kääritään ensin kohti sydäntä ja sitten toinen puoli. Naisilla tuo menee helposti väärin päin, koska kääriytyminen on ns. miesten napituksen suuntainen. Toisin päin puettu Yukata tarkoittaa, että olet menossa hautajaisiin. Kiinnitystä varten on kankainen nauha vyöksi.
Yukatan – samoin kuin Kimononkin – hihat ovat laajat ja ne ovat ommeltu alareunasta pussiksi. Se saattaa aiheuttaa pientä hämmennystä pukemisvaiheessa, mutta useimmat pikku kätöset löytävät tiensä ulos ennemmin tai myöhemmin.
Hihojen pussukoita on tarkoitus käyttää taskuina. Aikas kätevää!
Siellä ne nyt ovat, Mintun tärkeät paperit, Yukatan hihassa piilossa!

Tsekkasimme eilen miähen kanssa lähes kolme tuntia kestävän spektaakkeli-leffan Australia. Elokuvan tuotanto on yksi Australian historian kalleimmista ja sen kyllä huomaa. Elokuvan ohjaaja Baz Luhrmann ei ole säästellyt sen paremmin pyro-efekteissä kuin eeppisissä maisemakuvauksissakaan.
Juoneltaan Australia on vähän sitä sun tätä. Rakkauselokuva, joka kääntyy sotaleffaksi, petturimainen bisnestarina sekä aboriginaali-kultturin ja valkoisen miehen maailman törmäyksen kuvaus. Jo tekovaiheessa suurelokuvaksi suunnitelluilla tarinoilla on hiukan tuollaista lapamatotaipumusta. Toisaalta se kuuluu genreen – eihän sitä mitenkään jaksaisi pelkästään pohdiskelevia indie-leffoja, joiden tapahtumien kulissina on yksi rähjäinen hotellihuone, jossain kulloinkin katu-uskottavuutta nauttivassa karussa suurkaupungissa.
Nicole Kidman on uskottava roolissaan hemmoteltuna britti-aristokraattina, josta kuoriutuu jämäkkä ja periksiantamaton tilallinen. Ei kai voida syyttää taitavaa näyttelijää siitä, että roolihahmo Lady Sarah Ashleynä on ladattu täyteen ziljoonaan kertaan nähtyjä kliseitä? Elokuvan aikana Kidmanin roolisuoritusta kuitenkin katselee ihan mielikseen ja liekö sitten syynä juorulehdistön syytökset botox-riippuvuudesta, mutta mielestäni juuri ilmeet tekevät tunteista tosia.
Jos Kidmanin rooli on hiukan kliseinen, on australialaisen Hugh Jackmanin esittämä The Drover niin stereotyyppinen macho-hunk kuin vain voi olla! Mua ei omista kukaan, pakko kulkee omia polkujani, vapaus on mulle kaikkein tärkeintä, miehen on tehtävä mitä miehen on tehtävä… etcetera. No, miehen karisma (ja six-pack) antaa kaiken anteeksi ja olen valmis tapetoimaan virtuaalisen huoneeni seinät Hugh Jackmanin kuvilla.
Elokuvan parasta antia on ehdottomasti kaunis kuvaus, maisemat ja tunnelma. Tätä leffaa ei kannata vuokrata DVD:nä vaan se pitää ehdottomasti katsoa isolta valkokankaalta. Mitä isompi kuva sen parempi ja hyvä äänentoisto myös!
Annan pisteitä myös elokuvan puvustukselle. Kauniit yksityiskohdat ja huolellinen taustatyö näkyy joka kohtauksessa.

Kaikesta huolimatta suosittelen Australia-leffaa lämpimästi kaikille, jotka haluavat viettää lähes kolme tuntia oikean tarinan parissa. Hetkeäkään en ollut pitkästynyt, vaikka elokuva onkin pitkä kuin mikä (eikä ollut miäskään – ei ainakaan tunnustanut). Erinomaisen hyvää viihdettä siis. Joskus se riittää.

Ihan hurjan tuhma en ole tainnut olla viime vuonna – sen verran ihania lahjoja paketeista kääriytyi esiin. Esimerkiksi nestemäinen Marseille-saippua kauniissa lasipullossa on ollut toivelistallani jo pitkään, mutta en ole raaskinut hankkia.
Rakastan saippuan puhtaanraikasta tuoksua ja painatuksen kuparinruskea väri matsaa täydellisesti kylppärin sävyihin. Ihanaa!

Muotibloggarin pikku apulainen saapui kreivin aikaan!
Nyt ei tarvitse enää rasittaa kiusaantuneita kanssaihmisiä kuvaamaan päivänasuja, sillä joulupaketista paljastui kameran jalusta. Pitäisi vain vielä opetella käyttämään timer-toimintoa… Tietääkö muuten joku, saako Canonin IXUS 70 -digipokkariin kaukolaukasinta? Ainakin Nelliinan paketista sellainen taisi löytyä, mutta neito kuvaileekin järkkärillä. Jalusta on kuitenkin hyvä alku parempien kuvien toivossa. Lisäksi latasin itselleni kameran manuaalin, joten eiköhän täällä laatu ala pikkuhiljaa parantua. Tyylistä ei voi ehkä sanoa samaa. Haha.

Mintun rakkaus Acnen laadukkaisiin, tyylikkäisiin ja oivaltaviin asuihin on selvästi ehtinyt kiiriä Korvatunturille asti.
Pehmoistakin pehmoisemmasta paketista paljastui upea tuhkanharmaa lepakkohihainen Acnen neulepaita, 100 % kashmiria!! Tykkään hurjasti paidan lyhyestä mutta väljästä leikkauksesta. Kyynärpäiden mustat nahkaläpyskät tuovat juuri sopivasti twistiä.

Uuden vuoden lupauksiin tuli pientä ennakkomakua yhdestä paketista.
Casallin ekokumista valmistettu joogamatto pääsee tosin päivittäiseen kulutukseen varmasti jo ennen uutta vuotta. Rauhaa, voimaa ja sulavuutta. Just what I needed! Aummmmmmmmmm…

Lisäksi paketeista paljastui upeita, jännittäviä, mielenkiintoisia ja ajatuksia herättäviä kirjoja (voi pukki, olisin tarvinnut myös vähän eksta-aikaa niiden lukemiseen…), hemmottelu-elämyksiä, sisustusjuttuja ja vaikka mitä muuta mukavaa.

Nyt taidan painua takaisin sohvan nurkkaan uusi kirja ja suklaarasia kainalossa!

Joulun aikaan kameran sarjatulelle altistuvat muutkin kuin itselaukaisimiaan ylikuumentavat muotibloggarit. Suku- tai perhejuhlat pitää ikuistaa muistojen kansioon ja viimeistään uuden vuoden kekkereissä on hyvä osata poseerauksen perusniksit. Tuoreimmassa Oliviassa oli käyttökelpoisia vinkkejä, mutta tässä Mintun tulkinta aiheesta.

Asento
Kuva: Donna Karan wears Donna Karan

Missipose hoikentaa. Eli kun ensin kääntyy sivuttain kohti kameraa ja sitten vääntää kropan vyötäröstä kohti kameraa saa aikaiseksi illuusion vyötäröstä. Oliviassa suositeltiin vetämään vatsaa sisään kuin laittaisi farkkujen vetoketjua kiinni – Mintun kokemuksen mukaan se aiheuttaa kasvoille hymyn, joka kielii kovasta vessahädästä.

Pötkylämäinen asento tekee helposti hoikastakin kuvassa yhden patukan. Kurveja kuvaan saa laittamalla käden vyötärölle ja koukistamalla toista jalkaa. Sääret näyttävät pidemmiltä, kun jalkaterät osoittavat suoraan kameraan. Selkä suoraksi ja hartiat rennosti taaksepäin on hyvä ohje etenkin kaikille päätteella duunia tekeville.

Ilme
Kuva: Rachel Bilson wears D&G

Olivian hymyilyvinkit olivat sikäli hyviä, että ne kyllä pistivät hymyilemään… Tai ehkä kaikille muille on päivänselvää, miten ensitreffeillä hymyillään? En kyllä käsitä, miten kukaan haluaisi näyttää valokuvissa hermostunutta tykkääthän sää musta, tykkääthän -hymyään. Mintun vinkki on, että jos haluat hymyillä ja katsoa kameraan, kuvittele katsovasi kameran läpi ja hymyileväsi kuvaajalle. Oikeasti.

Aika harvalle on eduksi, että kuva on otettu tismalleen edestä päin. Kannattaa siis kääntää ja kallistaa hiukan päätä, lisäksi pieni hymy siloittaa aikuisen naisen leukalinjaa kummasti. Oikeasti toimiva vinkki hävittää kaksoisleuka on painaa kieli kitalakeen. Hymyile siinä sitten rennonluontevasti samalla!

Kenen kanssa samaan kuvaan?
Kuva: Kasia Struss wears Rodarte

Älä missään olosuhteissa suostu yhteiskuvaan ammattimallien kanssa kuuluu Olivian käytännönläheinen ohje. Mitä tuohon nyt sanoisi? Eikö tarkoitus ole näyttää hyvältä omalta itseltään? Jättää anopin ja serkun vaimon valokuvakansioon mahdollisimman edustava muisto itsestään, mutta ei kilpailla tai asettua vertailtavaksi.. Tuskin kovin monen perheen joulukuvissa esiintyy ammattimalleja, mutta itse en ainakaan haluaisi olla sen mallitytön äiti, jonka kanssa kukaan ei halua samaan kuvaan…

Tänään laitetaan Karkin ja Peetun avustuksella talo siistiksi ja joulukuntoon. Kivaa! Mitään hysteeristä komeroihin asti ulottuvaa supertäyssiivousta ei ole tarkoitus tehdä, mutta sen verran etteivät villakoirat hyöki nilkkoihin joulun pötkötyspäivinä.

Peetu on menossa iltapäivällä kaupungille, joten varmaan vihdoinkin saan ikuistettua neidin uuden takin ja kengät.

Minttu ei ole mikään suuri keittiötaituri. Jossain vaiheessa Karkki esitti hämmästynyttä, kun äiskä onnistui keittämään pastaa… Hyvä äiti – sää osasit!! (Meillä on aina uskottu positiivisen kannustuksen rakentavaan voimaan). No, nykyisin tilanne ei ole ihan yhtä karu vaan Mintun repertuaarista löytyy muutama testattu ja taatusti toimiva perusresepti. Tosin kovin usein taitoja ei tule harjoitettua, koska kaikki muut kolme perheenjäsentä ovat sekä kiinnostuneepia että taitavampia keittiöhommissa.

Yksi bravuureistani on perunalaatikko. Alun perin ohje on peräisin entiseltä naapuriltani joka on tunnettu taiturimaisesta ruuanlaitostaan. Lupaan, että Go 4 it vol. 2 -blogista ei ole tulossa ruuanlaitto/reseptiblogia, mutta joulun kunniaksi ajattelin, että muutkin voisivat nauttia ihanasta perinteisestä imelletystä perunalaatikosta. Vassokuu:

Anne-Marin perunalaatikko

• Keitä reilu 1 kg perunoita kuorineen tavalliseen tapaan kypsäksi.
• Jäähdytä pikkuisen (että sormet kestää) ja kuori ohuesti vielä lämpimänä.
• Laita kuoritut perunat astiaan ja muussaa mahdollismman hyvin.
• Lisää 1 dl tavallisia vehnäjauhoja ja sekoita perunoiden joukkoon.
• Peitä liinalla ja nosta lämpimään, vedottomaan paikkaan imeltymään. Anna imeltyä vähintään puoli vuorokauttaa (itse annan usein miltei vuorokauden). Sekoita muutama kerta imeltymisen aikana.
• Jos seos on jonkin verran löystynyt imeltymisen aikana, se on oikein hyvä. Sekoita joukkoon n. 5 dl maitoa (hylamaito sopii oikein hyvin), 50 gr voita tai margariinia sulatettuna, 2 tl suolaa ja hiukan (vajaa 1/2 tl) hienonnettua mustkottipähkinää.
• Sekoita hyvin käsin tai sähkövatkaimella. Tarkista, että seos on jonkin verran löysää, jos ei, lisää maitoa varovasti.
• Voit varmistaa imeltymisen lisäämällä hiukan siirappia ( 1-2 rkl).
• Paista isossa uuniastiassa 150 asteessa n. 2 tuntia. Perunalaatikko kuohuu jonkin verran paistuessa, siksi jätä tilaa.

Nom, nom, nom!!