Category: Inspiraatio

Ajattelin näin vapun – ja kunkun 70 v. syntymäpäivän – kunniaksi tarjoilla pienen kuvakavalkadin lempparikuninkaallisten päiväjuhlaeleganssista. Juhlat ovat juurikin käynnissä, eli kuvat ovat lähestulkoon live-materiaalia.
Jos ei vapun asu ole vielä selvillä – ehkä tästä löytyy inspiraatiota siihenkin. Tykkään hurjasti kaikkien asuista, prinsessa Madeleine varsinkin on todella säkenöivä puuterisessa, mustalla terästetyssä kokonaisuudessaan. Myös kuningatar Silvian roosa kevättakki on aivan ihana – leikkaus vie ajatukset jonnekin Grace Kellyyn ja Hollywoodin kulta-aikoihin.
Suloisin kaikista on kuitenkin prinsessa Estelle! Miten hän voikin olla niin valloittava ja hurmaava!!
1200-1 1200-2 1200-3 1200-4 1200-5 1200-6 1200-7 1200-8 1200-9 1200-10 1200-11 1200-12 1200-13 1200-14 1200
Kuvat: Expressen.se

1 Coachella
Kauniin aurinkoiset (mutta jäätävän kylmän tuulen viilentämät) kevätpäivät on saanut ainakin täällä aiheutettua ihan älyttömän kesän kaipuun. Asiaa ei ole mitenkään helpottanut kaikkialta eetteristä silmien eteen ryöpsähtäneet asukuvat Coachellasta.
Minilyhyet farkkushortsit, boheemin huoleton huitulapaita, pyöreät aurinkolasit ja tuulentuivertamat hiukset on paras kesäunivormu vuodesta toiseen. Siihen kun vielä lisää päivettyneet kintut ja muutaman pisaman nenän päällä, niin look on enemmän kuin täydellinen.
07-coachella-2016
Hapsunahkatakki! Pakko saada valkoinen hapsunahkatakki! Mieluiten mokkanahkainen tosin. 🙂
21-coachella-2016 24-coachella-2016 elle-coachella-look-fashion-6 elle-coachella-look-fashion-10
Vanhojen merkkien revival jatkuu. Ensin tuli Calvin Kleinin logo-paidat ja nyt näköjään brandi-paariassa pari vuosikymmentä viettänyt Tommy Hilfiger on hiipimässä aidoksi hipsterimerkiksi. Omat vanhat Calvin Kleinit olin valitettavasti ehtinyt hävittää, mutta Hilfigereitä taitaa vielä garderobin perukoilta löytyä. Haha!
elle-coachella-look-fashion
Rennon huoleton kesälook tuntuu ja näyttää hyvältä. Ja erityisesti silloin, kun on tyytyväinen omaan olemukseensa.
Arvontamuistutuksien jankuttaminen tuntuu välillä tylsältä, mutta olen suoraan sanottuna aika hämmästynyt, miten harva on osallistunut arvontaan, jossa voi voittaa 20 minuutin elämäntaparemonttiaiheiset puhelinkonsultaatiot sekä Personal Trainer Piia Korisevan, että psykologi Mikael Saarisen kanssa!! Osallistumisaikaa on vielä koko tämän torstain ajan – eli nyt kiireellä vastauksia jättämään! Arvonta löytyy siis täältä.
Kuvat: Vogue.com & Elle.se

Rodarte x Other Stories 1
Vahvoille naisille on onneksi ollut aina tilaa fashion-busineksessa. Siskokset Kate ja Laura Mulleavy perustivat Rodarte-merkin vuonna 2005 – tai silloin he ainakin esittelivät julkisesti ensimmäisen mallistonsa. Alusta asti Rodartella on ollut aivan oma tapansa tulkita muotia – ja onpa jotkut olleet jopa sitä mieltä, että New Yorkin muotiviikoilla Mulleavyn siskokset ovat ainoita, jotka onnistuvat näyttämään jotain ihan oikeasti uutta ja freesiä. No, itselleni kaupallisuus ei ole mikään kirosana ja parhaimmillaan se tuo meidän tavallisella keskivertobudjetilla vaatehankintoja tekevien ulottuville aivan ihania helmiä.
Kuten esimerkiksi ensi torstaina lanseerattavan Rodarten & Other Storiesille tekemän malliston! Verkkokauppa toimittaa tietääkseni Suomeen, joten ajattelin, että malliston esittely saattaisi tuntua relevantilta siellä lahden toisella puolella myös.
Rodarte x Other Stories 2
 
Te tiedätte jo kaikki, että Minttu on ihan sucker mitä yhteistyömallistoihin tulee. Eli yritän pitää superlatiivit kuosissa tämän kanssa. Tai ehkä aloitetaan siitä, että mielestäni käytännöllisesti kaikki, mistä olen nähnyt kuvia, on aivan tosi mahtavan hienoja juttuja. Tykkään tosi paljon seitkytlukuisesta tilkkutyylistä ja pusakkamaisista nahkarotseista. Toinen asia on tietenkin se, mitä oikeasti haluaisin käyttää omassa arjessani. Siinä pisimmän korren vetää ehdottomasti kaikki hameet. Erikoisempikin nahkatilkkuhame toimisi niin ihanasti toimistolla hiukan klassisemman, simppelin yläosan kanssa.
Rodarte x Other Stories 3
Yhteistyömallisto in action. Onhan tuo hame ihan hillittömän magee!
Rodarte x Other Stories 4
Crushed Velvet vaikuttaisi olevan seuraavien sesonkien merkittävin trendi-materiaali ihan riippumatta muotitalosta. Itse olen selvinnyt hengissä ajanjaksoista, jolloin samaista kauhistusta kutsuttiin antiikkisametiksi tai loimusametiksi. Eli näiden kohdalla (vaikka malli molemmissa on mielestäni tosi kiva!) kommenttini on klassinen I say no more.
Rodarte x Other Stories 5 Rodarte x Other Stories 6 Rodarte x Other Stories 7 Rodarte x Other Stories 8 Rodarte x Other Stories 9
En osa yhtään sanoa, että millainen menekki Rodarte x & Other Stories -tuotteilla on – tai miten paljon tuotteita ylipäätään on tulossa myyntiin. Riittääkö vaatteita vielä seuraaville päiville vai pitääkö sitä olla painamassa tietokoneen refresh-painiketta taukoamatta koko lanseerauspäivän aamun.
Mallisto lanseerataan siis ensi torstaina 17.3. ja itse kyllä taidan olla sormi liipasimella ainakin kimallussandaalit ja nahkapalahame tähtäimessäni.
Kuvat: & Other Stories, Vogue.com

New York ekakertalaisen matkavinkit
Olen aina ajatellut, että minulla ei ole minkäänlaista itsekuria, mutta arvatkaapas, mitä tänään tapahtui!? Töiden jälkeen katsoin yhden jakson nelossesongin House of Cardia, joka on tullut tänään Netflixiin ja sen jälkeen aloin tehdä tätä postausta! Ennusteiden mukaisesti olisin tapittanut sarjaa, kunnes viimeisenkin jakson viimeinen tunnussävelen vinkaisu olisi hävinnyt, ennenkuin olisin voinut ajatella mitään muuta. No, ehkä yksi suuri syy tähän “itsekurin” löytymiseen on se, että New Yorkin matkavinkkejä kirjoittamalla saan loistavan syyn palata takaisin onnistuneen matkamme tunnelmiin.
Näistä vinkeistä on tuskin paljoakaan iloa rutinoituneille NYC:in kävijöille, mutta ekakertalaisille ehkä sitäkin enemmän. Jo matkaa suunnitellessamme tiesimme, että kaikkea, mitä halusimme tehdä ja nähdä ei ehdi mitenkään toteuttaa, vaikka olimmekin reissussa reilun viikon. Erilaisia ideoita piti tosin olla takataskussa aika paljon ihan vain siksikin, että helmikuun sää New Yorkissa voi olla ihan mitä vaan lumimyrskystä paukkupakkasiin ja toisaalta mitä ihanimpaan kevätfiilikseen.
Säiden puolesta meillä kävi niin älyttömän hyvä tsägä, että parikin matkasuunnitelmissa ollutta museota jäi ihan kokonaan koluamatta (MET ja FIT:in museo) ja varasijoille päätyneitä museoita ei edes harkittu. Toisaalta Brooklyn-päiväksi suunniteltu viimeinen kokonainen matkapäivämme oli niin sateinen ja myrskytuulinen, että tällä kertaa kävi sitten niin, että emme varsinaisesti poistuneet Manhattanilta kuin lentokentälle.
Mutta nyt niitä vinkkejä! Tässä Mintun top 5 – mitä ekakertalaisen kantsii tehdä New Yorkissa -vinkit. Sen lisäksi siis, että tulossa on vielä ravintolat ja shoppailu…
1. Manhattanilla on hyvä kävellä
New York ekakertalaisen matkavinkit
Paria päivää pidemmälle reissulle kannattaa varata mukaan kahdet hyvät, lestiltään aavistuksen erilaiset kengät. Etäisyydet Manhattanilla on yllättävän pitkät verrattuna kartan antamaan mielikuvaan, mutta kävelemään tottuneelle keskiverto-pohjoismaalaiselle kuitenkin ihan piece of cake (vähän ameriikkaa tänne sekaan, kun puhutaan nyyjorkista!). Kävellen näkee kaikkia ihania, elokuvista ja tv-sarjoista tutun oloisia asioita oikeasti livenä ja olo on välillä kuin olisi statistina tai salaa hiipinyt suosikkisarjan kuvauksiin.
Voin kertoa, että ensimmäisenä päivänä Karkilta ja Peetulta meni melkein hermot, kun luin ääneen kaikki näkemäni kyltit ja tienviitat (oikeasti he vain nauroivat pimeälle äidilleen… :D). Tuntui vain niin uskomattomalta, että kaikki on ihan oikeasti!
New York ekakertalaisen matkavinkit 3
Kävely kannattaa myös siksi, että pienellä suunnittelulla matkan varrelle osuu paljon loistavia nähtävyyksiä. Suosittelen erittäin lämpimästi poikkeamaan sekä Empire State Buildingin että erityisesti supekauniisti entisöidyn Chrysler Towerin aulassa. Sen upeampia Art Deco -arkkitehtuurin helmiä saa hakea.
Fun fact: suurin osa (kaikki?) Chrysler Towerin koristeet ja yksityiskohdat on saanut inspiraationsa 20-luvun lopun Chrysler-merkkisten autojen osista.
En oikein tiedä onko mahdollista kokea crush-tyyppistä ihastusta rakennukseen, mutta jos voi, niin Chrysler Tower on mun valittuni! <3
New York ekakertalaisen matkavinkit 4
Meidän ensimmäisen päivän kävelyreitti kulki kämpiltä Lower East Sidelta China Townin läpi  (todella kokemisen arvoinen – ei mikään turisteille konservoitu markkinakaupunginosa!) Wall Streetille, härkää lääppimään (nyt Mintusta tulee rikas!) ja siitä ilmaiselle Staten Island -lautalle Vapaudenpatsasta ihmettelemään.
Sain vinkin Staten Island -lautasta useammaltakin taholta – myös täällä blogissa. Jos ei välttämättä hinkua itse saarelle, mikä varmasti on ihan omanlaisensa elämys, en todellakaan näe mitään syytä, miksi pitäisi maksaa kymmeniä euroja siitä, että pääsee laivalla muutamaa metriä lähemmäksi kuin ilmaisella lautalla. Tuosta selfie-stickillä otetusta alakuvasta saa helposti sellaisen kuvan, että lautalta ei näe juuri mitään, mutta se ei pidä paikkansa. Myös tämän jutun ensimmäinen kuva on otettu samaiselta lautalta.
New York ekakertalaisen matkavinkit 5
Kävelyretkemme jatkui vielä Grand Centraliin ja Times Squarelle, jotka molemmat oli kaltaisillemme leffafriikeille ihan must-nähtävyyksiä.
New York Karkki Peetu
Kävellen selvittää tosiaan isoja osia Manhattania, kun haluaa katsella maisemia ja fiilistellä kaupungin tunnelmaa. Tehokkaampaan liikkumiseen suosittelen 31 dollaria maksavaa 7 päivän metrokorttia, jolla voi matkustaa rajattomasti paikallisilla julkisilla liikennevälineillä. Keltaiset taksit ovat toki NY-romanttisia, mutta ainakaan niiden parin kerran jälkeen, kun me niitä käytimme, sanoisin, että hinnoittelu ei ole edes Ruotsin – vaan paremminkin Suomen tasolla. Eli aikas kallista lystiä.
Lisäksi tosi monilla (ei kaikilla) metroasemilla oli ilmainen, salasanaton wi-fi. Sekin ihan mukava yllätys kaupungissa, missä wi-fi ei todellakaan ole samanlainen itsestäänselvyys kuin täällä meillä.
2. Museum of Modern Arts MoMA
New York ekakertalaisen matkavinkit
En nyt halua kuullostaa kurjalta ja niuholta kultturitantalta, mutta kyllä se nyt vain niin on, että MoMA on ihan pakollinen kohde kaikille ensimmäistä kertaa New Yorkissa visiitillä oleville. Jos aikaa on vain vähän, riittää pelkkä ylimmän kerroksen kiertäminen. Siellä on nähtävänä niin monta ikonista nykytaiteen teosta, että ei tarvitse olla mikään taidehippi nauttiakseen kokemuksesta.
Alakerran info-tiskiltä saa kuulokehässäkän, jonka avulla voi kuunnella lyhyet selostukset kaikista ylimmän kerroksen teoksista. Useimmista saa myös lapsille suunnatun version, mikä oli toisinaan oivaltavampi kuin aikuisille suunnattu faktapitoisempi esittely.
New York ekakertalaisen matkavinkit 7 New York ekakertalaisen matkavinkit
Yläkerran kiinteän näyttelyn lisäksi MoMAssa on aina muutama ajankohtainen vaihtuva näyttely. Tällä kertaa yksi niistä sattui olemaan “Endless House: Intersections of Art and Achitecture”. Arkkitehtiopiskelija Paakkulainen luennoi.. 😀
Lisäksi täytyy mainita, että kolmoskerroksen lounasravintolatyyppisessä ravitsemusliikkeessä on erinomaisen hyvä ja yllättävän nopea palvelu (vaikka paikka oli aivan ammuttuna täynnä, kun sinne mentiin) ja todella mainiota ja hyvää ruokaa, joka oli ihan hyvin aavistuksen NY-tasoa kalliimman hintansa arvoista.
3. Broadway-musikaali
New York ekakertalaisen matkavinkit 9
Broadway-musikaali on elämys ja kokemus vailla vertaa! Suosittelen ehdottomasti, vaikka ei näistä meidän täkäläisistä musikaaleista niin innostuisikaan. Broadwayllä tuotannot ovat jotain aivan ihan omaa luokkaansa!
Liput näytöksiin ovat tosi kalliita, mutta jos ei ole niin tarkkaa, mitä haluaa nähdä, voi saman päivän esityksiin päästä jopa puoleen hintaan. Time Squarella ja teattereitten ulkopuolella on puolivirallisen näköistä porukkaa joka myy lippuja alkaviin näytöksiin hyvinkin edullisesti, mutta kuulemma riski saada väärennetyt liput on silti aika suuri. Luotettava paikka ostaa edullisia lippuja on Tkts, jonka pääpaikka on Times Squarella. Lippuja on tosiaan saatavana vain saman päivän näytöksiin ja jonossa kantsii olla ajoissa. Me oltiin paikalla noin tuntia ennen lipunmyynnin alkua ja saatiin oikein kivat paikat juuri siihen näytökseen kuin haluttiin.
Kinky Boots kuullosti ensin nimen perusteella vähän epäilyttävältä. Ei niin, että minulla olisi mitään kinkyjä bootseja vastaan, mutta olen aivan yliallerginen seksiatribuutteja hyödyntävälle öhö-öhö -huumorille. Mutta mistään sellaisesta tuossa ei tosiaankaan ollut kyse! Esitys oli niin mahtava, hauska ja oivaltava, musiikki just ihanan musikaalimaista olematta itsensä klisee (ainakaan niin, että se olisi häirinnyt) ja näyttelijät/laulajat/esiintyjät niin mielettömän hyviä, että jouduin ihan uudelleen miettimään asennettani estraditaidetta kohtaan. Lavastus ja puvustus on myös niin omaa luokkaansa, että en edes viitsi alkaa… Näytös tarvitsisi melkein ihan  oman postauksensa. Mutta, jos olet menossa lähiaikoina New Yorkiin, suosittelen erittäin lämpimästi juuri Kinky Boots -musikaalia (vaikka ne on kyllä varmaan kaikki ihan yhtä hyviä..).
4. Central Park
New York ekakertalaisen matkavinkit
Mieletön city-luonto ja klassikkopuisto keskellä suurkaupunkia. Ilma Central Parkissa tuntuu ihmeen raikkaalta, vaikka pilvenpiirtäjät saartaa ulkoilumekkaa joka suunnasta. Kunnon reippailija varaa lenkkivehkeet matkalaukkuun ja suuntaa aamun sarastuksessa juoksemaan pitkin Central Parkia muiden menestyjien kanssa.
Helmikuu ei nyt ollut mikään paras mahdollinen ajankohta Central Park -visiitille, mutta kaunista siellä on näin karunakin vuodenaikana. Ja oikeastaan kauneuden ohella itseäni ainakin kiehtoo se ajatus, että cooleimmallakin city-ihmisellä on kaipuu lähelle luontoa – tai ainakin jotain luonnon tapaista. Kauniina aurinkoisena lauantaina puistossa oli väkeä melkein tungokseen asti!
New York ekakertalaisen matkavinkit
Awwww… Mahtoikohan Vionna sanoa: “yes, Yes, YES!!” ?
New York ekakertalaisen matkavinkit
Central Parkissa tuntikausia vaeltaneet pikkutiput pienessä verensokerivajeessa. Vasemmalla näkyy taustalla MET, jonka rappusilla kävimme syömässä hot dogit (ei löytynyt frozen yoghurt mistään). Peetu istui ylimmällä rappusella, mutta emme nähneet yhtään eliittikoulupukuista teinityttöä vahtimassa reviiriään.
METissä kävimme vain aulassa (ja vessassa) samoin muutaman korttelin päässä sijaitsevassa Guggenheim-museossa, jonka Peetu halusi nähdä pääasiassa rakennuksen arkkitehtuurin takia. Kummassakaan emme ehtineet tsekata itse näyttelyitä, sillä olimme varanneet samalle illalle liput Rockefeller Centerin näköalatasanteelle.
5. Top of the Rock
New York ekakertalaisen matkavinkit
Kun on ekakertalainen New Yorkissa, on ihan pakko nähdä koko upeus myös yläilmoista. Satojen pilvenpiirtäjien kaupunki suorastaan vaati sen! Kiitos kaikille blogiini vinkkejä jättäneille – lähinnä teidän ansiosta tein oikean ratkaisun ja päätin, että Gossip Girl & Sleepless in Seattle -romanttinen Empire State Building on kauniimpi kuvissa, joten parempi tehdä näköalareissu Rockefeller Centerin katolle.
Niinikään blogivinkin ansiosta älysin bookata meidän liput juuri ennen auringonlaskua niin, että näimme New Yorkin sekä auringonpaisteessa että pimenevässä illassa.
Fun fact: tuo palikkapelin näköinen piilvenpiirtäjä yllä olevassa kuvassa on maailman korkein yksityisasuntoja täynnä oleva rakennus. Talon penthouse-asunto (ylin kerros) myytiin vain vähän aikaa sitten ja hinta oli vaatimattomat 8,6 miljoonaa dollaria. Ei ihan Ässä-arvan voitto riittäisi moiseen..
New York ekakertalaisen matkavinkit
En nyt mitenkään haluaisi yhtään leuhkia, mutta katsokaa nyt, mikä näköala!!
Elämys oli todella maaginen ja tunne siitä, että ollaan ulkona satoja metrejä maan pinnan yläpuolella, ihmisten joskus 30-luvulla rakentaman rakennuksen katolla, suorastaan vähän huimaava.
Liput (tännekin) on aika kalliit, mutta, kun ostaa yhteislipun MoMAan ja Top of the Rockiin säästää pitkän pennin. Molempia nähtävyyksiä ei ole mikään pakko sovittaa samaan päivään, ja jos sattuu huono ilma tai muita esteitä, Top of the Rockin lipun ajankohtaa voi siirtää vaikka miten monta kertaa ilman kustannuksia.
New York ekakertalaisen matkavinkit
Mikäli näköalatasanne ei huimannut riittävästi, suosittelen ehdottomasti helikopterikierrosta Manhattanin yllä! Kokemus on todella ainutlaatuinen ja fiilis ihan kuin olisi jossain elokuvassa. Niinkuin jo aikaisemmin sanoin, matkapahoinvointisille ja korkeanpaikankammoisille helikopteri ei ehkä ole se mukavin matkasuunnitelma, mutta muille kokemus on kyllä ihan ainutkertainen!
Bonusvinkit:
New York ekakertalaisen matkavinkit
New Museum – edgympi kuin MoMA, yleensä todella kiinnostavia näyttelyitä ohjelmassa. Myös pelkästään rakennus on näkemisen arvoinen (kulman takana on New Yorkin ehkä paras muffinssi-/kakkukahvila, mutta siitä lisää ensi postauksessa) ja ylimmässä kerroksessa on (kuulemma) upea panoraamahuone, mutta se on auki vain lauantaisin ja sunnuntaisin, joten sitä emme nähneet.
New York ekakertalaisen matkavinkit
9/11 -muistomerkki. Yllättävän vaikuttava ja liikuttava. En ole niin aina kaiken mahtipontisuuden ystävä, mutta mustaan aukkoon taukoamatta valuva vesi ja monumenttia kiertävään kaiteeseen stanssatut uhrien nimet. Ei, kyllä tuo oli pysäyttävä hetki.
Vieressä on myös 9/11 -museo, mutta siellä emme käyneet (ja kamalan pitkä oli jonokin, vaikka satoi ja oli ihan tavallinen tiistai turistisesongin ulkopuolella).
Muistomerkki on myös helposti sisällytettävissä Etelä-Manhattanin kävelykierrokselle. Samalla voi tsekata maailman kalleimman, vain 8 vuotta aikataulusta myöhässä valmistuneen paikallisjuna-aseman rakennuksen. Peetu piti siitä mielenkiintoisen fun fact -luennon, mutta en nyt muista juuri muuta kuin, että tuon pikkuisen viivästymisen lisäksi rakennuksen kustannukset karkasivat menemään noin muutaman miljardin dollarin verran. Pikku juttu.. 😀
Minttu 50 vee 13
High Lane Park ei ehkä ole ihan täysin parhaimmillaan helmikuisessa harmaudessaan. Jotain erityistä siinä kuitenkin on, että hylätylle junaradalle on päätetty perustaa yleinen puisto. Alapuolella vilisee liikenne, mutta High Lanen raiteilla on rauhallista. Ihana paikka ja jotenkin hyvältä tuntuva ratkaisu kokonaisuudessaan – kaupunkilaisille on tehty jotain mukavaa ja kivaa asiasta, joka olisi helposti voinut olla vain kieltotaulujen täyttämä hitaasti rappioituva kaupunkisuunnittelun katastrofi.
Ennen matkaa emme tosiaankaan ajatelleet, että olisimme viettäneet koko melko pitkältä tuntuneen matkan Manhattanilla. No toisin kävi – ja Manhattanillekin jäi vielä monta paikka katsastettavaksi.
New York ekakertalaisen matkavinkit 18
Tämä meidän reissumme oli varsin tyypillinen ekakertalaisten matka. Halusimme fiilistellä New Yorkia, mutta myös olla ihan häpeilemättä turisteja ja käydä katsomassa kaikki ne kuuluisat paikat, joita olemme rakastamissamme elokuvissa ja tv-sarjoissa nähneet.
Seuraavasta matkasta tulee varmasti ihan toisenlainen, mutta jos jokin asia on varmaa se on se, että seuraava on aivan varmasti tulossa!

Ennenkuin mennään pukuihin, pitää sanoa yksi juttu. Takinkääntäjä ja mielenimuuttaja olen ollut aina, mutta en olisi kyllä ikinä uskonut, että Leonardo DiCaprio tekee niin suuren vaikutuksen kuin teki. Voin tunnustaa, että olen aikaisemmin hieman huvittuneena seurannut Oscar-kisojen ikuisen kakkosen sijaa pitäneen näyttelijän kamppailua pystistä. Nyt olen vakuuttunut, että palkinto meni juuri oikeaan osoitteeseen (en kyllä ole nähnyt leffaa, mutta se on luonnollisesti toissijaista!). Ja mikä kiitospuhe! Ei voi kuin ihailla, että DiCaprio päätti käyttää tärkeän hetkensä taisteluun ympäristön puolesta! Mikä karisma! Taidan olla pikkuisen ihastunut…
Mutta mites ne puvut? Yleensä olen onnistunut karsimaan blogiin top 5 parasta asua ja ehkä lisäksi yhden erikoismaininnan. Nyt oli ihan pakko ottaa mukaan kymmenen mekkoa ja silti tuntui, että aika raakaa karsintaa sai tehdä. (Sorry Jennifer Garner!)
1 Alicia Vikander Louis Vuitton
En yleensä pidä keltaisesta vaatteiden värinä (asusteissa ja yksityiskohdissa sen sijaan rakastan sitä – näin loogisia täällä ollaan!) ja puhvimainen hameenhelma, joka aina säännöllisesti tekee jonkinlaisen paluun fashion skenelle, on sekin mielestäni sekä vaikea kantaa että helposti makuuhuoneen verhot mieleen tuova ratkaisu. Alicia Vikander saa kuitenkin kaiken anteeksi ja raikas neiti kesäheinä -olemus Louis Vuittonin luomuksessa täydet pisteet punaisella matolla.
2 Amy Poehler Andrew GN
Näyttävän kuviolliset juhlapuvut – ja etenkin mystiset kukkakuosit – on raikas ja tosi modernilta tuntuva ratkaisu. Onhan kukkakuviota aina nähty jonkin verran Oscareissakin, mutta yleensä ennemminkin romanttiseen taipuvaisina southern comfort -versioina. Edellinen Kiina-teemainen MET-gaala taitaa olla suurin syy aasiahenkisien kuosijuhlapukujen suosioon. Amy Poehlerin elegantisti leikattu mekko (Andrew GN) on ehdottomasti tyylikkäimpiä näkemiäni tulkintoja aiheesta. Kuosin (tai taitaa olla ihan brodeerauksia) ja linjakkaan silhuetin lisäksi tykkään tosi paljon viittamaiseksi leviävästä hihahommelista.
Naomi Watts Armani Prive
Naomi Wattsin virtaviivainen Armani Privé -luomus on kuin suoraan modernin merenneidon garderobista! Tummanpunaiset huulet täydentävät ja simppeli blondi LOB antaa sopivasti tasapainoa kokonaisuuteen. Itse olisin valinnut ehkä piirua pienemmän iltalaukun, mutta tuntuuhan se aika tylsältä rutista moisen pikkuseikan takia muuten täydellisen kokonaisuuden kohdalla. (Muutenkin trendi vaikuttaa kyllä olevan mieluiten “ei-laukkua” kuin “laukun-kanssa”).
Daisy Ridley Chanel Haute Couture
Tämän vuoden Oscareitten voimakkain uusi trendi taisi olla syvään uurretut pääntiet niin edessä takana kuin sivullakin. Itse en syttynyt yhtään monille Best Dressed -listoille päätyneille Charlize Theronille (vaikka muuten kyllä tykkään hänen vahvan itsevarmasta olemuksestaan) ja Olivia Wildelle. Daisy Ridley onnistui sen sijaan mielestäni yhdistämään aivan täydellisesti todella elegantin ja todella alas selkään leikatun pääntien. Pokkaa tuokin vaatii, mutta ei ihan nakuilua kuitenkaan. Rakastan myös asun sokerihuurretun jäistä sävyä (Chanel Haute Couture).
3 Olivia Munn Stella McCartney
Stella McCartney on yksi suosikkisuunnittelijoitani. Pettämätön tyylitaju, mittasuhteiden oivaltaminen ja meluton mutta voimakas design ei petä yleensä milloinkaan. Oranssi on keltaisen lisäksi väri, jota en kestä omassa pukeutumisessani ollenkaan, mutta Olivia Munn kantaa asunsa todella tyylikkäästi.
4 Priyanka Chopra Zuhair Murad
Samaisessa MET-gaalassa, josta tuossa jo aikaisemmin mainitsin, nähtiin varsinainen nakupukujen kavalkadi. Voin kuvitella, että niin Kim Kardashianin kuin Mariah Careyn tarkoitus silloin oli lähinnä kohahduttaa ja saada julkisuutta. Tai itse en ainakaan lämmennyt heidän kantamilleen asuille mitenkään erityisesti, vaikka ne varmaan jossain muodossa muodin historiaan varmasti jäävätkin (ainakin KK). Sen sijaan Priyanka Chopran Oscareissa kantama, hiukan saman tyylinen (mutta ehkä ei kuitenkaan ihan “nakupuku”-kategoriaan sopiva) mekko on niin kaunis, että ihan henki salpautuu! “See through” -trendi on mahdollista toteuttaa myös elegantisti ja tyylikkäästi todistaa designista vastaava Zuhair Murad.
5 Tina Frey Versace
Tiedän, että Oscareissa oli muitakin Versacen juhlapukuja – ja monien hätkähdytysarvo oli varmasti suurempi kuin Tina Freyn kantaman supersensuellin violetin luomuksen. No, haukkukaa konservatiiviksi, minusta tämä on kertakaikkiaan aivan ihana! Mekko todistaa myös mielestäni sen, että parhaimmillaan Versace on kuitenkin aivan huipputason couture-talo, joka osaa leikata kunnon italialaistyyliin naisen kurveja imartelevia ja juuri ihanasti muotoilevia vaatteita – eikä vain shokkiefektiä hakeva, Gianni Versacen aikoja haikaileva reliikki.
6 Julianne Moore Chanel Haute Couture
Kun mustaa haukutaan helposti tylsäksi, varmaksi ratkaisuksi ja epävarmojen, varjoihin piiloutujien valinnaksi. Voin kertoa, että Julianna Moore aivan huikean upeassa Chanel Haute Couture asussaan ei ole mitään näistä! Erityisen onnistunut on mielestäni graafisen, ehkä jopa hiukan art-deco -henkisen miehustan ja pehmeän raskaasti laskeutuvan guipure-pitsisen helman yhteispeli.
7 Jennifer Lawrence Dior Couture
Nyt täytyy tunnustaa – olen potenut keskivakavaa girl crushia Jennifer Lawrenciin ensimmäisestä Nälkäpelileffasta asti, jolloin näin hänet ensimmäisen kerran valkokankaalla. Viikonloppuna jet lagia potiessani katsoin putkeen Serena ja Silver Linings -leffat Netflixistä ja olin tosi närkästynyt, että American Hustler ei ollut valikoimissa edes jenkki-Netflixissä. Vietin myös ihan liian kauan aikaa googlaten, onko J-Law deittaillut Bradley Cooperin kanssa. Tällä kaikella haluan sanoa sen, että kun nyt julistan supersensuelliin Dior Couture -mekkoon pukeutuneen Jennifer Lawrencen koko Oscareitten upeimmaksi, olen täysin tietoinen siitä, että mielipiteeni ei ehkä ole täysin puolueeton. Mutta silti – tässä on niin täydellinen manttelinperijä Hollywoodin upeille voimanaisille, että ei mitään rajaa. Ja vanha totuushan on se, että karisma on se kaikkein tärkein asuste!
8 Chrissy Teigan Marchesa
Marchesa oli pukenut vuoden gaalaan aika monta daamia ja yleensä lopputulos ei ollut mitenkään erityisesti mieleeni (say no more – but Heidi Klum…). Chrissy Teigan on kuitenkin aivan tyrmäävän upea nudepohjaisessa, burgundein kukka-aplikaation koristellussa mekossaan. Ja ei, en aio sanoa, että hän on kaunis, koska vauvavatsa. Tai siis se ehkä lisää sitä kuuluisaa hehkua, mutta puku – ja koko olemus – on mielestäni Top 10 -listan arvoinen sekä vauvavatsalla että ilman.
Kuvat: Vogue.com & Elle.se

[mittaustagi]
NYFW-STREET-DAY-3-4
Ihan pikaiset heipat täältä vielä ennen New Yorkin matkan alkua!
Herätyskello soi aamulla vähän ennen kuutta, mikä on oikeastaan aika inhimillistä, sillä tavallisestikin heräilen vain piirun verran myöhemmin. Vähän kyllä jänskittää – tai oikeastaan aika paljon – mutta pelkästään positiivisesti. Tykkään reissuun lähdön pirinästä mahan pohjassa ihan älyttömästi, vaikka sen kanssa saattaakin olla vähän hankala nukkua!
Ilmeisesti New Yorkissa on ollut aika kovat pakkaset tässä viime päivinä. Täytyy nyt toivoa, että mitään ihan älytöntä lumimyrskyä ei sattuisi kohdalle – haha!
Ai, mutta olenkin ihan unohtanut kertoa yhden tosi mielettömän jutun! Mulla oli perjantaina toimistolla synttärikakkukahveet ja ette ikinä usko, mitä sain kollegoiltani lahjaksi!? Olin aivan sanaton hämmästyksestä, kun avasin lahjakorttikuoren. Sieltä paljastui nimittäin helikopterilento New Yorkin yllä!! Siis a p u a, miten mahtavaa!! En ole ikinä ollut helikopterin kyydissä, joten jo se on varmasti ihan mieletön elämys – saatika sitten, että siinä samalla saa ihastella Vapaudenpatsaat ja Chrysler Towerit ja mitä näitä nyt on! Mulla on aivan pakosti koko maailman parhaat kollegat!
NYFW-STREET-DAY-3-5
New Yorkissa on juuri nyt meneillään muotiviikot. Olen aina haaveillut, että pääsisin käymään joillakin maailman isoista muotiviikoista – vaikka onhan Tukholman ja Kööpenhaminan häppeningit ihan tosi kiinnostavat nekin. Nyt tämä matkamme osui ihan sattumalta osittain päällekäin NYFW:n kanssa enkä aluksi uhrannut sille ajatustakaan. Nyt olemme kuitenkin saaneet kutsun pariin näytökseen (Moskow Williamson ja Art Hearts – ikinä kuullutkaan! :D) ja johonkin näyttelytyyppiseen häppeningiin.
Voipi tosin olla, että jätetään muotihulinat tällä kertaa väliin. Viikon lomaan on muutenkin jo niin paljon kaikkea ihanaa suunnitteilla ja yhteen näytökseen saa helposti hukattua jonottamisineen etsera niin paljon aikaa, että ehkä kuitenkin priorisoidaan muuta ohjelmaa.
Kiitos muuten kaikista mielettömän hyvistä New York -vinkeistä ja ohjeista, joita olette antaneet! Tuntuu, että olen saanut tosi paljon kaikkea hyvää ja käyttökelpoista sisäpiirin tietoa, jonka avulla matkasuunnitelman hahmotteleminen on ollut oikein kivaa ja helppoa. Maailman parhaiden kollegoiden lisäksi mulla taitaa olla myös maailman parhaat lukijat!
Kosmetiikasta kiinnostuneille (ja jos siellä ruudun toisella puolella on vaikka joku kauneusbloggari) heittäisin vielä sellaisen kysymyksen, että mitä kosmetiikkaa/meikkejä/ihonhoitotuotteita New Yorkista kannattaisi metsästää? MAC on varmaankin edullisempi siellä kuin täällä, samoin Clinique, mutta olisikohan jotain pienempiä merkkejä, joita voisi suositella?
NYFW-STREET-DAY-3-8
Ei, kyllä tästä nyt täytyy alkaa painua pehkuihin, että jaksaa huomenna matkustaa koko pitkän päivän! Ei voisi uskoa, että huomenillalla jo mussutetaan dumplingseja jossain Lower East Sidella!!
Olen ajastanut reissun ajalle muutaman postauksen, joten ihan dead blogi ei tule olemaan. Ja varmasti jossain välissä käyn huikkaamassa pikaiset New York -terveiset, vaikka mitään pidempiä bloggaussessioita en kyllä lomalla ajatellut pitää.
Kuvat: Vogue NYWF:n kolmannen päivän street style -satoa

Old stuff