Category: Hyvinvointi

Eiku minttu! Minttu on sen sijaan panostanut rauhaan ja hyvinvointiin.

Viikonloppuna se sujuikin ihan hyvin. Tänään aamulla sain shokkiherätyksen, kun Peetulta tuli viesti, että heidän huoneeseen on Balilla murtauduttu – ja tyyliin kaikki vähänkään minkään arvoinen kampe on varastettu… Siinä sitten aloittelin maanantai-aamua assisteeraamalla pankkikorttien, SIM-korttien ja passien spärraamisessa.

Tytöt olivat siis ulkona eilen ja heidän huoneeseensa oli murtauduttu. Ilmeisesti tuon tason majoitus ei tunne mitään safety-lokeroita, mutta pääasia on kuitenkin, että tytöt ovat fyysisesti kunnossa – kaikki muu on materiaa. Tosin kävi kyllä mielessäni, että eikös idea siinä, että on kaksi pankkikorttia ja kaksi henkilötodistusta matkassa, ole juuri se, että toiset on huoneessa ja toiset mukana. Ryöstön sattuessa ainakin sitten toinen jää jäljelle. Nooh, jälkiviisaus on tietty aina tosi hedelmällistä. ;D

Ei kyllä ollenkaan pitänyt kirjoitella tuosta vaan yhdestä positiiviseen ajatteluun ja elämänasenteeseen liittyvästä jutusta, josta luin vähän aikaa sitten. Tämä liittyy yhteen projektiin meillä töissä ja siksi en pysty linkittämään esim. tutkimustuloksiin, mutta mielestäni tosi mielenkiintoista asiaa siitä, miten muisti ja aivot toimivat.

Tutkimusten mukaan vain noin 5 – 10 % yhden päivän aikana tehdyistä päätöksistä tapahtuu tietoisella tasolla. Kaikki loput – eli 90 – 95 %  tehdään alitajiusesti. Tästä syystä muistiin kertyneet kokemukset aiemmista päätöksistä ohjaavat alitajuisesti toimintaamme. Muistijäljen vahvuus riippuu siitä, miten voimakas kokemus on ollut – tai miten monta toisiaan vahvistavaa kokemusta aivoihin kertyy.

Liittyen varmaankin johonkin primitiiviseen hengissäsäilymisvaistoon, negatiivisilla kokemuksilla on taipumusta jättää voimakkaammat muistijäljet kuin positiivisilla. Eli, jos olet mokannut joskus jossain tilanteessa, aivosi tekevät kaikkensa, että et päätyisi enää uudelleen samaan tilanteeseen. Oliskohan tässä syy niin monien potemaan esiintymiskammoon esmes?

Hyvät uutiset tulevat tässä: vaikka aivot ovatkin aivan fantastinen kapistus, niitä on varsin helppo huijata. Aivojen on nimittäin tutkimusten perusteella varsin vaikea erotella oikeaa tapahtumaa ja ajateltua tapahtumaa muistijälkiä tallentaessaan. Tästä syystä siis positiivinen ajattelu ja postiivisten mielikuvaharjoitusten tekeminen on ensinnäkin erittäin kannattavaa, mutta myös ajan kanssa yhä helpompaa, kun positiiviset muistijäljet alkavat voittaa alaa. Eipä siis ihme, että ne positive thinking -ihmiset tuntuvat joskus olevan niin perinpohjaisen positiivisia!

Rauhoittava ja raikastava minttutee syntyy parvekkeelle villiintyneestä mintusta ja keitetystä vedestä. Muutama oksa kesän caipiroska-sesongilta yli jääneestä mintusta upotetaan kiehuvaan veteen. Reipas lusikallinen sokeria sopii ainakin Mintun makuun, mutta ei tietenkään ole pakollinen!

Ihanaa maanantaita kaikille! Ajatelkaa positiivisesti, älkääkä menettäkö uskoanne vastoinkäymisienkään kohdalla!

Periaatteessa ajatus siitä, että hieromalla jotain tiettyä kohtaa kämmenessä tai jalkapohjassa voi saada vaikutusta ihan muualle kroppaan, tuntuu melko omituiselta. Siis miten esimerkiksi migreeniä voi helpottaa pikkusormen nipistäminen kahden ylimmän nivelen välistä? Pienestä epäuskosta huolimatta en kuitenkaan suhtaudu sen paremmin akupunktioon kuin vyöhyketerapiaankaan vastustellen.

Esimerkiksi Karkki sai lukioaikana poikki pitkäaikasen ja pahaksi äityneen migreeni-kierteen, kun kävi muutaman kerran akupunktiossa. Neulat laitettiin silloin muistaakseni ranteen sisäpuolelle. Ei siis mihinkään lähellekään päätä – tai edes niskaa, minne kipukeskus yleensä pakeni vauhtia ottamaan.

Mintun viime viikon treeniohjelma alkoi suurilla suunnitelmilla. Maanantain BodyBalance meni oikein mainiosti ja olo oli erinomainen. Tiistaina päätin kohottaa pulssia tanssillisen SH’Bamin kanssa. Ei hyvä idea. Innostuin ketkuttelemaan musiikin tahdissa sen verran varomattomasti, että selkä alkoi ilmoitella itsestään jo ennekuin tunti oli edes puolessa välissä. Seuraavana aamuna en ollut päästä ylös sängystä – ja syynä ei valitettavasti ollut maitohapoille treenatut lihakset.

Loppuviikko menikin sitten rauhallisia kävelylenkkejä tehden.

Tänään aamulla päätin testata Pinterestistä (mistäs muualtakaan…) löytämääni kuvaa:

 

 

Selkävaivani siis säteilee oikeaan jalkaan ja aiheuttaa puutumista, voimattomuutta ja ärsyttävää “kuplintaa” (johtuu siitä, että se selkähomma painaa johonkin hermoon, sanoi fysioterapeutti). Painelin siis sekä vasemman ranteen oikeaa reunaa että saman käden nimettömän oikeaa reunaa. En tiedä, mistä johtuu, mutta myös nimettömän vasen reuna on kipeä – tai ainakin aika arka. Ja vielä hassumpaa on se, että kun olin aikani näitä akupisteitä nipistellyt häiritsevä kupliva tunne oikean jalan pohkeessa loppui. Ihan tuosta vaan. Mieletöntä!

Seuraavaksi voisikin testailla, toimiiko tuo etusormen ja keskisormen välissä kämmenessä oleva “Blood Sugar” -akupiste, kun alhaisesta verensokerista johtuva itkupotkuraivari on viittä vaille tosiasia… 😀

Ajatukset vaikuttavat tunteisiin, tunteet vaikuttavat uskomuksiin, uskomukset valintoihin ja valinnat siihen millaista elämää elämme. Tunteisiin tai uskomuksiin voi olla hankala vaikuttaa, mutta ajatukset voi valita.

Kukaan tai mikään ei voi määrätä tai määritellä, mitä ja miten pitäisi ajatella. Kuka tahansa voi valita itse omat ajatuksensa.

 

 

 

Positiivisen ajattelun voimasta on puhuttu varmaan pidempään kuin tupakoinnin vaarallisuudesta. Sanotaan, että ajattelemalla postiivisia asioita sitä jotenkin huomaamattaan vetää puoleensa lisää positiivisuutta ja positiivisia tapahtumia. Että asiat vaan alkavat lutviutua, vapaa parkkipaikka löytyy, kampaajalla on peruutusaika ja bussi ei karkaakaan nenän edestä.

Miksi kirjoitan tästä juuri tänään? No siksi, että olen aika perusteellisen think positive -tsemppauksen tarpeessa. Kuulin juuri hetki sitten, että yksi aivan hillittömän mahtava projekti, jonka vetäjänä minun piti aloittaa nyt kuun vaihteessa, ei toteudukaan. Voin kertoa, että ottaa aivan tajuttomasti päähän! Tykkään ihan ookoo duunistani – ei siinä mitään – mutta olen tehnyt samaa jo parisen vuotta ja suoraan sanottuna olisin jo hyvinkin valmis tekemään jotain muuta. Etenkin, kun tuo projekti olisi ollut niin kiinnostava! 

Onneksi uskon vahvasti siihen, että kaikella, mikä tapahtuu, on joku merkitys – mikään ei ole sattumaa. Ja että yhden oven sulkeutuminen tarkoittaa vain sitä, että nyt on aikaa huomata, mitkä kaikki muut ovet ovat avoinna.

Tiedän olevani välillä raivostuttavankin positiivinen. Ajattelen, että kohtaamani ihmiset ovat hyviä, heidän tarkoitusperänsä ja motiivinsa samoin. Oikeastaan vain ne harvat pessimistit, jotka olen elämäni varrella kohdannut, ovat olleet hankalia. Pessimisti imee helposti kaiken energian ympäriltään. (Vaikka siinäkin vaiheessa on tärkeä muistaa, että omat ajatuksensa voi edelleen valita!). Kannattaa lisäksi olla tarkkana, sillä yksikään pessimisti ei ole koskaan kutsunut itseään pessimistiksi. Eipä tietenkään! Pessimisti on omasta mielestään aina realisti.

No niin. Blogin kirjoittaminen rauhoitti – niinkuin aina. Kiitos, että kuuntelit! Kyllä tämä tästä taas… 🙂

Lupasin The Artist Way -“kurssin” loppusanoissa jatkaa tsemppipostauksien tekoa. Tässä on yhdeksän kohdan lista “Näin menestyt” -ohjeita. Ihan alunperin olen bongannut sen jostain netistä, tulostanut paperille ja liimannut kalenterini kansilehteen. (Kyllä, olen sen verran old school, että rrrakastan ihanaa Mulberryn kalenteriani, jonka paperisivuille voin raapustella menojen lisäksi ajatuksiani, lukemattomia to do– ja muistilistoja, tsemppimietelauseita ja etenkin liimailla suloisia pieniä kissan muotoisia post it -lappuja…) Ohjeet ovat olleet kalenterissa jo niin pitkään (ja selkeästi toimineet tosi hyvin!! Haha!), että en todellakaan muista enää alkuperäistä lähdettä.

Kuten kaikki elämänohjeet etc. nämäkin kannattaa tulkita omasta näkökulmastaan lähtien ja ottaa avuksi juuri niiden omien tavoitteiden saavuttamiseksi.

 

Source: reddit.com via Minna on Pinterest

 

 

NÄIN MENESTYT

1. Kuuntele oikeita ihmisiä

Pidä suu kiinni ja korvat auki näiden ihmisten kanssa: läheiset, asiakkaat, asiantuntijat ja ne, jotka tietävät enemmän kuin sinä. Älä ota taloudellisia neuvoja ihmiseltä, jolla ei ole rahaa tai terveyteen liittyviä ohjeita huonosti voivalta lääkäriltä. Älä kuuntele itseäsi, jos päässäsi on epärohkaisevia ajatuksia.

2. Lopeta valittaminen, ketään ei kiinnosta.

3. Älä ole tyhmä, laiska tai välinpitämätön

4. Keskity asioiden toteutukseen

5. Keskity positiiviseen

Ajatuksesi, sanasi ja tekosi vievät sinua kohti haluamaasi. Valittaminen etäännyttää sinua tavoitteistasi.

6. Hyvä asenne ei yksinään riitä

Ajatukset, sanat ja teot ratkaisevat.

7. Usko ottamiisi riskeihin.

Ota riskejä ja usko menestykseesi.

8. Älä usko myytteihin, jotka vetävät sinua alaspäin.

9. Tee enemmän töitä.

Jos haluat tulla rikkaaksi, sinun pitää tehdä enemmän ja järkevämmin töitä. Jos haluat olla onnellinen, sinun pitää luopua kaikista niistä asioista, jotka tekevät sinusta onnettoman.

 

Kolme kuukautta The Artist Way -kurssitusta on nyt takanapäin. Yllättävän nopeaasti aika menee – se täytyy kyllä sanoa! Keväällä postaussarjaa aloitellessani mietin tulevaa ja tuntui suorastaan omituiselta ajatella, että on jo keskikesä, kun olemme kahlanneet kirjan läpi. Aika tuntui niin kovin pitkältä ja suuretkin muutokset mahdollisilta.

Mitään järisyttäviä muutoksia ei tähän aikaan kuitenkaan, ainakaan ulkoisesti, ole sisältynyt. Sen sijaan on aika vahvasti sellainen fiilis, että itsetuntemukseni on kasvanut huikeasti. Tunnistan varsin selkeästi, mistä kenkä puristaa, mitkä asiat hidastaa ja aiheuttaa “muutosvastarintaa” ja pikkuhiljaa alan myös saada tulevaisuutta koskevien ajatusten ja toiveiden langan päästä kiinni.

Tästä on siis hyvä jatkaa…

Source: piccsy.com via Jessica on Pinterest

 

 

Mitenkäs viimeisen viikon tsemppaus sujui?

Aamusivut

Pientä matkaväsymystä ja kesähuithapeliutta on ollut ilmassa. Vuodatin ajatuksia paperille peräti neljänä päivänä, vaikka jos nyt ihan totta puhun niin ei kyllä ihan älyttömästi inspiroinut. Yritän pitää mielessä, että kirjan mukaan aamusivut ovat elintärkeät juuri silloin, kun niiden kirjoittaminen tuntuu takkuisimmalta…

Taiteilijatreffit

Varsinaisia treffejä en oikeastaan itseni kanssa pitänyt. Sen sijaan olen yrittänyt “installoida” taiteilijatreffityyppisen ajattelutavan koko elämääni. Se, miten monet asiat kokee ja miltä ne tuntuu, on kuitenkin aika paljon omasta asenteesta kiinni. Mikä tahansa rutiininomainenkin juttu sisältää mahdollisuuden “leikkiin” ja toisaalta mikä tahansa hauskuus voi tuntua tympeältä ja tylsältä, jos ei jaksa suhtautua positiivisesti. Jopa laskujen maksu tuntui – jos ei nyt suorastaan seikkailulta, niin ainakin jotenkin jännemmältä, kun päätin, että olen Minttu, joka leikkii aikuista… Haha!

 

 

Viimeisenä The Artist Way -kirjan eväänä jatkoa varten on kehoitus pysyä vahvana ja uskoa lujasti mahanpohjan tuntemuksiin.

Hyvin usein, kun on matkalla kohti unelmiaan, tulee hetki, jolloin kohtalo yrittää laittaa kapuloita rattaisiin. Sitä voi esimerkiksi olla vaihtamassa työpaikkaa ja yhtäkkiä vanha esimies tarjoaakin palkankorotusta tai uutta toimenkuvaa. Sellaisena hetkenä on tärkeää pysähtyä ja miettiä tarkasti, minne haluaa olla matkalla. Mukavuudenhalulle ei saisi antaa periksi vaan tehdä rohkeasti itsestä oikealta tuntuvat päätökset. Ja jos on epävarma siitä, mitä oikein haluaa, aamusivujen kirjoittaminen on paras keino saada yhteys omaan alitajuntaan.

 

 

Toivottavasti tuntuu siltä, että  The Artist Way -postauksista on ollut iloa ja hyötyä! Itselläni on ainakin ollut tosi kivaa näitä kirjoittaessani. Ajattelin jatkaa tulevaisuudessakin erilaisten tsemppi- ja hyvänolonpostausten kirjoittamista. Tuleepahan siinä samalla mietittyä omaakin elämää ja mitä siltä oikein odottaa…

Hyvää kesän jatkoa kaikille “kurssilaisille”! 

Koko postaussarja löytyy The Artist Way -tagin alta ja jää tänne myöhempääkin käyttöä varten luettavaksi!

Viimeisellä The Artist Way -viikolla vahvistetaan uskoa omaan itseen, omiin voimiin ja uskallusta tehdä juuri niitä itsestä hyvältä tuntuvia päätöksiä.

Kerrataan kuitenkin ensin, miten viime viikko meni.

Aamusivut

Monenako päivänä kirjoitit? Jos et kirjoittanut joka päivä, miksi et? Miltä kirjoittaminen tuntui? Onko sivujen kirjoittamisesta tullut jo pysyvä aamurutiini?

Tämän viikon aamusivut tuli kirjoitettua joka päivä. Tuntuu, että normaaleihin rutiineihin kirjoittaminen solahtaa jo ilman erityistä miettimistä. Sen sijaan pienikin muutos – yökyläilevät ystävät, matkat – rutiineissa ja heti sivut unohtuvat. No, ehkä sitä arjessa tulee sitten työstettyä niitä reissussa kerättyjä vaikutelmia myös…

 

 

Taiteilijatreffit

Piditkö taiteilijatreffit tällä viikolla? Mitä teit? Oletko päättänyt järkätä itsellesi treffejä jatkossakin?

Yritän todella pitää kiinni taiteilijatreffien ideasta jatkossakin. En ole kovin hyvä varaamaan aikaa vain itselleni, aina kun on jokin velvollisuus suorittamatta. Tällä viikolla skippasin siivoukset ja pyykkäämiset yhtenä aurinkoisena päivänä (niitä nyt ei ole muutenkaan ollut mitenkään liikaa…) ja painuin laiturille ottamaan aurinkoa. Mukaan pakkasin kaikki kevään ihanat muotilehdet, joita olen ehtinyt vain pikaisesti selailla. Oli tosi kivaa. Hassua, miten noin pienestäkin voi tulla sellainen olo, että olisi oikein hurvitellut!

ITSELUOTTAMUS

Sana “itseluottamus” tuo mieleen monenlaisia assosiaatioita. Itselleni ensimmäinen mielikuva on ihmisestä, joka ottaa tilaa, uskaltaa olla esillä ja sanoo mielipiteensä varmasti ja kovaan ääneen. Ei siis välttämättä mikään yksiselitteisesti positiivinen mielikuva.

Kuitenkin, kun miettii tarkemmin, voi hoksata, että itseluottamus tarkoittaa nimenomaan luottamusta omaan itseen. Kirjaimellisesti. Että luottaa itseensä, omien valintojensa hyvyyteen ja omaan tapaansa olla olemassa – sillä on hyvin vähän tekemistä kovaäänisen, sterotyyppisesti “hyvän itseluottamuksen” omaavan ihmisen kanssa. 

LUOTTAMUS

Itseluottamuksen lähtökohta on luottamus.

Oikeastaan koko tämä kolmen kuukauden “kurssi” on tähdännyt siihen, että opittaisiin kuuntelemaan omaa sisäistä ääntä. Mikä tuntuu hyvältä, mikä tuottaa iloa, mikä antaa voimaa – kaikkien näiden pitäisi pikkuhiljaa alkaa selkiintyä. Ja jos ei, tärkeimmät työkalut sen selvittämiseen on sitkeä aamusivujen kirjoittaminen (niin puisevalta kuin se välillä tuntuisikin) ja vähintään viikottain toteutettavat taiteilijatreffit. (Taiteilijatreffeillä ei muuten aina tarvitse olla kivaa. Omista toiveistaan oppii hyvin paljon myös silloin, kun suunnittelee jotain ja sitten huomaa, ettei se ollutkaan yhtään hauskaa.)

Nyt pitäisi oppia luottamaan siihen, että sisäinen ääni on oikeassa.

Source: goo.gl via shelia on Pinterest

 

 

TEHTÄVIÄ

Kirjoita ylös kaikki mahdolliset asiat, jotka pelottavat, kauhistuttavat, aiheuttavat ahdistusta tai tuntuvat muuten vain epämukavilta, kun ajattelet elämääsi tästä hetkestä eteenpäin.

Kirjoita ylös kaikki “pakokeinosi”, huonot tai lähestulkoon pakkomielteiset tavat, aikarosvot, jotka estävät sinua toteuttamasta itseäsi tai vievät aikaasi silloin, kun oikeastaan olit suunnitellut tekeväsi jotain muuta. Mitä hyötyä tai etua näistä on sinulle? Kirjoita ylös.

MIELIKUVITUS JA RUTIINIT

Aikaisemmin onkin jo puhuttu liikunnan merkityksestä. Tai siis tarkemmin sanottuna liikunnan merkityksestä henkisessä kasvussa. The Artist Way -kirjan mukaan rutiininomaisilla konkreettisilla tehtävillä, käsitöillä, kukkien istuttamisella, perunoiden pesemisellä jne. on samankaltainen vaikutus aivoihin. Eikä tässä nyt tarkoiteta mitään sellaista, että voit sitten antaa itsellesi “hyvä ihminen” -pisteitä. Ihan niinkuin liikunnankin kohdalla, suorittaminen on sivuseikka, tärkeintä on itse tekeminen.

Kirjan ohje on, että aina, kun tuntuu, että on jumahtanut paikoilleen, pitäisi tehdä jotain konkreettista käsillään. Sen ei ole pakko olla mitään hyödyllistä, mutta mielellään sellaista, mikä tuottaa ainakin itselle iloa. Rutiininomaisen tekemisen sivutuotteena aivot saavat kontaktin alitajuntaan ja olo on vähintään virkistynyt. Usein ratkaisu ongelmaan pulpahtaa mieleen siinä samalla.

Tämä on vähän off the record, mutta tuli juuri mieleen, että Peetun murkkuikä oli about ziljoona kertaa rauhallisempi kuin sisarensa. Ehkä osasyy siihen on se, että juuri noiden vuosien aikana Peetu leipoi leipää neljä-viisi kertaa viikossa. Leipätaikinan vaivaaminen käsin on aivan varmasti auttanut teinin anger managementissä…

 

 

TEHTÄVIÄ

Korjaa jotain konkreettista. Parsi sukan kantapää, paikkaa pyöränkumi, liimaa kasaan särkynyt maljakko, maalaa kolhiintunut keittiön ovi…

 Hanki itsellesi kaunis purkki. Nimeä purkki “Jumala-purkiksi” tai “Kaikkivaltias-purkiksi” tai mikä nyt tuntuukin itsestäsi luonnikkaimmalta. Kirjoita pienille lapuille kaikki huolet, murheet, toiveet, haaveet, pelot ja halut – ja säilö ne purkkiin. Aina, kun asiat alkavat huolettaa ja viedä energiaa, voi ajatella, että ne on jumalan/kaikkivaltiaan/”joku muu, mikä” huomassa ja selviävät aikanaan!

 

Tsemppiä viimeiselle The Artist Way -viikolle! Muistetaan pitää hauskaa ja uskoa itseemme!! 

Ensi tiistaina vielä yhteenveto, viimeiset ohjeet jatkoa varten ja kokemuksia näiden kolmen kuukauden ajalta.

Old stuff