Category: Hiukset

Tsekkailin kuvia Madonnan viime lauantaina startanneesta Sticky and Sweet Tourista ja täytyy sanoa, että odotukset ennen Helsingin konserttia on korkeammalla kuin koskaan! Näyttää ihan älyttömän hyvältä ja olen mielettömän innoissani, kun pääsen vihdoinkin näkemään ikiaikaisen idolini livenä!!

Pientä hämmennystä aiheuttaa Madonnan upeat pitkät vaaleat hiukset. Olen nimittäin ollut vakavasti aikeissa pätkäistä kuontaloni juurikin sellaiseksi Madonna-tyyliseksi pitkähköksi polkkatukaksi… Näiden herkullisten kuvien myötä taidan sittenkin tulla toisiin aatoksiin. Ehkä jos harrastaisi oikein kunnon tyyli-ikonimatkintaa ja kampaisi hiukset sivujakaukselle ja pois kasvoilta?






Onko kukaan muu tulossa Jätkäsaareen 6.8.?


Olen vannonut minipakkausten nimeen Italian reissun kosmetiikkavalintoja tehdessäni. Yksi harvoista mukaan päässeistä täysikokoisista tuotteista on Tigin ihanasti irtokarkille tuoksuva kiharoita tosi kauniisti tukeva suihke Foxy Curls. Tony&Guyn kivan pinkkeihin pakatut shampoo ja hoitoaine on tarkoitettu nimenomaan kiharille hiuksille (olisin kyllä ottanut ne Tigit, mutta ei mahtunut enempää täysikokoisia puteleita mukaan). Tuota Tony&Guyn settiä en olekaan ikinä kokeillut, joten reissun jälkeen tiedossa arviota niistä. Björn Axenin hiuslakka on parasta, mitä ikinä olen kokeillu. Ja olen kuitenkin kokeillut paljon (= terveisin ex. Hanoi Rocks -fani ;D)

Blogimiitin pursuilevasta lahjakassista löytyi monen muun herkun lisäksi myös eräänkin suosikkibloggarin ylistämä Tigin S Factor -sarjan One Curl At A Time Serum. Luonnonkiharaiset kutrini muistuttavat erittäin helposti ennemminkin purettua hamppuköyttä kuin södesti sotkuisia laineita. Suurin syy on tietty se, että olen erinomaisen laiska tekemään hiuksille yhtikäs mitään ylimääräistä – mukaanluettuna perusharjaus tai muu nössöily…

Tilanne tänään aamulla oli lähestulkoon katastrofaalinen. Kävin eilen illalla pitkähköllä lenkillä ja pesin sen jälkeen hiukset ihan normaalissa järjestyksessä. Kello oli kuitenkin jo niin paljon, että hiivuin nukkumaan ennenkuin tukka oli ehtinyt kuivua kokonaan. Mikä oli tietenkin äärimmäinen virhe, koska tänään piti parin palaverin vuoksi yrittää näyttää ihmiseltä eikä luolamieheltä… Hiukset voi toki aina laitta ponnarille tai hutaisten sitaistulle pikanutturalle, mutta One Curl At A Time Serum hyppysissäni päätin antaa avoimille hiuksille mahdollisuuden.

Tuote on todella seerumia – eli vähän vesilitkua vahvempaa. Pullon kyljessä lukee, että se tulisi laittaa kosteisiin hiuksiin… No, Honey Junkien esimerkkiä seuraten iskin sitä suoraan kuivaan aamuiseen sotkuun.

Positiivista on miellyttävä raikas mieto tuoksu ja ei-tahmainen koostumus. Miinuspuolelle tulee merkintä litkun lähes olemattomasta vaikutuksesta. Lisäsin ainetta parikin eri kertaa ja silti yleisilme jäi kuivanhamppuiseksi – kiharoiden innostumisesta nyt puhumattakaan. En ottanut erikseen tukkakuvia, mutta tämän päivän päivänasu-kuvissa näkyy vaikutus – tai sen puuttuminen hyvin. Tsekkaa erityisesti kolmas kuva.

Ilmeisesti on niin, että jos kuontalossa on pituutta ja volyymiä suht runsaasti ei One Curl At A Time -seerumissa oikein potku riitä. Lyhyemmissä hiuksissa toiminee ilmeisesti silti erinomaisesti. Itse aion pysytellä edelleen suosikiksi nousseessa Tigin Foxy Curls -suihkeessa, joka antaa juuri sopivasti elastisuutta ja ihanan rentoja beach babe kiharoita.

Ensimmäiset tuotteet Blogimiitin pursuilevasta goodie bagistä on nyt testattu! Tigi vaikuttaa olevan monen suosikki – ainakin täällä muotiblogosfäärissä – mutta itse en ole aikaisemmin kyseiseen hiustenhoitosarjaan tutustunut. Hihkuin riemusta, kun huomasin omaan pussukkaani päätyneen kiharille hiuksille tarkoitettuja tuotteita (kiitos Anna!!).

Eilisen testin perusteella voin liittyä kehujien kaartiin. Mielistyin heti shampoon irtokarkkituoksuun, vaikka yleensä voimakkaat kosmetiikkahajut aiheuttavat välittömän hylkimisreaktion. Shampoo tuntuu suht riittoisalta ja tehokkaalta, vaikka mistään tehopuhdistuksesta ei olekaan kyse.

Image and video hosting by TinyPic

Hoitoaineen tuoksu on vähintään yhtä suloinen kuin shampoonkin. Varsin voidemaisen koostumuksen ansiosta se levittyy helposti. Annoin hoitoaineen vaikuttaa joitakin minuutteja ennenkuin huuhtelin sen pois.

Heti märkänä huomasin yllättävän selkeän eron. Hiukset tuntuiva kimmoisilta ja tottelevaisilta eivätkä lainkaan tyypillisen hamppuisilta. Kuivumisvaiheessa havaitsin, että kiharat todella pyrkivät esiin huomattavasti enemmän kuin tavallisesti. Suihkin jo lähes kuiviin hiuksiin sarjan kihara-spraytä, joka sitoi hiuksia hiukan, mutta kovettamatta tai kiinnittämättä mitenkään erityisesti.

Image and video hosting by TinyPic

Tässä on lopputulos!

Jo yhden käyttökerran jälkeen voin todeta olevani täydellisesti koukussa, enkä haluaisi käyttää enää ikinä mitään muita hiusjuttuja…

Kampaamokäynnin tuloksena hiukset näyttävät jälleen olevan elossa – ihanaa!! Leikkasin otsiksenkin taas. En kyllä ole ihan varma onko siinä jo hiukan liian Crazy Catwoman -vibat…

No, mikä on tuomio? Aika villi muutos – nooot! ;D

Viime lauantain häiden morsiamella oli ihana romanttisenrento kampaus, jota koristi muutama helmistä ja upeista Swarowski-kristalleista väsätty koriste. Tässä teko-ohjeet näpräämisestä innostuneille! Kyllä helmet sopivat muillekin kuin morsiamille ja voihan sitä käyttää vaikka minkä värisiä kristalleja.

Varusteet
Kapeakärkiset pihdit, helmiä, ohutta rautalankaa ja riittävästi hengettömiä – eli pinnejä, joita ei ole litistetty kireiksi.

Vaihe 1
Katkaise rautalangasta noin 2 – 3 cm pituinen pätkä ja pujota se helmen reiästä. Tarvittavan rautalangan pituus määräytyy helmen koon perusteella. Mitä isompi helmi sitä enemmän rautalankaa.

Vaihe 2
Kieputa rautalanka hengettömän molemmille sivuille. Kannattaa aukaista hengetöntä hiukan, niin pääset helpommin kieputtamaan.

Vaihe 3
Litistä pihtien avulla rautalangan päät niin, että ne eivät törrötä ja hengetön takaisin kapeaksi.

Valmista tuli!
Hauskaa ja helppoa! Ja mikä parasta – kauniit helmikoristeet valmistuvat todella nopeasti.

Pakkasin morsiuskampaukseen menevät koristeet fiilikseen sopivaan vanhaan Pilgrimin korupussiin.
Ja tässä vielä kuva melkein valmiista kampauksesta!
Kampauksessa oli kiinnitettyjä kiehkuroita ja vapaana roikkuvia suortuvia. Väleistä pilkisteli muutama helmi- ja kristallikoriste. Todella kaunis ja erittäin hyvin sekä morsiamelle että asuun sopiva kampaus!!

Old stuff