Category: Ajatukset


Ihanaa torstai-iltaa – ohjelmassa on jälleen Torstai Tarot!
Riippumatta siitä, mitä kohta paljastettavat kortit sanoo, haluaisin planeettojen asennon perusteella antaa yhden neuvon. Juuri tänä viikonloppuna kannattaa ottaa aika iisisti ihmissuhteissa, varsinkin niissä läheisimmissä rakkaussuhteissa. Venus nimittäin peruuttaa juuri Skorpionissa ja se saattaa aiheuttaa kaikenlaista kinaa ja tää-oli-nyt-tässä-ei-tästä-mitään-tule -fiiliksiä. Tottakai omaa sisintä pitää kuunnella, mutta itse odottaisin varsinaisten päätösten kanssa tämän peruutusjakson ohitse.
Ja sitten asiaan – eli katsotaan mitä kortit kertoo ensi viikonlopusta. Homma toimii näin:

  • Valitse yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Lapis Latsuli
Voimistaa tietoisuutta ja tuo syvän rauhan. Auttaa irtautumaan kielteisestä emotionaalisesta sitoutumisesta ja helpottaa kivuissa – erityisesti migreenissä. Helpottaa oman tien ja “mission” löytämisessä. Fun fact: Egyptin faarao Kleopatran tunnunsomaisen sinisen silmämeikin sanotaan olleen jauhettua lapis latsulia.
Kuukivi
Auttaa tunteiden vapauttamisessa ja näkemään selkeästi. Tuo onnea rakkaudessa ja tasapainottaa. Lempeästi hoitava kivi, joka näyttää tien kotiin. Tasapainottaa hormoneja ja helpottaa kaiken turhan painolastin taakse jättämisessä.
Onyksi
Viilentää kuumina käyviä tunteita ja tasapainottaa olemuksen eri puolia (yin & yang). Helpottaa stressiä ja surua, vahvistaa itsehillintää, moraalia ja itsekuria. Antaa voimaa ja kestävyyttä korkeidenkin tavoitteiden saavuttamiseen.

 1. III – Hallitsijatar
Syvä henkisyys ja maanläheinen käytännöllisyys ovat nyt tasapainossa toistensa kanssa. Viikonlopusta on hyvällä tahdolla tulossa sopusointuinen, myötätunnon ja hyväksymisen ollessa päällimmäiset elementit. Rakkauden lempeällä voimalla voi saada aivan uskomattoman paljon aikaiseksi. Rauhallinen viipyminen tässä hetkessä antaa mahdollisuuden luoda luottavainen katse tulevaisuuteen.
Vinkki viikonlopuksi: Luota elämään. Nauti tästä hetkestä ja anna luonnollisen energian viedä sinua eteenpäin. Katso ympärillesi ja anna kauneuden valaa voimaa sisällesi, älä tukahduta aistillisuuttasi. Uskalla avautua ja olla antelias. Kaiken ytimessä on se, että annat itsellesi luvan rakastaa itseäsi ehdoitta.
2. Miekkojen 3 – Suru/murhe
Jokin asia tai kysymys on vaivannut jo pitkään, mutta siihen ei ole tullut selkeää vastausta. Tilanne kiusaa ja painaa mielen matalaksi – ja pahinta on se, että asia ei riipu vain sinusta ja jostakusta muusta, vaan mukana on kolmas osapuoli. Epäily ja huoli sumentaa ajattelua. Yksi negatiivisen energian perusmerkkejä on asioiden loputon vatvominen, levottomuus ja ahdistus.
Vinkki viikonlopuksi: Asioihin on saatava selkeys, muuten sitä ei pääse eteenpäin ja saavuta tasapainoa. Jokainen ongelma sisältää myös ratkaisun siemenen ja vaikka päätöksen tekeminen tuntuisikin tosi vaikealta, epävarmuudessa eläminen ei johda mihinkään hyvään.
3. Lanttien Prinssi
Nyt on hyvä hetki asettaa selkeitä ja konkreettisia tavoitteita sille, mitä haluat saavuttaa. Luvassa on energiaa, näkemystä ja vanhaa kunnon sisukkuutta, kunhan vain tiedät, mitä kohti haluat työskennellä. Kortti neuvoo tekemään yhden asian kerrallaan ja kunnolla – sinne tänne sinkoileminen ei vie eteenpäin eikä ainakaan lähemmäksi tavoitetta.
Vinkki viikonlopuksi: Ehkä ajattelet, että se, mitä kohti haluat työskennellä, on oma asiasi, mutta vaikka tykkäisitkin puurtaa itseksesi, kannattaa kysyä asiantuntijan tai kokeneen ihmisen neuvoa. Lisäksi energinen lanttien prinssi sanoo, että juuri nyt on oikea hetki aloittaa se liikkumismuoto tai treeni, jota olet pyöritellyt päässäsi, mutta et ole saanut aikaiseksi.


Hiukan ristiriitaisin tuntein täällä kirjoittelen tätä asupostausta. Tekisi niin kovin mieleni hehkuttaa ihanaa, aurinkoista ja lähestulkoon kesälämmintä viikonloppua, jonka vietin pääasiassa ulkoilemalla ja säästä nauttien. Ja samalla jatkaa juttua kertomalla, miten toimistollekin on niin paljon helpompi pukeutua, kun ei tarvitse miettiä kylmää, viimaa tai päin näköä iskevää alijäähtynyttä vettä – eli normaalia lokakuumeininkiä.
Riemua hillitsee huomattavasti se, kun takaraivossa tykyttää selkeä tieto siitä, että kaiken tutkimustiedon mukaan kysymys ei suinkaan ole se, että säiden jumalat nyt poikkeuksellisesti halusivat hemmotella meitä pohjoisen asukkeja, vaan siitä, että ilmaston lämpeneminen, kasvihuoneilmiö, mahdollistaa tällaiset ääri-ilmiöt.

En mitenkään haluasi ahdistua ihanan täydellisestä ja poikkeuksellisen lämpimästä syysviikonlopusta nauttiessani. Yritän ajatella positiivisesti – ei kai nyt ihmiskunta voi olla niin hullu, että tuhoaisi sen ainoan planeetan, jolla tietojemme mukaan voi asua – mutta kieltämättä se on tosi vaikeaa.
Mietin omaa elämääni ja kulutustottumuksiani. Olen sekasyöjä, mutta syön kalaa korkeintaan kerran viikossa ja lihaa (kana, possu, nauta, riista) noin kerran kuukaudessa. Maitotuotteita menee tosin lähes päivittäin ja muniakin melkein joka viikko. Käytän käytännöllisesti katsoen kaikki vaatteet ja muut hankinnat loppuun, ennenkuin edes mietin korvaavia ostoksia, mutta toisaalta asun yksin kolmiossa kahden kissan kanssa. Ja kaupunkikissojen hiilijalanjälki ei valitettavasti ole mitenkään minimaalinen.

Viime viikolla töissä lounaalla juteltiin kollegoiden kanssa ilmastonmuutoksesta ja siitä, miten on tärkeää, että ihan jokainen tekee voitavansa pysäyttäkseen negatiivisen kehityksen. Sillä on merkitystä, miten paljon lihaa syö ja kuinka usein jättää auton talliin. Kun riittävän monet tekevät saman pienen teon, vaikutus on yllättävän suuri. Vähän samaan tapaan kuin, kun nettishoppaillessa laittaa ostoskoriin vain tosi edullisia juttuja ja mielettömän hyvä diilejä, mutta loppusumma on siitä huolimatta aivan järkyttävän suuri. Samalla tavalla pienistä teoista kasvaa merkittäviä, kunhan riittävän moni osallistuu.
Totuuden nimessä täytyy sanoa, että en kirjaimellisesti tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa, kun tämän tiedostavan lounaspöytäkeskustelun päätteeksi porukat kyselivät toisiltaan, että “mitäs, Annica, mitäs te meinaatte tehdä syyslomalla?” (syysloma on täällä svennelässä vasta kahden viikon päästä ja koululaisilla se kestää koko viikon). Suurin osa oli lähdössä lentäen jonnekin lämpimään. Eli se siitä kasvissyönnistä?

Enkä nyt todellakaan väitä olevani mitenkään parempi, vaikka juuri syyslomalla en mitään erityistä lomaa aio pitääkään. Itseasiassa koko konsepti tuntuu vieraalta nyt, kun ei ole kotona asuvia lapsia. Vastahan tässä ollaan päästy kunnolliseen työnteon vauhtiin kesälomien jälkeen.
Sen sijaan ajatus siitä, että matkustaisin laiva-juna -yhdistelmällä Tampereelle joka kerta, kun sinne nyt äidin asioiden hoitamisen takia pitää matkustaa, tuntuu todella ahdistavalta. Ei niin, että sen paremmin Ruotsin ja Suomen väliä sukkuloivat lautat tai juna tuntuisi vaihtoehtona vastenmieliseltä, vaan ainoastaan siksi, että en mitenkään halua pitkittää niihin, itselleni varsin raskaisiin matkoihin kuuluvaa tyhjää aikaa.
Katsastin myös muistikirjani takasivulla olevan listan unelmieni matkakohteista – tai tarkemmin siis paikoista, jonne haluaisin matkustaa ja joissa en vielä ole käynyt. Montenegro ja Lissabon taisivat olla ainoat, jotka on jotenkin mahdollista saavuttaa lentämättä.

En halua kuitenkaan vaipua synkkyyteen. Teen omalta osaltani sen, minkä kykenen; syön lihaa ja maitotuotteita entistä harvemmin ja harkitummin – ja teen kaikkeni valitakseni lähilomia.
Kaiken tämän pohdinnan kuvituksena on tämän päiväinen toimistoasuni.

  • t-paita. Ganni
  • neuletakki, Dagmar
  • hame, Primark
  • kengät, Karl Lagerfeld Paris


Ihanaa torstaita! Se olisi taas Torsta Tarotin aika!
Ennenkuin mennään asiaan, haluaisin sanoa lohdutuksen sanan kaikille, jotka kokevat elämän juuri nyt olevan varsinaista sekasotkua, mistään ei tule oikein mitään, ketutusmieliala luuraa koko ajan kulman takana ja läheiset ihmissuhteetkin aiheuttavat päänvaivaa. Suosittelen hengittelemään rauhassa, sillä tilanne on ohimenevä. Planeetat tekevät nyt sellaista kuviota, että ei mikään ihme, jos vähän takkuaa. Ensi viikolla alkaa jo helpottaa, joten hang in there!
Ja sitten asiaan – eli katsotaan millaisia energioita ensi viikonlopulle on luvassa. Homma toimii näin:

  • Valitse yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Ruusukvartsi
Rakkauden kivi, joka auttaa parantamaan sydäntä ihan fyysiselläkin tasolla. Haihduttaa surua ja pelkoa, vahvistaa myönteisiä ajatuksia itseä kohtaan, kohottaa itseluottamusta ja opettaa antamaan anteeksi. Lisäksi muinaiset egyptiläiset uskoivat, että ruusukvartsilla sively poistaa ryppyjä.
Vihreä kalsiitti
Auttaa vapautumaan vanhoista hyödyttömistä tavoista ja kaavoihin kangistumisesta. Auttaa pitämään puoliaan (sopii hyvin myös lapsille!) ja tasapainottaa mieltä. Auttaa avaamaan tilanteita ja suhteita, joissa kokee tulevansa toistuvasti aliarvostetuksi ja väärinymmärretyksi. Edistää tasa-arvoa.
Lepidoliitti
Rauhoittaa ja tyynnyttää yliaktiivista mieltä. Helpottaa stressiä, tasapainottaa ja vahvistaa keskittymiskykyä. Vahvistaa oman tilan ottamista, itsenäisyyttä, ja vähentää muiden ihmisten mielipiteiden vaikutuksen alla olemista. Auttaa pääsemään eroon päässä kehää kiertävistä hyödyttömistä ajatuksista.

1. Lanttien Kuningatar
Viikonlopun avainsana on lepo. Sisäinen kauneus on tärkeintä, mutta se ei pääse säteilemään läpi, jos ei pidä kehostaan hyvää huolta. Takana on erittäin raskas ja koettelemuksia täynnä oleva ajanjakso. Nyt on aika pitää huolta itsestä, kerätä voimia ja levätä.
Vinkki viikonlopuksi: Olet täynnä elämänkokemuksien tuomaa viisautta, vahvuutta ja energiaa. Luottamus omaan itseen on vahva sekä henkisellä että fyysisellä ja aistillisella puolella. Kuitenkin ihan ensinnä on pidettävä huolta, että keho voi hyvin. Vasta silloin kaikki upea energia pystyy virtaamaan vapaasti.
2. V – Ylipappi
Kukaan muu ei voi kertoa sinulle kuka olet – vain sinä itse voit sen määritellä. Kortti kuvaa henkistä etsimistä ja totuutta. Olemalla rehellinen itselleen ja opettelemalla kuuntelemaan omaa sisäistä ääntään on mahdollista saavuttaa suuria oivalluksia. Vaikuttaa siltä, että uusi ajanjakso sarastaa.
Vinkki viikonlopuksi: Jotain uutta ja merkittävää on kehkeytymässä ja alat vähitellen vakuuttua tiesi oikeasta suunnasta. Kannattaa kuitenkin välttää fanaattisuutta, moralisointia, toisten tuomitsemista ja oman totuuden tuputtamista muille ainoana oikeana. Jokaisen polku on lopulta erilainen.
3. XIV – Taito
Vaikuttaa siltä, että tulossa on varsin tasapainoinen ja seesteinen viikonloppu. Olet valmis hyväksymään sen että asioilla on kaksi puolta, hyvää ei ole olemassa ilman pahaa, oikeaa ilman väärää, kaunista ilman rumaa. Pystyt näkemään kokonaisuudet laajemmasta perspektiivistä ja ymmärrät ristiriitaisuuden tasapainottavan vaikutuksen.
Vinkki viikonlopuksi: Näkemyksesi ansiosta sinun on nyt helppo toimia sovittelijana tai tilanteen tasapainottajana. Kun vain luotat omiin taitoihisi voit tuoda ympäristöösi kaivattua seesteisyyttä.
Sellaista olisi luvassa nyt tällä kertaa!
Itse nostin kakkosen ja täytyy kyllä tunnustaa, että syyllistyn aika usein paasaamaan omista näkemyksistäni vähän turhankin voimallisesti. Eli ihan hyvä saada pieni muistutus siitä, että se mikä on hyvä minulle ei sitten ehkä toimikaan jollain muulla. Omaa sisäistä ääntä kuunnellen kohti viikonlopuua!


Lokakuun ensimmäinen Torstai Tarot on täällä – jee!!
Jos nyt tehdään ihan pikainen – jo epäviralliseksi perinteeksi muodostunut – katsaus planeettoihin, niin suurin uutinen on se, että Venus “peruuttaa” (mitenkähän “retrograde” kääntyy oikeasti astrologia-suomeksi?) lauantaista lähtien. Se tarkoittaa sitä, että aika on otollinen itsensä hyvänä pitämiseen, hyväksymiseen ja rakastamiseen. Samoin nyt on hyvä hetki pohtia sitä, mitä itse toivoo ja haluaa läheisimmiltä ihmissuhteiltaan.
Seuraavaksi tarotteihin ja homma toimii näin:

  • Valitse yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Sitriini
Iloinen ja älyllinen kivi, joka karkoittaa alakuloisuutta. Lisää perheyhteyttä ja auttaa tiimityöskentelyssä. Puhdistaa auraa, lämmittää, hoitaa ja uudistaa ihoa.
Vuorikristalli
Vahvistaa harmoniaa ja tasapainoa, auttaa ajattelemaan johdonmukaisesti. Kirkastaa mieltä ja rauhoittaa tunteiden myllerryksessä. Noitien käyttämä kivi, jonka avulla on mahdollista muuttaa negatiivisia energioita positiiviseksi. Kiviterapiassa vuorikristalli on mestariparantaja.
Musta turmaliini
Voimakkaasti suojeleva ja turvallisuudentunnetta lisäävä kivi, jota käytetään kilpenä kielteisiä energioita vastaan. Neutraloi negatiivisia ajatuksia ja riitoja kääntämällä niiden energian positiivikseksi. Auttaa näkemään selkeästi ja voittamaan pelot. Lisää läsnäoloa ja rohkeutta.
 

1. Miekkojen 4 – Aselepo
Kortti viittaa vastausten löytymiseen huolellisen harkinnan jälkeen ja väliaikaista rauhan tunnetta. Nyt kannattaa kerätä voimia ja levätä, sillä vaikka asiat näyttäisikin olevan sovittu, kysymys ei todennäköisesti ole pysyvästä tilanteesta.
Vinkki viikonlopuksi: Nyt kannattaa järjestää aikaa rentoutua ja vetää henkeä. Parasta olisi välttää turhanaikaisiin kissanristiäisiin osallistumista. Tilannetta on hyvä seurata valppaana, mutta kuitenkin rentona. Stressaaminen tai vatvominen ei auta, koska juuri nyt on voimien keräämisen aika.
2. Miekkojen 7 – Turhautuminen
Horjuttaako epäilykset ja pelot luottamustasi elämään? Useimmiten ne ovat vain kohinaa oman sisimmän pimeämmältä puolelta – ja täysin vailla todellisuuspohjaa. Miekkojen seiska edustaa toivoa ja läpimurtoa, joten luota sisäiseen näkemykseesi ja näe pelkojesi läpi.
Vinkki viikonlopuksi: Nyt kannattaa olla rohkea ja katsoa ahdistusta & pelkoja silmästä silmään. Kun vain on riittävän rohkea, löytyy myös ratkaisujen avaimet samasta osoitteesta – eli omasta sisimmästä. Neuvojen kuunteleminen ei tässä tilanteessa ole myöskään väärin. Kukaan ei voi tietää kaikkea ja intuitiollasi ja pelot unohtamalla tiedät kyllä, ovatko neuvot hyviä juuri sinulle tähän tilanteeseen.
3. Lanttien 9 – Saavutus
Luovuus, viisaus ja rakkaus – siinä on tämän viikonlopun avainsanat. Sisällesi tulee rauhallinen tietoisuus siitä, että valitsemasi tie on oikea. Nyt on aika nauttia oman työn hedelmistä ja sadonkorjuusta.
Vinkki viikonlopuksi: Lanttien 9 on tasapainoisen tyytyväisyyden ja onnellisuuden kortti. Kannattaa kuitenkin muistaa, että varsinkin rakkaus on sellainen, joka on annettava ehdoitta, ilman vaatimusta tai odotusta vastarakkaudesta tai -palveluksista. Kun on saavuttanut jotain, on kosmisen tasapainon kannalta aina hyvä jakaa sitä myös muille. Miten olisi esimerkiksi päivälliskutsut läheisimmille tänä viikonloppuna? Tai vapaaehtoistyö urheilujärjestön tai partion tapahtumissa?
Itse nostin viikonlopulleni kakkosen eli miekkojen seiskan. Enkä kyllä oikeastaan ihmettele sitä yhtään – ihan just nappiin osui jälleen.
Sinänsä ehkä poikkeuksellista että kortti ei kuvaa työ- tai arkielämääni – vaan kaikkea sitä, mitä yritän reippain mielin kohdata Tampereella nyt, kun äitini on muuttanut pysyvästi Koukkuniemen vanhainkotiin. Monet asiat tuntuu vain niin hurjan raskailta hoitaa, vaikka käytännössä useimmiten hommat sujuisikin ihan ok. Noh, tarottien rohkaisemana käyn seuraavien hoidettavana olevien asioiden kimppuun!


Mitenkäs siellä ruudun toisella puolella voidaan? Jos fiilis on ollut vähän sekalainen, toisaalta energinen ja aikaansaava, mutta toisaalta sellainen, että tekisi mieli viettää ikuista Netflix-sunnuntaita, löytyy selitys tähtitaivaalta. Vielä tänäänkin on tiistaisen täysikuun vaikutus aivan selvästi havaittavissa.
Harvest Moon on energisen, mutkattoman ja iloisen oinaan merkissä ja aurinko taas sovittelevassa vaa’assa. Menemättä sen tarkemmin detaljeihin, voi kuitenkin kertoa, että muut planeetat tekevät sen verran mielenkiintoisia kuvioita toisiinsa nähden, että jos kaikki tuntuu sotkulta ja mikään ei niin sanotusti lutviudu, kantsii ottaa ihan rauhallisesti, sillä sellaista se nyt on. Tilanne helpottuu onneksi jo ensi viikolla.
Näköjään en malta näiden torstai tarottien kohdalla olla kommentoimatta astrologista tilannetta, mutta toisaalta tarotit on monella tapaa kytköksissä planeettoihin. Ainakin nämä minulla käytössä olevat kortit.
Mutta mennäänpäs nyt asiaan ja katsotaan, mitä kortit kertoo ensi viikonlopusta – alkaen huomisesta perjantaista.
Homma toimii näin:

  • Valitse yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Vihreä jade
Vähentää kielteisyyttä, edistää pitkäikäisyyttä ja auttaa unelmia toteutumaan. Voimakkaasti suojeleva kivi opettaa viisautta rauhassa ja houkuttelee hyvää onnea sekä ystäviä. Erityisesti nauravan buddhan muotoon hiotun vihreän jaden sanotaan tuovan mukanaan maallista menestystä ja vaurautta. Suojeleva kivi, joka opettaa viisautta, houkuttelee hyvää onnea ja ystäviä.
Ruusukvartsi
Rakkauden kivi, joka auttaa parantamaan sydäntä ihan fyysiselläkin tasolla. Haihduttaa surua ja pelkoa, vahvistaa myönteisiä ajatuksia itseä kohtaan, kohottaa itseluottamusta ja opettaa antamaan anteeksi. Lisäksi muinaiset egyptiläiset uskoivat, että ruusukvartsilla sively poistaa ryppyjä.
Karneoli
Karneoli helpottaa surua, vähentää kateutta ja pelkoja. Se juurruttaa nykyhetkeen, lisää elinvoimaa, antaa rohkeutta ja kehittää analyyttisiä kykyjä. Lisäksi se lisää päättäväisyyttä, päämäärätietoisuutta ja itsetuntoa.

1. XIX – Aurinko
Näyttää siltä, että olet juuri saavuttanut tai saavuttamassa itsellesi merkittävän tavoitteen – mahtavaa! Olo on ihanan energinen ja valoisa koko viikonlopun. Luovuus on huipussa, mutta tällä kertaa ennemminkin ryhmätöissä tai ystävien kanssa toimiessa kuin yksin omia projekteja pähkäillen.
Vinkki viikonlopuksi: Sisälläsi on tosi paljon iloa ja valoa – anna sen pulputa ulos, tapaa ystäviä ja ole avoin kohdatessasi uusia ihmisiä. Nyt on todella hyvä hetki aloittaa mielenkiintoisia ja hedelmälliseksi muodostuvia yhteisiä projekteja tai hankkeita kaikilla elämän alueilla.
2. Miekkojen 9 – Julmuus
Kortti viittaa siihen, että olet täynnä itsesyytöksiä ja välillä jopa julma itseäsi kohtaan. Taustalla on todennäköisesti tunne kyvyttömyydestä. Ratkaisuja on olemassa, mutta jostain syystä niitä vain ei pysty eikä kykene toteuttamaan. Samalla kuitenkin tiedät, että sinusta löytyy niin henkistä kuin fyysistäkin voimaa tilanteen ratkaisuun.
Vinkki viikonlopuksi: Synkkien ajatusten hautominen ja itsensä aliarvioiminen ei johda mihinkään. Meditoinnista ja sen sellaisesta on toki hyötyä, mutta juuri nyt parasta olisi, kun vain tarttuisit toimeen. Pidä pieni tauko oman pään sisällä kieriskelyssä ja tee jotain konkreettista, mikä vie asioita eteenpäin. Oli se sitten miten pieni asia hyvänsä.
3. Sauvojen Prinssi
Maailmankuvasi on muuttumassa. Sauvojen Prinssi kertoo, että nyt on aika tajuta, miten voit itse omilla valinnoillasi tehdä suuria muutoksia siihen mihin suuntaan elämäsi ja koko tulevaisuutesi on menossa. Sisältäsi löytyy tosi paljon pelotonta voimaa ja objektiivista, elämänmyönteistä arvostelukykyä. Vaikeatkaan tilanteet eivät tunnu pelottavilta, kun yhteys omaan voimaan on avoin.
Vinkki viikonlopuksi: Nyt on erittäin hyvä hetki (ja korkea aika!) ottaa agendalle The Tavoite. Kortin energia on voimakas, mutta kannattaa pitää positiivinen mieli päällimmäisenä, sillä Sauvojen Prinssi voi väärinymmärrettynä olla myös vähän agressiivinen. Mieti siis sanojasi ennenkuin kihahdat.
Valitsin itselleni kortin samalla kun tein tätä postausta. En ole yhtään yllättynyt, että sain kakkosen eli Miekkojen 9. Edessä on toisaalta tosi kiva viikonloppu, koska Peetu tulee Tukholmaan (kisuvahdiksi, koska lähden sitten Tampereelle), mutta toisaalta niiiiin raskas, koska olen menossa Tampereelle hoitamaan äitini talousasioita ja muita käytännön asioita ja se tuntuu tosi hankalalta. Ei niin, että se nyt oikeasti olisi hankalaa tai vastenmielistä, mutta kun vaan nyt en tosiaankaan haluaisi edes olla tässä tilanteessa.
Eli kortin antama ohje: tee jotain asioiden eteen ja lakkaa piiskaamasta itseäsi siitä, että jotain vielä jää roikkumaan, sopii paremmin kuin hyvin sekä viikonlopulle että alkuviikkooni.
Ihanaa viikonloppua!
May the force be with you!


Ihanaa torstai-iltaa! Viikonloppua kohden ollaan menossa – samoin kuin seuraavaa täysikuuta, mikä osuu ensi viikon tiistaille. Vielä saadaan kuitenkin nauttia Neitsyen järjestelmällisistä energioista ja itse ajattelin hyödyntää sen nyt viikonloppuna raivaamalla kaaoksen valtaan joutuneen vaatehuoneeni.
Mutta katsotaanpas, mitä korteilla on kerrottavana viikonlopun fiiliksistä.
Homma toimii näin:

  • Valitse yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Ametisti
Syvästi rauhoittava superkristalli. Auttaa pääkipuun, univaikeuksiin ja suojaa stressiltä sekä negatiiviselta energialta. Puhdistaa kroppaa, vahvistaa intuitiota ja vaistoja. Monipuolisia parantavia vaikutuksia.
Vihreä kalsiitti
Auttaa vapautumaan vanhoista hyödyttömistä tavoista ja kaavoihin kangistumisesta. Auttaa pitämään puoliaan (sopii hyvin myös lapsille!) ja tasapainottaa mieltä. Auttaa avaamaan tilanteita ja suhteita, joissa kokee tulevansa toistuvasti aliarvostetuksi ja  väärinymmärretyksi. Edistää tasa-arvoa.
Lepidoliitti
Rauhoittaa ja tyynnyttää yliaktiivista mieltä. Helpottaa stressiä, tasapainottaa ja vahvistaa keskittymiskykyä. Vahvistaa oman tilan ottamista, itsenäisyyttä, ja vähentää muiden ihmisten mielipiteiden vaikutuksen alla olemista. Auttaa pääsemään eroon päässä kehää kiertävistä hyödyttömistä ajatuksista.

1. 0 – Narri
Ilmassa on paljon suoraviivaista toimintaa, pelotonta tarttumista uusiin alkuihin jopa tiettyä kapinallisuutta. En yhtään ihmettele, vaikka tuntisit itsesi valtavan rohkeaksi. Viikonlopun energiat tukevat voimakasta sisäistä kasvua ja pelotonta elämästä nauttimista. Seikkailunhalu on avainsana.
Vinkki viikonlopuksi: Sitä aina muistutetaan ottamaan vastuu elämästään, mutta Narrin neuvo on, että mitään ylimääräistä ei silti kannata roikottaa mukana. Ole valmis menemään sinne, minne elämä kuljettaa ja nauttia matkasta. Nyt on oikea hetki löytää sisimmässäsi asuva elämänilo ja nauru – sekä niiden mukanaan tuoma vapauden tunne.
2. Lanttien Ritari
Jokin iso projekti tai prosessi joko töissä tai yksityiselämässä on tullut päätösvaiheeseen. Nyt on sadonkorjuun aika. Tunnet itsesi epäilemättä varsin väsyneeksi, mutta on hyvä muistaa, että välillä on täysin ookoo vetää henkeä. Olet täysin ansainnut palkkiosi ponnisteluista.
Vinkki viikonlopuksi: Selkeät päämäärät, vastuuntunto, toimeliaisuus ja ahkeruus, projektit ja tehtävät, jotka suoritetaan hyvillä mielin antavat paljon mielihyvää. On tärkeää nauttia siitä mitä tekee, oli se miten yksinkertaista tahansa. Rutiininomaisuus ja pakon tunne hävittää ilon mistä tahansa. Nauti saavutuksista ja anna itsellesi lupa hengähtää välillä.
3. Sauvojen Prinssi
Päättäväisyys, avoimuus ja vapaus – siinä on viikonlopun tunnussanat. Synkät ja haastavat ajat alkavat olla takanapäin, vaikka ehkä vielä siintelevätkin takana horisontissa. Olosi on voimakas, energinen ja jopa peloton. Näet maailman uusin silmin ja tiedät selvinneesi niin kovista koetuksista, että pienet vastoinkäymiset eivät tunnu missään.
Vinkki viikonlopuksi: Sauvojen Prinssi uhkuu energiaa ja pioneerihenkeä, joten tänä viikonloppuna on hyvä hetki ruksia todo-listalla roikkuneita asioita, niitä isompia ja hankalampiakin. Luovuus on myös korkealla ja toisaalta sentimentaalisuus alhaalla, joten esim. vaatekaapin siivous saattaisi onnistua juuri tänä viikonloppuna.
Ihanaa viikonloppua kaikille!
(Ja ette ikinä usko – valitsin itselleni Sauvojen Prinssi -kortin!! Eli kyllä nyt universumi on todellakin sitä mieltä, että viikonloppuna Minttu siivoaa vaatehuonetta!! Haha!)

Old stuff