Carin Wester

34-vuotias Carin Wester on opiskellut muotisuunnittelijaksi Beckmans College of Design –koulussa. Valmistumisensa jälkeen v. 1998 hän työskenteli Paul & Friendsillä naisten malliston suunnittelijana kahdeksan sesongin ajan. Vuonna 2003 Carin Wester perusti omaa nimeään kantavan naistenvaatelinjan ja vuonna 2005 sai alkunsa “Wester” –niminen miestenvaatelinja.

Uransa aikana Carin Wester on ollut ehdolla Nöjesguidenin muotipalkinnon saajaksi vuonna 2004 ja samana vuonna Ruotsin Elle palkitsi hänet “Vuoden tulokkaan” –tittelillä.

Carin Westerin tyyli on melko minimalistinen, mutta kuitenkin pehmeä. Parissa viime mallistossa etniset vaikutteet ovat muodostaneet mielenkiintoisen ristiriidan pelkistetyn perusajattelun kanssa. Puuvillatrikoo, jersey ja erilaiset muut neulemateriaalit kuuluvat suosikkeihin niin kevät- kuin syysmallistoissakin. Carin Westeriä voi Tukholmassa ostaa ainakin Tjallamallasta, NK:lta ja tietenkin omasta concept storesta Rörstrandsgatan 40.

Ensi syksyn satoa:

Ensi syksyn mallisto on mieleeni, joten odotukset ennen keskiviikon näytöstä ovat erittäin korkealla. Normaalista linjasta poiketen Carin Westerin S/S 2009 näytökseen ei tarvitse erikseen kutsua vaan kaikki halukkaat ovat tervetulleita Berzelii Park –puistoon keskiviikkona 2.7. klo 18.30.

4 Comments

  1. Marianne

    En tiedä onko mussa vika vai sun rss feedissä, mutta mulle ei rss lukijaan tuu sun blogista koskaan muuta kun otsikko. Ei muuten haittais mutta kun töistä ei pääse enää mitää blogeja lukemaan niiden omilla sivuilla, jostain syystä google reader kuitenkin näyttää mulle tekstit (pelastus!), paitsi siis sun blogista… Onkohan se sun rss asetuksissa vai meikäläisen ymmärryksessä vika? 😀

    Reply
  2. Minttu

    Marianne: No siis mun feedit meni tuommoiseksi, kun vaihdoin systeemiä… Olen kysellyt webmasteriltani, että voisko se hoitaa jotenkin tän kuntoon, mutta ilmeisesti ei vielä ole onnistunut/päätynyt tarpeeksi korkealle todo-listalle. Pitää muistuttaa – vika on varmasti täällä päässä, koska muutkin on valittanut samaa. 🙂

    Reply
  3. Anonymous

    Vautsi! Tämän suunnittelijan tyylistä tykkään! Pitäisikö ihan peräti käydä NK:ssa katsomassa, kun viikon päästä tulen Tukholmaan… Missä hintaluokassa liikkuvat Westerin vaatteet?

    t Anna

    Reply
  4. Minttu

    Anna: Carin Wester on aika samaa hintaluokkaa kuin Filippa K. Eli ei varsinaisesti edullinen, mutta hinta-laatusuhde hyvin kohdallaan. Eikä kuitenkaan mitään tähtitieteellisiä Prada-hintoja… 🙂

    Reply

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *