Ensimmäisen muotiviikkopäivän asu ja valtoimenaan liehuvat hiukset. Nyt, kun oikein jaksoin föönata tukan ja vääntää latvat vähän taipuisiksi, tuntuukin taas siltä, että en tosiaankaan leikkaa mitään long bobia. Vaikka siis olinkin jo päättänyt, että leikkaan.
Tänne on luvattu illaksi räntä- ja vesisadetta, joten halusin laittaa säitä kestävät Martensit jalkaan. Muutenkin maanantain ohjelmassa on aika paljon ramppaamista eri näytöspaikkojen välillä, joten siksikään mitkään stiletot eivät tule kysymykseen niin muotiviikoilla kuin ollaankin. Vielä en ole niin VIP, että kulkisin taksilla kaikki välimatkat. Haha! Ja tsäänssit, että sellainen päivä joskus tulisi, on aikas olematon.
Tämän päivän ohjelmassa on mm. Whyred, Ida Sjöstedt, Filippa K ja yleensä aina superkiinnostava tuntemattomampien suunnittelijoiden Swedish Fashion Talents (ennen “Rookies”) -näytös. Viimeinen näytös alkaa kahdeksalta – eli pääsen kotiin purkamaan päivän kuvasaldoa vasta joskus kymmen aikoihin. Kaksitoistatuntisen päivän jälkeen voi takki olla aika tyhjä, mutta yritän silti saada jotain kivaa esille tänne blogiinkin.
- t-paita, BACK
- jakku, Isabel Marant pour H&M
- farkut, MTWTFSS
- kengät, Dr. Martens
6 Comments
Juu, älä leikkaa long bobia 🙂 Mäkin lupaan, etten leikkaa tätä omaa long bobiani korvan alta taas kerran, vaikka just nyt tuntuu siltä (puolen vuoden kasvatuksen jälkeen). Mutta siis: upeat hiukset!! Ja upea nainen: tykkään asustasi kovasti.
Mukavia muotiviikkoja 🙂
Oi, voi kiitos tosi paljon Tarja!! 🙂
Moikka Minttu, sitä vaan että älä missään nimessä leikkaa upeaa leijonanharjaasi tylsään polkkaan jota näkee nyt jokapuolella. Sanoisin että se joka leikkaamaan patistaa on vaan kateellinen…Tyyliisi kuuluu ehdottomasti pitkä tukka!
Kyllä itsekin tosiaan identifioin itseni ensisijaisesti pitkähiuksiseksi – eli taitaa nyt leikkaushaaveet siirtyä taas vähän eteenpäin. 🙂
Moi Minttu!
Terveisiä naapurista! Sun blogi on ihan kiva vaikka en ole fashionista, tai edes sinnepäin. Tyykkään kuitenkin paljon vaatteista, kengistä ja koruista. Ikävä kyllä painoa on tullut sen verran paljon liikaa ettei hirveen kivoja juttuja aina löydy. Mutta sinä inspiroit siihen ettei tarvitse olla “luuta ja nahkaa” mutta silti kaunis. Mun mies näki sinut ohjelmassa “Jaakko ja maailmanvalloitajat” about 10v sitten ja hänelle jäi Hammarby Sjöstad mieleen. 2006 tapasin hänet, silloin asuin “Sofossa”. Kävimme usein täällä Sjööstaadissa, varsin kesäsin laitureilla. Nyt mekin asutaan RGG-kadulla, Elokuussa muutettiin. Vihdyymme todella hyvin ja en voisi kuvitella muuttavani takaisin Söderiin. Minttu – jobba på och lycka till! Sara och Mika
No mut siis mehän ollaan naapureita!? Toivottavasti törmätään ja sit saat kyllä tulla moikkaamaan!