Author: Minna Paakkulainen

Pikkuisen taitaa tulla nämä vinkit viimetipassa, mutta tänäviikonloppuna Tukholma on todella taivas vintage-ihmisille!

Ensinnäkin jo eilen alkoi Antik & Kuriosa -messut Kistamässan -messukeskuksessa.

Vintage 1

Antik & Kuriosa -messuilla on tarjolla kaikkea mahdollista vaatteista huonekaluihin, kelloista soittimiin ja astioista leikkikaluihin. Yksi näytteilleasettajista on Peetun vanha työnantaja, ihana Americana. Yllä olevat kuvat napattu Americanan Instagramista (thank you – you guys rock!).

Vintage 2

Kistamässan löytyy todella helposti. Tunnelbanan sinisellä linjalla vain kohti pohjoista ja Kista-nimisellä asemalla pois. Messukeskus sijaitsee käytännöllisesti katsoen kiinni asemassa ja löytyy siis todella helposti. Tässä vielä linkki messujärjestäjien ajo-ohjeisiin. Antik & Kuriossa on avoinna vielä tänään ja huomenna.

Vintage 3

 

Myös keskustassa messuillaan vintage-hengessä. Bakåt:Framåt -poppoon syysmessut aukesivat tänään keskustassa osoitteessa Drottningatan 81.

Vintage 4

 

Vintagemässan-messuilla on tarjolla käytännössä pelkästään vaatteita, kenkiä, laukkuja, koruja ja muita asusteita. (Kuva Vintagemässan facebook-sivulta)

Tosiaan sorry, että vinkkien julkaiseminen jäi näin viimetippaan, mutta tänään ja huomenna ehtii vielä!

Eilinen menee kyllä muistoihin yhtenä mahtavimmista fashion-elämyksistä ikinä! Lindexin ensi viikolla kauppoihin tulevaa Matthew Williamson mallistoa juhlittiin hulppein menoin Fotografiskan juhlatiloissa. Ohjelmassa oli mallistoon tutustumista, kuplivia juomia, ihania suomalaisia blogikollegoita, julkkisbongailua, shoppailua (jep!), Loreenin esiintyminen ja kohtaaminen itsensä hurmaavan suunnittelijan, Matthew Williamsonin kanssa!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Yhteistyömalliston myynnistä 10 % lahjoitetaan rintasyövän vastaiseen kamppailuun. Sikäli on enemmän kuin paikallaan, että juhliin johti punaisen maton sijaan hehkuva roosa matto!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sisääntuloaulaa vartioi malliston vetimiin puetut mallinuket. Sinänsä hyvä, koska varsinaisen muotinäytöksen sijaan asut esiteltiinkin – sinänsä oikein vaikuttavan – video-esityksen välityksellä. Sen verran olen näköjään vanha jumittaja, että en heti tajunnut, että videoesitys on se näytös. Odottelin kamera ojossa, että seuraavaksi lavalle astuvat elävät mallit, mutta turhaan.

Eipä siitä videoesityksestä oikein saanut mitään järkeviä kuvia, joten nämä mallinukkeotokset saavat nyt ajaa sen asian.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Näissä tämäntapaisissa tilaisuuksissa yksi suurin huvini on muiden vieraiden asujen tsekkailu. Juhlan dress code oli smart casual – mikä on ehkä yksi vapaimmin tulkittavissa oleva pukeutumisohje. Yllättävän monet olivat valinneet asukseen housut ja osalla vieraista oli tietty taas jo lanseerattavan malliston vaatteita päällänsä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tyylikkäin joukkio tuli *luonnollisesti* Suomesta! 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mrs. V, Linda, Johanna, Irene ja Jenni – ihanat, upeat, mahtavat bloggarikollegat! Oli niin mielettömän hauska tavata pitkästä aikaa!! Yksi Tukholmassa asumisen miinuspuolia on se, että näitä ihania ihmisiä näkee aivan liian harvoin.

Peetu oli mukana häppeningissä så klart.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Neito oli aivan tikahtua, kun pääsi suuren idolinsa, herttaisen Mark Levengoodin kainaloon. Levengood juonsi tapahtuman ja haastatteli ennen “näytöstä” Matthew Williamsonia. (Pikkuisen on nassut tässä pinkkeinä, mutta tuolla oli niin merkilliset valot, että normaalin näköisten kuvien ottaminen oli lähes mahdotonta…)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mark Levengoodin hieno kravatti oli hankittu vain muutama päivä sitten Sanghaista. Meinasin kylläkin vetää kuplajuomat väärään kurkkuun, kun aina niin elegantisti pukeutuva herra alkoi ylistää, että kravatti on niin hurjan kätevä, kun sen saa kaulaan ilman, että solmua tarvitsee avata!! Eikös tuo nyt ole kardinaalimoka, jos mikä?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Illan viihteestä vastasi Loreen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Peetu penkomassa pop-up storessa malliston antimia. Aika hyvin oli monet tangot tyhjennetty. Meillä kävi kuitenkin ihan hillitön tsägä – ja löydettiin just ne jutut, mitä haluttiinkin. Saldona kaksi mekkoa ja yksi silkkipaita. Jesss! Kuvailen nuo heti huomenna, kun olen valoisaan aikaan kotona.

Ainiin – sitä tosi hienoa Show Some Love -paitaa tuolta ei löytynyt – eli sen perään pitää vielä lähteä rynnimään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hurjan miellyttävän oloinen Mr Matthew Williamson hengaili vapautuneesti yleisön joukossa, jutteli kiireettömän oloisena (tässä illan toisen tähden, Loreenin, kanssa) ja poseerasi hyväntuulisena fanien kanssa valokuvissa. Taisin alkaa tykätä mallistostakin vielä enemmän, koska suunnittelija säteili niin positiivista energiaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Rodeon toimittaja suloisen Lindan kanssa.

Matthew Williamson Lindex launch party 20

 

Peetu ja Minttu Rodeolta lainatussa kuvassa… Kantsii muuten klikata tuota Rodeon linkkiä. Siellä on lisää tosi kivoja kuvia eilisestä tapahtumasta.

Sain tänään sähköpostiini tiedotteen, jossa kerrottiin, että reteistä alusvaatteistaan tunnettu yritys, Björn Borg, on tänään avannut Venäjällä nettikaupan. Avajaisia on mainostettu isosti kampanjalla, jossa kalsarit on aseteltu sateenkaaren väriseksi pinoksi. Selkeä ja rohkea kannanotto Venäjän ihmisoikeuksia kunnioittamattomaan homopropagandalakiin. Vähemmästäkin päätyy Putinin mustalle listalle.

Yritän välittää täällä blogissani tasa-arvon, hyväksynnän ja rakkauden sanomaa aina, kun vaan voin. Miksi sitten tämä lehdistötiedote oli päätyä välittömästi delete-nappulan uhriksi?

Asiakkaan korvien välissä brändimielikuvan napsahtamiseen ei aina tarvita kovin paljoa. Joskus jo muutama vuosi sitten olin tukholmalaisessa Björn Borg -putiikissa ja sain aivan käsittämättömän huonoa palvelua. Kysymys ei ollut mistään suuresta jutusta – taisin kysyä vain, löytyykö ostoharkinnan alla olevaa tuotetta (muistaakseni laukku) varastosta, koska en mieluiten osta esittelykappaletta. En edes enää muista sanatarkalleen, mitä myyjä vastasi, mutta jotain niin väheksyvää, pisteliästä, nokkavaa ja alentuvaa, että marssin niiltä sijoilta ulos kaupasta ja menetin makuni koko Björn Borgiin. Siinä määrin jopa, että tämä heidän rohkea mainoskampanjansa oli jäädä vaille ansaitsemaansa huomiota.

BB_ad_in_Moscow_Times

”Björn Borg on aina kannattanut tasa-arvoa elämän kaikilla osa-alueilla. On ihmisen perusoikeus rakastaa ja olla rakastettu riippumatta siitä, kuka tai millainen on. Tätä viestiä tukemaan toteutimme tämän päivän mainoksen Moskova Timesiin”, kommentoi Lina Söderqvist, Björn Borgin Marketing Director tänään tulleessa lehdistötiedotteessa.

Ratkaisevasta palvelukokemuksestani Björn Borgin kanssa on jo useampi vuosi. Nyt, tämän kampanjan ja tuen osoituksen myötä, saatan harkita, että annan anteeksi koko brändille yhden luokattoman huonon myyjän typerän käyttäytymisen.

En tiedä olenko jotenkin erityisen herkkänahkainen, mutta mielestäni markkinoilla on niin paljon tuotemerkkejä, että en todellakaan kanna rahojani sellaiselle taholle, joka kohtelee minua asiakkaana huonosti. Eihän tässä missään Venäjällä olla.

Kuva: lehdistötiedote/Miltton

Tänään on kuhissut fashion-hiekkalaatikolla, kun ensimmäiset kuvat Isabel Marantin H&M:lle suunnittelemasta mallistosta on vuotanut julkisuuteen. Ilmeisesti vuoto tapahtui kuvapankista, jossa mainoskuvia säilytettiin. Joku ahkera avasi tätä varten jopa facebook-sivun – ja tuolta, nyt jo suljetulta, sivulta on nämä tässäkin postauksessa nähtävät kuvat peräisin.

Joskus maailmassa kävi niinkin, että Henkan yhteistyömallistosta liian aikaisin nettiin vuotaneita kuvia pyydettiin poistamaan tällaisista maailman mittakaavassa superpienistä blogeistakin. Joten, jos tämä postaus yhtäkkiä on ilman kuvia, käsky on käynyt “ylemmältä taholta”.

Nautitaan kuitenkin siihen asti kuvista! Sillä jälleen näyttää siltä, että suunnittelija ei ole kursaillut, sillä mallisto on täynnä tunnistettavaa tyyliä ja nautinnollisia signature-asuja. Hapsunilkkureista käytäneen kaikkein pahin sota, mutta vaikea kuvitella, että tämän malliston vetimet jäisi samalla tavalla roikkumaan tangoille kuin edeltäjä, “kriitikkomenestys” Maison Martin Margielan H&M-mallisto.

Itse olisin tietty taas yhteistyömallisto-rabiaattina ja Isabel Marant -fanina hankkimaan käytännöllisesti katsoen kaiken… Haha!

Isabel Marant for HM 9 Isabel Marant for HM 10 Isabel Marant for HM 11 Isabel Marant for HM 12 Isabel Marant for HM 15 Isabel Marant for HM 16 Isabel Marant for HM 17 Isabel Marant for HM 18

Montakohan tuntia sitä pitäisi joka yö nukkua, että heräisi aamulla virkeänä töihin?

Tänään aamulla taisin tehdä oman enkkani: sain nostettua pään tyynystä tasan 54 minuuttia sen jälkeen, kun herätyskello soi ensimmäisen kerran. Koko viime viikon ja tämän alkuviikon olen ollut myöhässä toimistolla. Tai onhan meillä liukuva työaika, että sinänsä en ole ollut varsinaisesti oikeasti myöhässä, mutta kun tyyliini kuuluu olla ajoissa. Inhoan olla yksi niistä, jotka kapuilevat vasta ysin pintaan konttorin rappusia.

Yritän mennä ajoissa nukkumaan. Olen saanut aika hyvin kuriin kakaramaisen tapani vetkutella iltapesulle menoa, josta kirjoitin edellisessä unipostauksessani. Siitä huolimatta olen aamulla herätyskellon soidessa – tai siis paremminkin ryhtyessä sirkuttamaan (olenhan onnellinen Wake Up Light -herätyslaitteen omistaja!) edelleen aivan dead ja torkutusminuutteja kertyy joka aamu vartista melkein tuntiin.

Uni 1

Olen lukenut erinäisiä tutkimuksia ja tilastoja, joiden mukaan terveen aikuisen pitäisi pärjätä mainiosti noin kuuden tunnin yöunilla. Voiko tuo pitää paikkansa? Itse tsemppailen työviikot 7 – 7,5 tunnin unilla ja viikonloppuisin menee kevyesti vielä tunti, puolitoista tuohon päälle. Tiedän, että jotkut puhuvat myös sellaisesta kummallisesta ilmiöstä kuin liika nukkuminen. Eli että tulee outo ja huono olo siksi, että yöunet venähtävät liian pitkiksi.

Jotenkin kuitenkin vaikea uskoa, että olisin kroonisesti (arki)aamuisin aivan vetämättömissä siitä syystä, että nukun liikaa. Vai?

Uni 2

Unen puutteen sanotaan aiheuttavan mm. korkeaa verenpainetta, lihavuutta ja pahentavan stressin oireita. Pitkittynyt stressi puolestaan aiheuttaa vuorenvarmasti kaikkea mahdollista pahaa kuivista kynsinauhoista syöpään. Tämä siis sen lisäksi, että liian vähäinen unensaanti piirtää mustat rinkulat pussiksi pöhöttyneiden silmien alle ja rypistää ihon.

Riittävä uni

  1. pitää sydän- ja verisuonitaudit loitolla
  2. vähentää stessiä
  3. vähentää tulehdusperäisiä sairauksia
  4. parantaa muistia
  5. auttaa painonhallinnassa
  6. edistää solujen uudistumista (paremmin kuin mitkään super-anti-ageing-seerumit)
  7. helpottaa ongelmanratkaisua
  8. aiheuttaa tehokkaasti aurinkoisen mielentilan ylläpitoa

(lähteenä ehdottoman tieteellisesti luotettava jokapaikanmeisseli  elikkä google)

Uni 3

Mutta jos kerran aamulla ei pääse mitenkään ylös sängystä, vaikka takana on juuri reilut seitsemän tunnin yöunet, eikä esmes viikonlopulta ole painolastina liian lyhyeksi jääneitä öitä tai muutakaan riekkumista, niin eikö se ole silloin sen merkki, että on saanut liian vähän unta? Vai mistä sen tietää, koska on nukkunut tarpeeksi?

Tämä on nyt niin keskeinen kysymys, että koko henkilökohtainen Onnellisuutta metsästämässä -projektini jumittaa, ennenkuin saan jotain selvyyttä asiaan. Muuten olen mielestäni ihan kunnossa – siis en missään maraton-kunnossa, mutta en mitenkään flunssainen tai sairas tms. Vitamiinejakin syön, eikä tämän kesän jälkeen voi todellakaan valittaa, että ei olisi saanut tankattua tarpeeksi aurinkoa. Onko nyt siis vain niin, että olen taantunut muutenkin kuin kynsilakkamakuni suhteen alakouluikäisen tasolle ja päivittäinen unentarpeeni huitelee siinä yhdeksän tunnin tietämillä?

Ja jos näin on, mistä hiivatista nipistän tarvittavat tunnit?

Kuvat Pinterestistä, eli täältä, täältä ja täältä

Old stuff