Alexander Wang for H&M – koko mallisto!

wang5
Muutama viikko vielä ja sitten päästään taas kisaamaan H&M:n viimeisimmän yhteistyömalliston antimista. Tuntuu jo melkein henkilökohtaiselta kliseeltä hehkuttaa aina näitä, mutta tänään nettiin lävähtäneet (laillisesti, luulisin…) kuvat lupaavat taas niin kertakaikkiaan mahtavaa suunnittelijan signature-tyyliä, että eihän tässä muuta voi.
Alexander Wang for H&M on juuri niin sport-streetsmart-chic kuin suunnittelijan oikeatkin mallistot. Ajatuksena kuulemma on, että periaatteissa samoilla vetimillä voi mennä salille, toimistolle tai öihin. Ei ole mikään salaisuus, että olen aivan hulluna kaikkiin sporttihenkisiin streetwear-juttuihin ja siksi kyllä tämäkin yhteistyömalllisto tulee tekemään ison loven syysbudjettiini.
Tässä alustava listaus hankintatoiveista ja toivehankinnoista.
wang10
Salisandaalit – pakko saada! Ehdin jo elää Birkenstock-aikani edellisen buumin aikana ysärillä, nyt haluan astetta edgymmät AW:t. Anorakkikaan ei ole hassumpi, eikä mustat housut; sen sijaan en ole vyö-ihmisiä, joten se ei päädy listoilleni, vaikka periaatteessa tykkäänkin oversized-lukko -ideasta.
wang11
Aivan järkyttävän makea parka! Oikeastaan garderobissani ei ole aukkoa juuri tuollaiselle takille, mutta on se vaan niin hieno, että pistän varmaan kiertoon ne pari muuta. Tässä näkyy myös AW-kalsarisetti, jossa Rihanna edusti New Yorkin fashion weekillä.
wang13-1
Kengät ehdottomasti, reppu todennäköisesti, paita mahdollisesti.
wang13
Mekko – aivan ehdottoman pakko saada! Kuvien ankaran tarkastelun jälkeen väittäisin, että tuo “wang”-panta mallin kaulassa on erillinen koru. Ja se sopisi kyllä itselleni oikein hyvin!
wang15
Ainakin paita, mutta luulen, että housutkin olisivat mitä makeimmat edgyn toimistolookin täydentäjät.
wang18
Housut ehkä. Tämä on kyllä ennemminkin hieno kuva kuin “pakko saada” -listan ykkönen. Pipa on kieltämättä ihan makea ja hauskan näköinen kuvissa, mutta jotenkin vain tyyliltään ihan liian lähellä lapsuuden hiihtopipoja ja siksi en pysty arvostamaan sitä ihan loppuun asti.
Muutaman viikon aikana pitäisi yrittää löytää poikaystävä – tai edes ystävä poika – joka sopii Alexander Wang for H&M miesten malliston vetimiin. Aika älyttömän hienoja mielestäni!
wang22 wang23
Tässä ei toki ollut vielä koko mallisto, loput kuvat voi käydä tsekkailemassa täältä: Alexander Wang for H&M: Collection revealed in full.
H&M:n sivuilla voi muuten ilmoittautua malliston lanseerausbileittein livestream-vieraaksi. Juhlat tosin alkavat about kuuden tunnin päästä tästä ja itse taidan kyllä olla silloin tiukasti unten mailla. 🙂
Kuvat: Independent

2 Comments

  1. Laura

    Ja Suvi esittelemässä vaatteita, hyvä Suomi! 🙂

    Reply
    • Minttu

      No todellakin! Hyvä Suomi!! 🙂

      Reply

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *