Olen juuri lähdössä ystäväni Camillan luokse syömään pääsiäispävällistä. Oi että toivon, että hän olisi tehnyt taas limegraavattua lohta – se on ehkä maailman parasta! Jos käy hyvä tsägä, voisin varmaan saada ohjeen tänne blogiinkin laitettavaksi – eli kannattaa pitää peukkuja, että tuota herkkua on tänäiltana tarjolla..
Camillan päivällisille ei kannata laittaa mitään kireää tai mahasta puristavaa. Niinpä päätin kiskoa päälleni aikoinaan Indiedaysin Marimekko-kampanjasta saadun ihanan pehmoisen neulemekon. Tykkään hurjasti tuosta musta-valkoisesta painatuksesta ja herkullisesti lepattavista hihoista. Olenkin käyttänyt mekkoa ihan tuhottoman paljon sekä toimistolla että tällaisissa vähän vähemmän juhlavissa tapahtumissa, joihin kuitenkin haluaa laittaa jotain kivaa päällensä.
Mutta tästä mekosta huomaa selvästi, miten jännä asia muoti on – ja miten trendien vaihtelu vaikuttaa korvien välissä, vaikkei varsinaisesti seuraisi muotia – saatika tuntisi minkäänlaista tarvetta seurata kaikenlaisia trendivaihteluja. Kuitenkin itseäni hämää nyt hiukan tuo mekon pituus. Aikaisemmin se on ollut mielestäni juuri passeli – eikä ainakaan yhtään liian lyhyt. Nyt, kun silmä ja korvien väli on tottunut selkeästi lähemmäs polvia laskeutuneeseen helman pituuteen, tuo tuntuu olevan vähän sillä rajalla, ehkä jopa suoraan sanottuna pikkuisen lyhyen puoleinen…
- mekko, Marimekko (saatu)
- nilkkurit, DonDonna
- sukkikset, Lindex
