Ihan tässä oli tulla kiire. Lämpötilat huitelevat sellaisissa lukemissa, että lumet on jo aikapäiviä sitten hävinnyt kaduilta. Lähin laskettelurinteemme Hammarbybacken on vain 10 minuutin kävelymatkan päässä (monot jalassa), mutta siitä huolimatta sinne tulee raahauduttua ihan rikollisen harvoin. Nyt hoksasin, että kannattaa pitää kiirettä, jos vielä haluaa nauttia lähisnoukkahuumaa tänä talvena.

Kontrasti kevääseen valmistautuvien puistojen, lorisevien purojen ja pluskelissä yllättävänkin kauniisti valkoisena hohtavan rinteen välillä on niin hurja, että ihan oli pakko nauraa ääneen…

Rinteessä oli yllättävän rauhallista. Pelkäsin, että mesta on täynnä pikkuruisia hiihtolomanviettäjiä viipottamassa pitkin poikin, mutta paikalla oli meidän lisäksi vain ihan muutamia muita. Ihan mukavaa, että ei tarvinnut taistella elintilasta. Hammarbybacken on oikein kiva pieni “hiihtokeskus”, mutta ei todellakaan mikään suurensuuri. Sen jälkeen kun Skistar otti paikan hoitoonsa on hissikapasiteetti toiminut aivan moitteettomasti, eikä jonoja ehdi syntyä kuin nimeksi ruuhkaisinakaan päivinä. Rinteessä sen sijaan on varsinkin jonain kauniina talviviikonloppuina melkein tunkua…

JEEEEE!!! Vähänkö siis KIVAAA!!!

Kypärä on oikeasti Peetun ja ostettu silloin, kun tyttö oli neljävuotias… Lasit on myös Peetun siitä sattuneesta syystä, että neito päätti napata Mintun tyylikkään (jos nyt niin voi sanoa kypärästä…) hopeanharmaan kypärän ja matsaavat laskettelulasit mukaansa hiihtolomareissulle Trysiliin. No, onhan tuossa 4-vuotiaan tyylitajulla valitussa kypärässä ainakin sporttiset vauhtitarrat! 😀

Viihdyttiin Hammarbybackenilla pimeän tuloon asti. Sen jälkeen oli kyllä reidet ja pohkeet niin maitohapoilla kuin vain voi olla! Täytyy kyllä tunnustaa, että eniten voimille otti ankkurihissillä ylös nouseminen. Hissilatu oli jäisen niljaskainen ja reunoilta mukavasti sulanut niin että molemmat puolet viettivät mukavasti metikön puolelle. Ainakin meikäläisen hissityttötaidoilla kävi kyllä ihan treenistä pysytellä oikeilla raiteilla… Haha!

 Klassikko: väsynyt mutta onnellinen!

Ai hitsi vieköön, että nyt iski sellainen himo päästä jonnekin oikein kunnolla laskettelemaan. Kaikkein hienointa olisi päästä Alpeille… Siellä en ole käynyt kuin muutaman kerran – ja edellisestä kerrasta on jo aikaa vaikka miten kauan. Ja kyllä sitä kelpaisi reissu Åreen tai vaikka nyt sinne Trysiliin, missä Peetu on saanut nauttia kuulemma aivan täydellisistä snoukkakeleistä koko viikon!