Ihana neulesyksy!

[mittaustagi]

Olen moneen kertaan täälläkin jankuttanut, miten en tykkää syksystä. Juuri tällä hetkellä olen kuitenkin enemmän kuin valmis pyörtämään kaikki puheeni. Aurinkoiset, kirpsakan raikkaat päivät, koko ajan värikkäämmäksi muuttuva luonto ja kaikki syksyn ihanat, pehmeänturvalliset neuleet. Vähemmästäkin tulee rauhallisen levollinen ja kiitollisen iloinen olo! Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Elloksen kanssa.
Sain haasteen stailata Elloksen Angelica-neulepuseron oman tyylini mukaisesti. Käytännössä tunikamainen paita on kaltaiselleni pätkälle ihan mekkomittainen.
Ensimmäinen ajatukseni oli leikitellä materiaaleilla ja yhdistää kutsuvan pehmeäpintainen neule johonkin rouheampaan materiaaliin, nahkalegginseihin tai tiukkoihin farkkuihin. Vähän samaan tyyliin kuin Elloksen inspiroivilla syysneulepukeutumisen teemasivuilla.

Veri veti kuitenkin toteuttamaan vähän haasteellisempaa yhdistelmää. Koska olen muutenkin kerrospukeutumisen vannoutunut fani, päätin testata, miten reilusti vajaamittaiset, leveälahkeiset culottes-housut ja raikkaasti ruudullinen maksipaita toimisi yhdessä neuleen kanssa.
Omasta mielestäni lopputulos on tosi kiva!
Neuleen pääntie on juuri sopivan kokoinen, että alla olevan paidan kaulukset jäävät kauniisti näkyviin. Ei kuitenkaan niin iso, etteikö se toimisi aivan loistavasti myös ilman alla olevaa paitaa.
Adelina-maksipaita tulee varmasti olemaan yksi syksyn käytetyimpiä vaatteitani Angelica-neuleen ohella – tai paremminkin yhdessä ja erikseen. Pitkähelmainen ruutupaita on ihanan kevyttä viskoosia, olkalinjaltaan kauniisti istuva, mutta muuten juuri sopivasti paitamekkomaisen väljä.

Rakastuin myös aivan täysin culottes-housuihin! Punteissa on mielestäni aivan täydellinen pituus ja leveys. Nilkat jäävät sensuellisti paljaaksi ja housujen ihanan ryhdikäs materiaali takaa, että yleisilme ei ole liuhumainen.
Kyseisiä housuja näyttäisi olevan enää vain muutamia jäljellä Elloksen varastossa, joten kantsii klikata itsensä apajille mitä pikimmin, jos erinomaisen hyviltä tuntuvat, linjakkaat culottesit kiinnostavat.

Asukokonaisuutta suunnitellessani hain inspiraatiota Elloksen syysneuleiden teemasivustolta. Siellä on kaikkia kivoja vinkkejä, miten aika vähällä saa garderobinsa päivitettyä syyssesongille. Mahtavan nopean toimituksen ansiosta (oma tilaukseni tuli kolmessa päivässä!) uutuuksia pääsee sovittelemaan alta aikayksikön.

4 Comments

  1. Maarit

    Tosi kivan näköinen yhdistelmä! Minulla ei ole ollut koskaan clulottes-housuja, tuntuu etten osaisi sellaisia käyttää mutta täytyy myöntää että on pirsakan näköiset. Ja nuo värisävyt sopii sulle.

    Reply
    • Minttu

      Voi kiitti hurjasti Maarit! Culottes-housut on vähän kuin pitkä hame, mutta niissä on helpompi liikkua. Sopii hyvin kaltaiselleni harppojalle, joka mielellään kuitenkin käyttäisi hameita. 🙂

      Reply
  2. Maarit

    Piti kirjoittaa culottes 😀 😀

    Reply
    • Minttu

      Lainasanat houkuttelee sormia väärille näppäimille! 😀

      Reply

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *