Tässä pieni kuvareportaasi viimeviikonlopun ihanista häistä kauniissa Gränsö Slott -nimisessä paikassa.

Edellisenä yönä oli tullut nukuttua vain muutama hassu tunti ennenkuin tapasin “kuskini” ja hotellihuonekämpikseni Miannan Södertäljessä. Reilun kolmen tunnin ajomatkan jälkeen olo oli kohtuullisen ryytynyt, mutta perusteellinen lilluminen hotellin SPA-osastolla virkisti kummasti. Harmi, että sää oli sinnikkään sateinen. Merenrantaan ja uima-altaan ympärille sirotellut aurinkotuolit näyttivät täydellisen houkuttelevilta – jos vain tosiaan aurinko olisi suostunut edes pilkottelemaan pilvien välistä.

Toisaalta ihan hyvä, että emme unohtunut sen kummemmin lojumaan minnekään. Yllättävän tiukaksi veti tälläytymisen kanssa muutenkin – varsinkin Miannalla, joka oli toinen morsiusneidoista/kaasoista.

Kaasojen “virallisista” tehtävistä löytyy kuulemma netistä monenlaisia listoja. Mahtaakohan sieltä löytyä morsiamen kynsien liimaaminen takaisin paikoilleen? No, Eliza selvisi duunista kunnialla, vaikka oli omien sanojensa mukaan ensimmäistä kertaa tekemisissä tekokynsien kanssa.. 😀

Alunperin vihkimisen oli tarkoitus olla aivan meren rannalla, mutta sateen vuoksi toimitus siirrettiin paikkaan, jossa ainakin morsiuspari ja siviilivihkimisen suorittanut virkamies (kuullostaapa kuivalta, hän kyllä oli oikein mukava ja piti kauniin puheen…) saivat olla katoksen alla. Me vieraat saimme herkistellä sateevarjojemme suojissa. Aina häissä pillittävälle romantikolle se tarjosi hyvin suojaa, mutta valokuvissa on kyllä horisontit vinksallaan. Yritä nyt siinä ottaa kuvia ja taiteilla samalla sontikan kanssa.

Jotenkin kyllä tuntui, että sade toisaalta teki tilaisuudesta erityisen ja varsin tunnelmallisen. Tänä uskomattoman aurikoisena ja poikkeuksellisen sateettomana kesänä sade oli vain virkistävää ja erilaista – eikä oikeastaan yhtään kurjaa. Etenkin kun ilma oli kuitenkin ihan hillittömän lämmin.

Gränsö Slott… Vihkipuheessaan pormestari kertoi linnan värikkäistä vaiheista. Tietenkään en liikutukseltani saanut pistettyä muistiin kuin että rakennuksen yläkerta on palanut pariinkin otteeseen – toisin sanoen nuorempaa vuosikertaa kuin muu rakennus. Ja että viimeisin jälleenrakentaja oli aivan hullaantunut Italiaan, mikä selittää pylväiköt ja runsaasti käytetyn vaalean marmorin.

Kaunis kuin morsian… 🙂

Kaasot olivat saaneet erittäin väljät ohjeet illan asun valintaan. Mianna (oik.) on ostanut mekkonsa Lontoosta ja Eliza kotikaupungistaan Pariisista. Täysin toisistaan tietämättä molempien valinta oli osunut hyvin samantyyliseen mekkoon!

Keskivertoruotsalaismies on suhteellisen kiinnostunut muodista – vaikka hän sattuisikin olemaan teoreettisen fysiikan tutkija KTH:lla. Mintun pöytäseura sattui olemaan erityisen kiinnostunut 20-luvun muodista ja italialaisen muodin synnystä. What a pleasure! 😀 Lisäksi hän arvostaa suuresti korkealaatuisia materiaaleja ja hyvää käsityötä. Solmio on peräisin viimeiseltä Italian reissulta. Niin – ja kaiken kukkuraksi muotiblogit ovat hieno ja kiehtova asia hänen mielestään ja saada kuvansa yhteen niistä suuri kunnia! Minttu kiittää illallis-seatingin jumalia ja laittaa tänne tyytyväisenä kuvan kauniista italialaisesta silkkisolmiosta. 🙂

Erittäin pitkään ja hartaasti nautitun herkullisen illallisen ja noin kolmen ziljoonan puheen (hei, ruotsalaiset!!) jälkeen päästiin vihdoin asiaan. Tässä vaiheessa voisin sanoa klassisesti: I say no more! 🙂

Paitsi että olipas ihanat ja hauskat juhlat!!