Taisin saada jonkun paasausvaihteen päälle tuossa muutama postaus sitten. Hoksasin, että näköjään jaksan rasittua siitä suuresta mielensäpahoittajien joukosta, joka paheksuvasti nyökytellen tuomitsee vähintään joka toisen uudehkon yleisilmiöksi paisuneen jutun. Yksi hyvä esimerkki (yhteistyömallistojen lisäksi, så klart) on selfien, meitsien tai pienemmissä piireissä urpo-kuvan nimellä tunnettu juttu. Selfie tarkoittaa siis käytännössä kuvaa, jonka kuvaaja on ottanut itse itsestään joko yksin tai yhdessä muiden kanssa.
Yksi kuuluisimmista – tai ainakin laajimmille levinneistä – selfieistä on viime kevään Ellen DeGeneresin tähtikuva Oscar gaalasta (vaikka teknisesti kuvaajana toimi kylläkin Bradley Cooper, mutta vain, koska hänellä on pidemmät kädet), mutta oman suosikkilistan kärjessä on Tanskan pääministerin Helle Thorning Schmidtin Nelson Mandelan muistotilaisuudessa yhdessä pääministeri David Cameronin ja presidentti Barak Obaman kanssa nappaama selfie.
Helposti saa kuvan, että koko länsimainen maailma poussaa selfieissä – eli se on varsin tavallista huvia niin naapurin teinille kuin maailman johtajillekin. Jos kerran on kysymys niin tavallisesta asiasta, miksi tuntuu siltä, että silmäni, korvani ja facebook-feedini täyttyy kyseistä ilmiötä paheksuvista kannanotoista?
Tässä muutamia suosikkikommenttejani: “Selfie on merkki persoonallisuushäiriöstä!”, “selfie kertoo vääristyneestä minäkuvasta”, “sisäinen kauneus unohtuu, selfie on vain kiillotettua pintaa”, “selfie ei kerro totuutta” ja lempparini: “selfie on itsekeskeisyyden huipentuma!”.
Yhteistä kaikille näille paheksujille on se, että he eivät suinkaan suuntaa sanojaan oscar selfieille tai vallanpitäjien vastaaville, ei, vaan kohteena on meikäläiset ja vielä mielummin homogeeniseksi niputettu ryhmä nimeltä nuoret, mieluiten vielä nuoret naiset. Vaikka kyllähän sekin on tietty aika arveluttavaa, kun aikuinen nainen kuvaa omaa lärviään – eikö?
Miten päin tahansa asiaa käänteleekin niin ei voi muuta sanoa kuin että onhan se nyt ihan järkyttävän narsistista, että halutaan ottaa kuvia itsestään. Vai miten se nyt oli?
Jos ajatellaan valokuvauksen historiaa, mistä niitä kuvia alunperin otettiin? Olematta sen kummemmin valokuvaushistorian asiantuntija, uskaltaisin väittää, että ehdottomasti valtaosa alkuaikojen valokuvista on erilaisia potretteja. Vakavia miehiä, joskus myös naisia, pyhäpuvuissaan arvokkaina ja niin mahtavina kuin vain on varaa. Ilmeet ovat vakavia ja ilmeet jäykkiä, mutta voin kuvitella, että se johtuu suurimmaksi osaksi siitä, että valotusajat olivat niin pitkiä, että speksailuun tai ilmehtimiseen ei paljoa ollut varaa – kuvia otettiin vain se yksi ja sen oli parasta olla hyvä.
Tai voidaan mennä vielä pidemmälle ja miettiä muotokuvamaalausta. Silloin selfieen – tai sen öljymaalattuun vastineeseen – oli varaa vain kaikkein rikkaimmilla. Kuitenkin niissäkin on ihan samat elementit: haluttiin näyttää juuri niin upeilta, mahtavilta, voimakkailta, haluttavilta ja rikkailta kuin vain mahdollista. Muotokuvaan otettiin mukaan parhaimmat näätäpuuhkat ja käteen vallan merkit. Ei paljoa eroa tämän päivän katsokaa-mun-uutta-Chanelia -poseerauksista. Sillä erotuksella tietenkin, että muotokuvamaalauksia käydään katsomassa pitkänkin matkan takaa, ja kiinnostusta pidetään sivistyneenä ja korkeakulttuurisena.
Selfieistä on tietty aika uskaliasta puhua samassa kappaleessa muotokuvamaalausten kanssa. Kävin taannoin Gripsholmin linnassa, jossa säilytetään Ruotsin valtion laajaa muotokuvakokoelmaa ja museon erittäin ammattitaitoisen ja asiantuntevan intendentin jutustellessa kuvista tuli todella sellainen olo, että maalaukset olivat aikansa selfieitä. Miten se yksikin rakastajatar oli laittanut juuri tietyn puvun kuvaan, vain näyttääkseen kunningattarelle ja kuinka kädessä olevan viuhkan avulla “näytettiin keskaria” kolmannelle osapuolelle. Kaikki tottakai pyrittiin näyttämään mahdollisimman edullisessa valossa kunkin aikakauden ihanteet huomioiden.
Vaikuttaa siis siltä, että itsensä kuvaaminen ei todellakaan ole mikään uusi keksintö saatika tämän ajan ilmiö. Miksi siis selfiet hiertää niin pahasti? Onko se se, että käytännössä kuka tahansa voi näppäistä itsestään kuvan ja laittaa sen näytille? Tai se, että kaikki kuvat ei ole hienoja tai hyvän maun mukaisia? Vaiko sitten se, että nuoret naiset dominoivat omakuviensa kanssa genreä?
Ei toki ole ensimmäinen kerta, kun jokin asia, joka aikaisemmin on ollut vain harvojen yksinoikeus, levitessään kaikelle kansalle, on yhtäkkiä muuttunutkin jotenkin epäilyttäväksi ja vähempiarvoiseksi puuhaksi.
Sinänsä kuitenkin hassua, että mielensäpahoittajat ja paheksujat eivät todellakaan kuulu siihen porukkaan, joka on yksinoikeutensa menettänyt. Johtuu varmaankin siitä, että heillä on riittävästi privilegioita ja uusia juttuja meneillään, että tuskin ehtivät moista edes havaita. Äänekkäimmät vastustajat löytyvät yleensä itseään ajattelevaisena kansalaisena ja fiksuna ihmisenä pitävien joukosta.
Postauksen kuvituksena oleva selfiekavalkadi varmasti jo osaltaan kertoo, mitä mieltä itse olen. Olen sitä mieltä, että kun kerran tällainen hauska mahdollisuus blogien, instagramien ja digitaalisen kuvaamisen ansiosta on, niin totta ihmeessä käytän sitä!
Saattaa olla, että vielä joskus puutun syvällisemmin aiheeseen “kuvavirtojen aiheuttamat paineet minäkuvalle”, nyt tyydyn toteamaan vain, että mielestäni on aivan loistavaa ja erinomaista, mitä enemmän ns. tavalliset ihmiset julkaisevat kuviaan. Mikä voisi olla tehokkaampi keino käydä vastahyökkäykseen mainosten, elokuvien ja tv-sarjojen usein kovin puleerattua ja yhteen muottiin (hoikkaan ja nuoreen) sopivaa ihmiskuvaa vastaan? Olen vilpittömästi sitä mieltä, että suurempi muutos saadaan aikaiseksi sillä, kun kaikki maailman mintut ja antit julkaisevat kaikenlaisia – iloisia, laittautuneita, väsyneitä, meikkaamattomia, reippaita, hölmöjä – selfieitä, kuin yhdelläkään paheksujan syyttelevällä palopuheella.
Selfiet on tapa kaapata pala mediaa itselleen, näyttää että monenlaisuus ei ole vain ok – se on tosi jees. Ja onhan se ihan älyttömän kiva, kun on kaikkia näitä kuvia! Eli nyt vaan kamera/kännykkä käteen ja uusi motto on:
“But first – let me take a selfie!”
EDIT: Kommenttiboksiin tuli linkki niin loistavaan, samaa aihetta käsittelevään tekstiin (suurkiitos “n”), että haluan nostaa sen myös tänne: Selfies and Misogyny: The Importance of Selfies as Self-Love.
26 Comments
Itse kyllä mieluummin katselisin niitä paikkoja missä #meitsiet on napsittu kuin sitä samaa pärstää, joka niissä aina mollottaa. Jokunen vuosi jauhettiin siitä miten elämää katsotaan nykyään vain erilaisten ruutujen ja linssien läpi mutta nykyään tuntuu, ettei edes tapahtumia tai paikkoja tallenneta vaan se miltä itse siellä ja sillä hetkellä näytettiin. Asun toisessa maassa ja kaverini täällä käymässä ollessa yksi ehdoton lempihetkeni oli kun juoksimme läpi omien lempinähtävyyksieni ja pystyin helposti näkemään, etteivät ne kiinnostaneet ystävääni millään tavalla mutta päivän päätteeksi Instagramiin kuitenkin ilmestyi paikoista -ylläripylläri- kreisimpiäkin kreisimpiä selfieitä. #TulinNäinOtinSelfien. Jes.
Joo, ei kaikkien tosiaan tarvitse tykätä meitsietten katselemisesta – eiväthän kaikki tykkää muotokuvamaalauksistakaan. Ja toiseksi on todella harmillista, ettei ystäväsi innostunut sinun lempinähtävyyksistäsi, mutta ongelma on tässäkin ehkä jossain muualla kuin selfieiden kuvaamisessa. Itse näkisin tämän melkein näin, että onhan se hienoa, että ystäväsi sai edes kivoja selfieitä, vaikka nähtävyydet ei niin kovasti olisikaan kiinnostanutkaan.
Harmi, kun en nyt muista mistä luin hyvän artikkelin aiheesta, olisin linkittänyt. Mutta pääpointtina tosiaan se, että kaikki mitä nuoret naiset tekevät, pyritään näkemään naurettavana.
Selfieissä näen myönteisenä sen, ettei niissä aina pyritä näyttämään täydellisiltä. Niihin liittyy tunteita, hulluttelua ja toisten ihmisten mukana ollessa läheisyyttä ja me-henkeä.
Ja joitain voi ärsyttää niissä subjektiivisuus, kun objektiivinen asioiden kuvaaminenhan on jotenkin niin korostunutta “hyvän maun” kulttuurissa.
Mutta tuohon ensimmäiseen kommenttiin liittyen – itseäkin ahdistaa välillä jatkuva kuvien räpsiminen. Ikään kuin mitään ei voisi kokea, jos siitä ei oteta kuvaa.
Olen samaa mieltä siinä, että voi käyttää vähän järkeään milloin ja missä selfieitä räpsii. Kaiken kanssa voi mennä liiallisuuksiin. Siitä huolimatta olen ehdottomasti sitä mieltä, että ilmiö sinänsä on postiivinen ja kannatettava.
Mua kans ärsyttää se lähtökohta että nuoret naiset on aina niitä “naurettavia” juttuineen. Jos n löydät sen artikkelin niin linkkaa ihmeessä, olisin kiinnostunut lukemaan.
Minttu: naulankantaan taas kerran! Ai että sun juttuja on kyllä nautinto lukea 🙂
Mä otan selfieitä aina silloin tällöin mutta enimmäkseen kuvaan muita ihmisiä tai maisemia, silloin kun ylipäätään kuvaan. Mun ohjenuora on nauttia hetkestä (varsinkin kun on esim. lomareissulla) ja oon huomannut että usein kaverit itseasiassa kyselee reissukuvien perään kun niitä ei sosiaaliseen mediaan päivity. Johtuu ihan siitä ettei niitä kuvia juuri ole 😀
Hyvä puoli on se että kaikki asiat tulee koettua itse eikä linssin kautta, mutta toisinaan niitä kuvia olis kyl kiva selata jälkikäteen..
Ihan suoraan sanottuna mä en ymmärrä mielensä pahoittamista missään muodossa, mihinkään asiaan liittyen. Jos jokin asia ei aiheuta muille vaaraa/ole mitenkään pahaksi niin ei siitä tarvitse välittää. Negatiivinen kommentointi ja itsensä toisten yläpuolelle nostaminen ei anna hyvää kuvaa kenestäkään eikä varsinkaan todista kommentoijan olevan millään muotoa älykäs. Pikemminkin päin vastoin.
Tuossa olikin hyvin kiteytettynä juuri se ajatus, mitä ajan takaa – eli miksi kukaan edes viitsii paheksua asiaa, joka ei ketään vahingoita – ja johon ei tarvitse haluamattaan osallistua. Yleisemmällä tasolla korpeaa se, että mitä tahansa naiset – varsinkin nuoret naiset – tekevätkin, aina siihen lyödään tyhjäpäisen hössötyksen ja jopa epäterveen itsekeskeisyyden leima. Edes bloggaaminen ei ole vieläkään selvinnyt tuosta, vaikka muutaman vuoden takaista kategorista dissaamista ei enää olekaan.
Kyllä nuoret naiset ovat mielensä pahoittajina ja paheksujina varmasti jopa aktiivisin ihmisryhmä, joten koittakaa nyt kestää myös vähän itseenne kohdistuvaa naureskelua 🙂
Yksinäiset miehethän ovat olleet selfie -kulttuurin edelläkävijöitä jo vuosikymmeniä sitten, kun ovat laittaneet itsestään “cock selfieitä” oman aikansa deittipalstoille ensin lehtiin ja sitten nettiin. Tätä ilmiötä on kyllä arvosteltu ja paheksuttu, pidetty kovin iljettävänä etenkin nuorten, aikuisten naisten taholta. Tätäkin “selfie” -ilmiötä voidaan puolustella täysin samoin perustein kuin oman naaman jatkuvaa kuvaamista. Voi kuinka miesten itsetunto on kasvanut, kun ovat voineet kautta aikojen vertailla toinen toistensa välineitä ja nähdä, ettei muillakaan ole erotiikka-alan elokuvien luoman mielikuvan mukaiset hepit.
Samoin erityisestiä tätä nuorten naisten ryhmää ällöttää esim. se, kun keski-ikäiset, pönäkät äijät kulkee ilman paitaa kaupungilla tai kaupoissa, ei sen vuoksi että ovat vähissä vaatteissa, vaan koska eivät edusta näiden naisten miehistä kauneusihannetta. Saati sitten, jos tämä pönäkkä ukko vielä haiskahtaa vähän hielle ja katsoo ihannoiden nuorten, aikuisten naisten sorjaa olemusta.
Mistään noista ilmiöistä ei ole haittaa kenellekään, mutta inhoa oksetukseen asti ilmaistaan herkästi.
No nyt!! 😀 😀 😀
Mun mielestä selfie voi olla myös voimaannuttava ilmiö, tapa opetella pitämään itsestään omakuvien avulla. Erityisesti kun siihen liittyy em. hassuttelua 🙂
Nimenomaan – ja myös se, että näkee, että muutkin “tavalliset ihmiset” julkaisevat kuviaan, voi vapauttaa näkemään, että ei ole vain yhtä muottia, johon pitää sopia kelvatakseen. 🙂
No en lähde tuomitsemaan ja täräytän itsekin parit selfiet just silloin kun tuntuu siltä. Ja ne epäonnistuu aina, näytän ehdottomasti paremmalta kyllä jos ukko nappaa kuvan. Omat selfiet ovat kummia, nenä näyttää aina jättimäiseltä ulokkeelta.
Näytät todella kauniilta noissa selfieissä, tuo uimakuva jossa taustalla ui joku, on ihana.
Hyvin joku tuolla kommentoikin, miksi ei voisi olla voimaannuttavakin ilmiö. Meidän tulisi rakastaakin itseämme enemmän, hyvä itsetunto asuu aivan eri planeetalla kuin itserakkaus ja niissähän selfieissä ei välttämättä ole kyse lainkaan.
Selfietä huomattavasti ärsyttävämpää ja itsekkäämpää on juurikin toisten tuomitseminen vaikkapa sitten selfieiden takia. 😉 Antaa kaikkien kukkien kukkia. 🙂
Ihana ja naulan kantaan osuva kommentti Tiia!
Itse epäröin aika pitkään juuri sen iltauintikuvan julkaisua, missä Karkki näkyy uimassa taustalla. Olin tosi väsynyt, suorastaan ryytynyt tuona iltana, mutta sitten tytöt “pakottivat” iltauinnille (Peetu oli jo noussut vedestä eikä siksi näy kuvassa). Fiilis oli uimisen jälkeen tosi hyvä, mutta arvelutti julkaista väsyneen Mintun meikitöntä nassua. Nyt olen iloinen siitä, että tein sen, fiilis tuntuu välittyvän kuvasta, vaikka se ei mikään normien mukainen söpöysselfie olekaan. 🙂
Tässä tämä positiivinen selfie-näkemys:
http://everydayfeminism.com/2014/04/selfies-as-self-love/
Tosi hyvä artikkeli n! Tykkäsin erityisesti tästä: “Try to integrate selfies into your self-care routine.” Suuret kiitokset linkistä! Laitan sen tuonne postauksen loppuun myös, että nekin, jotka eivät jaksa lukea näitä kommentteja löytävät sen.
Itse ainakin ihailen joitakin muotokuvamaalauksia koska ne ovat taidokkaasti maalattuja, en sen takia että niissä esiintyy joku henkilö:)
Selfiet taas kertovat jotain ottajastaan. Oma naama, oma naama, oma naama. Jos ihminen ei ole kiinnostunut muusta kuin omasta ulkonäöstään ja sen avulla peukkujen keräilystä, on jokin pahasti pielessä. Tää maailma on ihan liian ulkonäkökeskeinen paikka. On outoa buustata omaa egoansa tykkäyksien keräilyllä: toki jokainen haluaa tuntea itsensä kauniiksi ja hauskaksi, mutta selfiet keskittyvät pelkkään ulkokuoreen ja kannustavat ihmisiä juurikin ulkonäön ja ilmeiden pohjalta tekemään tulkintansa.
Musta olisi mahtavaa jos jokainen selfieaktiivi joskus vaikka kertoisi vähän omasta sisäisestä kauneudestaan ja hyvistä teoistaan muita kohtaan sosiaalisessa mediassa. Se jos mikä parantaisi tätä maailmaa ja todellista kauneutta, kauneuskäsitystä. Heitetään ulkonäöllä pisteiden kalastelut romukoppaan ja oman navan sijasta keskitytään tekemään muut onnellisiksi meidän sisäisen kauneuden avulla!
Itse ihailen joitakin selfieitä, koska ne on niin taidokkaita, vaikka en edes tiedä kuka kuvissa esiintyy. Toki arvostan myös muotokuvamaalauksia – sekä niiden taidokkuuden, mutta myös niiden kertoman tarinan ja ajankuvan vuoksi.
Selfiet kertovat jotain ottajastaan – siinä olet aivan oikeassa. Sen sijaan olen sitä mieltä, että ihminen on psykofyysinen kokonaisuus. Eli se hiukan kai jo kliseinen “sisäinen kauneus” välittyy kyllä myös kuvista.
Olen samaa mieltä siinä, että sisäinen kauneus on tärkeää. Kuitenkin tuntuu, että sitä käytetään ihan yhtä lailla peukkujen keräämiseen esimerkiksi hyveellisten status-päivitysten muodossa. Hyvistä teoistaan ja omasta sisäisestä kauneudestaan sosiaalisessa mediassa kertovat ovat vain sikäli mielestäni rasittavaa porukkaa, että juuri he kuvittelevat olevansa “tavallisten ihmisten” yläpuolella ja parempia kuin muut. Toisin kuin ne randomit meikäläiset, jotka julkaisevat selfieitä kaikenlaisissa, usein hyvin arkisissakin tilanteissa.
ohhoh, aikamoista ylitulkintaa imho. et voi tietää, mitä nämä teoistaan kertovat ajattelevat, tuo sinun ajatuspolkusi kertoo vain sinusta, ei niistä muista ihmisistä.
ja niin, muotokuvamaalaus on eri asia ku kännyräpsy, sille on ihan hyviä perusteita miksi museoissa on noita maalauksia eikä niitä kännyräpsyjä.
mulla ei oo mitään selfieitä vastaan sinänsä, mua lähinnä hämmentää välillä editoinnin puute niitä julkaistaessa. esim. tinderissä törmää usein sellaseen, että siinä on rivissä 10 ihan samasta kuvakulmasta näpsästyä, samalla ilmeellä ja samoilla vaatteilla ja tukalla otettua selfietä.
sitten tietysti välillä surettaa, kun ei ole itse mitenkään kaunis tai valokuvauksellinen, tää varmaan selfiekriitikkoja usein kismittää.
selfiet voi parhaimmillaan olla luovaa ja kaunista itseilmaisua, huonoimmillaan ne on sit sitä banaalia duckface-osastoa.
No, juttuni poitti ei kuitenkaan ollut se, että mielestäni kaikki selfiet järjestään olisi hienoja – vaan se, että koko ilmiön nollaaminen on typerää.
Ei se oma onnellisuus -nimimerkki kiteytti oman mielipiteeni asiasta melko täydellisesti. Erittäin mielenkiintoinen ajatus tuo, että maailma muuttuisi jotenkin paremmaksi sitä mukaa, kun erilaiset ihmiset lisäävät kuvia omanlaisesta itsestään. Olen samaa mieltä siitä, ettei ihmisiä pidä tuomita tällaisten turhanpäiväisten tapojen takia, se ei silti tarkoita, ettei tiettyjä lampailijaihmisten toteuttamia trendejä/tapoja voisi kyseenalaistaa. Tämä selfieiden julkaiseminen tosiaan korostaa sitä, että sillä olisi merkitystä, miltä ihminen “näyttää” missäkin tilanteessa. Perustelet juttujasi viittauksilla psykologiaan, kuulostavat kyllä hienolta, mutta teoriasi eivät ihan mene yksiin psykologisen tiedon ja teorioiden kanssa. Ymmärrätkö, miten trendit muodostuvat? Eikö selfieitä parempi trendi olisi nimenomaan juuri tällainen hyvän tekemisen trendi? Kyllä se nyt vaan vähän selfieitä enemmän lisäisi hyvää tässä maailmassa, jos trendiksi muodostuisi oman elämän visuaalisen esittelyn sijaan jokin “toiminnallisempi” juttu. Ihminen ottaa mallia muista ja mukautuu sosiaalisiin normeihin, todellakin hyväntekijöiden pitää näyttää esimerkkiä ja kertoa omasta hyvän tekemisestään ja olisi hyvä jos tällainen käytös lisääntyisi; oli se sitten oman itsensä korostamista “hyvänä” tai lähempänä aitoa altruismia.
Ymmärrän kyllä hyvin, miten trendit muodostuvat. Mielestäni “hyvän tekemisen” -trendi ei ole mitenkään ristiriidassa siihen, että omakuvien julkaiseminen on nykyisin mahdollista käytännössä kenelle tahansa. On mielestäni hyvin naivia ajatella, että nämä sulkisivat jotenkin toisensa pois tai että vain yksi, hyväksi enemmistön mielestä arvostettu trendi voisi olla vallalla. En väitä olevani mikään psykologisten teorioiden asiantuntija, mutta edelleen olen vahvasti sitä mieltä, että kun visuaaliseen kuvavirtaan tulee myös “tavallisten ihmisten” omakuvia – eikä vain työkseen julkisuudessa olevien – ilmapiiri muuttuu sallivammaksi ja kauneutta nähdään myös siellä, missä vanhat mediat sitä eivät tunnusta.
Selfie ilmiötä on turha yhdistää siihen, että ihmiset ovat maalauttaneet muotokuvia ja ottaneet yksiö- sekä perhepotretteja ennenkin. Niin tekevät tänä päivänäkin lähes kaikki, myös ne jotka eivät edes ymmärrä, miksi heidän täytyisi ottaa itsestään jatkuvasti kuvia ja laittaa niitä nettiin. Kuvia on otettu, jotta voi myöhemmin katsella miltä näytti nuorempana ja jotta tulevat polvet voivat kasvattaa juuriaan. Kuvia on otettu myös, jotta voi muistella menneitä, tehtyjä reissuja ja elettyä elämää, jolloin kuvissa on ihmisten lisäksi myös maisemia ja paikkoja, tai pelkästään niitä. En ole edes osannut ajatella aiemmin, että kuvia itsestään olisi otettu sen vuoksi, että haluaisi tuoda itseään esille, paitsi joidenkin historian havinassa olleiden omahyväisten narsistien taholta, jotka ovat maalauttaneet muotokuviaan korostaakseen ja nostaakseen itseään jalustalle.
Osalle meistä vain kuvien ottaminen itsestään jatkuvalla syötöllä ja julkaiseminen tuntuu vieraalta, oudolta, sille ei ole tarvetta.
Kun luen blogikirjoittajan perusteluita ja puolusteluita selfie -ilmiölle, pystyn kuitenkin ymmärtämään syitä sille, mikä tämän ilmiön funktio on useimmiten harrastajilleen. Kun ihmisen identiteetti on kehittymätön ja itsetunto heikko, hän tarvitsee normaalia enemmän palautetta itsestään ja hyväksyntää. Sama pätee narsistiseen henkilöön. Selfie ja sosiaalinen media tarjoavat hyvät puitteet tämän huomion hakemiseen ja saamiseen. Ylikorostunut huomion ja palautteen hakeminen ja saaminen itsestään ei siis aina ole merkki itsekeskeisyydestä, vaan kyseessä on sama ilmiö kun lapsi haluaa äidiltä huomiota “katso, ajan ilman käsiä”. Terveen identiteetin ja itsetunnon kehityttyä tällainen tarve vähenee ja jalostuu niin, että otetaan kyllä vastaan rehellistä palautetta ja kiitosta, mutta ei haeta tai kinuta sitä, eikä haluta teennäistä ja pinnallista huomiota.
On kiva katsoa kuvia läheisistä ja ystävistä vuosein saatossa, usein erilaisissa paikoissa ja tilanteissa. Saman naaman näkyminen päivittäin uusissa kuvissa ei ole kuitenkaan mitenkään kiinnostavaa. Identiteetti- ja itsetunto ongelmien korjaamiseen some ja selfie -ilmiöt antavat näennäisen avun, esitellään itseään jatkuvalla syötöllä erilaisissa tilanteissa, selfiessä jopa lähinnä omaa naamaa ja annetaan toinen toisilleen usein teennäisiä kehuja, mikä tuo mielihyvää ja antaa itsevarmuuden tunnetta, somessa syntyy helposti illuusio siitä, että ihmiset ovat sinusta kiinnostuneempia kuin todellisuudessa on, koska kommentteja annetaan kohteliaisuudesta ilman, että oikeasti ollaan sitä mieltä mitä sanotaan. Itsetunto-ongelmiin tämä ei valitettavasti ole oikea lääke, koska hyvä itsetunto perustuu aivan eri asioihin.
Kirjoittaja olettaa, että selfie ilmiö tekee hyvää ja toimii vastavoimana ulkonäkökeskeiselle mainosmaailman luomalle kulttuurille ja väärille ihanteille, kun ihmiset julkaisevat itsestään mitä arkisempia kuvia. Valitettavasti tämäkään ei some -kulttuurissa ole toteutunut, eikä selfiet tule sitä muuttamaan, päinvastoin itsensä esittely ja huomion sekä kommenttien hakeminen netissä on johtanut päinvastaiseen kehitykseen. Ulkonäön merkitys ihmisen arvossa on korostunut ja somen mahdollistama elämän jakaminen netissä on tuonut lisää paineita erityisesti nuorille. Vaikka joukossa onkin jopa tarkoituksellisen “raadollisia” arkikuvia itsestään, valtavirta seuraa kuitenkin suuntausta, jossa pyritään poseeraamaan ja esiintymään mahdollisimman edukseen, veikkaanpa ettei kuvamanipulaatiokaan ole vierasta.
Kun jatkossa otatte naamastanne päivittäin kuvia, pysähtykää miettimään, kiinnostaako ketään oikeasti nähdä sama naama kuvattuna 500 kertaa vuodessa? Kannattaa mennä myös itseensä ja pohtia, miksi haluan esitellä itseäni jatkuvalla syötöllä. Sosiaalisuus on jotain aivan muuta, se on syvää kanssakäymistä toisten kanssa, vuorovaikutusta ja kohtaamista pääosin livenä, siinä ulkonäön merkitys häviää nopeasti lähes kokonaan. Kun kohtaat ontuvan miehen tai häkellyttävän kauniin naisen, huomioit nuo asiat aluksi, mutta jo muutaman tunnin juttelun jälkeen ne jäävät taka-alalle ja hyvän, vuorovaikutteisen suhteen synnyttyä ne unohtuvat kokonaan, et edes kiinnitä enää huomiota ystäväsi ontumiseen tai huikaisevaan kauneuteen.
Kiitos pitkästä ja perusteellisesta kommentistasi!
Olen suurimmasta osasta kuitenkin eri mieltä kanssasi. Omien kuvien julkaiseminen – tai niiden katseleminen – ei ole pakollista, joten jos se sinua Peter häiritsee, ole kaikin mokomin koko hössötyksen ulkopuolella!
Mielestäni vanhojen tapojen glorifiointi on jotenkin halpaa… Siis miksi ystävien vanhojen matkakuvien katselu olisi jotenkin aidompaa kuin samojen kuvien katselu facebookissa tai instagramissa?
Omahyväisiä narsisteja ja heikosta itsetunnosta kärsiviä ihmisiä on ollut aina. Ajankuva ja tarjolla olevat mahdollisuudet ovat määrittäneet sen, miten he ovat kulloinkin ongelmiensa kanssa toimineet. Itse väline, trendi tai tapa ei kuitenkaan sen paremmin aiheuta ongelmia kuin parannakaan sitä.
Kommentistasi saa sellaisen käsityksen, että mielestäsi itsestään omakuvia sosiaalisessa mediassa julkaisevat korvaisivat toiminnallaan “syvän kanssakäymisen toisten kanssa, vuorovaikutuksen ja ihmisten tapaamisen livenä”. En pysty käsittämään, mihin perustat moisen käsityksen? Että yksi toiminta sulkee täysin pois toisen? Että ne, jotka julkaisevat itsestään kuvia, eivät ymmärrä, että ulkonäön merkitys hiipuu, kun tutustuu ihmiseen? Kuuntele nyt itsekin, mitä oikein sanot!! 😀
Ihan lopuksi haluan vielä sanoa, että tottakai ymmärrän, että joillekin tästä tulee paineita ja kaikki marginaali-ilmiöt eivät ole miellyttäviä. Silti olen vahvasti sitä mieltä, että näillä ihmisillä on ensin se ongelma ja jos somea ei olisi, oireet tulisivat muussa muodossa. Ja sinulle Peter, jos sinua ei kiinnosta katsella jonkun sinulle tuntemattoman ihmisen selfietä – niin älä sitten katsele!!
Hyvä Minttu,
Selfie ilmiö ei häiritse minua, en ole niitä katsellut aiemminkaan. Analysoin vain ilmiötä ilman henkilökohtaista tunnelatausta.
En myöskään esittänyt vanhoja menetelmiä hohdokkaampana kuin nykyisiä. Välineet ovat neutraaleja, se mitä niillä, merkitsee.
“Itse väline, trendi tai tapa ei kuitenkaan sen paremmin aiheuta ongelmia kuin parannakaan sitä.”
Tuossa olet väärässä ja asiasta on vaikka kuinka paljon tutkimusnäyttöä. Sosiaalinen paine, ilmiöt ja trendit voivat synnyttää ongelmia ja pahentaa niitä, esimerkkinä vaikkapa syömishäiriöt tai se, että homoseksuaalit kärsivät aikoinaan enemmän mielenterveyden ongelmista, kun ilmapiiri oli heitä kohtaan ahdasmielisempi.
Some ja internetin mahdollisuudet ovat oikein käytettynä vain uusia, joillekin käyttökelpoisia välineitä. Valtaosalle ne eivät tietenkään korvaa livenä tapahtuvaa sosiaalista kanssakäymistä millään tavalla, vaan täydentävät sitä. Kuitenkin esim. briteissä on havaittu, että somen käytön yleistyminen on heikentänyt sosiaalisia taitoja ja jopa vähentänyt live kanssakäymistä. Näitä tutkimuksia on kuitenkin sen verran vähän ja ilmiön niin uusi, ettei siitä kannata tehdä lopullisia johtopäätöksiä.
Asioita voi analysoida, nähdä niiden hyviä ja huonoja puolia sekä yhteiskunnallisia funktioita ilman, että niihin on henkilökohtaista negatiivista tai positiivista suhtautumista. Se, että analysoi jotain ilmiötä, ei tarkoita että siitä olisi analysoijalle “jotain paineita”. Voi millaisissa paineissa tutkijat eläisivätkään, jos niin olisi 🙂
Sehän on toki selvää, että itsestään jatkuvasti naamakuvia räpsivä ja julkaiseva ihminen on pienen lapsen tasolla huomionkipeä, joskus myös narsistinen.
Hyvä kevättä
Hyvää kevättä myös sinulle ja kiitos taas jäsennellystä kommentistasi! Olemme selkeästi monissa asioissa myös samaakin mieltä mm. siinä, että tämän alueen luotettavia – tai edes tarkempaa tarkastelua kestäviä – tutkimuksia on niin vähän, että mitään kovin yleispätevää ei voi sanoa tai väittää tietävänsä. Mielipiteisiin on jokaisella oikeus ja niiden kohdalla näytämme olevan aika eri linjoilla, mutta sellaistahan se aina välillä on! 🙂
Erittäin asiallinen teksti, mutta tuohon että selfie olisi itsekeskeisyyden huipentuma, Lahden kansanopistom teatteri I käsiohjelmaa lainaten “Onko ihminen ollut koskaan muuta kuin omaa etua tavoitteleva hölmö?”
Todella hyvä pointti! Selfie taitaakin olla vain uusi muoto vanhalle (ikuiselle?) ilmiölle – ja herättää siksi niin paljon tunteita ja vastustusta. 🙂