Aina ei voi onnistua.
Tiedän, että täällä armaassa blogissani, jossa suhtaudutaan shoppailuun periaatteessa, jos ei nyt penseästi, niin ainakin varsin pidättyväisesti, on viime aikoina esitelty ihan luokaton määrä uusia hankintoja. Syytän Peetua. Neito kun on ensimmäistä kertaa elämässään ihan oikeissa päivätöissä ja saa ihan oikeaa kuukausipalkkaa. On ihan mahtavaa, että silloin voi täydentää garderobin aukkoja hyvillä hankinnoilla.
Ja erittäin shoppailupidättyväinen Minttu on kieltämättä kannustanut. Peetulla on edessä monta vuotta KTH:n luentosaleissa, joten nyt on hyvä tehdä ostoksia, jotka hankintahetkellä ovat hiukan kalliimpia. Toisaalta juuri niistä saa eniten iloa sitten, kun opiskelijabudjetti ajaa syömään kaurapuuroa ja estää valuuttaa vaativan irroittelun fashion-alueella.

Yksi Peetun I wish -listan ykkösistä on ollut jo pitkään Dr. Martensit. Olen ollut omiini niin mielettömän tyytyväinen (okei, kolme paria Compedia meni niiden kesyttämiseen, mutta sen jälkeen: mukavuustaivas!), että suosittelin ehdottomasti niiden hankintaa. Peetun kenkävarastosta löytyy useamman vuoden käytön jälkeen yhä hyvässä kunnossa olevat Vagabondin mustat maihinnousukengät, joten mustat Martensit olivat tästä syystä poissa laskuista.
Harkinnan alla on ollut hot pinkit (ei-kiiltonahkaiset) versiot, valkopohjaiset kukalliset ja punaisia kiiltonahkaisiakin mietittiin hetki. Peetu on ollut reippaana huutelemassa täkäläisen Huuto.netin sivuilla lupaavan oloisia pareja, mutta mikään ei ole osunut kohdalle. Riemulla ei ollut rajoja, kun Brandoksen alesta löytyi upeat violetit kukalliset 16-reikäiset 40 % alennuksella.

Homman piti olla aivan varma nakki. Meillä on kotona yhdet 38-kokoiset 16-reikäiset Dr. Martens 1460 -malliset kengät. Ja ne sopivat paremmin kuin hyvin sekä Mintun että Peetun jalkaan.
Voin kertoa, että itku ei ollut kaukana, kun piti todeta, että upeat, ihanat, kauniit ja tyttömäisen herkänrouhet maihinnousukengät on aivan liian pienet!!

Satuin tulemaan töistä kotiin juuri, kun Peetu oli eteisessä avaamassa pakettia. Innosta sanattoman tohkeissaan, tietenkin. Ja se hetki, kun ensimmäinen kenkä nousee laatikosta. Ooh ja iih ja wau, mutta heti näkee, että onpa se pieni. Ja sitten se hetki, kun tyttö yrittää kiskoa kenkää jalkaansa. Saa sen ahdettua sisään. Katse kertoo jo kaiken ja sitten: “äiti, tää on ihan liian pieni”.
Kengäthän ne vaan on ja on maailmassa pahempiakin pettymyksiä ja jollakulla ei ole kenkiä ollenkaan, mutta täytyy sanoa, että itku ei ollut kaukana.

 
Tästä traumaattisesta kokemuksesta on jo hetki – eli henkinen tasapaino on palannut talouteemme. Peetu laittoi Brandokselle kyselyn kengistä ja sai ystävällisen vastauksen nopeasti. Valitettavasti heillä ei ollut tarjota tilalle uusia samanlaisia, mutta sehän on alekenkien kohdalla ihan jo melkein oletettavaa. Palautus sujui vaivattomasti ja helposti – eli Brandoksen suhteen ei ole mitään valitettavaa.
Jos tässä nyt jotain toivoisi olisi se, että kaikki nettishoppailevat kanssaihmiset kävisivät jättämässä palautetta jotain ostettuaan. Vain jo sellainen tieto, miten hyvin koko vastaa “normaalia” olisi tässäkin tapauksessa auttanut Peetua tekemään oikean johtopäätöksen.
Edelleenkin kyllä ihmettelen, että miten 38 saattoi olla niin pieni. Kokeilin nimittäin itsekin noita jalkaani ja kysymys ei todellakaan ollut mistään pienestä erosta. Omat kolmekasini sujahtavat jalkaan mukavasti ja ovat sellaisella ihanalla “monomaisella” tavalla (lumilautailijat ymmärtänevät ainakin… :D) vähän väljät. Nuo violettikukkaiset kaunokaiset olivat niin pienet, että en saanut ahdettua jalkaani sisään ollenkaan. Väittäisin, että koko oli lähempänä 36:tta kuin 38:a. Outo juttu, mutta aina ei voi onnistua.