Day: February 17, 2023

Taas on ehtinyt jo tulla perjantai, vaikka niin vakaasti päätin, että pysyn ruodussa ja pistän tarotit eetteriin ajallaan torstaisin. Jotenkin vain arkipäivät tuntuu sekä yllättävän lyhyiltä että niin nopeasti ohi viuhahtavilta, että tässä sitä taas ollaan.

Pitemmittä höpinöittä asiaan siis.

Tasaisen seilaamisen aika on nyt vähäksi aikaa ohi, siitä pitää huolen niin Kaloissa viihtyvän Neptunuksen kuvio Venuksen kanssa kuin Kauriin tähtimerkissä oleva Plutokin. Tämä tuo intensiteettiä etenkin romanttisiin ihmissuhteisiin ja parisuhteisiin – ja se luo lähes pakottavaa tarvetta tehdä pitkälle tulevaisuuteen vaikuttavia päätöksiä.

Merkuriusta syytetään usein kaikesta mahdollisesta hankalasta, mutta tänä viikonloppuna sen kuvio Oinaan tähtimerkissä viihtyvän Jupiterin kanssa lisää positiivista pirinää, iloista, optimistista jännityksen ja odotuksen tunnetta. Yllätyksiä on varmasti ohjelmassa – ja mikäli mahdollista, isompien päätösten tekoa kannattaa lykätä tiistaille. Silloin kosmiset voimat on taas paremmin tasapainossa.

Tärkeää – ja jo viikonloppuun vaikuttavaa on vielä lisäksi se, että sunnuntaina siirrytään unelmoivaan ja häilyvään Kalojen ajanjaksoon, sekä maanantainen uusikuu Kaloissa.

Katsotaan sitten, mitä korteilla on sanottavana tästä viikonlopusta. Homma toimii näin:

  • Vedä syvään henkeä, sulje halutessasi silmät ja keskity.
  • Valitse sitten yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Akvamariini

Merimiesten ja merillä liikkujien suojeleva onnenkivi, joka lisää rehellisyyttä, puhetaitoja ja idearikkautta. Auttaa oikeiden sanojen valinnassa ja lisää luovuutta sekä tuo onnea ja harmoniaa ihmissuhteisiin.

Granaatti

Granaatti parantaa terveyttä, lisää uskollisuutta ja mielikuvitusta sekä tasapainottaa energiavirtoja. Tummanpunainen (toisinaan lähes musta) granaatti suojelee painajaisilta, stimuloi alkuvoimaa ja antaa uskallusta ja rohkeutta. Vahvistaa itsetuntoa ja selkärankaa.

Vihreä kalsiitti

Auttaa vapautumaan vanhoista hyödyttömistä tavoista ja kaavoihin kangistumisesta. Auttaa pitämään puoliaan (sopii hyvin myös lapsille!) ja tasapainottaa mieltä. Auttaa avaamaan tilanteita ja suhteita, joissa kokee tulevansa toistuvasti aliarvostetuksi ja väärinymmärretyksi. Edistää tasa-arvoa.

1. 0 – Narri

Ilmassa on paljon suoraviivaista toimintaa, pelotonta tarttumista uusiin alkuihin jopa tiettyä kapinallisuutta. En yhtään ihmettele, vaikka tuntisit itsesi valtavan rohkeaksi. Viikonlopun energiat tukevat voimakasta sisäistä kasvua ja pelotonta elämästä nauttimista. Seikkailunhalu on avainsana.

Vinkki viikonlopuksi: Sitä aina muistutetaan ottamaan vastuu elämästään, mutta Narrin neuvo on, että mitään ylimääräistä ei silti kannata roikottaa mukana. Ole valmis menemään sinne, minne elämä kuljettaa ja nauttia matkasta. Nyt on oikea hetki löytää sisimmässäsi asuva elämänilo ja nauru – sekä niiden mukanaan tuoma vapauden tunne.

2. Sauvojen 10 – Torjunta

Ensimmäiseksi kysymys: jos olet ihan rehellinen itsellesi, niin saattaisiko nyt käsillä oleva ongelma tai haaste johtua omasta sitoutumiskammostasi tai siitä, että lopulta arvostat omaa vapauttasi eniten? On erittäin tärkeä kunnioittaa omia visiotaan, mutta toisaalta välillä on hyvä pysähtyä ja nähdä kaikki ne mahdollisuudet, jotka on itse sulkenut pois päämäärää kohti kulkiessaan.

Vinkki viikonlopuksi: Sauvojen 10 on hyvin energinen kortti ja jotta olisi helpompi katsoa omien tavoitteiden, visioiden ja haasteiden läpi, nähdäkseen myös ne kaikki muut mahdollisuudet, suosittelen lämpimästi jotain suht rankkaa fyysistä aktiviteettiä. Kunnon hikeen asti tanssiminen on kortin kanssa eniten linjassa, mutta mikä tahansa pulssia selkeästi kohottava treeni ajaa kyllä saman asian. Saat huomata, että ajattelu selkeytyy kummasti huhkimisen jälkeen!

 3. XII – Hirtetty

Olisiko nyt niin, että koitat vältellä tosiasioita, yrität olla näkemättä tilannetta ja pidät silmäsi suljettuina? Jos tuntuu, että elät kuin vankilassa, voin kertoa, että se on täysin itse itsellesi rakentama. Umpikujasta ei tunnu olevan lainkaan ulospääsyä, mutta tosiasioiden tunnustaminen ja niiden hyväksyminen on avain muutokseen.

Vinkki viikonlopuksi: Nyt on aika avata silmät ja tajuta, että koska ne rajoittavat kahleet ovat itsesi tekemät, voit niistä ihan itse myös vapautua. Sisimmässäsi muhii merkittävän uudestisyntymisen siemenet, kunhan vain rohkaistut kohtaamaan muutoksen. Joskus paras, mitä voi tehdä, on vain päästää irti.

Ihan lyhyet loppuhöpinät nyt vaan, että saan vihdoin julkaisuun tämän. Mutta itselleni nostamani kortin, ykkösen eli suuren arkanan Narrin, viestin otan ilolla ja kiitollisuudella vastaan! Takana on viikko enemmän tai vähemmän huonosti nukuttuja öitä, mutta ehkä huomenna jo irtoaa seikkailuhenkeä täältäkin!

Ihanaa viikonloppua! ❤️

Old stuff