Day: December 1, 2022

Toivottavasti nautitte viime viikonlopun melko tasaisesta ja perusvireeltään positiivisesta meiningistä. Nyt se on nimittäin loppu.

Erityisesti tänään on ollut lähestulkoon paranoidi olo, monet eteen osuneet informaationpalaset ovat osoittautuneet paikkaansapitämättömiksi ja jos on ollut sellainen olo, että tekisi mieli vain työntää pää pensaaseen tai kadota paikalta, ei ole mikään ihme. Mikäli tilanne tuntuu kestämättömältä – niinkuin se helposti juuri nyt tuntuu – kannattaa ottaa rauhallisesti ja olla itselleen armollinen. Jupiter peruuttaa edelleen tänään ja huomenna kalojen tähtimerkissä ja itsensä paneminen liian tiukille johtaa nyt tavallista helpommin ahdistukseen ja jopa loppuunpalamiseen.

Viikonloppuna kosminen energia kiristää entisestään tunnelmaa, mikä näkyy erityisesti ihmissuhteissa. Tosin merkittävä valopilkku on se, että onnen ja yltäkylläisyyden planeetta Jupiter lopettaa lauantaina kesäkuun lopussa alkaneen peruutuksensa. Sen vaikutus ei tunnu vielä viikonloppuna kovinkaan selkeästi, mutta parempaa on tiedossa heti alkuviikosta.

Sellainen pieni varoituksen sana, että Venuksen ja peruuttavan Neptunuksen vaikutuksesta viikonloppuna kannattaa omaa sisäistä ääntä, mahanpohjatunnetta, kuunnella herkällä korvalla. Energiat tuolla saralla ovat pahasti ”all over the place” – ja vaikka aina kehotankin uskomaan, mitä omalla sisimmällä on sanottavaa, juuri nyt sekin on hiukan ärhäkässä tilassa ja voi helposti ylireagoida. Eli malttia ja harkintaa myös vuoropuheluun oman itsensä kanssa!

Katsotaanpas, mitä korteilla on sanottavana viikonlopusta. Homma toimii näin:

  • Vedä syvään henkeä, sulje halutessasi silmät ja keskity.
  • Valitse sitten yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Rubiinifuksiitti

Rubiinin intohimo ja elämänilo yhdistettynä fuksiitin ehdottomaan ja epäitsekkääseen rakkausenergiaan tekee rubiinifuksiitista voimallisen sydämen kiven. Se hoitaa särkynyttä tai muutoin kovia kokenutta sydäntä ja virrattaa tilalle hellivää rakkautta. Kivi luo kantajalleen turvallisen olotilan sekä fyysisesti, että emotionaalisesti, samalla kun se innostaa tavoittelemaan rohkeasti omia haaveita.

Rubiinifuksiitti yhdistää mielen viisauden sydämen intohimon kanssa ja auttaa siten luottamaan omiin kykyihin ja tekemään viisaita päätöksiä. Tämän kiven avulla on mahdollista juurtua rohkeasti takaisin maahan avoimella sydämellä, joka on alkanut parantua ja vahvistua.

Sitriini

Iloinen ja älyllinen kivi, joka karkoittaa alakuloisuutta. Lisää perheyhteyttä ja auttaa tiimityöskentelyssä. Puhdistaa auraa, lämmittää, hoitaa ja uudistaa ihoa.

Sateenkaarikuukivi

Sateenkaarikuukivi auttaa tunnistamaan ja omaksumaan omat sisäiset voimavarat. Se kannustaa toteuttamaan unelmia ja auttaa näkemään, miten toiveet voivat toteutua. Kiven voimakas naisenergia auttaa tasapainottamaan yin ja yang energioiden värähtelyä kehossa.

Sateenkaarikuukivi tukee henkisiä kykyjä, sisäistä kasvua ja rohkaisee käyttämään omaa intuitiota.

 1. XVII – Tähti

Tässä on mielestäni yksi koko tarot-korttipakan ihanimmista korteista! Tähti kuvastaa tilannetta, jossa usko elämän kantamiseen, tulevaisuuden toivo ja kaikenkattava rakkaus on kantavat voimat. Kohdallesi tulee lempeää, kirkasta voimaa, jota pystyt halutessasi levittämään myös ympäristöösi. Mitään varsinaista suurta muutosta tuskin on tiedossa, mutta näet oman polkusi kirkkaammin ja selkeämmin.

Vinkki viikonlopuksi: Tähti muistuttaa, että meissä kaikissa on niin paljon käyttämättömiä voimavaroja. Kannattaa uskaltaa luottaa elämän kantavaan voimaan ja jakaa valoa myös ympärilleen, koska silloin sen voima moninkertaistuu. Hetken hiljentyminen auttaa löytämään lisää itseluottamusta ja rohkeutta luottaa omien valintojesi oikeellisuuteen.

2. Miekkojen 6 – Tiede

Uusia alkuja on tiedossa, mutta tällä kertaa muutos ei tiedä sen pahempia kasvukipuja vaan fiilis on ennemminkin myönteinen ja loogiseen ajatteluun tukeutuva. Ei ole mitään syytä kiirehtiä ja on ihan hyvä hankkia tietoa, mutta toisaalta kannattaa muistaa, ettei asioiden puhki analysoimisestakaan yleensä ole mitään hyötyä. Kommunikointi sujuu nyt luontevasti ja objektiivisia perusteluja on helppo vastaanottajankin kuunnella.

Vinkki viikonlopuksi: Pidä silmät ja kaikki muutkin aistit avoinna, niin eteen tulevat mahdollisuudet eivät livahda ohitse. Toisaalta tilaisuuksien avautumiseen voi itsekin vaikuttaa ihan vain tarkastelemalla millaisia muutoksia sitä toivoisi omaan elämäänsä.

3. Lanttien Prinsessa

Tilanne on juuri nyt erittäin otollinen uudelle alulle. Lanttien Prinsessa symboloi äitiyttä ja raskautta. Niiden mielestä, jotka käyttävät tarot-kortteja perinteiseen povaamiseen, raskaaksi tuleminen ja vauva on kortin ainoa tulkinta. Itse olen sitä mieltä, että energia viittaa kaikenlaiseen uuden alkuun laittamiseen. Lanttien tulkinta on kuitenkin varsin maanläheinen – eli sen sopusointuisessa tyynen voimakkaassa lempeydessä on turvallista suunnata uutta kohti.

Vinkki viikonlopuksi: Elämääsi on tulossa nyt jotain uutta, jotain mahdollisesti hyvin konkreettista. Ainoa riski on, jos olet liian päättämätön ja saamaton – jopa laiska. Silloin tämä mahtava uusi asia voi mennä täysin sivu suun.

Täytyy tunnustaa, että ilahduin ja helpotuin, kun yksi toisensa jälkeen käänsin tämän viikonlopun kortit. Jos planeettojen energia onkin aika kireää ja jos ei nyt aivan tappelunhakuista niin ihmissuhteiden kannalta ainakin varsin kiikkerä ja helposti leimahtavat yhteenotot tuskin harvinaisia. Mutta kortit lupaa meille kaikille lempeää, rakentavaa ja luottavaista viikonloppua – mikä tuo (varmasti kaivattua) balanssia.

Itselleni nostin ykkösen – ja tähti on tosiaankin aivan ihana kortti! Tuli myös juuri oikeaan aikaan, kun parikin mittakaavassa pientä, mutta itselleni tärkeää juttua on juurikin käynnistymässä. Oikealla tiellä ollaan ja tuntuu hyvältä!

Ihanaa viikonloppua sinnekin! Nautitaan joulukuun tunnelmasta!

Old stuff