Day: October 13, 2022

Yllättävän tasaista ja rauhallista energiaa on tiedossa viikonlopulle. Varsinkin Venuksen ja Saturnuksen kuviot toisiinsa nähden tasapainottaa ja tuo rauhaa ihmissuhteisiin, erityisesti niihin romanttisiin, ja balanssia raha-asioihin huomisesta perjantaista alkaen. Kun vielä eletään tasapainomerkin Vaa’an jaksoa, on luonnollista, että tulisimmatkin meistä kokee olonsa poikkeuksellisen harmoniseksi.

Vauhdin hidastuminen voi tuntua yllättävän vaikealta – ja jopa ahdistavammalta kuin ainainen kiire ja toiminta. Stressaamisella ja sinne tänne sinkoilulla on helppo maskeerata paha olo. Vaatii rohkeutta pysähtyä ja kuunnella, mitä kroppa ja oma sisin oikeasti haluaa kertoa. Vielä vaikeampaa on yrittää ymmärtää viestejä ilman ennakkoluuloja, itsesyytöksiä ja vaatimuksia. Kuitenkin vain siten on mahdollista oikeasti löytää rauhan ja ilon ydin, eheytyä ja tulla kokonaiseksi. Siihen hommaan olisi nyt tänä viikonloppuna tarjolla kosmisen energian tuki (valitettavasti työ pitää kuitenkin tehdä itse, mutta nyt ei tarvitse sentään uida vastavirtaan).

Katsotaanpas myös, mitä korteilla on sanottavana viikonlopusta. Homma toimii näin:

  • Vedä syvään henkeä, sulje halutessasi silmät ja keskity.
  • Valitse sitten yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Ruusukvartsi

Rakkauden kivi, joka auttaa parantamaan sydäntä ihan fyysiselläkin tasolla. Haihduttaa surua ja pelkoa, vahvistaa myönteisiä ajatuksia itseä kohtaan, kohottaa itseluottamusta ja opettaa antamaan anteeksi. Lisäksi muinaiset egyptiläiset uskoivat, että ruusukvartsilla sively poistaa ryppyjä.

Lepidoliitti

Rauhoittaa ja tyynnyttää yliaktiivista mieltä. Helpottaa stressiä, tasapainottaa ja vahvistaa keskittymiskykyä. Vahvistaa oman tilan ottamista, itsenäisyyttä, ja vähentää muiden ihmisten mielipiteiden vaikutuksen alla olemista. Auttaa pääsemään eroon päässä kehää kiertävistä hyödyttömistä ajatuksista.

Pyriitti

Lisää muistia ja vahvistaa keskittymiskykyä. Myönteinen kivi, joka helpottaa riittämättömyyden tunnetta ja mahdollistaa oman potentiaalin näkemisen. Vahvistaa taloudellista menestystä ja houkuttelee luokseen kaikenlaista muutakin menestystä.

1. Maljojen 8 – Uupumus

Epätyydyttävästä tilanteesta ei näytä olevan helppoa ulospääsyä. Kortti kuvaa varsin voimakasta kyllästymistä nykyiseen elämäntilanteeseen ja elämäntyyliin. Hakusessa on selkeästi jotain syvempää ja tarkoituksellisempaa. Energiaa on tullut hukattua kaikenlaiseen, mistä ei ole oikeasti iloa kenellekään. Kortti viittaa siihen, että nyt on korkea aika tsekata, missä jamassa arkipäivän rutiinit pyörii.

Vinkki viikonlopuksi:  Nyt on tosi hyvä aika sanoa selkeä ei kaikille energiavarkaille – oli ne sitten ei-toivottuja ihmissuhteita tai huonoja ja kuluttavia elämäntapoja. Kortin viesti on kaksijakoinen: rajat kannattaa laittaa sekä ulkoa tuleville paineille ja vaatimuksille, mutta myös yhtälailla tarkastella omia rutiinejaan. Riittävä uni, laadukas ravinto ja päivittäinen liikunta on hyvinvoinnin selkäranka.

2. Lanttien Prinsessa

Tilanne on juuri nyt erittäin otollinen uudelle alulle. Lanttien Prinsessa symboloi äitiyttä ja raskautta. Niiden mielestä, jotka käyttävät tarot-kortteja perinteiseen povaamiseen, raskaaksi tuleminen ja vauva on kortin ainoa tulkinta. Itse olen sitä mieltä, että energia viittaa kaikenlaiseen uuden alkuun laittamiseen. Lanttien tulkinta on kuitenkin varsin maanläheinen – eli sen sopusointuisessa tyynen voimakkaassa lempeydessä on turvallista suunnata uutta kohti.

Vinkki viikonlopuksi: Elämääsi on tulossa nyt jotain uutta, jotain mahdollisesti hyvin konkreettista. Ainoa riski on, jos olet liian päättämätön ja saamaton – jopa laiska. Silloin tämä mahtava uusi asia voi mennä täysin sivu suun.

 3. Lanttien 7 – Epäonnistuminen

Oletko sellaisessa elämänvaiheessa, että vaikka kaikki on periaatteessa hyvin, et osaa etkä voi iloita onnistumisesta? Sellainen fiilis, että olo on epäonnistunut, kun kokeesta tulee kymppi miikka – eikä täysi kymmenen? On myös paljon mahdollista, että edessä näkyy haasteita, jotka tuntuvat aivan liian isoilta ja mahdottomilta ratkaista; epäonnistumisen pelko tuntuu lamauttavalta ja konkreettiselta. Suoraan sanottuna tekisi mieli karata paikalta, jos vain voisi.

Vinkki viikonlopuksi: Kortti viittaa siihen, että möröt ovat pääasiassa päässäsi. Negatiivisilla ajatuksilla ja peloilla on kuitenkin valitettavasti itseänsä toteuttava voima, joten ainoa keino selviytyä tilanteesta, on kohdata jokainen pelko silmästä silmään. Konkretisoimalla jokaisen haasteen aiheuttamat epäonnistumisen pelot (vaikka ihan kirjoittamalla ne paperille) ja tietoisesti korvaamalla ne onnistumisen ajatuksilla, on mahdollista ottaa tilanne hallintaan ja katkaista epäonnistumisen pelon aiheuttama negatiivinen kierre.

Monenlaisia polkuja sisäiseen eheytymiseen tarjoaa myös viikonlopun kortit. Itselleni nostin ykkösen ja ensisilmäyksellä olin poikkeuksellisesti sitä mieltä, että ei kyllä sovi ollenkaan – olenhan tällä hetkellä tosi monin eri tavoin oikein tyytyväinen elämääni. Mutta sitten hetken asiaa mietittyäni totesin, että juuri eilen harkitsin personal trainerin hankkimista, vaikka aikaisemmat kokemukseni eivät ole kovin onnistuneita olleetkaan. Juuri nyt tuntuu kuitenkin, että en oikein pääse eteenpäin robocop-rehab -jumpasta vähän kokonaisvaltaisempaan liikuntaan, vaikka teoriassa tietoa on. Lisäksi kamppailen edelleenkin sen kanssa, että pääsisin ajoissa nukkumaan (joo, tämänkin postauksen kanssa menee taas ihan liian myöhäiseen.. haha!), eikä ollenkaan tekisi pahaa, jos saisin edes hiukan vähennettyä puhelimella roikkumista. Eli kiitos vinkistä Maljojen 8, pistetään viikonloppuna työn alle!

Ihanaa viikonloppua!

Old stuff