Day: July 14, 2022

Eilisiltaan osui täysikuu kauriin tähtimerkissä. Tuon erittäin voimakkaan superkuun (kuu oli lähimpänä maata kuin milloinkaan muulloin tänä vuonna) vaikutus tuntuu yhä. Se, että täysikuu on juuri menestystä ja vaurautta janoavan Kauriin merkissä, antaa luonnollisesti oman sävynsä tälle hetkelle.

Kysymyksiä, joita kannattaa esittää itselleen (vinkki: ota paperia ja kynä, mieti hetki jokaista kysymystä ja kirjoita ajatukset paperille. Teksti voi olla aivan tajunnanvirtaa, eikä sitä tarvitse edes säilyttää. Mekaaninen kirjoittaminen vain auttaa kummasti ajatusten jäsentämisessä):

  • Mitä pidemmän aikavälin tavoitteita haluan saavuttaa?
  • Mistä minun pitää luopua, jotta aikani ja voimavarani riittävät uusiin haasteisiin?
  • Mitä minun tulee tehdä, jotta voin ottaa ensimmäiset askeleet kohti päämäärääni?
  • Mitkä elämänalueet ovat sellaisia, joiden suhteen haluan olla maltillisempi tai kärsivällisempi?
  • Mitkä tavat haluan jättää pois, jotta uusille, paremmin tavoitteitani palveleville, on tilaa?
  • Missä haluan kehittyä?
  • Mistä voin saada tarvitsemani avun, jotta pääsen alkuun unelmieni toteuttamisessa?

Konkreettisia, päämäärätietoisia pähkinöitä ajateltavaksi siis. Ehkä hiukan ristiriidassa monien lomafiiliksien kanssa, mutta toisaalta juuri siitä voi saada tarpeeksi tarvittavaa tilaa ajatuksien kypsyttelyyn. Tiettyä rentous ja mielenrauha on melkein pakollista, että on valmis ottamaan vaadittavia askelia, jotta unelmat ihan oikeasti tulisivat toteen.

Muuten tarjolla on varsin intensiivistä energiaa – ja varsinkin Pluton kuviot on sellaisia, että muutosta ei nyt oikein voi estää. Käytännössä se tietty tarkoittaa sekä mahdollisuuksia, mutta myös stressiä ja ahdistusta, mikäli oma asenne on vastaan pyristelevä ja vanhasta kynsin hampain kiinni pitävä.

Eiköhän katsota myös, mitä korteilla on sanottavana viikonlopusta. Homma toimii näin:

  • Vedä syvään henkeä, sulje halutessasi silmät ja keskity.
  • Valitse sitten yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Vihreä kalsiitti

Auttaa vapautumaan vanhoista hyödyttömistä tavoista ja kaavoihin kangistumisesta. Auttaa pitämään puoliaan (sopii hyvin myös lapsille!) ja tasapainottaa mieltä. Auttaa avaamaan tilanteita ja suhteita, joissa kokee tulevansa toistuvasti aliarvostetuksi ja väärinymmärretyksi. Edistää tasa-arvo

Karneoli

Karneoli helpottaa surua, vähentää kateutta ja pelkoja. Se juurruttaa nykyhetkeen, lisää elinvoimaa, antaa rohkeutta ja kehittää analyyttisiä kykyjä. Lisäksi se lisää päättäväisyyttä, päämäärätietoisuutta ja itsetuntoa.

Onyksi

Viilentää kuumina käyviä tunteita ja tasapainottaa olemuksen eri puolia (yin & yang). Helpottaa stressiä ja surua, vahvistaa itsehillintää, moraalia ja itsekuria. Antaa voimaa ja kestävyyttä korkeidenkin tavoitteiden saavuttamiseen

1. Lanttien 6 – Menestys

No nyt olisi tarjolla menestystä! Lantit on maan merkki, joten kysymyksessä on työhön, rahaan ja muuhun maalliseen liittyviä asioita ennemmin kuin henkiseen, älylliseen tai ihmissuhteisiin liittyvää menestystä.  Tunnet voimakasta halua olla hyödyksi ja pidät mielelläsi huolta apua tarvitsevista joko ihan rahallisesti tai muuten konkreettisesti esim. laittamalla ruokaa.

Vinkki viikonlopulle: Menestys on yllättävän häilyvä käsite – mitä yksi pitää onnistumisena ei toisen mielestä ole mitään. Kannattaa muistaa, että menestys houkuttelee luokseen lisää menestystä, joten riemuitse ja onnittele itseäsi pienistäkin askelista. Saat huomata, että näin menestys vain kasvaa. Uskalla antaa itsesi menestyä! Kortti toisaalta myös varoittaa hurvittelusta ja yli varojen elämisestä – eli kantsii tsekata tilien saldot, luottokortit, lainat, laskut ja muut sellaiset tämän viikonlopun aikana.

2. Sauvojen 3 – Hyve

Nyt on hyvä aika luottaa omaan sisäiseen vahvuuteen. Ei ole mitään syytä valahtaa takaisin entisiin huonoihin tapoihin tai väärältä tuntuviin tilanteisiin/ihmissuhteisiin. Rehellisyys itselle on kaikkein tärkeintä, sillä sitä kautta tulee voimaa ja usko omiin kykyihin. Tarkastele elämäntilannettasi ja itseäsi kypsästi ja objektiivisesti. Iloitse eteen sattuvista lämpimistä kohtaamisista.

Vinkki viikonlopuksi: Luota itseesi, niin kaikki alkaa loksahdella paikoilleen ilman suurempaa kamppailua tai stressiä. Nyt  on hyvä hetki pitää huolta omasta tasapainosta, kehosta, mielestä ja sielusta – sekä jakaa hyvää oloa muillekin. Sinulla on niin paljon annettavaa!

3. XVII – Tähti

Tässä on mielestäni yksi koko tarot-korttipakan ihanimmista korteista! Tähti kuvastaa tilannetta, jossa usko elämän kantamiseen, tulevaisuuden toivo ja kaikenkattava rakkaus on kantavat voimat. Kohdallesi tulee lempeää, kirkasta voimaa, jota pystyt halutessasi levittämään myös ympäristöösi. Mitään varsinaista suurta muutosta tuskin on tiedossa, mutta näet oman polkusi kirkkaammin ja selkeämmin.

Vinkki viikonlopuksi: Tähti muistuttaa, että meissä kaikissa on niin paljon käyttämättömiä voimavaroja. Kannattaa uskaltaa luottaa elämän kantavaan voimaan ja jakaa valoa myös ympärilleen, koska silloin sen voima moninkertaistuu. Hetken hiljentyminen auttaa löytämään lisää itseluottamusta ja rohkeutta luottaa omien valintojesi oikeellisuuteen.

Aika ihanat, ja jotenkin lempeästi kosmisia energioita tasapainottavat kortit tuli kaikille. Itselleni nostin ykkösen ja vähän kyllä melkein naurattaa tuo Lanttien kutosen viesti rahallisesta menestyksestä. Juuri nimittäin puhuttiin Karkin kanssa, että tarvisi voittaa Eurojackpotissa, ettei tarvitsisi tehdä kompromissia omakotitalossa asumisen ja mummun lähellä elämisen välillä! Vaikka kortti kyllä viittaakin enemmän työllä ansaittuun menestykseen kuin arpaonneen, mutta kai sitä täytyy laittaa lotto varmuuden vuoksi vetämään!

Ihanaa viikonloppua! ❤️

 

Old stuff