Day: July 7, 2022

Nopeasti kääntyy kelit. Vielä toissapäivänä sai likoa hikimärkänä vuorokauden ympäri, mutta tänään tassutellaan taas villasukat jalassa. Aina olennaista tämä säätilan kommentointi, vaikka ei se näin ei-lomalaiselle nyt niin valtavan merkityksellistä olekaan.

Viikonlopun planetaarisista kuvioista sen verran, että kommunikoinnin ja liikenteen planeetta Merkurius siirtyi alkuviikosta Rapujen tähtimerkkiin, mikä sekä pehmentää ja kääntää sisäänpäin viestintää että vähentää menohaluja. Kotoilu ja omien ajatusten parissa puuhailu vetää puoleensa. Toisaalta sunnuntainen kuvio Oinaassa viihtyvän Jupiterin kanssa avaa ja laajentaa mielialoja ja tuo tullessaan hyviä uutisia.

Sunnuntaina kannattaa kiinnittää huomiota siihen keiden kanssa on yhteyksissä tai ketä tapaa. Todennäköisesti nämä henkilöt – tai ainakin joku heistä – tulee näyttelemään keskeistä roolia tulevaisuudessasi.

Numerologisesti tänään, 7.7.22, on voimakas maaginen portaali auki! Numero seitsemän symboloi sisäistä viisautta, intuitiota, uskoa omiin kykyihin ja päätöksentekoon. Jo Hippokrates oli sitä mieltä, että 7 on täydellisyyden luku. Toisaalta koko tätä vuotta sävyttää mestariluku 22, jonka hedelmällisyyttä signaloiva energia lupaa voimakasta uudelleensyntymisen ja uusien alkujen aikaa.

Eiköhän katsota sitten, mitä korteilla on sanottavana viikonlopusta. Homma toimii näin:

  • Vedä syvään henkeä, sulje halutessasi silmät ja keskity.
  • Valitse sitten yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Labradoriitti

Hyvin suojeleva kivi, joka tukee erityisesti muutostilanteissa oli ne sitten henkisellä tasolla tai ihan konkreettisia. Vahvistaa intuitiota ja tukee siten päätöksenteossa. Auttaa tunnistamaan juuri sen oman polun ja poistaa pelkoja muutoksen edessä. Lisää luottamusta siihen, että asiat kyllä järjestyvät. Tasaannuttaa ylikierroksilla käyvää mieltä (sopii hyvin myös ylivilkkaille tai levottomille lapsille!) ja labradoriittia on käytetty myös helpottamaan kuukautiskipuja.

Pyriitti

Lisää muistia ja vahvistaa keskittymiskykyä. Myönteinen kivi, joka helpottaa riittämättömyyden tunnetta ja mahdollistaa oman potentiaalin näkemisen. Vahvistaa taloudellista menestystä ja houkuttelee luokseen kaikenlaista muutakin menestystä.

Tiikerinsilmä

Hyvin suojeleva kivi, joka opettaa pysähtymään, katselemaan ja kuuntelemaan ennen seuraavaa isoa loikkaa eteenpäin. Kivi on hyvä työasioille, se lisää itseluottamusta ja vapauttaa stressistä. Tiikerinsilmä auttaa tekemään vakaita päätöksiä työasioissa ja busineksessa.

1. Lanttien 2 – Muutos

Vain muutos on pysyvää, mutta siitä tulee myös tasapaino ja harmonia. Muutosta on monenlaista, mutta juuri tämä kortti symbolisoi tasapainon löytämistä, oman itsen ja ympäristön erilaisuuden ja monimuotoisuuden hyväksymisen kautta saavutettavaa syvempää harmoniaa. Muutos on rikkaus ja sillä on mahdollisuus tuoda mukanaan sekä turvallisuutta että hyvinvointia. Muutos vaatii aina avointa mieltä ja luottamusta epävarmuudenkin keskellä.

Vinkki viikonlopuksi: Ajattele luottavaisin mielin muutosta. Olisiko nyt hyvä hetki tehdä ne pienet mielen pohjilla kyteneet muutokset, jotka voisivat johtaa tasapainoisempaan elämään? Kaikki muuttuu koko ajan joka tapauksessa, miksi sitä ei ottaisi ohjia käsiinsä ja suuntaisi muutosvoimat juuri sinne, mikä tuntuu hyvältä?

 2. X – Kohtalo

”Vain muutos on pysyvää” muistuttaa myös kohtalon kortti. Perusvire on onnekas ja klassisesti kohtalonpyörä enteilee odottamatonta onnenpotkua, mutta myös läpimurtoa pidemmän aikaa työn alla olleeseen tilanteeseen tai konkreettista uutta alkua. Toisaalta pyörän pyörähdys noudattaa universumin kiertokulkua ja kaikki elämään tuleva hyvä kannattaa ottaa avoimin ja kiitollisin mielin vastaan. Epäileväinen vastahakoisuus ja negatiivinen epäily pistää kirjaimellisesti kapuloita rattaisiin ja saat havaita jämähtäneesi epätyydyttävään elämäntilanteeseen.

Vinkki viikonlopuksi: nyt jos koskaan kannattaa avata silmästä näkemään kaikki elämän tarjoamat upeat kokemukset ja ihanat elämykset. Myönteinen ja valoisa asenne auttaa havaitsemaan kaiken sen rikkauden, mitä olet tähän mennessä saavuttanut. Ripaus uskallusta ja leikkimielistä kapinallisuutta, totuttujen kaavojen rikkomista ja luottavaista heittäytymistä palkitsee!

3. Miekkojen Ritari

Miekkojen Ritari edustaa päättäväisyyttä, kirkasta älyä, intohimoa, vauhdikasta etenemistä ja kunnianhimoa. Oletkin juuri nyt täynnä mahtavaa energiaa ja saat aikaiseksi paljon, kun vain kohdistat toimintasi ja voimasi niihin asioihin, jotka itse koet tärkeiksi. Itseluottamuksesi on poikkeuksellisen korkealla – nauti siitä ja hyödynnä tunne tavoitteidesi saavuttamiseen. Ymmärryksesi kattaa kaikki elämän eri osa-alueet ja siksi uskallat myös kaataa raja-aitoja ja vahvistaa vapauttasi.

Vinkki viikonlopuksi: Olet niin täynnä ihanaa energiaa ja halua aloittaa uusia asioita, että nurkan takana piilee lyhytjännitteisyyden peikko. Kannattaa yrittää olla sinkoilematta sinne tänne ja muistaa myös se, että oma vauhdikkuutesi ei oikeuta pomottelemaan muita samaan tahtiin.

Aivan mahtavasti sopii jälleen kaikki kortit yhteen vallitsevien energioiden kanssa, niitä tukien ja vähän eri kanteilta korostaen! Positiivista muutosenergiaa on tarjolla aivan kaikille!

Itselleni nostin kolmosen – eli Miekkojen Ritarin – ja täytyy nyt kyllä sanoa, että juuri nyt tällä hetkellä en tunne itseäni kovin energiseksi tai kunnianhimoiseksi, vaikka kortti niin sanookin. Yksi töihin liittyvä juttu, jota olen ajanut suurella intohimolla koko kevään, hyllytettiin tänään ilman sen kummempia selittelyjä – ja tunnen itseni suoraan sanottuna vähän tyhmäksi.

Huvittavaa on, että kun uutiset kuultuani avasin ensimmäisen kerran Instagramin, ensimmäisenä silmiin osui Simon Sinek (business-hyvinvointi-yleis-interwebs-guru), joka selosti vanhaa tarinaa talonpojasta, joka oli superlahjakas ratsastaja (onnekas!), joka putosi hevosen selästä eikä voinut enää ratsastaa (epäonnekas), mutta sitten puhkesi sota ja kaikki nuoret miehet pakotettiin sotaan – paitsi hänet, jonka jalka oli poikki (onnekas!). Niin että varmaan tämäkin, mikä nyt kirvelee ja ketuttaa, vielä jotenkin muuttuu hyväksi. Tai jotain.

Mutta nyt minä lähden ilta-uinnille!

Ihanaa viikonloppua!

Old stuff