Day: June 30, 2022

Tervehdys helteestä! Täällä suorastaan tukahduttavan kuuma, aivan sellainen ukkosta tekevä keli, pilvistä, 30 astetta lämmintä ja painostavaa. Ihan sellainen merkillinen, odottava ”alkais nyt jo!” –olo. (Kuvatkin on aivan kuin pimeällä otettuja, vaikka kello ei kuvaushetkellä ollut kuin vähän yli kuusi illalla…)

Ukkosta on luvassa viikonlopulle muutenkin kuin säätiedotuksen merkeissä. Varsinkin huomenna perjantaina on tarjolla Ravun ajanjaksolle epätyypillisen agressiivista energiaa, kun Mars Oinaassa tekee kuviota Kauriissa peruttavan Pluton kanssa. Tuo ilmenee varsinkin valtakamppailuina niin ihmissuhteissa kuin kohdalle osuvissa tilanteissakin. Viikonlopun edetessä tilanne kuitenkin tasoittuu nopeasti ja peruuttava Neptunus tuo kuvioihin tunteellista, herkistelevää energiaa jo lauantaina.

Tiistainen uusikuu tuntuu edelleen ja koko viikonloppu on oikein otollinen kaikenlaiseen kotoiluun, perheen kanssa oleiluun, yleiseen huolenpitoon ja niin sielun kuin ruumiinkin lempeään ravitsemiseen.

Katsotaanpas myös, mitä korteilla on sanottavana viikonlopusta. Homma toimii näin:

  • Vedä syvään henkeä, sulje halutessasi silmät ja keskity.
  • Valitse sitten yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Vihreä Aventuriini

Vihreä Aventuriini on yleisrauhoittava ja parantava kivi. Hillitsee hermoromahdustilanteissa ja helpottaa migreenin ja kroonisen päänsäryn oireita. Lisää tunteiden tasapainoa ja auttaa päätöksenteossa ammatinvalintaan tai vaihtamiseen liittyvissä kysymyksissä. Auttaa univaikeuksissa.

Howliitti

Howliitti on erittäin rauhoittava kivi, joka auttaa löytämään ja vahvistamaan omaa kunnianhimoa. Se vahvistaa ja auttaa myös tavoitteiden saavuttamisessa. Howliitti opettaa kärsivällisyyttä sekä haihduttaa raivoa. Fyysisellä tasolla kivi yhdistetään kalsiumtasapainoon sekä hampaisiin ja luihin. On myös suositeltavaa pitää howliitteja vuoteen ympärillä, sillä se karkottaa unettomuutta.

Fluoriitti

Tyynnyttää mieltä ja suojelee negatiiviselta energialta. Se vaikuttaa myönteisesti ajatteluprosessiin ja kehittää kykyä ymmärtää uusia ulottuvuuksia sekä auttaa keskittymään. Fluoriitti auttaa järjestämään ja käsittelemään informaatiota. Lisäksi tasapainottaa stressaavissa tilanteissa. Helpottaa keskittymistä sekä uusien asioiden oppimista ja omaksumista.

1. Maljojen Prinssi

Tulossa vaikuttaisi olevan varsin fyysinen viikonloppu. Paljon hyvää energiaa, mutta silti pitää muistaa myös levätä. Oman kehon kunnioittaminen ja arvostaminen on ensiarvoisen tärkeää ja sen viestejä kannattaa kuunnella sisäiset korvat höröllä. Jos toiveissa on perinteisten sovinnaisuuden rajojen rikkominen, nyt on siihen erinomainen hetki.

Vinkki viikonlopuksi: elämä ei ole pelkästään henkinen tai intellektuaalinen kokemus, fyysiset tarpeet ovat olennainen osa ihmisenä olemista myös. Kortti viittaa varsin selkeästi siihen suuntaan, että kehottaisin vaihtamaan puhtaat lakanat. 😉

2. Sauvojen 10 – Torjunta

Ensimmäiseksi kysymys: jos olet ihan rehellinen itsellesi, niin saattaisiko nyt käsillä oleva ongelma tai haaste johtua omasta sitoutumiskammostasi tai siitä, että lopulta arvostat omaa vapauttasi eniten? On erittäin tärkeä kunnioittaa omia visiotaan, mutta toisaalta välillä on hyvä pysähtyä ja nähdä kaikki ne mahdollisuudet, jotka on itse sulkenut pois päämäärää kohti kulkiessaan.

Vinkki viikonlopuksi: Sauvojen 10 on hyvin energinen kortti ja jotta olisi helpompi katsoa omien tavoitteiden, visioiden ja haasteiden läpi, nähdäkseen myös ne kaikki muut mahdollisuudet, suosittelen lämpimästi jotain suht rankkaa fyysistä aktiviteettiä. Kunnon hikeen asti tanssiminen on kortin kanssa eniten linjassa, mutta mikä tahansa pulssia selkeästi kohottava treeni ajaa kyllä saman asian. Saat huomata, että ajattelu selkeytyy kummasti huhkimisen jälkeen!

3. Miekkojen 6 – Tiede

Uusia alkuja on tiedossa, mutta tällä kertaa muutos ei tiedä sen pahempia kasvukipuja vaan fiilis on ennemminkin myönteinen ja loogiseen ajatteluun tukeutuva. Ei ole mitään syytä kiirehtiä ja on ihan hyvä hankkia tietoa, mutta toisaalta kannattaa muistaa, ettei asioiden puhki analysoimisestakaan yleensä ole mitään hyötyä. Kommunikointi sujuu nyt luontevasti ja objektiivisia perusteluja on helppo vastaanottajankin kuunnella.

Vinkki viikonlopuksi: Pidä silmät ja kaikki muutkin aistit avoinna, niin eteen tulevat mahdollisuudet eivät livahda ohitse. Toisaalta tilaisuuksien avautumiseen voi itsekin vaikuttaa ihan vain tarkastelemalla millaisia muutoksia sitä toivoisi omaan elämäänsä.

Alkoi melkein naurattaa tuo ykkönen.. Ainakin aikoinaan “Hart of Dixie” -sarjaa katselleet tunnistavat seksihelle-konseptin – ja siihen tuo Maljojen Prinssi -kortti yhdistettynä vallitsevaan säätilaan vähän tuntuisi viittaavan!

No, itselleni en nostanut mitään niin mehukasta, mutta kolmosen – eli Miekkojen kutosen – viesti sopii kyllä aivan prikulleen. Toivottavasti myös tuo kommunikoinnin sujuminen pitää paikkansa!

Ihanaa viikonloppua! Nautitaan kesästä!!

Old stuff