Day: October 22, 2021

Keskiviikkoisen täydenkuun vaikutus tuntuu vielä. Yleensäkin täydenkuun aika tarkoittaa otollista hetkeä kaikesta tarpeettomaksi käyneestä painolastista irtautumiselle, mutta tämä Hunter’s Moon on täynnä tulista Oinaan energiaa ja siksi kokemus on erityisen väkevä. Monen kohdalla se tarkoittaa ihan käänteentekeviä muutoksia.

Nyt perjantaista alkaen planeetoilla alkaa varsin vakuuttavat astrologiset kuviot – eikä yhteentörmäyksiä pysty välttämään oikein millään. Voimaplaneetta Mars Vaa’an tähtimerkissä tekee neliötä Pluton kanssa, joka on Kauriin tähtimerkissä, eli tilanne on tulenarka varsinkin kaikenlaisille valtakamppailuille ja kilpailut siitä, kuka saa olla kukkona tunkiolla, eskaloituvat äärimmäisen herkästi. Intensiivistä meininkiä ei mitenkään helpota se, että aurinko siirtyy lauantaina mystisen Skorpionin tähtimerkkiin.

Eiköhän mennä sitten kortteihin, kun ollaan muutenkin taas vaihteeksi myöhässä. Homma toimii siis näin:

  • Vedä syvään henkeä, sulje halutessasi silmät ja keskity.
  • Valitse sitten yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Seleniitti

Seleniitti on hyvin voimakas kivi, joka puhdistaa ja vahvistaa selkeää ajattelua sekä tukee henkistä kehitystä. Se on monien suosikkivoimakivi, sillä se puhdistaa energioista pois kaiken sen, mikä jarruttaa kasvua.

Seleniitti rauhoittaa levotonta kroppaa ja tasapainottaa mieltä. Erinomainen kivi yöpöydälle, joogaharjoituksiin tai meditaation tueksi.

Akvamariini

Merimiesten ja merillä liikkujien suojeleva onnenkivi, joka lisää rehellisyyttä, puhetaitoja ja idearikkautta. Auttaa oikeiden sanojen valinnassa ja lisää luovuutta sekä tuo onnea ja harmoniaa ihmissuhteisiin.

Vihreä jade

Vähentää kielteisyyttä, edistää pitkäikäisyyttä ja auttaa unelmia toteutumaan. Voimakkaasti suojeleva kivi opettaa viisautta rauhassa ja houkuttelee hyvää onnea sekä ystäviä. Erityisesti nauravan buddhan muotoon hiotun vihreän jaden sanotaan tuovan mukanaan maallista menestystä ja vaurautta. Suojeleva kivi, joka opettaa viisautta, houkuttelee hyvää onnea ja ystäviä.

 1. Lanttien 8 – Varovaisuus

Vaikuttaa siltä, että sinulla on kypsymässä ihastuttava ja runsas “sato”, mutta ihan vielä ei ole sadonkorjuun aika. Päinvastoin nyt on se hetki, jolloin kannattaa nauttia matkanteosta, työn tekemisestä sen itsensä vuoksi eikä vain mahdollisten tulevien palkintojen tai muun henkilökohtaisen motiivin vuoksi.

Vinkki viikonlopuksi: Mieti, miten voit kehittää työtäsi antoisammaksi (koskee muutakin kuin vain palkkatyötä). Pyri olemaan läsnä hetkessä, kun työskentelet ja yritä saada luovuutesi virtaamaan. Haastaviakaan tavoitteita ei tarvitse pelätä, kun työn tekee ajatuksella ja läsnäollen.

 2. X – Kohtalo

”Vain muutos on pysyvää” muistuttaa kohtalon kortti. Perusvire on onnekas ja klassisesti kohtalonpyörä enteilee odottamatonta onnenpotkua, mutta myös läpimurtoa pidemmän aikaa työn alla olleeseen tilanteeseen tai konkreettista uutta alkua. Toisaalta pyörän pyörähdys noudattaa universumin kiertokulkua ja kaikki elämään tuleva hyvä kannattaa ottaa avoimin ja kiitollisin mielin vastaan. Epäileväinen vastahakoisuus ja negatiivinen jarruttelu pistää kirjaimellisesti kapuloita rattaisiin ja saat havaita jämähtäneesi epätyydyttävään elämäntilanteeseen.

Vinkki viikonlopuksi: nyt jos koskaan kannattaa avata silmänsä näkemään kaikki elämän tarjoamat upeat kokemukset ja ihanat elämykset. Myönteinen ja valoisa asenne auttaa havaitsemaan kaiken sen rikkauden, mitä olet tähän mennessä jo saavuttanut. Ripaus uskallusta ja leikkimielistä kapinallisuutta, totuttujen kaavojen rikkomista ja luottavaista heittäytymistä palkitsee!

 3. VIII – Tasapaino

Viikonlopun tunnussanoja ovat sisäinen tasapaino ja oikeudenmukaisuus. Kaikenlaisia äärimmäisyyksiä kannattaa välttää ja kohdata tilanteet älylliseen ajatteluun ja sisäiseen ääneen luottaen. Hätiköinti ei kannata ja aina on hyvä tarttua tarjolla olevaan mahdollisuuteen löytää neuvotellen kaikkien kannalta parhain ratkaisu. Kortti viittaa myös karman lakiin, joten voit olla varma, että ilkeillen tai pahat mielessä tehdyt teot iskevät ennemmin tai myöhemmin omaan nilkkaan.

Vinkki viikonlopuksi: Omat teot ja valinnat muokkaavat tulevaisuutemme. Aina on mahdollisuus valita hyvän ja pahan välillä, vaikka se tuntuisikin hankalalta käytännön tasolla. Oikeiden valintojen avulla on mahdollista löytää sisäinen tasapaino ja harmonia. Kannattaa siis miettiä kaksi kertaa, vaikka tämän viikonlopun energiat houkuttelisikin äkkipikaisiin tekoihin.

Nyt se sitten vihdoin tapahtui! Reilut kolme ja puoli vuotta (!!) olen kirjoitellut Torstai Taroteja viikottain ihan paria poikkeusta lukuunottamatta – ja tiedättekö mitä – suuren arkanan kymppi – eli Kohtalo-kortti ei ole tullut tähän mennessä vielä kertaakaan!! Ihan uskomatonta! Mutta nyt oli sitten vihdoin sen aika. Wau!

Itselleni en sitä kuitenkaan nostanut, enkä toistakaan suuren arkanan korttia – eli kolmosen Tasapainoa – vaan ykkösen, eli lanttien kasin. Sinänsä aivan osuva kortti tähän hetkeen, ja hyvä muistutus. Kaikenlaista tässä on ollut muhimassa ja monta ajatusta kypsymässä, mutta matkanteosta nauttiminen on tosiaankin hyvinvoinnin a&o.

Ihanaa viikonloppua!

Old stuff