Day: October 15, 2021

Torsta Tarot täällä taas!

Oh my, mikä viikko!! Olen ollut peräti kahtena päivänä officella – ja olen aivan puhki! Haha! No, toisaalta ei kyllä mikään ihme. Viikko on ollut energioiltaan aika haasteellinen. Meno on takkuillut ja välillä tuntuu, että mikään ei mene, niinkuin on ajatellut. Tai ainakaan mitenkään helposti.

Onneksi peruutussesonki alkaa olla nyt loppusuoralla. Pluto kääntyi suoraan itseasiassa jo viikko sitten ja Saturnus viime sunnuntaina, nyt sunnuntaina on Jupiterin vuoro ja vihdoin maanantaina myös Merkurius lakkaa peruuttamasta.

Nyt on taas hyvä luoda katse eteenpäin, visioida, suunnitella projekteja, seurata sydämen ääntä. Ihanaa! Ja ihan yleisesti on taas vähän helpompi hengittää. Oikeastaan siis mitä mainioin vaihe allekirjoittaneellekin siirtyä uuteen normaaliin – ja uuteen dynamiikkaan.

Mutta jaarittelut sikseen, kun ollaan muutenkin jo niin myöhässä – ja katsotaan viikonlopun kortit. Homma toimii siis näin:

  • Vedä syvään henkeä, sulje halutessasi silmät ja keskity.
  • Valitse sitten yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Labradoriitti

Hyvin suojeleva kivi, joka tukee erityisesti muutostilanteissa oli ne sitten henkisellä tasolla tai ihan konkreettisia. Vahvistaa intuitiota ja tukee siten päätöksenteossa. Auttaa tunnistamaan juuri sen oman polun ja poistaa pelkoja muutoksen edessä. Lisää luottamusta siihen, että asiat kyllä järjestyvät. Tasaannuttaa ylikierroksilla käyvää mieltä (sopii hyvin myös ylivilkkaille tai levottomille lapsille!) ja labradoriittia on käytetty myös helpottamaan kuukautiskipuja.

Vuorikristalli

Vahvistaa harmoniaa ja tasapainoa, auttaa ajattelemaan johdonmukaisesti. Kirkastaa mieltä ja rauhoittaa tunteiden myllerryksessä. Noitien käyttämä kivi, jonka avulla on mahdollista muuttaa negatiivisia energioita positiiviseksi. Kiviterapiassa vuorikristalli on mestariparantaja.

Musta turmaliini

Voimakkaasti suojeleva ja turvallisuudentunnetta lisäävä kivi, jota käytetään kilpenä kielteisiä energioita vastaan. Neutraloi negatiivisia ajatuksia ja riitoja kääntämällä niiden energian positiivikseksi. Auttaa näkemään selkeästi ja voittamaan pelot. Lisää läsnäoloa ja rohkeutta.

1. Maljojen Prinssi

Tulossa vaikuttaisi olevan varsin fyysinen viikonloppu. Paljon hyvää energiaa, mutta silti pitää muistaa myös levätä. Oman kehon kunnioittaminen ja arvostaminen on ensiarvoisen tärkeää ja sen viestejä kannattaa kuunnella sisäiset korvat höröllä. Jos toiveissa on perinteisten sovinnaisuuden rajojen rikkominen, nyt on siihen erinomainen hetki.

Vinkki viikonlopuksi: elämä ei ole pelkästään henkinen tai intellektuaalinen kokemus, fyysiset tarpeet ovat olennainen osa ihmisenä olemista myös. Kortti viittaa varsin selkeästi siihen suuntaan, että kehottaisin vaihtamaan puhtaat lakanat. 😉

2. Miekkojen 9 – Julmuus

Kortti viittaa siihen, että olet täynnä itsesyytöksiä ja välillä jopa julma itseäsi kohtaan. Taustalla on todennäköisesti tunne kyvyttömyydestä. Ratkaisuja on olemassa, mutta jostain syystä niitä vain ei pysty eikä kykene toteuttamaan. Samalla kuitenkin tiedät, että sinusta löytyy niin henkistä kuin fyysistäkin voimaa tilanteen ratkaisuun.

Vinkki viikonlopuksi: Synkkien ajatusten hautominen ja itsensä aliarvioiminen ei johda mihinkään. Meditoinnista ja sen sellaisesta on toki hyötyä, mutta juuri nyt parasta olisi, kun vain tarttuisit toimeen. Pidä pieni tauko oman pään sisällä kieriskelyssä ja tee jotain konkreettista, mikä vie asioita eteenpäin. Oli se sitten miten pieni asia hyvänsä.

3. Maljojen 10 – Täyttymys

Vain muutos on pysyvää sanotaan – ja kun suhtautuu luottavaisesti elämään ja tulevaisuuteen, asiat yleensä järjestyvät parhain päin. Toki on muutoksia ja muutoksia, mutta maljojen kymppi edustaa ehdottomasti muutosta parempaan. Luottamus ja usko saavat kaiken ilmenemään juuri oikealla hetkellä ja oikeassa paikassa. Asioiden eteen ei tarvitse taistella.

Vinkki viikonlopuksi: Muista rentoutua ja antaa asioiden edetä omalla painollaan. Tärkeää on myös katsoa ympärilleen ja olla kiitollinen ja nauttia siitä mitä on nyt. Turha ahneus vain vie ilon niistä saavutuksen hedelmistä, joista kuuluisi herkutella juuri nyt.

Nostin itselleni kolmosen – eli Maljojen kympin – ja olen kyllä hyvin iloinen siitä! Ensinnäkin on niin hyvä saada muistutus siitä, että asioiden puskeminen läpi väkipakolla on harvoin hyvä ratkaisu. Parempi antaa luottavaisesti kaiken järjestyä niinkuin pitää. Ja sitten kiitollisuus. Monet, useimmat, asiat kun ovat omalla kohdallani juuri nyt niin hyvin. Paremmin kuin olen uskaltanut edes toivoa!

Ihanaa viikonloppua!!

Old stuff