Day: July 30, 2021

Tähän alkuun haluan laittaa yleisen muistutuksen ihan kaikille – itseni mukaan lukien: elokuu on vielä kesäkuukausi!

Noniin, sitten asiaan! Astrologisesti ollaan aikas mukavassa, energisessä ja ulospäinsuuntautuvassa vaiheessa. Ainoastaan Kaloissa peruuttava Neptunus tuo tiettyä eksistentiaalia kaihomielisyyttä ja varmasti osaltaan aiheuttaa kesä-on-ohi-bluesia. Toisaalta Mars siirtyy juuri nyt Neitsyen tähtimerkkiin ja se antaa täydellistä boostia keskeneräistten hommien loppuunsaattamiseen (jossain määrin toki uusien aloittamiseenkin, mutta erityisesti pöydän putsaamiseen kaikista rästiin jääneistä jutuista). Aika kiva tekemisen meininki siis ja koska Neitsyt on myös huolellinen ja tarkka, luvassa on priimaa melkein väistämättä.

Katsotaanpas, mitä kortit sanoo kuun vaihteen viikonlopusta! Homma toimii näin:

  • Vedä syvään henkeä, sulje halutessasi silmät ja keskity.
  • Valitse sitten yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Brecciated Jasper (Jaspisbreksia)

Auttaa pitämään jalat tukevasti maan kamaralla. Se kohottaa myös mentaalista selkeyttä poistaen kaikenlaista ylimääräistä päänsisäistä hälyä. Jaspisbreksia on lujuuden ja elinvoiman kivi. Sitä voidaan käyttää löytämään selkeys ja fokus aikaisemmin pirstaleiselta vaikuttavaan tilanteeseen, tapahtumaan, kokemukseen tai elämään yleensä. Vahvistaa terveyttä.

Savukvartsi

Savukvartsi on kestävyyden kivi, joka lisää nopeavaikutteista energiaa ja edistää itsetuntoa sekä elämäniloa. Se tasaa tunteita, lisää fyysistä voimaa sekä vahvistaa todellisuudentajua ja kykyä viedä asiat päätökseen. Lievittää tehokkaasti jännitystiloja ja palauttaa takaisin maanpinnalle.

Savukvartsi myös suojelee neutraloimalla negatiivisia energioita ja heijastamalla ne takaisin lähettäjälle. Sen energia tuo turvallisuuden tunnetta ja levollista luottamusta paitsi tulevaisuuteen, myös omaan sisäiseen viisauteen ja osaamiseen. Savukvartsi lievittää näin jännitystä, stressiä, ärtymystä ja masennusta. Voimaltaan varsin maskuliininen ja sitä onkin käytetty paljon miesten sormuksissa.

Jaspis

Positiivisuuden kivi, joka suojelee negatiivisuutta vastaan. Eheyttää, lisää tyyneyttä ja mielenrauhaa, lohduttaa. Auttaa päämärättömyyteen.

 1. Maljojen Prinsessa

Oletko tehnyt sovinnon menneisyyden kanssa? Jos et, niin nyt siihen on hyvä hetki. Maljojen Prinsessan asun helmaa koristavat kristallit kuvaavat hänen kykyään nähdä asiat sellaisena kuin ne on – ei sellaisina kuin hän haluaisi niiden olevan. Tunnistat myös omat parhaat puolesi ja viikonlopun energiat tekee sen, että uskallat nauttia niistä.

Vinkki viikonlopuksi: Nyt on oikea aika antautua rakkaudelle ja uskaltaa tehdä asioita, joista ihan oikeasti tykkäät ja joilla on sinulle todellista merkitystä. Irroittaudu asioista, jotka tunnet turhiksi (mutta tee se lempeästi!) ja pitäydy vain ihmissuhteissa jotka ovat totuudellisia ja rakkaudellisia.

 2. Sauvojen 10 – Torjunta

Ensimmäiseksi kysymys: jos olet ihan rehellinen itsellesi, niin saattaisiko nyt käsillä oleva ongelma tai haaste johtua omasta sitoutumiskammostasi tai siitä, että lopulta arvostat omaa vapauttasi eniten? On erittäin tärkeä kunnioittaa omia visiotaan, mutta toisaalta välillä on hyvä pysähtyä ja nähdä kaikki ne mahdollisuudet, jotka on itse sulkenut pois päämäärää kohti kulkiessaan.

Vinkki viikonlopuksi: Sauvojen 10 on hyvin energinen kortti ja jotta olisi helpompi katsoa omien tavoitteiden, visioiden ja haasteiden läpi, nähdäkseen myös ne kaikki muut mahdollisuudet, suosittelen lämpimästi jotain suht rankkaa fyysistä aktiviteettiä. Kunnon hikeen asti tanssiminen on kortin kanssa eniten linjassa, mutta mikä tahansa pulssia selkeästi kohottava treeni ajaa kyllä saman asian. Saat huomata, että ajattelu selkeytyy kummasti huhkimisen jälkeen!

 3. Lanttien 3 – Toiminta

Viikonlopusta vaikuttaisi tulevan varsin arkinen ja työntäyteinen. Tunnet olosi realistiseksi ja haluat tehdä työsi kunnianhimoisesti ja hyvin. Kortin keskellä oleva kolmion mallinen kristalli kuvaa saavutettua selkeyttä. Elämä on pääosin arkea, joten on hyvä osata nauttia käytännöllisistä asioista ja kaikenlaisten tehtävien huolellisesta suorittamisesta.

Vinkki viikonlopuksi: Yksinkertaistenkin toimien ja tehtävien tekemisessä nautinto kasvaa, kun niihin suhtautuu antaumuksella ja kunnianhimoisesti. Usein kuitenkin on eduksi, jos työn voi jakaa jonkun kanssa. Näin molemmat saavat mahdollisuuden kehittyä ja oppia toisiltaan.

Mainosti sopii taas korttien energia yhteen plaaneettojen kanssa!

Itselleni nostin kakkosen – sauvojen kympin. Se kuvastaa tilannetta, jossa oikein itsekään ei näe, mikä omassa elämässä on tukossa. Taidanpa siis lähteä kortin suosittelemalle hikilenkille tästä samantien. Se, jos mikä kirkastaa ajattelun – ja nyt on ilmakin sen verran viilentynyt, että lenkkipolulle uskaltaa lähteä ilman lämpöhalvauksen vaaraa!

Ihanaa viikonloppua!

Old stuff