Day: June 4, 2021

Tarot kortit, kristallit, voimakivet

Merkurius peruuttaa – ja se kyllä tuntuu! Ketään eksiä ei ole ilmaantunut edes virtuaalisiin nurkkiin pyörimään, mutta muuten on kyllä ollut häikkää niin kommunikaatiossa, tietoliikenteessä kuin kaikilla muillakin Merkurkuriuksen hallitsemilla alueilla. Onneksi olin varannut reilusti marginaalia, kun olin menossa näyttämään käpälääni (toipuminen edistyy mukavasti sanoi lääkäri!), sillä juuri se bussi, jolla oli tarkoitus mennä, olikin poistettu liikenteestä.

Toinen hyvä esimerkki on tämän uuden blogialustan kanssa säätäminen. Sain erinomaiset ohjeet Indiedaysin legendaarisen mahtavalta tekniseltä tuelta (Hannu <3 <3), mutta siitä huolimatta onnistuin lähes hävittämään koko blogin ja yökaudet ährättyäni aikaiseksi lähinnä sekaannusta kuin mitään varsinaista edistystä. Peetu teki tosi ihanan bannerin, mutta en saa lisättyä sitä kokonaisena tuonne ylös, vaikka säätäisin asetuksia mihin suuntaan. Oh well.

Sama kosminen härdelli jatkuu – etenkin ensi viikon alussa – joten parasta yrittää vain muistaa hengitellä ja laskea kymmeneen aina välillä. Fiilikset ovat intensiiviset ja vanhat visiot alkavat helposti tuntua aikansa eläneiltä. Se on ihan ok – ei ole mitään syytä roikkua kiinni vanhassa, entisissä haaveissa tai tavoitella hohtonsa menettäneitä tavoitteita. Antaa mennä vaan – kyllä sen tuntee sisuskaluissaan, kun on uusien tuulien aika!

Venus siirtyy Rapujen tähtimerkkiin viikonloppuna, joten tiettyä hellämielisyyttä ja lempeyttä on onneksi myös ilmassa!

Katsotaanpas myös, mitä kortit kertoo tästä viikonlopusta. Homma toimii näin:

  • Vedä syvään henkeä, sulje halutessasi silmät ja keskity.
  • Valitse sitten yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Tarot kortit, kristallit, voimakivet

Rutiili kvartsi

Erityinen vuorikristallin olomuoto, jossa kirkkaan kristallin sisällä näkyy puikulamaisia mustia turmaliinihiukkasia. Se tasapainottaa ihmissuhteita ja auttaa harmonian löytämisessä parisuhteeseen. Rutiili vuorikristalli tukee ongelmanratkaisua siten, että ongelman ydin, perimmäinen syy löytyy. Sen avulla voi myös halutessaan herättää ja stimuloida intohimoa liittyen niin työhön, tehtäviin, ihmisiin tai mihin vain voiman haluaakaan kohdistaa – samoin kuin seksualiteettiä.

Vihreä kalsiitti

Auttaa vapautumaan vanhoista hyödyttömistä tavoista ja kaavoihin kangistumisesta. Auttaa pitämään puoliaan (sopii hyvin myös lapsille!) ja tasapainottaa mieltä. Auttaa avaamaan tilanteita ja suhteita, joissa kokee tulevansa toistuvasti aliarvostetuksi ja väärinymmärretyksi. Edistää tasa-arvoa.

Seleniitti

Seleniitti on hyvin voimakas kivi, joka puhdistaa energioita, vahvistaa selkeää ajattelua sekä tukee henkistä kehitystä. Se on monien suosikkivoimakivi, sillä se puhdistaa energioista pois kaiken sen, mikä jarruttaa kasvua.
Seleniitti rauhoittaa levotonta kroppaa ja tasapainottaa mieltä. Siitä syystä se on erinomainen kivi yöpöydälle, joogaharjoituksiin tai meditaation tueksi.

Tarot kortit, kristallit, voimakivet

 1. Maljojen 2 – Rakkaus

Lempeyttä, lämpöä ja tunteiden vastavuoroisuutta näyttäisi olevan viikonlopun ohjelmassa. Elämän rytmi tuntuu olevan tasapainossa ja kaipaat lähinnä turvallisuuden tunnetta ennemmin kuin sykettä nostattavia seikkailuja. Uskalla antautua ehdoitta rakkaudelle.

Vinkki viikonlopuksi: Rakkaus ei kiellä eikä tuomitse, rakkaus ei vaadi vastapalveluksia edes verhottuna näennäiseen vastavuoroisuuden valepukuun. Pyri elämään joka hetki tiedostaen sekä muistaen, että maskuliinisuuden ja feminiinisyyden välillä roihuava parantava rakkauden tuli voi palaa niin kumppanien kuin ystävienkin välillä, mutta toivottavasti myös kaikkien meidän sisällä, kunnioittaen minuuden eri puolia.

 2. XII – Hirtetty

Olisiko nyt niin, että koitat vältellä tosiasioita, yrität olla näkemättä tilannetta ja pidät silmäsi suljettuina? Jos tuntuu, että elät kuin vankilassa, voin kertoa, että se on täysin itse itsellesi rakentama. Umpikujasta ei tunnu olevan lainkaan ulospääsyä, mutta tosiasioiden tunnustaminen ja niiden hyväksyminen on avain muutokseen.

Vinkki viikonlopuksi: Nyt on aika avata silmät ja tajuta, että koska ne rajoittavat kahleet ovat itsesi tekemät, voit niistä ihan itse myös vapautua. Sisimmässäsi muhii merkittävän uudestisyntymisen siemenet, kunhan vain rohkaistut kohtaamaan muutoksen. Joskus paras, mitä voi tehdä, on vain päästää irti.

 3. Lanttien 9 – Saavutus

Luovuus, viisaus ja rakkaus – siinä on tämän viikonlopun avainsanat. Sisällesi tulee rauhallinen tietoisuus siitä, että valitsemasi tie on oikea. Nyt on aika nauttia oman työn hedelmistä ja sadonkorjuusta.

Vinkki viikonlopuksi: Lanttien 9 on tasapainoisen tyytyväisyyden ja onnellisuuden kortti. Kannattaa kuitenkin muistaa, että varsinkin rakkaus on sellainen, joka on annettava ehdoitta, ilman vaatimusta tai odotusta vastarakkaudesta tai -palveluksista. Kun on saavuttanut jotain, on kosmisen tasapainon kannalta aina hyvä jakaa sitä myös muille. Miten olisi esimerkiksi päivälliskutsut läheisimmille tänä viikonloppuna? Tai vapaaehtoistyö urheilujärjestön tai partion tapahtumissa?

Ai, miten ihanaa – ensimmäinen Torstai Tarot täällä uudessa blogissa, ja onnistuin nostamaan itselleni ykkösen! Rakkaus on ihana asia ja aina tervetullut (en ole kaikkien näiden vuosienkaan jälkeen lakannut toivomasta, että vielä tapaisin sen oikean…), mutta juuri nyt tuntuu, että katse pitää kääntää itseen päin. Olen ollut aika armoton itselleni tällä kuluneella viikolla. Samaan viikkoon osui tämä blogin muutto ja uusi duuni päivätöissä – samalla kaikki muut kivat projektit, kuten palsta ja parvekkeen laitto, huutavat huomiota ja aikaa. Olen soimannut itseäni, kun en ole osannut, ehtinyt enkä jaksanut. Nyt on onneksi viikonloppu ja yritän olla vähän lempeämpi itseäni kohtaa.

Ihanaa viikonloppua ja aurinkoa sinne teille kaikille!!

Old stuff