Day: May 21, 2021


No torstaitapa vaan täältä Tukholmasta! Haha! Lupaan lopettaa pahan tapani bookailla kaiken maailman Zoom-treffejä ja muuta hässäkkää torstai-illoiksi. Ne kun aina venyvät ja vanuvat – ja sitten olen taas nokakkain sen tosiasian kanssa, että jos aion pitää itselleni antamani pyhän lupauksen mennä ihmisten ajoissa nukkumaan, viikonloput tarotit näkee päivänvalon vasta näin perjantaina. Eli pahoitteluni jälleen – aikaoptimistin elämä ei ole aina helppoa.
Viikonlopun energioista sen verran, että monet tukahdetut tai itsellekin vähän yllätyksenä tulevat tunteet nousevat nyt pintaan. Lämmin suositus avoimuudelle ja totuudellisille keskusteluille, nyt on aivan erinomainen hetki nostaa kissa pöydälle ja puhua asiat niinkuin ne on. Myöhemmin toukokuussa alkaa taas Merkuriuksen peruutuksen aika ja se tuo tunnetusti mukanaan monenlaista kitkaa viestinnän sujumiseen.
Kaksosten aika on muuten varsin hauskaa,  pinnalliseen hullutteluun ja rällästelyynkin houkuttelevaa virtaa on tarjolla yllin kyllin. Sinänsä kosmiset energiat ovat siis kokonaisuudessaan varsin sekavat, mikä helposti aiheuttaa hämmentyneen olon. Olen itse aurinkomerkiltäni Kalat ja valitsen tällaisessa tilanteessa vain mennä virran mukana sen kummemmin pyristelemättä – ja vastaavaa asennetta suosittelen muillekin.
Mutta katsotaanpas nyt, mitä kortit kertoo tästä viikonlopusta. Homma toimii näin:

  • Vedä syvään henkeä, sulje halutessasi silmät ja keskity.
  • Valitse sitten yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Vuorikristalli
Vahvistaa harmoniaa ja tasapainoa, auttaa ajattelemaan johdonmukaisesti. Kirkastaa mieltä ja rauhoittaa tunteiden myllerryksessä. Noitien käyttämä kivi, jonka avulla on mahdollista muuttaa negatiivisia energioita positiiviseksi. Kiviterapiassa vuorikristalli on mestariparantaja.
Karneoli
Karneoli helpottaa surua, vähentää kateutta ja pelkoja. Se juurruttaa nykyhetkeen, lisää elinvoimaa, antaa rohkeutta ja kehittää analyyttisiä kykyjä. Lisäksi se lisää päättäväisyyttä, päämäärätietoisuutta ja itsetuntoa.
Ruusukvartsi
Rakkauden kivi, joka auttaa parantamaan sydäntä ihan fyysiselläkin tasolla. Haihduttaa surua ja pelkoa, vahvistaa myönteisiä ajatuksia itseä kohtaan, kohottaa itseluottamusta ja opettaa antamaan anteeksi. Lisäksi muinaiset egyptiläiset uskoivat, että ruusukvartsilla sively poistaa ryppyjä.

1. Sauvojen Prinssi
Päättäväisyys, avoimuus ja vapaus – siinä on viikonlopun tunnussanat. Synkät ja haastavat ajat alkavat olla takanapäin, vaikka ehkä vielä siintelevätkin horisontissa. Olosi on voimakas, energinen ja jopa peloton. Näet maailman uusin silmin ja tiedät selvinneesi niin kovista koetuksista, että pienet vastoinkäymiset eivät tunnu missään.
Vinkki viikonlopuksi: Sauvojen Prinssi uhkuu energiaa ja pioneerihenkeä, joten tänä viikonloppuna on hyvä hetki ruksia todo-listalla roikkuneita asioita, niitä isompia ja hankalampiakin. Luovuus on myös korkealla ja toisaalta sentimentaalisuus alhaalla, joten esim. vaatekaapin siivous saattaisi onnistua juuri tänä viikonloppuna.
2. IV – Hallitsija
Paljon impulsiivista suoran toiminnan energiaa on nyt ilmassa. Määrätietoisuus, ja jopa tietty lujuus, auttaa saavuttamaan tavoitellun päämäärän, mutta viisaana kannattaa muistaa myös nöyryys asioiden edessä. Onni tulee niille, jotka jaksavat väsymättä yrittää, mutta välillä mukana on myös silkkaa – no – onnea. Omaa auktoriteettia kannattaa käyttää positiivisen muutoksen aikaansaamiseksi ja varoa liiallista voimankäyttöä tai pakottamista.
Vinkki viikonlopuksi: Uskalla nauttia omasta voimastasi ja toimi sen mukaisesti. Voimankäyttö ei tarkoita asioiden pakottamista. Parhaimmillaan voit sysätä liikkeelle erittäin positiivisia tapahtumankulkuja. Jos se vaatii sitä, että nouset sisäisiä tai ulkoisia auktoriteetteja vastaan, muista, että olet voimakkaampi ja viisaampi kuin tajuatkaan.
3. IX – Erakko
Ratkaisut kaikkiin ongelmiin löytyy omasta sisimmästä. Erakko-kortti on erittäin selkeä viesti siitä, että nyt on korkea aika hiljentyä, antaa ulkoisen hälyn jäädä kauas pois ja todella kääntyä sisäänpäin. Niin raskaalta kuin se tuntuukin, menneisyys on ihan pakko kohdata ennen kuin voi oikeasti jatkaa matkaansa. Haasteena on löytää rauha omasta itsestään, olla yksin tuntematta oloaan yksinäiseksi.
Vinkki viikonlopuksi: Jos vain mahdollista, niin nyt kannattaisi peruuttaa kaikki viikonlopun menot, vähentää todo-lista minimiin ja vain viettää aikaa ihan oman itsensä kanssa. Hiljaisuudessa ja toimettomuudessa nousee usein myös tosi raskaita tunteita pintaan, mutta niitä ei kannata pelästyä. Kun katsoo demoneitaan silmästä silmään ja sanoo niille ystävällisesti päivää ja hyvästi, niiden supervoimat häipyvät savuna ilmaan.
Välillä kyllä tuntuu ihan uskomattomalta, miten nämä kortit aina ovat ihan justiinsa! Nostin itselleni kolmosen – ja kuinka ollakaan, juuri tuollaista oman varjopuolen kohtaamisprosessia olen täällä käynnistämässä. Aloitin muutama päivä sitten lukea Debbie Fordin kirjaa “The Dark Side of the Light Chasers” ja nyt sen harjoitusten avulla en niinkään pyrkimässä eroon “pimeästä puolestani” vaan hyväksymään sen osana itseäni ja ihmisenä olemista.
Mutta hei – AHHH – viikonloppu!! Ihanaa ja rentouttavaa sellaista ihan kaikille!

Old stuff